"Häiritsevä elämä huoneistossa"

Onko mitään tehtävissä?

Asun kunnan vuokra-asunnossa, rivitalossa. Naapurissa asuu venäläinen perhe. Sain isännöitsijältä varoituksen, jossa lukee "Olette häirinneet huoneistossanne naapureita hakkaamalla huoneistojen välistä seinää aamulla 5.30 aikoihin. (AHVL 61 §). Mikäli häiriöt toistuvat joudumme purkamaan vuokrasopimuksenne."

Olen isännöitsijältä sähköpostilla pyytänyt lisätietoja ja kysynyt väitetyn häiriön päivämäärää, mistä seinästä on ollut kyse, häiriön kestoa ja kuka on valittanut. Hän kertoi minulle vain päivämäärän, senkin vasta jankkaamisen jälkeen. Hänen mukaansa laki velvoittaa kertomaan varoituksen syyn, ei muuta.

Eikö minulla ole oikeutta tietää yksilöidysti mistä valitetaan? Eli häiriön kesto, häiriön laatu, mitä seinää on hakattu?

Herään arkia-aamuisin päivästä riippuen klo 6.30-6.45 välisenä aikana. Ko. aamuna kun minun väitetään aiheuttaneen häiriötä nukuin pommiin ja heräsin klo 7. Minulla oli kiire töihin ja juoksin asunnossani edes takaisin ennen lähtöä töihin. Töihin lähdin klo 7.45. Missään nimessä en ole hakannut asunnossani mitään seinää. Ei ole myöskään mahdollista, että olisin unissani potkinut seiniä, koska sänky ei ole seinän vieressä. Tänä aamuna näin naapurin ja kysyin häneltä asiasta. Hän sanoo kuulleensa asunnostani kovaäänistä kävelyä n. klo 7 aikoihin, päivää hän ei tarkalleen muistanut. Hän sanoi, ettei ole tehnyt isännöitsijälle valitusta. Seinien hakkaamista hän ei myöskään ole kuullut. Toinen naapuri ei ole voinut valitusta tehdä, koska asuntojen väliset seinät ovat vain pieneltä osin vastakkain eli sinne ei voi asunnostani kuulua mitään.

Itse kutsuin syksyllä taloyhtiön talonmiehen paikalle, kun tämä venäläinen perhe vietti jälleen kovaäänisiä juhlia yöllä. Pyysin talonmiestä viemään isännöitsijälle tietoa asiasta. Naapurini sanoi minulle, ettei ole saanut isännöitsijältä mitään varoitusta. Isännöitsijä kieltäyy vastaamasta kysymykseeni onko hän lähettänyt naapureilleni varoituksen.

Tämä perhe aiheuttaa jatkuvasti häiriöitä, pitävät juhlia ym. Olen laittanut kaikki heidän aiheuttamansa häiriöt ylös, monelle on myös todistaja. Olen myös kahteen kertaan yrittänyt keskustella asiasta heidän kanssa. Heidän puoleltaan kuului toissa syksynä noin viikon verran joka yö seinien hakkaamista. Ensin naapuri ei ymmärtänyt yhtään mistä puhuin, mutta kun rauhallisesti selitin että haluan vain nukkua yöni rauhassa ja olisiko mahdollista että hänen vaimonsa joka makuuhuoneeni sienän takana kuulemma nukkuu, yöllä potii seiniä unissaan, hän lupasi tutkia asiaa ja se meteli loppui siihen. Eli hän tasan tarkkaan tiesi mistä on kyse.

Onko tämä pelkkää keljuilua? Isännöitsijän vai naapurini puolelta? Mitä voin tehdä? Voinko tehdä valituksen isännöitsijän toimista?

44

15385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin Suomessa

      Kuin Venäjälläkin,yritä hankkia asunto muualta,tosin nämä itäiset ystävät tulevat tänne lisääntyvässä määrin,syykin on selvä, vaikka Venäjällä on kaikki hyvin niin toistaiseksi meidän sosiaalihuoltomme on anteliaampi.

    • assss

      jos pystytte. Hallitus pystyy sen määräämään.
      Ai niin taisi olla kunnan vuokra-asunto. Sitten en tiedä kuka vaihdon pystyy tekemään.
      Jos on pieni kunta, niin saisiko asiaa vietyä eteenpäin kun tuntisi sopivia kunnan virkamiehiä tai kunnan valtuutettuja?

    • Itsekin kiusattu

      Ainoa, mitä voit tehdä, on ottaa yhteys lakimieheen. Ei kuitenkaan kaupungin/kunnan asianajajaan, ne on puolueellisia. Asianajajan kautta isännöitsijän on annettava tarkempaa tietoa kantelun tekijästä. En osaa muuta yhtäkkiä neuvoa. Luulisin tämän auttavan asian eteenpäin vientiä. Asun itsekin kaupungin vuokra-asunnossa ja matkan varrella on sattunut kaikenlaista.

