Vitti mä luin että tossa luki parhain elffa minkä olet nähnyt. Kämmi. Mä siis vahingossa luelletin parhaimpia leffojani. Raainta en oo nähnyt kun kaikki tuntuu olevan paskoja. Pelottavin oli The Ring, mutta siinä ei kyllä mitään raakaa ollut.
Evil dead 2 on huono. Saman ekan osan toistoa, ja kaiken lisäksi leffa täynnä naurettavia virheitä/mokia. Mitähän Raimi yritti saavuttaa surkealla jatko.osallaan? Jotain ekan osan kulttimainettako?
sekä Arpinaama (se kohtaus missä moottorisahalla pannaan mieheltä kättä poikki). Ehkäpä myös Reservoir Dogs (korvanleikkuu). Piirtäjän sopimuksessa poltetaan äijä elävältä lopussa - no sitähän nyt sattuu harva se kerta, mutta siinä oli joku ihan typerä syy asialle.
"bad taste" on olemattomalla budjetilla ja amatöörivehkeillä tehty harrastelijaelokuva. Tunnetumpi samojen tekijöiden elokuva on "Taru sormusten herrasta". Taitoahan tekijöiltä ei ole puuttunut. Ainoastaan rahaa elokuvan tekoon.
Bad Taste, Braindead ja Evil Dead leffat ei kyllä ole mitenkään erityisen raakoja. Elkää nyt ymmärtäkö väärin. Pidän kyseisistä elokuvista todella paljon. Kun raakaa leffaa haetaan, niin kannattaa kääntää katseensa nousevan auringon maahan. Kuullut olen hyvinkin raaoista pätkistä, mutta nähdyistä Battle Royale on mielestäni aika raaka.
Mielipiteet on mielipiteitä, jokaisella omansa. Ja soppaa hämmentää entisestään se, että jokaisella oma mielipiteensä siitä mikä on raakaa :)
Omasta mielestäni raakuus on realismia, ahdistavuutta. Siinä mielessä esim. Bad taste ei ole raaka (mutta omassa lajityypissään erittäin mainio splatteri). Hyvä esimerkki raakuudesta on vaikkapa Reservoir dogsin korvanleikkaus-kohtaus.
Aidosti ahdistava kohtaus, jossa itse väkivallalla ei mässäillä, ja seuraukset näytetään ("korvaton" poliisi ei heitäkään cooleja one-linereita...). Toinen mieleeni tuleva raaka elokuva on Battle Royale, jossa oli muutama varsin epämiellyttävä kohtaus.
Ikävää vain, että suurin osa hollywood-hötöstä on täynnä "viihdeväkivaltaa", kungfu-pelleilyä jossa sankarilta irtoaa vain pieni verivana nenästä, ei sen kummempaa.
Joo, raskaan päivän päätteeksi ei oikein irtoa kovinkaan johdonmukaista tekstiä, mutta toivottavasti saitte jotain irti.
Ja itse kysymykseen vastaten: raain leffa jonka olen nähnyt olkoon Battle Royale.
Ps. Minkälainen Itchi the killer lienee? Kuka katsonut?
Kattelin sen pari viikkoa sitten. Sairain ja raain leffa mitä olen koskaan nähnyt, ja tota japanigenreäkin on tullu katottua aika paljon. Itse leffa on surrealistinen sekametelisoppa jonka tyylilaji on kai lähinnä musta komedia. siitä löytyy kaikkea kuvottavaa: explisiittistä miesten ja naisten kiduttamista, väkivaltaista raiskaamista, jäsenten katkomista, suihkuavia kaulavaltimoita ja ylipäänsä kaikki "herkut" mitä sairas mieli pystyy tuottamaan. Jos tekijä yritti sanoa jotain elokuvalla se jäi mulle ainakin epäselväksi.
Cannibal Holocaust (1980). Ei ole kauhua, mutta kiellettiin monissa maissa. Ihmissyöntiä, verisiä raiskauskohtauksia, silpomista, seivästyksiä, sisäelimiä ja muutenkin melko eläimellistä toimintaa. Elokuvassa kidutetaan ja tapetaan myös oikeita eläimiä. Tahallaan amatöörimaisesti kuvattu.
Japanilaiset Guinea Pig -lyhytelokuvat 80-luvulta, jotka ovat psykologista nihilististä kauhua. Pahin on ehkä "Flower of Flesh and Blood", jossa samuraiksi pukeutunut mies suorittaa nuoren naisen rituaalimurhan paloittelemalla, muuta juonta ei tietenkään ole. "The Devil's Experiment" tulee toisena, siinäkään ei ole muuta juonta kuin kuvata naisen kidutusta ja reagointia erilaisiin kipuihin. Näitä luultiin alunperin oikeista murhista kuvatuiksi videoiksi ja niiden hallussapito oli rikos.
