miten köyhän

selkä kuntoon

Terve,
Olen vuoden kärsinyt pahenevista alaselän kivuista jotka ovat olennaisesti vaikeuttaneet työntekoa.
Selkäkipujen kaveriksi olen saanut pahenevaa rintakipua, pahaa oloa, väsymystä...työuupumusta.

Omalääkäriltä olen saanut avuksi panadolia joka ei auta yhtään, minulla oli leikkaukipuun panacodeja joita en ollut silloin tarvinnut ja ne auttoivat muutaman tunnin kerrallaan.

Viimein sain röntgenlähetteen jossa ilmeni jotain kulumaa ja painumista eli ei mitään.
Mainitsin taikasanan magneettikuvaus, ihan vain tiedustellakseni toimenpiteen hyödystä ja ennen kuin sain edes kysyttyä, tuli vastaus -ei kuulu meidän tutkimus arsenaaliin, ei ole tarvetta moiseen.

Kysyin myös toiselta terveyskeskuslääkäriltä ja sama juttu, ehdin sanoa magneetti kun jo vastattiin ettei onnistu. Kysymykseni siis oli: mitä eroa on vahva ja matalakenttä kuvauksissa, eli riittäisikö matalakenttäkuvaus esim välilevynpullistumien diagnosointiin? sellaiseen köyhällä voisi olla varaa yksityisellä.

Miten saisin edullisimmin selvitettyä selkäni kunnon, pitäisi kai mennä yksityiselle ortopedille tai fysiatrille?

12

10109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avun saanut

      Etsi itsellesi hyvä Kiropraktikko, Osteopaatti tai vaikka kansanparantaja, jäsenkorjaaja ym.

      ..niin tehdään mitä tehtävissä on, varsin kustannustehokasta, usein toimivaa ja turvallista on.

    • hoidettu

      Miksi et kokeile hoitoa, joka on monin tutkimuksin parhaaksi todettu? Paljon parempaa kuin lääkäreiden tarjoamat "hoidot" tai fysioterapia.

      Kokeile nikamien ja nivelten manipulaatiohoitoa. Eli niskautushoitoa. Se on yliopistotutkimusten mukaan selkeästi paras hoitomuoto selkävaivoissa.

      "Naprapatia parantaa niska- ja selkäkipuja perinteistä lääkärin antamaa hoitoa paremmin, osoittaa Clinical Journal of Pain-lehdessä julkaistu tutkimus."
      http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1176612

      Mitä mieltä lääkärit ovat niksauttelusta:

      Matti Kestilä, radiologian erikoislääkäri, Helsinki
      "Paranin täysin. Viime aikoina ei vaivoja ole enää ollut, sillä käyn muutaman kuukauden välein säännöllisessä tarkistuksessa ja ennaltaehkäisevässä "huollossa", kuten Jarkko asian ilmaisee. Koko selkä käydään silloin aina läpi. Tuntuu tosi hyvältä!"
      http://www.jarkkokause.com/Templates/ potilaskokemuksiamattikestila.html

      Juha Korhonen, erikoislääkäri, Helsinki
      "Olin ensimmäisen kerran potilaana -91, jolloin minut sananmukaisesti kannettiin Kausen vastaanotolle. Sain erinomaisen asiantuntevan ja parantavan avun vaivaani. Jo muutaman päivän kuluttua pystyin harrastamaan normaalisti liikuntaa. Kausen palveluja olen käyttänyt tämän jälkeen muutaman kerran. Nyt kesällä ilmeisesti liika-annos golfia "jumiutti" selkäni ja liikkuminen kävi vaikeaksi; särkylääkkeistä runsaat sivuoireet, jälleen sain apua kiropraktikko Kauselta vaivaani. Vuosien mittaan olen lähettänyt lukuisia tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiviä potilaitani Kausen vastaanotolle."
      http://www.jarkkokause.com/Templates/ potilaskokemuksiajuhakorhonen.html

      Virolainen lääkäri:
      "Tohtori Jaanson ihmettelee, miksi suomalaisia leikataan niin ahkerasti. Hän on itse opiskellut Tarton yliopistossa urheilulääketiedettä ja toiminut neurologina, yleislääkärinä ja Viron maajoukkueen urheilulääkärinä. Hän kertoo hoitaneensa monia urheilijoita kiropraktiikan keinoin. Niks ja naks, kyykyssä kulkevasta kipukasasta syntyy kunnossa oleva urheilija.
      Olkapään leikkauksia voitaisiin estää kiropraktiikan keinoin. Suomessa kiropraktiikka ei kuulu korvattaviin hoitoihin ja se ei ole yleisessä käytössä, vaikka sen suosio lisääntyy koko ajan urheilijoiden parissa."

      Lisää:
      http://www.medicine.manchester.ac.uk/aboutus/news/backpain
      http://www.medicalnewstoday.com/articles/72149.php
      http://www.sciencedaily.com/releases/2007/05/070523113849.htm
      http://findarticles.com/p/articles/mi_kmafp/is_200705/ai_n19156952
      http://www.york.ac.uk/admin/presspr/pressreleases/backpain.htm
      http://findarticles.com/p/articles/mi_qa3987/is_200204/ai_n9048216
      http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/ajvr.68.5.508?cookieSet=1&journalCode=ajvr

      • voisin kokeillakkin

        olen tosiaan aika epätietoinen mitä kannattaisi tehdä, itseasiassa nimi Kause kuullostaa tutulta.
        olikos se Kari Kause joka toimii tampereella. täytyy selvittää asiaa..