      • Onhan tällaisia kieltämättä sattunut, ei tosin itäisen naapurimme muuttajien kanssa, kyllä täällä on näitä veitikoita omastakin takaa. Viime yönä kerroin eräälle portaassa huutajalle, että autan hänet kohta pikahissiin 5.krs tuuletusparvekkeelta ==> ellei rähinä lopu, ei loppunut, mutta ei se kai olisi muka minullekaan sallittua.
        Niin, se varsinainen asia, älä ainakaan yritä hoitaa asiaa kunnallisen oikeusavustajan kautta, ei onnistu. Sympatiaa Sinulle, et varmaan saa minun sähköpostiosoitettani tätä kautta, mutta jos onnistuu, niin kyllähän tuohon konstit löytyy ... !


    • KALLE KOHELTAJA

      JOS KUNTA HALUAA SUN ASUNTOON TOISEN VENÄLÄISEN PERHEEN KATSOS OLIS SEURAA TOISILLEEN SIT SUT SIIRETÄÄN TOISEEN PAIKKAAN ASUMAAN ÄLÄ OTA VAKVASTI
      EI SUN VUORA SOPIMUSTA PURETA SÄ VOIT RIITAUTTAA SEN ASIAN

      • ............

        Ainakin meidän kotikunnassamme vievät venäläiset asunnot muiden edestä. Viime vuosina tahti vaan kiihtyi entisellä asuinalueellamme. Muuttajat olivat vieläpä samaa sukua. Mukavia ihmisiä, ei siinä mitään, mutta kun alkoi pariskunnat saamaan isompia asuntoja lapsiperheiden vain haaveillessa niistä, niin kyllä siinä alkoi rasismi kukkimaan. Kaikki entiset asunnonsaamispisteytykset ohitettiin sumeilematta. Itse muutimme pois, ja meiltäkin vapautuneeseen muutti venäläispariskunta.


    • sama juttu

      Joo ei ole mitään hyvää itärajan takaa ikinä tullut. Voi kunpa asialle voisi tehdä jotain!!
      Jaksamista!

    • vastustaja

      Vahva käsitys tullut että Suomessa vuodesta 1991 on tehty satoja tuhansia yrityksiä häätää tai hallintaanottaa epäselvillä väitteillä häiritsevästä elämästä keneltä tahansa omistajaltakin omaisuus niin että syytetty ei ole tehnyt mitään mainittavaa virhettä mutta useimmissa tapauksissa talossa muut ovat tehneet häätöön oikettavat teot jopa osallisia kavalluksiin häätäjät pelkkänä ryöstönä tai asunnon saadakseen epätoivoisen taloustilanteen takia. Yleensä uhrit ovat heti muuttaneet ja rahallista tappiota tullut paljon köyhille ihmisille. Noin 50000 hallintaanottoa on tapahtunut joista puolet kulutusmaksujen viipymisen takia ja puolet epäselvillä väitteillä häiritsevästä elämästä johon ei yleensä ole painavia perusteita. Käsitetty että viipyvät pienet maksut voitaisiin yhtä hyvin panna perintään eikä laiteta ja kaikki mahdollinen ääni sisätiloissa on kielletty asunnoista vaan ei rapusta tai pihalta, yhteistiloista jne Kodinkoneita tai pesukonetta ei ole voitu käyttää ja kuulokkeilla kuunneltava kaikkialla radio TV ja stereot eikä lapset voi leikkiä soittaa tai laulaa missään kodissa Suomen alueella kuin omakotitaloissa joihin valtaosalla ei ole varaa eikä tontteja riitä kuin harvoille. Asuntoja pidetään yleisesti tyhjillään täysillä maksuilla pysyvästi eikä voida vuokrata, jatkuva muuttokierre häätötaloissa. Kaikki mahdollinen on tehty hallintaanottojen ja häätöjen loppumiseksi, silti ne jatkuvat. Asunto-osakeyhtiölaki uudistuu vuoden lopulla eikä vielä tiedetä jatkuvatko hallintaanotot. Enemmistö näistä on siis ollut rikoksia. Minkään tuhotyön, varsinaisten henki ja omaisuusrikosten perusteella ei siis ole tehty ainuttakaan hallintaanottoa vaan kaikki vähäisillä liian lievillä tai väärillä perusteilla henkirikoksena. Omistajia on jopa vangittu mielenterveysepäiltyinä näissä yhteyksissä, mm Joensuussa jossa erityisen tarkka kuri ja poliisit herkästi aina asialla vangitsemassa ihmisiä lähinnä epäiltyinä mielisairaiksi ilman että olisivat siinä kunnossa johtaen kaikki tämä äärimmäisiin ongelmiin yhteiskunnassa. Joensuussa mielenterveysepäilyt rikollisten sijasta ovat poliisin toimenkuvan pääasia niin että vangitut eivät ole useimmat sillä tavoin sairaita ollenkaan usein hallintaanoton aikaansaamiseksi kerrostaloissa. Poliisin vastustaminen näissä tapauksissa johtaa äärimmäisiin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin vaikka ollut alunperin aiheeton vangitseminen jonkun taloyhtiössä asuvan mielisairaan vikailmoituksena tai tahallisena henkirikoksena. Saa laittaa tämän vaikka poliisille jos eivät tienneet näistä ongelmista. Moitekanne hallintaanottoa vastaan on tehtävä määräajassa, muutoin hullukin hallintaanotto toteutetaan ja lakikirjassa jo pelkästään valtavasti esimerkkejä törkeistä hallintaanottorikoksista. Voi sanoa että tämä asia on Suomen pahin ongelma ja pidetty hallinnossa vähäisenä ja merkityksettömänä.

