Ruotsinkielen pakkosyöttö

T.Lehtonen

Olen pettynyt ja vihainen siitä, että yhteiskunnassamme meidän keski-ikäisten lapset, pakotetaan edelleen pakkoruotsin opiskeluun ilman vaihtoehtoja. Olen itse aikoinaan joutunut pakkoruotsituttamaan itseni koulussa useita vuosia ja kirjoittamaan sen ylioppilaskirjoituksissa.
Sen jälkeen lähdin Eurooppaan opiskelemaan ja työtä tekemään useammaksi vuodeksi. Missään päin Eurooppaa en tarvinnut yhtäkään sanaa ruotsia, enkä sitä kuullut. Saksaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa olisin sitäkin enemmän tarvinnut. Harmitti vietävästi tuo ruotsiin tuhlattu vuosien punnerrus, ulkoluku ja hukkaenergia, joka vei opiskeluajan muilta tärkeiltä kieliltä, ja jonka hyödyn sain karvaasti kokea.
Huomasin että muutamat tapaamani pohjoismaiset henkilöt puhuivat sujuvampaa englantia ja heillä oli muutenkin laajempi vieraan kielen taito, syystä että heillä ei ollut koskaan ollut koulussa vastaavaa vuosien pakkosuomea rasitteenaan. Surullista, että lapseni vielä vuonna 2007 joutuvat lukemaan pakkoruotsia eli siis palveluruotsia yliopistossa ja korkeakoulussa vaikka opiskeltava ala vaatisi tärkeitä maailmankieliä.
Ruotsin pakko-opiskelu ei ole moraalisesti oikein eikä muutenkaan tarpeen nykymaailmassa kuten ei ollut aikoinaan minullekaan. Sen pakkosyöttämistä ei voi puolustaa mitenkään muuten kuin että valtaväestön on palveltava vähemmistöeliittiä jos yksikin heistä sitä vaatii.
Yhteiskuntamme veroamaksavilla asukkailla on oltava mahdollisuus äidinkielensä lisäksi itse valita se kieli (mahdollisuuksien rajoissa tietysti) josta juuri hän katsoo saavansa etua ja josta hän on opinnoissaan kiinnostunut.
Tällaista pienen kielen pakko-opiskelulpolitiikkaa ei ole missään muualla Euroopassa. Asiasta on saatava avoin ja julkinen keskustelu!

2

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • James P

      Ei se keskustelulla parane. Pitäisi keksiä perusteita pakkoruotsin poistamiselle.

      Mikset lukenut koulussa saksaa, ranskaa ja näitä muita?

    • mutta turhaan

      Keslustelupalstat on pullollaan pakkoruotsia vastustustavia mielipiteitä.
      Mikä ihmeen mafia Suomea hallitsee, kun näin hölmöä kielipolitiikkaa ei saada korjattua?

      Klobalisoituvassa taloudessa Suomen kilpailukyky on jo tuhottu kielipoliittisella hölmöilyllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      93
      7670
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6390
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4501
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1668
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1564
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      822
    Aihe