Jos joku jaksaa lukea ja kommentoida niin olisin tyytyväinen ja kiitollinen.

Mulla on ollut sanotaanko outo lapsuus ja olen melkein 100 % varma että äidilläni on jonkin sortin mielialahäiriö. Oli sekä fyysistä että psyykkistä väkivaltaa ja saimme aina kuulla kuinka huonoja olemme ja muut lapset ovat niin paljon parempia. Äitini ei ole ikinä pyytänyt anteeksi mistään tai myöntänyt olevansa väärässä. Kaikki muut ovat aina ilkeitä häntä kohtaan (tämä esim. jos 100 kertaa sanoo jotain eikä hän usko ja loppujen lopuksi sitten menee hermot ja ärähtää hänelle.) Aina kaikki menee siihen että hän nostaa kauhean metelin ja itkee kuinka hän on aina yrittänyt ja uhrannut elämäsnä meille.. Tosin hän ei ole ikinä kysynyt mitä me lapset oikeasti haluaisimme vaan päättänyt että näin teemme. Pienenä esim Puuhamaa oli täysin kielletty..jos menimme Linnanmäelle niin saimme katsoa kuinka muut pitivät hauskaa ja saimme käydä yhdessä laitteessa..Ja myös lelukaupat oli vaan katsomista varten. Ja olen esim saannut kuulla että jos hänen pitäisi valita lapset vai mies niin ehdottomasti mies..ja olen ollut 8 v kun tällasta kuulin ejkan kerran.(nämä esimerkit ovat siis vain murto osa kaikesta)

Nyt on oma lapsi ja mua alkaa heti ahdistaa kun vaan ajattelen että lapseni menisi mummollaan. Äitini on mukamas niin innoissaan lapsesta ja lainanut jotain "mummo"-kirjoja..mua vaan oksettaa. Luuleeko hän ettemme muista miten hän on käyttäynyt ja miten hän vieläkin välillä käyttäytyy? Hänen kanssaan on mahdotonta keskustella sillä hän ei näe mitään vikaa itsessään..jos joku edes mainitsee että oudosta lapsuudesta niin heti alkaa painajaismainen marttyyrikohtaus ja hän on taas uhri.

Olen koko ikäni (30 v ) saannut kuulla olevani huono, ruma, villi..jne jne ja en ole ikinä saannut kannustusta. Kun lapseni syntyi nämä ajatukset nousivat pinnalle ja en kertakaikkiaan voi mitenkään ymmärtää miksi äitini edes hankki lapsia. En voisi ikinä tehdä lapselleni samaa mitä äitini tehnyt. Lapseni on elämäni ilo, ylpeyden aihe, rakastan enemmän kuin elämää...jne jne.

Mikä tämä herättää teissä? Miten te suhtatuisitte tällaseen? Mielipiteitä? Kommentteja? tuntuu että mulla on ilmapallon kokoinen taakka sydämmessä.