      • hoidettu
        voisin kokeillakkin kirjoitti:

        olen tosiaan aika epätietoinen mitä kannattaisi tehdä, itseasiassa nimi Kause kuullostaa tutulta.
        olikos se Kari Kause joka toimii tampereella. täytyy selvittää asiaa..

        Kyseessä oli Jarkko Kause. Muitakin jotain osaavia löytynee... Eiköhän nuo koulutetut niksauttajat kaikki jotakin osaa. Osaamisessa on toki suuria eroja kuten heidän koulutuksessaankin...

      • millainenhan
        hoidettu kirjoitti:

        Kyseessä oli Jarkko Kause. Muitakin jotain osaavia löytynee... Eiköhän nuo koulutetut niksauttajat kaikki jotakin osaa. Osaamisessa on toki suuria eroja kuten heidän koulutuksessaankin...

        Tunnetko tai tiedätkö Kari Kausen? Millainenhan hän on? Olen kuullut paljon Kariakin kehuttavan, ja tilasin jopa ajan, mutten vielä ole päässyt käymään. Parisen kuukautta oli jonoa. Ensikuun lopulla on se aika.

      • jopa veljekset
        millainenhan kirjoitti:

        Tunnetko tai tiedätkö Kari Kausen? Millainenhan hän on? Olen kuullut paljon Kariakin kehuttavan, ja tilasin jopa ajan, mutten vielä ole päässyt käymään. Parisen kuukautta oli jonoa. Ensikuun lopulla on se aika.

        Olen kuullut Karia kehuttavan ja kuulin myös ikuisesta parinkuukauden jonosta, taitaa olla pätevä.täytyy kai itsekkin yrittää sinne päästä kun tuli puheeksi.

      • mieti ensin

        Älä ihmeessä mene minnekään rusikoitavaksi ennenkuin on tutkittu mikä selkääsi vaivaa.Ja näin pääset kunnallisella puolella magneettiin:Käyt terveyskeskuksessa valittamassa vähintään kerran viikossa.Toinen särkylääke ei tehoa entistä paremmin , joten turha niitä on ostaa.Jos tk-lääkäri määrää kolmiolääkettä niin muista mahdolliset sivuvaikutukset.Säästösyistä ei lähetetä magneettiin.Jos selkä koko ajan kuitenkin vaivaa,niin käy siis valittamassa.Jos mielenterveys ei horju eikä ole masennusta ,niin alä suostu psykiatrin äläkä muuhunkaan sen alan juttuihin.Jos suostut kerrankin (siis jos ei ole syytä),niin papereissasi lukee siitä maininta ja voitkin sitten unohtaa magneetin yms.Mielenterveys potilaan kivut kun johtuvat masennuksesta.t;välilevynpullistma

      • ajattelen
        mieti ensin kirjoitti:

        että ensin pitäisi tutkia.
        asialle tuli kiire kun olisi mahdollista vaihtaa työpaikkaa, mutta en uskalla irtisanoutua ennenkuin tiedän terveydentilani.
        omalääkäri on ihan surkea, ei se edes vastaa enää kysymyksiini, sanoo korkeintaan ettei ole vaarallista tai vaan odottaa hiljaa että ymmärrän lähteä.
        eli jos laitan eurot jonoon ja käyn Medimagneetissa keskikenttäkuvassa n.200e ja miettis sitten jatkoa.

      • mrimri
        ajattelen kirjoitti:

        Lääkäreiden aseenne selkäkipuja valittaviin on järestään torjuva. Magneettikuvauksiin ei kunnan varoja tuhlata.

      • Avun saanut
        hoidettu kirjoitti:

        Kyseessä oli Jarkko Kause. Muitakin jotain osaavia löytynee... Eiköhän nuo koulutetut niksauttajat kaikki jotakin osaa. Osaamisessa on toki suuria eroja kuten heidän koulutuksessaankin...

        Itse en käyttäisi muita kuin D.C kiropraktikon tutkinnon suorittanutta. D.C on erikoistunut selkärangan nivelten mekaanisten häiriöiden
        analysointiin ja hoitoon sekä näiden häiriöiden hermostollisiin vaikutuksiin manipulaation
        keinoin. D.C kiropraktikko opiskelee vähintään 5 vuotta kestävän, terveydenhuollon
        oikeusturvakeskuksen hyväksymän koulutuksen. Lyhenne D.C tarkoittaa Doctor of
        Chiropractic- tutkinnon suorittaneita. D.C kiropraktikot ovat Suomen Kiropraktiikkaliiton
        jäseniä. Eli ameriikoissa kiropraktikot ovat ihan lääkäreihin rinnastettavissa. Suomessa on n. 25 D.C
        kiropraktiikkoa, Kari Kause yksi näistä. D.C Kiropraktiikoksi voi opiskella Australiassa, Kanadassa, Englannissa
        sekä Tanskassa. Kiropraktiikka on tehokas menetelmä akuutteihin vaivoihin, jotka ovat
        syntyneet luokkaantumisen tai muun äkillisen liikkeen seurauksena. Harmi vain, ettei kiropraktikon hoidoista saa vielä kelakorvausta. On kuitenkin 100 x parempi käydä muutaman kerran kiropraktikolla, tulla terveeksi ja maksaa siitä 60-80 euroa kuin kärsiä kivuista sängynpohjalla ja syödä kehoa myrkyttäviä kipulääkkeitä joista ei loppuvimeksi ole mitään apua!!

    • tietävä.

      jarkko kausesta mäkin oon kuullu. kari nimistä ei käsittääkseni olekaan.

      D.C. tarkoittaa pääkaupunki Washingtonia eikä kirpraktikkoa.

    • mdgmj

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1890
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1499
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      89
      1279
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      999
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      915
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      106
      872
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      47
      713
    Aihe