    • nurmeksessa

      Kolme nais asukasta valittaneet ja kokeileet
      tehdä aiheetomia valituksia
      Eivät saaneet aikaan isännöitsijältä mitään
      Niin soittelivat poliisille. sekään ei tuottanut tulosta. Sitten pallkasivat rikollisia hajottamaan
      auton ja polttamaan asuntoa.
      Mutta tekijät saatiin kiinni ja nyt yksi asukas
      on menossa oikeuteen jutusta
      Että Näin.

    • xxxxx

      Kyllä on tehtävissä, ensin soitat tälle Isännöitsijälle ja selität oman näkemyksesi asiasta, senjälkeen, niinkuin olet tehnytkin, laitat ylös ko. ajat, mielummin todistajan läsnäollessa. Mikäli ei auta, soita Poliisit, kun meteli ei lopu. Ellei Iasännöitsijä vieläkään usko, voit valittaa taloyhtiönhallitukseen ja sitäkautta eri oikeusasteisiin. Meillä kävi toisen kerran jo niin, että naapurin tappelut ym. oli ilmoitettu meiltä kuuluviksi ja kummallakin kerralla soittamalla Isännöitsijälle, asia sevisi.

      • Häiriköksi haukuttu

        Juu, tuollainen syyttely häiriköinnistä on ikävää.

        Mä itse oon Opiskelija kämpässä ja yläkerran naapurista kuuluu ääniä öisin. Mun seinä naapuri väittää että ne kuuluu mun kämpästä. Se oli jo isännöitsijän saanu puolelleen, mutta sitten kävi niin et se väitti mun häiriköineen silloin kun en ollut edes koko paikkakunnalla ja sain todistettua sen isännöitsijälle.

        Luulin jo et asia jäi siihen, mut annapas ollan tuli kirje naapurilta, että se ei usko vaikka sain isännöitsijälle viestin perille.

        Ärsyttää kun tämä henkilö ei ole kertaakaan kysynyt kuuluuko ne äänet mun kämpästä, heti meni vaan isännöitsijälle. Miten voi olla niin itepäinen ettei voi tunnustaa virhettään ja oikeasti viitsi ottaa selville oikeaa häiriköijää ennen kuin alkaa ketä tahansa syyttelee...
        Mä olin ihan h.....in vihainen tästä kaikesta, mut nyt naapurin toilailut on lähinnä säälittäviä...

        jeps.. että näin Kuopiossa...


    • mkjhgfr

      naapurisi on hullu...

    • KTN

      Isännöitsijä ei voi antaa varoitusta ja valitusta ei voi tehdä jos ei ole valittajan lisäksi kaksi muuta jotka allekirjoittavat valituksen. Toisekseen kirjallisia varoituksia pitää olla kaksi, keskustele taloyhtiön toimitusjohtajan kanssa. Isännöitsijän ei tarvitse kertoa keistä on kysymys, mutta kun ja joskus juttu menee asunto - oikeuteen se selviää käsittääkseni.

      Ota yhteyttä asianajajaan ja kysy mitä voit tehdä ja hän saattaa jopa ottaa heti yhteyttä isännöitsijään.