Faces of Death (1978) ei ole varsinainen elokuva, vaan dokumentti, jossa kuvataan erilaisia realistisia tapoja kuolla. Video koostuu monista yksittäisistä pätkistä. Muistaakseni kielletty Suomessa.
Suomalainen taiteilija Teemu Mäki teki kuuluisan videoteoksen "Sex and Death" vuonna 1988, jossa hän tappaa kissan tylsällä kirveellä ja masturboi. Video on puolitoistatuntia pitkä ja kuuluu nykyään Kiasman kokoelmiin. Kissantappokohtaus kestää vain muutaman sekunnin. Taiteilija tuomittiin sakkoihin.
Tällaista on tullut nuoruudessa katsottua. Ei voi muuta sanoa kuin että 80-luku oli kauhuelokuvan kulta-aikaa, eli melkoinen häpeäpilkku ihmiskunnan historiassa. Ihmettelen suuresti kuka tekee tällaisia elokuvia ja samaten sitä, miksi joku yleensä haluaa nähdä näitä "maailman raaimpia" elokuvia.
Täällä on jo käsitelty Ichi The Killer, Battle Royale, Rambo ja Guinea Pig. Ja monta monta muuta vallan raakaa leffaa. Joku on jopa katsonut Men Behind The Sunin.
Mutta tällaisia ihan mainioita leffoja ei ole vielä näemmä mainittu kuin Marttyyrit, Cradle of Fear tai Sin City.
Kyllähän raakoja elokuvia löytyy aivan järjettömän paljon hyviä ja yhtä lailla järjettömiä, kuten; Pier Paolo Pasolinin Sodoman 120 päivää.
Itse mielelläni, jos katson raa'an leffan, katselisin sellaisen joka on oikeasti naurettavan huonosti tehty. Mieluiten vedetty väkivalta aivan yli hilseen kuin jätetty liian realistiselle asteelle. Elokuvan on tarkoitus herättää erilaisia tunteita, mutta itse en ainakaan saa mitään hyviä fiiliksiä turhan realistisista ja brutaaleista leffoista.
vai että raain elokuva...... no jos se luokitellaan raa-aksi että ittelle tulee ahdistunu olo ja meinaa oksennus lentää niin! voittaja on The Human Centipede (First Sequence)
kyllä ehdottomasti se Texasin moottorisaha murha on se pahin elokuva.
Netissä, youtubessa löytyy myös tällaisia: Happy tree friends animaatiopätkiä, jotka
ovat myös aika raakoja. Niissä seikkailee suloisia eläimiä, jotka kuitenkin kuolevat verisesti ja raa'asti.
En suosittele ihan lapsille...
Tässä yks raaka pätkä: http://www.youtube.com/watch?v=nmXL6-F3vZQ&feature=channel
Begotten 1991 ehdottomasti. siinä revitään omia suolia ulos. oksennetaan sisäelimiä, poltetaan nuotiossa, fäpätään kuollutta, raiskataan, hakataan, kiskotaan suolen pätkästä kaulan ympärillä, paloitellaan ruumiita ja sen jälkeen istutetaan paloitellut ruumiin osat ja niistä kasvaa kukkia. voi miten kivaa. Ja tämä kaikki tehdään ilman sitä yleistä kauhuleffojen muovin tuntua.
ehdottomasti
Vuosi nuoruudestani! muita hyviä onGia
Unelmien sielunmessu
Amelie
Original Sin
American Beauty
Täydelinen murha
Älä sano sanaakaan
Scary Movie
Seven
Voi ei!
Vitti mä luin että tossa luki parhain elffa minkä olet nähnyt. Kämmi. Mä siis vahingossa luelletin parhaimpia leffojani. Raainta en oo nähnyt kun kaikki tuntuu olevan paskoja. Pelottavin oli The Ring, mutta siinä ei kyllä mitään raakaa ollut.öööööh
Gangs of new york.joo
tuli vuos pari sit nelosen r&a sarjassa, joku saksalainen leffa missä kaks tyyppii häiriköi.. en muista kyl nimee.Funny Games
Tuon niminen on tämä kyseinen elokuva. Erittäin ahdistavatunnelmainen leffa. Lisää tietoja http://us.imdb.com/Title?0119167pyh...
ilmaisen oman mielipiteen niin jasonX on todella paska...... paras on evil dead2 dead by dawn!!!..........