      • Farkku

        Entäpä jos isännöitsijä itse onkin pahemman luokan häirikkö? Minulle kävi aikaisemmassa asunnossani niin, että taloyhtiön isännöitsijä muutti yläkerran asuntoon. Sen jälkeen alkoivat rappukäytävän seinät täyttyä kaiken maailman kieltolappusista ja valitusta tuli joka risauksesta. Viimeinen pisara oli se, kun minä ja seinänaapurini (ensimmäistä lastaan odottava pariskunta) aloimme saada varoituksia häiritsevästä elämästä. Ketään muita valittajia ei talossa ollut isännöitsijää lukuunottamatta. Sittemmin koko meidän rappu tyhjeni, kun kaikki muuttivat pois yksi toisensa jälkeen tilanteen käytyä kestämättömäksi. Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, olisiko meillä ollut mitään mahdollisuutta puolustautua isännöitsijän mielivaltaa vastaan?


      • temuri
        Farkku kirjoitti:

        Entäpä jos isännöitsijä itse onkin pahemman luokan häirikkö? Minulle kävi aikaisemmassa asunnossani niin, että taloyhtiön isännöitsijä muutti yläkerran asuntoon. Sen jälkeen alkoivat rappukäytävän seinät täyttyä kaiken maailman kieltolappusista ja valitusta tuli joka risauksesta. Viimeinen pisara oli se, kun minä ja seinänaapurini (ensimmäistä lastaan odottava pariskunta) aloimme saada varoituksia häiritsevästä elämästä. Ketään muita valittajia ei talossa ollut isännöitsijää lukuunottamatta. Sittemmin koko meidän rappu tyhjeni, kun kaikki muuttivat pois yksi toisensa jälkeen tilanteen käytyä kestämättömäksi. Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, olisiko meillä ollut mitään mahdollisuutta puolustautua isännöitsijän mielivaltaa vastaan?

        mun mielestä vaikeudet tulee aina tälläisten "pikku" isännöitsiöiden kanssa. ne ovat yleensä armeijan ex kapiaisia jotka ovat noin 5 kymppisenä päässeet eläkkeelle mutta se perkeleen "ura" on jäänyt vielä päälle mutta kuitenkin tahtovat vielä lisä-ansioita valtion pikkupikku eläkkeen päälle. AINA kanattaa ottaa joku isompi,mielummin valtakunnallinen isännöinti palvelu,siellä ei ainakaan tule mitään keksittyä haukkumista.


      • laki isännöitsijällekkin

        Joo noinhan se menee yhden ihmisen valituksen perusteella isännöitsiä voi vain kuulla asukasta, mutta varoituksia ei yhden asukkaan/perheen valituksista voi antaa kirjallisia varoituksia. Jokuu syystä tai toisesta vihaisi jotain henkilöä, niin tolla systeemillä saisi kenet vain ulos asunnosta ja koska vain, jos se olisi noin helppoa.


    • Make60

      Kun seuraavan kerran venäläissyntyneet pitävät juhliä ja auheuttavat häiriötä niin kutsukaa poliisit paikalle niin kyllä loppuu häiriöt kun valitua menee virallista tietä isännöitsiälle poliisin raportin ja asukkaiden nimilistan muodossa.

    • sama täällä

      Asun(asumme) kerrostalo kaksiossa, ala kerrassamme on ollut muutaman kerran äänekästä menoa mutta emme ole valittaneet koska annamme ihmisille oikeuden välillä elääkkin, mutta asia alkoi menemään niin että aina kun ala kerrasta kuului ääntä niin meidän oven taaksemme ilmestyi poliisit ja seuraavalla viikolla varoitus. vaikka poliisitkin olivat hämillään kun huomasivat että ihmiset ovatkin nukkumassa silti varoituksia ei suostuttu perumaan.

      • tosi reilu meininki siellä. Kyllä vaan meilläpäin on tapana, että oikea häiriköijä saa varoituksen. Ette ole valitusta tehneet?


      • sama täällä
        tantuli kirjoitti:

        tosi reilu meininki siellä. Kyllä vaan meilläpäin on tapana, että oikea häiriköijä saa varoituksen. Ette ole valitusta tehneet?

        kyllähän me siitä isännöitsijälle ilmoitettiin että tullut väärään osoitteesen kirje ja vastaus oli että hänelle ilmoitettu meidän yläpuolelta että alhaalta JOSTAIN kuuluu melua, kukaan ei tarkistanut asiaa että mistä kämpästä loppuen lopuksi edes ollut kyse. kyllä tässä on harkittu että nostetaan syyte kunnian loukkauksesta. mutta miten varmasti ne taas saa menemään läpi? kukapa meitä nuoria (23v) ikinä uskoo vaikka totta puhuttaisiin.


    • Kotihengetär

      Jos mahdollista, niin anna asian olla ja elä omaa elämää nauttien siitä. Parempi vaieta, koska ei ole todisteita. Sulla ei ole mitään hätää. Ei voi olla. Jos yöllä on meteliä siihen malliin, että kolisee ja tapellaan, niin soitto poliisille on todiste metelistä. Jos eivät saa silloin huomautusta, niin isäntä pelkää venäläisiä. Naapurit kaipaavat huomiota ja kohdetta purkaa pahaa oloa. Tuollaista on monissa talonyhtiöissä. On paljon dominoivia naapureita.

      Väitä, ettet ole saanut postia. Ei voida todistaa. Vain kirjallinen jne....

    • *JAnMIen*

      Joo mulla vähän sama juttu..........
      Isännöitsijä on yks paska jos niin saa tääl sanoo
      .......aina nääkymässä mulle.................... pidän vessan ikkunaa auki kun siellä haisee aina ja saa sitä nyt tuulettaa ei kai SE oo kielletty?
      ja säännöissä lukee et hiljaisuus on kello 22:00-
      07:00. Ja et ikkunoita saa pitää auki joskus, mut
      ta siinä ei lukenu et mihin aikaan vuodesta....ja
      siitä sit on ollu nääkymistä ihan turhaan ! eihän
      kukaan nyt saa mitään aikaseksi tuulettamisen suh
      teen jos se aika on vaan joku 10-15 minsaa.......
      oon saanu jo 2 varoitusta piti oikeen nmennä Oulu
      un jonnekin syyttäjänvirastoon kattoon........et-teivät voineet semmoista asiaa sanoo puhelimessa TAI lähettää kotiin........jos säännöis lukis tar
      kemmat ohjeet koska niitä saa pitää auki ja mikä on syy kun ei saa pitää auki kauempaa talvisin pa
      kkasilla, niin mitään ongelmii ei tulis !
      ja kun mun naapuris asuu kaks ilmeisesti homoja ei mul oo mitään niiot vastaan mut ne haisee NIIN
      saakelin paskalle jos tääl voi sanoo noin......ne
      vetelee tupakkaa lähes koko ajan... ovat asuneet siinä vasta alle 2 vuotta ja mä melkein 10 vuotta
      saisivat mennä hiiteen kummatkin haisemasta ! se alue pitäis olla 100 % savutonta seutua !

    • pollarit

      Kuule, ei muuta kuin soita seuraavan kerran poliisit paikalle. Oli sitten suomalainen tai venäläinen niin täytyy noudattaa taloyhtiön sääntöjä. Ja mitä sellaisella isännöitsijällä tekee joka ei uskalla ottaa kantaa asioihin. Rasisti ei saa olla, vaan yhteiset säännöt pitää päteä kaikkien kanssa. Menkööt sitten muualle mekkaloimaan vaikka yöklubeihin.

    • ristiriitaisuuksia

      Jutussa on aika monta outoa kohtaa. Valituksen mukaan olet häirinnyt 5.30 ja naapurisi joka valitti sanoi että on kuullut kovaäänistä kävelyä 7 aikoihinko?
      Vuokralain mukaan huoneistojen hiljaisuus on käsittääkseni 22.-7.00 välisenä aikana. Jotkut taloyhtiöt pitävät jopa 23.00 kellonaikaa.
      Valituksen voi aina tehdä, isännöitsijääkin ylempiä tahoja on tietty olemassa.
      Onko asuntosi vuokrattu yksityisenä vai onko se kunnan/ kaupungin?
      Kuinka pitkä vuokrasopimuksesi on?

    • tai näin

      ...naapuristani on alakertansa naapuri saanut häädettyä jo kaksi perhettä. kulkee keräämässä nimiä
      listoihinsa ja saakin näiltä kunnan asuntoihin sijoitetuilta mielenterveyskuntoutujilta jotka eivät
      uskalla sanoa ei tälle tatuoidulle mulkulle. lapset leikkii, on kipeitä, ovat joskus isovanhemmillaan ja aikuiset juhlii...kuuluu meillekkin. ei haittaa.näille ihmiselämää kadehtiville mulkuille kun saatais laki niin alkaisin itsekin äänestää.

      • palökunta

        Kyllähän oppii, kun miehet tulevat letkut käsissään.


    • isännöitsiälle

      Kyl venakot hoitelee yhden isännöitsiän vaik
      ilmasta persettä tarjoamalla, joten ei ole
      mitään mahiksia pärjätä .