Re-Animator ja Braindead.Robocob + muut...
Paul Verhoevenin aikaisemmat tekeleet. (totall recall etc.)Mutta Robokyttä ykkönen leikkaamattomana on aika karua katseltavaa.
Seitsemän
sekä Arpinaama (se kohtaus missä moottorisahalla pannaan mieheltä kättä poikki). Ehkäpä myös Reservoir Dogs (korvanleikkuu). Piirtäjän sopimuksessa poltetaan äijä elävältä lopussa - no sitähän nyt sattuu harva se kerta, mutta siinä oli joku ihan typerä syy asialle.Ponterosa
En ole nähnyt, mutta kuulemma on raaka.Tämä
Väkivaltaisin, raa`in ja samalla vaikutttavin kauhuelokuva on ehdottomasti INTRUDER.Bad Taste
Ihan must leffa, veri ym. lentää makeesti ja ennenkaikkea huumorilla.Mun mielestä toi on...
Mun mielestä bad taste on ihan luuseri leffa!!Varmaan huonoin minkä oon nähny...Poika frendikään ei tykännyt...=(ette.
Ette vaan ymmärtäneet kornin huumorin päälle ;)Sellaista se on....
Tiedän mitä teit viime kesänä- ja Scream-sarjat ovat pilanneet nykynuorison maun :D:D:DJust kidding... :)
Et ehkä tiennyt
"bad taste" on olemattomalla budjetilla ja amatöörivehkeillä tehty harrastelijaelokuva. Tunnetumpi samojen tekijöiden elokuva on "Taru sormusten herrasta". Taitoahan tekijöiltä ei ole puuttunut. Ainoastaan rahaa elokuvan tekoon.No tietysti
Ehdottomasti seitsemän...Se on niin kauhee leffa...!!Ja toinen tietysti olis evil dead!!!KARMIVAA!!
no..
tietenkin se Aira Samulinin leffa, mikä se nyt olikaan ,Tango kabaree.nimienmuuttaja
nimienmuuttaja ehdottomasti raain leffa k18valmistusvuosi 2003
Raain
Bad Taste, Braindead ja Evil Dead leffat ei kyllä ole mitenkään erityisen raakoja. Elkää nyt ymmärtäkö väärin. Pidän kyseisistä elokuvista todella paljon. Kun raakaa leffaa haetaan, niin kannattaa kääntää katseensa nousevan auringon maahan. Kuullut olen hyvinkin raaoista pätkistä, mutta nähdyistä Battle Royale on mielestäni aika raaka.Raakuuden käsite...
Mielipiteet on mielipiteitä, jokaisella omansa. Ja soppaa hämmentää entisestään se, että jokaisella oma mielipiteensä siitä mikä on raakaa :)Omasta mielestäni raakuus on realismia, ahdistavuutta. Siinä mielessä esim. Bad taste ei ole raaka (mutta omassa lajityypissään erittäin mainio splatteri). Hyvä esimerkki raakuudesta on vaikkapa Reservoir dogsin korvanleikkaus-kohtaus.
Aidosti ahdistava kohtaus, jossa itse väkivallalla ei mässäillä, ja seuraukset näytetään ("korvaton" poliisi ei heitäkään cooleja one-linereita...). Toinen mieleeni tuleva raaka elokuva on Battle Royale, jossa oli muutama varsin epämiellyttävä kohtaus.
Ikävää vain, että suurin osa hollywood-hötöstä on täynnä "viihdeväkivaltaa", kungfu-pelleilyä jossa sankarilta irtoaa vain pieni verivana nenästä, ei sen kummempaa.
Joo, raskaan päivän päätteeksi ei oikein irtoa kovinkaan johdonmukaista tekstiä, mutta toivottavasti saitte jotain irti.
Ja itse kysymykseen vastaten: raain leffa jonka olen nähnyt olkoon Battle Royale.
Ps. Minkälainen Itchi the killer lienee? Kuka katsonut?