    • Venäläinen_

      Olen itse venäläinen joten en menisi sanomaan että me kaikki olisimme huonoja ihmisiä. Minä olen monesti herännyt työpäivänä klo 03 tai sen jälkeen naapureiden pitämään meteliin, kerran jouduin soittamaan poliisit. Minusta on edellisessä asunnossa asuessani tehty aiheettomia valituksia ja ajankohdat olivat vielä sellaiset, että en ollut koko aikana kotona. Nyt kun nimeäni ei lue ovessa minut on jätetty rauhaan. Jos se perätön valittelu jatkuu niin Sinun pitää tehdä rikosilmoitus poliisille häirinnästä yms.niin sitten se kyllä loppuu =) . Ja kun sen teet takaan että enään ei tule auheettomia valituksia. Monet ihmiset eivät ota nykypäivänä naapureitaan huomioon, se on surullista jaksamista sinulle ja kaikille saman kokeneille=)

    • oikeinhoidettu

      Eli anna vastine isännöitsijälle. Kerro ettet ole tehnyt ko koputusta seinään ja vaadi samalla että kirjallisesti kuka näin väittää ja sen takia jotta voit nostaa kanteen perättömästä ilmiannosta. Nimittäin kun nostat jutun perättömästä ilmiannosta olet vahvoilla varsinkin jos et ole koputellut seinään. Parempi tietenkin olisi jos olisit ollut kokonaan tuona päivänä pois asunnoltasi vaikka esim. vanhempiesi luona käymässä. Mutta jos olet ollut asummollasi niin se on sana vastaan sana.
      Mutta vastine jossa kiellät ehdottomasti tehneesi mitään asuntoosakeyhtiölain vastaista on tärkeä siis todella tärkeä. Tällä vastineella kiellät mitään tapuhtuneen. Siis kirjallisesti teet vastineen jossa kiellät ettet ole koputellut seinään etkä muutoinkaan häirinnyt naapureita, hyvä jos saisit muilta lausuntoja puoltaaksesi omaa kantaasi. Kirjoita valmiiksi paperi jossa lukee esim. Me allekirjoittaneet emme ole havainneet emmekä kuulleet että naapurimme "matti" olisi millään lailla toiminut asuntoyhtiömme järjestyssääntöjen vastaisesti sillä ja sillä ajalla.

      Mikäli haluat valittaa isännöitsijän toimista ota ensin yhteyttä vuokranantaajai ja kerro tilanne mutta älä paisuttele. Kerro totuudenmukaisesti tilanne ja mitä olet tehnyt ja miten olet toiminut ja kysy neuvoa. Vuokranantaja kyllä neuvoo jos on yksityinen mikäli se on kunnallinen tms niin suosittelen etsimään parempaa paikkaa. Mutta ensi kerralla kun naapurivenäläiset elämöivät, soita talonmies paikalle ja poliisi jotta saat uskottavasti esille asiasi. Isännöitsijäsi olisi kuulunut ensin keskustella kanssasi ja vuokranantajasi myös. Nyt vaikuttaa siltä ettei vuokraisäntäsi tiedä asiasta mitään. Eli isännöitsijä saattaa pimittää tietoa?
      Eli ota kirjallisesti vain yhteyttä isännöitsijään. Suulliset valitukset eivät auta. Koska ne tuppaa unohtumaan.

      • olet kantaväestöä

        Juuri näin. Jos isännöitsijältä tulee valitus, kiellä se, kerro oma näkemyksesi asiasta ja pidä itselläsi visusti tallessa oma kappaleesi vastineestasi ja valituksesta. Soita poliisit paikalle kun venäläiset rikkovat taloyhtiönne sääntöjä äläkä kursaile yhtään. Poliisit kirjaavat tapahtuneen omaan tiedostoonsa, käyvät varoittavamassa metelöitsijäitä ja sinä laitat päivämäärän ja ajan ylös itsellesi.
        Jos ikinä enää saat valituksen, niin vastaat siihen todisteiden kera ja vähintäinkin uhkaat tehdä perättömästä ilmiannosta rikosilmoituksen. Eiköhän lakkaa.


    • Seka-työmies

      Suomi ja vittu-mainen maa kun virka miehet ja muut toimen haltiat hyysääjät kaikkeen maailman röyhkimyksiä.

    • todella tutulta

      Ma sain aina turhia valituksia kun asuin suomes kerrankin yx naapuri tuli kannis riehuu mun ovelle kissan naukumisen takia. Jouduttiin jopa oikeuteen ja sain ite sakot myos vaan siita etta puolustin koti rauhaani. Siks muutinkin ulkomaille ja mitaan vastaavaa ei ole enaa tapahtunut. Meilla on lapsia ja toinen on kova huutamaan ja kun ollaan taalla naapureilta kysytty etta hairitseeko lapsen huuto niin ne vaan sanoo etta mekin ollaan joskus lapsia oltu. Ikina en enaa suomeen muuta takasin.

    • isännöinti vaatii älyä

      Minusta tuo isännöitsijän toiminta ei oikein ole laillista..
      klo ajat heittää..
      syytetylle on annettava mahdollisuus vastineeseen.
      soita poliisit seuraavalla kerralla jos koet
      ilkivaltaa tai häiriötä.
      Isännöitsijät ovat aika ohjailtavaa porukkaa jos se joka pitää isoimman äänen voittaa..
      ainahan on tiedetty että pelissä ja sodassa huijataan, ja se joka pitää isoimman äänen ohjaa huomion jostain muusta pois.
      Oletko antanut vastineen ja ihmetellyt klo aikoja?
      Minä ainakaan en jää sopimaan ja riitelemään keskenään. Jos on aihetta annan viranomaisten sen tehdä, niiden tehtävähän se on.

    • juakkima

      meillä täällä helsingissä taas on taloyhtiön hallituksen jäsen /puheenjohtaja joka terrorisoi rappujamme jatkuvalla kovaäänisillä ramppaamisilla ja talon asioista kovaäänisesti keskustelemalla muitten jäsenien/ asukkaiden kanssa .keskustelut kuuluu selvästi huoneistoon asti vaikka olisi perimmäisessä nurkassa. ja puhetta riittää päivästä toiseen.menisivät muualle häiriköimään.jatkunut jo ainakin pari vuotta.

    • law and order

      SEURAAVAN KERRAN KUN JUHLITAAN KUNNOLLA JA AIHEUTETAAN HÄIRIÖTÄ KLO 11 - 06.00 VÄLISENÄ AIKAN SOITA POLIISIT PAIKALLE

      YHTIÄN HALLITUS ON PÄÄTÖSVALTAINEN EI ISÄNNÖITSIJÄ, PUHU HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJALLE
      EI ISÄNNÖITSIJÄLLE... JA PIENISTÄ KÄVELYISTÄ EI OLE SYYTÄ VALITTAA

    • rikrek

      Kiistät aiheuttaneesi mitään häiriötä, varoituksista huolimatta. Siinäpähän isännöitsijä käräjäsalissa pitkin seiniä katselee. Myös varoituksen hakijat joutuvat oikieuteen kuultaviksi ja vastaamaan aiheettomistakin häiriöilmoituksistaan. Tapauksessasi on todennäköistä, että isännöitsijä ja varoituksen pyytäjät ovat maksumiehinä oikeudenkäyntikuluissa ym kustannuksissa ja asia raukeaa toteennäyttämättömänä.
      T. Kokemuksesta puhun.

    • Nimetön

      Kuulostaa valitettavan tutulle. Asuttiin yli vuosi sitten kerrostalon vuokra asunnossa ja olimme kerrostalon nuorimmat, 21- ja 23-vuotiaina. Seuraavaksi "nuorimmat" olivat n.40-45-vuotiaita. Ulkona ei tervehditty ja ilmapiiristä huomasi heti ettemme ole tervetulleita taloon. Saimme kaksi erillistä varoitusta. Ensimmäinen oli kovasta metelistä, joka jatkui kuulemma koko yön ja pitkin viikkoa. Itse olen kolmivuorotyössä, joten en todellakaan halua tulla häirityksi, että saan kunnolla nukuttua. Poikakaverini tekee kahta vuoroa. Seuraavaksi saimme postissa kutsun isännöitsijän luokse, koska taloyhtiössä oli kerätty nimilista meidän häätämiseksi!! Kirjoitimme vastineen, jossa kerroimme että itse olen ollut kyseisinä öinä yöt töissä ja poikaystävä mennyt jo kuudeksi töihin. Todisteena ei ollut kuin palkkanauha, johon oli eritelty yötyöt ja merkattu tarkasti päivämäärät.

      Menin isännöitsijän luo hänen toimistolleen ja annoin vastineemme. Paikalla oli myös vuokraisäntä, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, jopa vuokra asunnon välittäjä oli paikalla! Välittäjä luki vastineen ja laittoi kiertämään.Seuraavaksi näytin palkkanauhastani että olen ollut töissä. Välittäjä luki sen ja antoi eteenpäin vuokraisännälle. Heille riitti tämä. Kun vastine ja todisteena ollut palkkanauha päätyivät isännöitsijän ja hallituksen pj:n eteen pöydälle, tuli kylmä toteamus: "Ei sun täälä tartte alkaa palkkanauhojas levittelemään!" En toki muuten olisi sitä heidän käsiin antanutkaan mutta tarvitsin sen todisteena. Vastine ja "todiste" heitettiin minua kohti lattialle, samalla kerrottiin että nimilistan perusteella vuokrasopimus on purettava, muuttoaikaa olisi kolme kuukautta. Itkien ja häpeissäni lähdin kotiin.