the killer
Kattelin sen pari viikkoa sitten. Sairain ja raain leffa mitä olen koskaan nähnyt, ja tota japanigenreäkin on tullu katottua aika paljon. Itse leffa on surrealistinen sekametelisoppa jonka tyylilaji on kai lähinnä musta komedia. siitä löytyy kaikkea kuvottavaa: explisiittistä miesten ja naisten kiduttamista, väkivaltaista raiskaamista, jäsenten katkomista, suihkuavia kaulavaltimoita ja ylipäänsä kaikki "herkut" mitä sairas mieli pystyy tuottamaan. Jos tekijä yritti sanoa jotain elokuvalla se jäi mulle ainakin epäselväksi.Joo
Oon samaa mieltä Battle Royale ja Ichi the Killer kumpikin tosi raakoja leffoja.Neljä raainta elokuvaa
Cannibal Holocaust (1980). Ei ole kauhua, mutta kiellettiin monissa maissa. Ihmissyöntiä, verisiä raiskauskohtauksia, silpomista, seivästyksiä, sisäelimiä ja muutenkin melko eläimellistä toimintaa. Elokuvassa kidutetaan ja tapetaan myös oikeita eläimiä. Tahallaan amatöörimaisesti kuvattu.Japanilaiset Guinea Pig -lyhytelokuvat 80-luvulta, jotka ovat psykologista nihilististä kauhua. Pahin on ehkä "Flower of Flesh and Blood", jossa samuraiksi pukeutunut mies suorittaa nuoren naisen rituaalimurhan paloittelemalla, muuta juonta ei tietenkään ole. "The Devil's Experiment" tulee toisena, siinäkään ei ole muuta juonta kuin kuvata naisen kidutusta ja reagointia erilaisiin kipuihin. Näitä luultiin alunperin oikeista murhista kuvatuiksi videoiksi ja niiden hallussapito oli rikos.
Faces of Death (1978) ei ole varsinainen elokuva, vaan dokumentti, jossa kuvataan erilaisia realistisia tapoja kuolla. Video koostuu monista yksittäisistä pätkistä. Muistaakseni kielletty Suomessa.
Suomalainen taiteilija Teemu Mäki teki kuuluisan videoteoksen "Sex and Death" vuonna 1988, jossa hän tappaa kissan tylsällä kirveellä ja masturboi. Video on puolitoistatuntia pitkä ja kuuluu nykyään Kiasman kokoelmiin. Kissantappokohtaus kestää vain muutaman sekunnin. Taiteilija tuomittiin sakkoihin.
Tällaista on tullut nuoruudessa katsottua. Ei voi muuta sanoa kuin että 80-luku oli kauhuelokuvan kulta-aikaa, eli melkoinen häpeäpilkku ihmiskunnan historiassa. Ihmettelen suuresti kuka tekee tällaisia elokuvia ja samaten sitä, miksi joku yleensä haluaa nähdä näitä "maailman raaimpia" elokuvia.
Kohtaus jossa mies hakkaa toisen pään tohjoksi vaahtosammuttimella.
Tekoverta ?
Mitä kauheaa nyt on nuken pään leikkaamisessa ja ketsupin lotraamisessa ?Aidot natzien kuvaamat ihmiskokeet on aika kauheita.
Onko joku muu katsonut ?
Löytyy Suomesta eräästä arkistosta. Enempää en halua kertoa.
Kirjoittaja on poistanut tämän viestin
rambo
tämä 2000-luvun rambo..oio+i...
...Liftari.Man Behind The Sun
http://www.youtube.com/watch?v=blI1CLco4W4Hostel
Ykkös ja kakkososa.Jokunen kohtalaisen brutaali leffa..
Täällä on jo käsitelty Ichi The Killer, Battle Royale, Rambo ja Guinea Pig. Ja monta monta muuta vallan raakaa leffaa. Joku on jopa katsonut Men Behind The Sunin.Mutta tällaisia ihan mainioita leffoja ei ole vielä näemmä mainittu kuin Marttyyrit, Cradle of Fear tai Sin City.
Kyllähän raakoja elokuvia löytyy aivan järjettömän paljon hyviä ja yhtä lailla järjettömiä, kuten; Pier Paolo Pasolinin Sodoman 120 päivää.
Itse mielelläni, jos katson raa'an leffan, katselisin sellaisen joka on oikeasti naurettavan huonosti tehty. Mieluiten vedetty väkivalta aivan yli hilseen kuin jätetty liian realistiselle asteelle. Elokuvan on tarkoitus herättää erilaisia tunteita, mutta itse en ainakaan saa mitään hyviä fiiliksiä turhan realistisista ja brutaaleista leffoista.
KAtso Hostel, 1 ja 2
Suosittelen kovasti!!! Varmasti tykkäätjaapajaa......
vai että raain elokuva...... no jos se luokitellaan raa-aksi että ittelle tulee ahdistunu olo ja meinaa oksennus lentää niin! voittaja on The Human Centipede (First Sequence)http://www.imdb.com/title/tt1467304/
Teksasin moottorisahamurha
kyllä ehdottomasti se Texasin moottorisaha murha on se pahin elokuva.Netissä, youtubessa löytyy myös tällaisia: Happy tree friends animaatiopätkiä, jotka