      Kerroin uutoisen poikakaverilleni tämän päästyä töistä ja päätimme antaa asian olla. Muuttaisimme pois heti kun sopiva asunto olisi löytynyt. Edellinen vuokraisäntä pahoitteli tapahtunutta ja auttoi jopa muutossa sekä toivotti hyvät joulut. Vuokraasunnonvälittäjäkin soitti ja pahoitteli tapahtunutta. Vastaavaa ei ollut hänen uransa aikana tapahtunut.

      Viimeistä muuttokuormaa hakiessamme saatoin vain huomata miten useassa ikkunassa oli joku kyttäämässä lähtöämme, pieni hymy naamallaan.

      Nykyisessä asunnossa onneksi on toisin. Naapurit mukavia, mutta rauhallisia ja suopeita meitä "nuorisoa" kohtaan. Toivottavasti edelliseen asuntoon muuttaa nyt joku sellainen, jonka taloyhtiö hyväksyy ettei kenenkään tarvitse kokea samaa, mitä meidän piti. Kyseisessä kerrostalossa ehdimme asua vain kaksi kuukautta ennen ensimmäistä varoitusta, puolen vuoden sisällä, olimme jo muuttaneet pois.

      • xxxxxxxxxxx

        Kokemuksesta tiedän ettei noihin tyyppeihin auta kuin että ottaa oikeuden omiin käsiin.Kyllä keinoja riittää.olen asunut ympäri maailmaa vuosia useisa maissa eikä missään ole niin vittumaista porukkaa kuin täällä eiköä niille auta turpiinveto tai joku vastaava voiman käyttö.Siihen loppuu naljailu....näi on käynnyt aina ,jo silloin kun opetin tytärtäni vastaamaan koulukiusauksen nyrkillä.Koulun pahin kiusaaja lopetti sen jälkeen kaikkien muidenkin kiusaamisen kun tyttä antoi takaisin.KYSE ON LOPPUJEN LOPUKSI ROHKEUDESTA.


    • hyvä ajatus

      vai keksitkö jo itse parempaa?

    • Maunulantie 19

      Mun naapurissa huumehörhöt viime yönä huuteli täyttä kurkkua, hakkaili seiniä ja soitteli täysillä paskaa hevimusaa. Soitin päivystävälle isännöitsiä toimistolle. Ei mennyt kun vartti, kun päivystäjä tuli tarkkaan kuuntelee ja pisti metelöitsiät kuriin ja päivystäjän lähtiessä pois ei kuulunut puhinaakaan. Soita säkin päivystykseen ja pyydä heitä tulee kuuntelee, mistä meteli kuuluu.

    • Todisteeksi

      Kyllä kannattaa soittaa poliisit paikalle kun seuraavan kerran naapurissasi on häiritsevää meteliä hiljaisuusajan jälkeen.

      • rytkyytys seinäme vaste

        Minä pyytä antseeksi ku somimi on huuno Kun minu per hrhe jotuu kuule ma hhuuhotus läähatus kauheia sänky rytkyykytys seinäme vastataan naapurin tilastatus njjn me soitaa politsai...ku me olammme varva naapur onpi ilohaukka jaka tykkä poika ? joka panjee toista poikjaa ja huuhtaa kus tuljee organismi poltsai tuliji,kuuntelji meni pojes nauravana,ei autana miu perhe.hulluytus jatkumoo jokane jyö mika avuksi kerjo?


    • oikein sinulle

      Siellä vuokrakolhooseissa pitää osata käyttäytyä. Naapurisi on aiheesta ottanut häiriökäyttäytymisesi esille.

    • Sivusta seurannut

      Hei,
      Olet ikäväkyllä huonossa asemassa!
      Kun olet kerran hampaisiin jäänyt, seuraus todennäköisesti on häätö!
      Miesystävälleni kävi seuraavasti:
      Alakerrassa asui todella tikkumainen akka, no hän päätti saada toiselle häädön, valitti kokoajan isännöitsijälle , olemattomista asioista, kun se ei tuottanut tulosta, niin kyttäsi ikkunasta, kun näki
      minun tulevan töistä , meni noin 15min, kun poliisit soittivat ovikelloa "täältä kuuluu kuulema helvetillinen meteli" kysyimme, että kuuluuko, mutta meille vastasivat poliisit, ettei todelakkaan,
      sama toistui lukemattomia kertoja, kunnes eräänä päivänä posti toi häätöilmoituksen,
      syynä oli : "asunnossanne on poliisit joutuneet käymään, niin ja niin monta kertaa"
      ei auttanut vedota turhiin hälytyksiin, häätö tuli, koska isännöitsijää ei KIINNOSTANUT , meidän kantamme, tai se , että poliisien käynnit olivat turhia!!
      että silleen,
      koeta jaksaa, yritä etsiä toinen asunto,!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe