AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / Alistaako Islam naista
26 Vastausta 933 Lukukertaa

Alistaako Islam naista

Naisten huono kohtelu on Islamin säänöjen vastaista. Islamin musliminaisille määrittelemä rooli on selkein todiste arvolle ja oikeuksille, joita nainen Islamissa nauttii. Naiseus ei vapauta häntä yhdestäkään niistä keskeisistä tehtävistä, jotka hän jakaa miesten kanssa, joista tärkein on Luojan, maailmankaikkeuden Herran palvominen. Jumala viisaudessaan on säätänyt, että kaikki elävät olennot on luotu pareittain, ja että oma lajimme eli ihmislaji ei tee tässä poikkeusta. Kumpikin sukupuoli mies ja nainen, on luotu täydentämään toisiaan, erikoistumaan ja vastaamaan tietystä tehtävästä paremmin kuin toinen sukupuoli.

Vaikka länsimaisissa yhteiskunnisaa on ollut tarkoitus saada naisille tasa-asvoa, yritys tehdä heistä myös täysin samanlaisia, on pakottanut naiset matkimaan miehiä ja väheksymään tai ylikorostamaan naisellisuuttaan. Länsimaissa naista kannustetaan toisaalta kilpailemaan miesten kanssa ja tulemaan miesten kaltaiseksi ja toisaalta kannustetaan kilpailemaan toisten naisten kanssa miesten huomiosta mm. paljastamalla vartalonsa. Tämä aiheuttaa naisille suuria henkisiä paineita, joista musliminainen on vapaa.

Iso osa länsimaisista naisten vapauksista liityy paheisiin ja Islamissa taas hyveisiin. Esimerkiksi pukeutuminen perustuu Islamin keskeiseen hyveeseen, ujouteen ja länsimaissa itsekorostukseen. Islamissa naisilta ei kielletä mahdollisuutta koulutukseen ja työntekoon. Esimerkiksi naisella on oikeus päättää avioliitostaan, pitää ansaitsemansa varallisuus ja saada aviomieheltään arvostusta ja hellyyttä.

Islam tarjoaa ratkaisun sille miesten ja naisten välistä suhdetta koskevalle kysymykselle, jonka länsimainen yhteiskunta kohtaa. Ongelmana onkin se, ettei musliminaisten roolia ja oikeuksia esitetä totuudenmukaisesti.

Teksti on pätkä Islamin aika ry:ltä Islam suomessa tekstistä. Yhdistyksen kotisivut: islaminaika.com. Kannattaa käydä katsomassa, lisäksi yhdistyksen nettisivuilla on muitakin artikkeleita Islamia koskevissa aiheissa :D
Onnellista päivänjatkoa kaikille, ja kiitos kun luit tämän tekstin!

KYLLÄ ASISTAA!

PISTE.

Kiitostaputukset

Kiitos "asiallisesta" viestistäsi. Tämä on keskustelu- ei haukkumispalsta.

Tapa fasisti

!!!!!!!!!!!!!!

toiveajattelua

Älä nyt. On paljon hauskempi tappa sinut!

Taisit laskea allesi

Tapahtuuko tämä silloin, kun Suomessa on 80 % muslimeja?

Siinä tuli koko lavallinen

"Esimerkiksi naisella on oikeus päättää avioliitostaan"

Päättikö 6-vuotias Aisha avioliitostaan Muhammadin kanssa?

Mitä ihmettä ne ovat ne pakkoavioliitot, joista aina uutisoidaan? (ai niin, ne liittyvät paikalliseen kulttuuriin!;D)

Sitten muslimineiti tarjoaa linkkiä entisen natsin Risto "Abdullah" Tammen puolueen sivulle!

vastaus

Islamin mukaan naisella on oikeus päättää avioliitostaan, pakkoavioliitot eivät ole sallittuja, koska Islamin mukaan avioliittoon tulee olla kummankin osapuolen suostumus.

tasa-arvosta

Onko Koraanissa mainintaa naisten tasa-arvosta?

Vastaus:

Ylistys kuuluu Allaahille.

ENSIKSI:

Tämä sana – tasa-arvo – jota monet ajattelijat sekä idässä että lännessä puoltavat monilla elämän alueilla on sana, joka perustuu poikkeuksiin ja ymmärryksen puutteeseen – erityisesti silloin, kun puhuja liittää tämän idean tasa-arvosta Koraaniin ja islamiin.

Yksi asioista, jotka ihmiset ymmärtävät väärin, on se, kun he sanovat, että "islam on tasa-arvon uskonto". Mitä heidän pitäisi sanoa, on että islam on oikeuden uskonto.

Sheikki Ibn 'Uthaymeen (Olkoon Allah hänelle armollinen) sanoi:

Tässä meidän pitäisi huomata, että on olemassa ihmisiä jotka puhuvat tasa-arvosta oikeuden sijaan, ja tämä on virhe. Meidän ei pitäisi sanoa tasa-arvo, koska tasa-arvo viittaa ettei ole mitään eroja kahden välillä. Tämän epäoikeudenmukaisen tasa-arvon vaatimuksen johdosta he alkoivat kysyä, mikä on naisen ja miehen välinen ero? Joten he tekivät miehistä ja naisista saman, ja sitten kommunistit kysyivät, mikä on hallitsijan ja alamaisen ero? Kenelläkään ei ole mitään valtaa keneenkään toiseen, ei edes isällä poikaansa ja niin edelleen.

Mutta jos me sanomme oikeus, mikä tarkoittaa antamista jokaiselle sen, mikä kullekin kuuluu, tämä virhe ei enää päde, ja käytetty sana on oikein. Koraanissahan ei sanota, että Allaah edellyttää tasa-arvoa, vaan pikemminkin Koraani sanoo:

"Tosiaan, Allaah edellyttää oikeutta"
[al-Nahl 16:90]

"Ja kun tuomitsette, tuomitkaa oikeudenmukaisesti"
[al-Nisa’ 4:58]

Ne, jotka sanovat, että islam on tasa-arvon uskonto, valehtelevat islamista. Pikemminkin islam on oikeuden uskonto, mikä tarkoittaa niiden kohtelua tasa-arvoisesti, jotka ovat tasa-arvoisia ja niiden erottelemista, jotka ovat erilaisia.

Kukaan, joka tietää islamin uskonnon, ei sanoisi, että islam on tasa-arvon uskonto. Pikemminkin on fakta, että Koraani itse kieltää tasa-arvon kuten seuraavissa jakeissa:

"Sano: 'Ovatko ne jotka tietävät samanarvoisia kuin ne jotka eivät tiedä?'"
[al-Zumar 39:9]

"Sano: 'Onko sokea tasa-arvoinen näkevän kanssa? Tai pimeys valkeuden kanssa?'"
[al-Ra’d 13:16]

"Tasa-arvoisia teidän joukossanne eivät ole ne, jotka kuluttivat ja taistelivat ennen Mekan valloitusta niiden kanssa, jotka tekivät niin myöhemmin."
[al-Hadeed 57:10]

"Tasa-arvoisia eivät ole uskovista ne, jotka istuvat kotona, paitsi ne, jotka ovat vammautuneita (onnettomuudesta tai sokeita tai rampoja) niiden kanssa, jotka yrittävät ja taistelevat kaikkensa Allahin puolesta – uhraten heidän elämänsä ja henkensä"
[al-Nisa’ 4:95]

"Ei edes yksikään kirjain Koraanissa kannata tasa-arvoa, vaan oikeutta. Tulet myös toteamaan, että ihmiset hyväksyvät sanan oikeus. Minäkin koen, että olen parempi kuin "tämä mies" tiedon, omaisuuden, hurskauden ja hyväntekeväisyyden termein. Minä en pitäisi siitä, että "hän" olisi tasa-arvoinen minun kanssani.

Jokainen mies tietää, että olisi ei-hyväksyttävänä, jos me sanoisimme, että nainen olisi tasa-arvoinen miehen kanssa."
[Sharh al-‘Aqeedah al-Waasitah, 1/180-181]

Tämän perusteella islam ei pidä miestä ja naista tasa-arvoisina silloin kun heidän pitäminen tasa-arvoisina johtaisi epäoikeudenmukaisuuteen jotakuta heitä kohtaan, koska tasa-arvo, joka on sopimaton, on vakava epäoikeudenmukaisuuden muoto.

Koraani käskee naisia pitämään erilaisia vaatteita kuin miehet johtuen eri sukupuolten eroista houkutella vastapuolta. Miesten houkutusarvo naisiin on pienempi kuin naisten houkutusarvo miehiin, joten naisten tulee käyttää eri vaatteita kuin miesten. Ei ole mitään järkeä sanoa naisille, että he paljastaisivat kehostaan kohtia, joita miesten on lupa paljastaa, koska heidän kehojensa houkutukset ovat erilaiset – kuten tulemme selittämään.

TOISEKSI:

Seuraavissa asioissa sharian mukaan miehiä ja naisia tulee käsitellä eri tavalla:

1 – Qiwaamah (kotitalouden johtajuus)

Allaah sanoo:

"Miehet ovat naisten suojelijoita ja elättäjiä, koska Allaah on antanut toisille enemmän ja koska miehet kuluttavat omaisuudestaan naisten hyväksi."
[al-Nisa’ 4:34]

Ibn Katheer (Olkoon Allah hänelle armollinen) sanoi:

"Allah sanoo >> Miehet ovat naisten suojelijoita ja elättäjiä…<< tarkoittaen, että mies on naisen esimies eli hän on johtaja ja talouden pää, se, joka kurittaa naista, jos tämä ajautuu pois oikealta tieltä.
>>…koska Allaah on antanut toisille enemmän…<<, koska miehet ovat ylempiarvoisia naisiin nähden ja ovat parempia kuin naiset. Siten profeetan osakin annettiin vain miehille, kuten kalifin paikka, koska "Profeetta" sanoi "Yksikään sellainen kansa, joka nimittää naisen johtajakseen, ei koskaan tule kukoistamaan".
( al-Bukhaari). Sama pätee tuomarin virkaan jne.
>> ja koska miehet kuluttavat omaisuudestaan naisten hyväksi.<< viittaa mahriin ja siihen, että miehet toimivat naistensa elättäjinä Hänen Kirjassaan ja Hänen Profeettansa Sunnassa. Joten mies on synnynnäisesti parempi kuin nainen, ja hän on naista ylempi, koska hän elättää tätä. Joten on soveliasta, että mies on naisen esimies, kuten Allaah sanoo "mutta miehillä on velvollisuus heistä" [al-Baqarah 2:228]

'Ali ibn Abi Talhah sanoi, siteeraten Ibn 'Abbaasta: >>Miehet ovat naisten suojelijoita ja elättäjiä…<< tarkoittaa sitä, että miehet ovat naisten johtajia ja naisten pitää totella miehiään asioissa, joissa Allaah on määrännyt kuuliaisuutta. Kuuliaisuus voi miehelle tarkoittaa perheensä kohtelemista kiltisti ja omaisuutensa suojelemista."
(Tafseer Ibn Katheer, 1/490)

2 – Todistus ja todistaminen oikeudessa. Koraani määrää, että yhden miehen todistus vastaa kahden naisen todistusarvoa.

Allaah sanoo:

"Ja hankkikaa kaksi todistajaa miestenne keskuudesta. Ja jos kahta miestä ei ole saatavilla, hankkikaa mies ja kaksi naista – sellaista jotka hyväksytte todistajiksi. Tällöin, jos toinen naisista erehtyy, toinen voi korjata häntä."
[al-Baqarah 2:282]

Ibn Katheer sanoi:

Kaksi naista korvaavat yhden miehen, koska nainen on älyltään puutteellinen kuten Muslim kertoi (Saheeh): Profeetta Muhammad sanoi: "Oi naiset, antakaa hyväntekeväisyyteen ja etsikää anteeksiantoa tosi paljon, koska minä olen nähnyt, että te muodostatte enemmistön helvetissä.".
Viisas nainen kysyi Muhammadilta "Miksi on niin, Oi Profeetta, että me olemme enemmistö helvetin asukeista?" Muhammad vastasi: "Koska te kiroilette liikaa ja olette kiittämättömiä miehillenne. En ole kyllä kenenkään nähnyt olevan niin puutteellisia järjen käytössä sekä epäonnistuneita uskonnossa ja samaan aikaan rosvoamassa viisaiden viisautta kuin TE."
Nainen kysyi: Oi Allahin Apostoli, mikä meidän järjessämme ja uskonnossamme on vikana? Hän vastasi "Teiltä puuttuu järkeä (voidaan helposti päätellä faktasta), koska kahden naisen todistusarvo vastaa yhden miehen todistusarvoa. Siinä on teille todiste järjenpuutteestanne. Ja teillä menee joskus öitä ja päiviä kun ette rukoile ja paaston aikana päiväsaikaan te ette paastoa, siinä on teidän epäonnistumisenne uskonnossa."
(Tafseer Ibn Katheer, 1/336)

Voi olla, että on joitakin naisia, jotka ovat fiksumpia kuin jotkut miehet, mutta se ei ole yleinen sääntö ja sellaiset naiset eivät ole enemmistöä naisista. Sharia perustuu siihen, mikä on yleisintä.

Se fakta, että naisilta puuttuu järkeä, ei tarkoita, että he olisivat hulluja. Pikemminkin heidän syyntakeellisuutensa peittyy heidän tunteisiinsa, ja tämä tapahtuu naisille paljon useammin kuin miehille. Kukaan muu, kuin se, joka on koppava, ei kieltäisi tätä.

3 – Nainen perii puolet siitä, mitä mies perii.

Allaah sanoo:

"Allaah käskee teitä koskien lapsianne (perintö): miehelle yhtä paljon kuin kahdelle naiselle."
[al-Nisa’ 4:11]

Al- Qurtubi sanoi:

Koska Allaah tietää paremmin kuin he, mikä on heidän parhaaksi, Hän jakoi perinnön perustuen eroihin, koska Hän tietää, mikä on heidän parhaaksi.
Tafseer al-Qurtubi, 5/164

Esimerkiksi, miehen on velvollisuus kuluttaa enemmän kuin nainen, siksi on paikallaan, että hänen tulee saada isompi osa perinnöstä kuin naisen.

4 – Vaatetus:

Naisen awrahiin kuuluu hänen koko kehonsa. Vähintä mitä voidaan sanoa on , että hänen ei pidä paljastaa muuta kuin hänen kasvonsa ja kätensä, ja on sanottu, ettei hänen tulisi paljastaa edes niitä.

Allaah sanoo:

"Oi profeetta! Sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovien vaimoille, että vetävät vaatteen (huivin) peittääkseen koko vartalonsa (eli peittääkseen itsensä kokonaan paitsi silmät tai vain toisen silmän nähdäkseen eteensä). Se on parempi, että heidät tunnettaisiin siveellisiksi eikä heitä häirittäisi. Ja allaah on armelias .."
[al-Ahzaab 33:59]

Miehen awrah on alue navasta polviin.

Abi Taalibille sanottiin "Kerro meille mitä kuulit Muhammadista ja mitä näit hänessä, äläkä kerro meille kenestäkään muuta vaikka hän olisi luotettava" Hän vastasi "Minä kuulin Profeetan sanovan "Alue navasta polviin on miehen awrah"
[ Narrated by al-Haakim in al-Mustadrak (6418); classed as hasan by al-Albaani in Saheeh al-Jaami’, 5583. ]

Muihin esimerkkeihin kuuluvat seuraavat (ei täydellinen lista):

On olemassa muita eroja miesten ja naisten välillä kuten…

- Mies voi kantaa neljää naista, mutta nainen voi kantaa vain yhtä miestä.

- Mies voi asettaa eron naisestaan ja ero on pitävä, jos hän tekee niin, mutta naisella ei ole oikeutta asettaa eroa.

- Mies voi mennä naimiin Kirjan kansaan kuuluvan naisen kanssa (juut. ja kristityt) mutta muslimi nainen ei voi mennä naimisiin muiden kuin muslimimiehen kanssa.

- Mies voi matkustaa ilman vaimoaan tai mahramejaan (ilmeisesti orja/palvelija), mutta nainen ei voi matkustaa ellei hänellä ole mahramia mukanaan.

- Rukous moskeijassa on pakollinen miehelle, mutta ei naiselle. Naisen rukous hänen kodissaan on rakkaampi Allaahille.

- Nainen voi käyttää silkkiä ja kultaa, miehen ei pidä käyttää niitä.

Kaikki mitä olemme maininneet edellä perustuu miesten ja naisten välisiin eroihin, koska mies ei ole kuten nainen. Allaah sanoo:

"Mies ei ole kuten nainen"
[Aal ‘Imraan 3:36]

Mies eroaa naisesta monin eri tavoin, voimissa, vartalossa, hänen kovuutensa ja karskeutensa johdosta, kun taas naiset ovat pehmeitä ja kilttejä.

Ja miehet ovat erilaisia älyllisesti, koska miehet tunnettaan heidän vahvuudestaan ymmärtää ja muististaan verrattuna naisiin. Naiset ovat heikompia kuin miehet muistamisessa ja unohtavat enemmän kuin miehet. Tämä on hyvin tunnettua, koska monet hyvämaineiset oppineet ovat miehiä. On joitakin naisia, jotka ovat älykkäämpiä ja joilla on parempi muisti kuin miehillä, mutta tämä ei kumoa yleistä sääntöä. Useimmat asiat ovat kuten olemme kuvailleet edellä.

Mitä tulee tunteisiin, miehet puhuvat niistä, kun he suuttuvat tai ovat iloisia, mutta naiset reagoivat pienimpäänkin emotionaaliseen ärsykkeeseen, jolloin heidän kyyneleensä virtaavat valtoimenaan pienimmästäkin tunteellisesta provosoinnista.

Jihad on pakollinen miehille, mutta jihad fyysisen taistelemisen saralla ei ole pakollista naisille. Tämä on Allaahin armoa heille heidän luonteensa ja ominaisuuksien johdosta.

Loppupäätelmänä voimme sanoa, etteivät miesten päätökset ole samanlaisia kuin naisten.

KOLMANNEKSI:

Islam pitää miehiä ja naisia yhtäpaljon vastuullisina mitä tulee palvontamenoihin ja vuorovaikutukseen toisten kanssa. Esimerkiksi, naiset tekevät wudoota kuten miehet tekevät ja he tekevät ghuslin kuten miehet tekevät; he rukoilevat kuten miehetkin tekevät ja he paastoavat kuten miehet tekevät, paitsi kuukautisten aikana tai synnytyksen jälkeisen vuodon aikana. Naiset maksavat zakaatin kuten miehet ja heille kuuluu pyhiinvaellus kuten miehille, paitsi muutassa poikkeuksessa. On hyväksyttävää ostaa naiselta ja jos nainen antaa hyväntekeväisyyteen, on sekin hyväksyttävää. Naisen on sallittu vapauttaa omistamansa orja ja on olemassa monia muita samanlaisia tapauksia, koska naiset ovat miesten kaksoispuolikkaita kuten hadeethissa sanotaan:

Aisha sanoi: Allahin lähettiläältä kysyttiin miehestä joka löysi kosteutta vaatteistaan (mutta ei ollut nähnyt eroottista unta) ja hän vastasi, "Hänen täytyy suorittaa rituaalipesu (ghusl)"
Häneltä kysyttiin miehestä joka oli nähnyt eroottisen unen, mutta ei ollut löytänyt märkää läikkää vaatteistaan, ja hän vastasi: "Hänen ei tarvitse suorittaa ghuslia" Umm Salamah sanoi "Oi Allahin lähettiläs, jos nainen näkee tämän, täytyykö hänen suorittaa pesu?" Hän vastasi "Pitää, koska naiset ovat miesten kaksoispuolikkaita."
(Narrated by al-Tirmidhi, 113; Ahmad, 25663. Classed as saheeh by al-Albaani in Saheeh al-Tirmidhi, 98)

Lopuksi:

Naiset ovat kuten miehet joissakin asioissa ja he ovat erilaisia muissa. Useimmat islamin päätökset koskevat miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Ne tapaukset, joissa on tehty erotus sukupuolten välillä, muslimi näkee Allaahin armona ja merkkinä hänen viisaudestaan ja hänen luomisestaan, mutta röyhkeä kafiiri näkee sen sortona ja epäoikeudenmukaisuutena, ja hän itsepäisesti jatkaa väittämistään että miehet ja naiset ovat samoja. Joten antaa hänen kertoa kuinka mies voi kantaa sikiötä ja rintaruokkia sitä? Hän jukuripäisesti "unohtaa" naisten heikkoudet ja kuinka he vuotavat verta kuukausittain ja hän itsepäisesti hakkaa päätään todellisuuden kiveen. Mutta muslimi on rauhassa uskonsa kanssa antautuen Allahin käskylle.

"Eikö Hänen joka on luonut, tulisi tietää? Ja Hän on Kaikkein Kiltein ja Kohteliain (orjilleen), Kaikkitietävä."
[al-Mulk 67:14 – interpretation of the meaning]

Ja Allaah tietää parhaiten.

- Sheikh Muhammed Salih Al-Munajjid (www.islam-qa.com)

©Copyright Islam Q&A 1997-2000
Voit käyttää kaikkea tietoa tältä sivustolta ilman omistajan suostumusta. Voit kopioida, jakaa, tulostaa, asettaa linkin mihin tahansa dokumenttiin tai kääntää mille tahansa kielelle kunhan informaatio on lainattu kokonaisuudessaan, lähde on mainittu ja ilman muuttamatta sisältöä.

http://islamqa.com/en/ref/1105

*****

Tarkoitan tasa-arvolla sitä, että mies ja nainen ovat samanarvoisia, kumpikaan ei ole toista arvokkaampi. Anteeksi, jos olette sitä mieltä että käytin väärää sanaa, mutta sitä yritin sanalla tarkoittaa.

Et käyttänyt sanaa tasa-arvo

kertoessasi islamista. Minä vain liitin tämän islamin oppineen vastauksen tasa-arvosta yhteisen hyvän vuoksi.

"Tarkoitan tasa-arvolla sitä, että mies ja nainen ovat samanarvoisia, kumpikaan ei ole toista arvokkaampi."

Miksi sitten Muhammadin mukaan miehelle on annettu enemmän järkeä, ja Muhammadin mukaan helvetissä enemmistö on naisia?

Naisoppinut puhuu

Katso tämä.Ei ole kovin pitkä ja selittää ainakin tuota naisen ja miehen eroa.

http://www.youtube.com/watch?v=FEcNaVkQUx4&feature=related

Mitä tässä nyt oli?

Nainen vahvisti uskovansa, että Muhammad oli oikeassa.

Miehet ovat muka yleisesti ottaen älykkäämpiä, ja naiset tyhmempiä, mutta naisten tyhmyys ei suinkaan tarkoita sitä että nainen olisi CUCCOO!

Toki naisistakin löytyy yksilöitä, jotka ovat CUCCOO!

Vain pari

Saako musliminainen täysin vapaasti valita puolisonsa?

Saako musliminainen täysin vapaasti valita mitä haluaa opiskella ja valita sen jälkeen työpaikkansa esimerkiksi Afganistanissa?

No hei totta kai

>Saako musliminainen täysin vapaasti valita puolisonsa?>

Täysin vapaasti!:)
http://en.wikipedia.org/wiki/Taqiyya#Sunni_view

>Saako musliminainen täysin vapaasti valita mitä haluaa opiskella ja valita sen jälkeen työpaikkansa esimerkiksi Afganistanissa?>

No Afganistanissa on eri laki ja se ei ole islamin laki.
http://en.wikipedia.org/wiki/Taqiyya#Sunni_view

Näistä kaikista huomaamme, että islaam on iiiihana rauhan uskonto, joka ei alista naisia.

Speech is a means to ends. If a praiseworthy end can be achieved by both truth and falsehood, then lying is forbidden. If a praiseworthy end can be achieved only by lying, then it is permissible provided that the achievement of the intended goal is permissible.

Islamin mukaan nainen saa valita puolisonsa ja Koraani kehoitta opiskelemaan

Islamin mukaan saa valita, ja molempien osapuolten täytyy haluta liittoa. Sitä mitä esim.Afganistanissa tapahtuu, en osaa sanoa. Varmasti siellä on perheitä, jotka sortavat naisiaan ja niitä, jotka noudattavat Islamin sääntöjä. Aivan kuin joka maassa!

Afganistan

.."Afganistanissa tapahtuu, en osaa sanoa. Varmasti siellä on perheitä, jotka sortavat naisiaan ja niitä, jotka noudattavat Islamin sääntöjä. Aivan kuin joka maassa!"

..Mutta Afanistan on hieman suurempi kuin useimmat maat ja väkeä on hieman enemmän.."aivan kuin joka maassa"?!Huomaan että et siellä ole käynyt(en naiselle suosittelekaan)Miksi valita julma ja naista alisteisesti kohteleva uskonto?

Tiedät hyvin että Afganistanissa naisella ei ole mitään oikeuksia eikä asemaa.Helppo kotosestaan kirjoitella tänne,ei vaaraa,tiedät vallan hyvin islamilaisen tasavallan realiteetit mutta on niin helppoa kieltää.Mikset kokeillut wiccalaisuutta?

Sekin on kiva harrastus,eikä pyri vahingoittamaan ketään?

Ai, kauheeta!

jo, pahvit!! Miten te alistetut musliminaiset jaksatte?? Kyllä kaikki jo tietää että teidän miespuoliset pitää teitä ainoastaan pimppinä!!!

Luepa

http://www.rationalistinternational.net/article/20041120_fi.html

Tässä pätkä artikkelista:

"Vuonna 1993 tuhansia naisia raiskattiin islamilaisittain ja enemmän kuin 500 surmattiin. Naisia on surmattu, koska he eivät käyttäneet hijabia eli huntua tai koska he kieltäytyivät pukemaan huntua käskettäessä, koska he kieltäytyivät suostumasta Iranin tyyliseen väliaikaiseen avioliittoon, mentyään naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, tai koska he tekivät työtä ja asuivat itsenäisesti. Uhrien ikä vaihtelee yhdeksästä 69 vuoteen. Naiset usein raiskataan ja heitä kidutetaan ennen murhaamista. Tuhannet ovat vankeina islamilaisissa leireissä ilman mitään laillista syytä. On huomionarvoista, että ennen kuin Islam valtasi Algerian, naisilla oli arvostettu asema yhteiskunnassa."

Mitä ihmettä

<< "Vuonna 1993 tuhansia naisia raiskattiin islamilaisittain ja enemmän kuin 500 surmattiin

Naisia raiskattiin Islamilaisittain ??!!!!??

Mitä tuo nyt muka tarkoittaa ?? Islam ei hyväksy raiskausta eikä naisten kiduttamista eikä myöskään mutah avioliittoa eikä pakkoavioliittoa.Piste.

Lue koko

Siellä se on selitetty.

Avaa silmäsi

ja lopeta jo se valehteleminen.

väliaikainen avioliitto

Iranissa seurasin sivusta kun arvon mullah solmii viikon pituisen avioliiton prostituoidun kanssa.Siinä tuli kaikki uskonnolliset velvoitteet täytettyä?!_:- ..Miten olikaan niiden naisten oikeuksien kanssa islamissa_antaa olla

Mutah

ei ole hyväksyttävää sunnimuslimeilla.Se on ehdoton nono.Avioliitto pitäisi solmia siinä tarkoituksessa että se on ikuinen.

Misyar taasen on sunneilla hyväksytty joissain paikoissa mutta siitä ei ole yksimielisyyttä onko sallittua vai ei .

Yksimielisyyttä ei myöskään

esiinny yhdenkään islamin lahkon kohdalla siitä, pitäisikö seurata pelkästään Koraania ja unohtaa hadithit.

naisen asema islamissa

"Iso osa länsimaisista naisten vapauksista liityy paheisiin ja Islamissa taas hyveisiin. Esimerkiksi pukeutuminen perustuu Islamin keskeiseen hyveeseen, ujouteen ja länsimaissa itsekorostukseen. Islamissa naisilta ei kielletä mahdollisuutta koulutukseen ja työntekoon. Esimerkiksi naisella on oikeus päättää avioliitostaan, pitää ansaitsemansa varallisuus ja saada aviomieheltään arvostusta ja hellyyttä."

Islam tarjoaa ratkaisun sille miesten ja naisten välistä suhdetta koskevalle kysymykselle, jonka länsimainen yhteiskunta kohtaa. Ongelmana onkin se, ettei musliminaisten roolia ja oikeuksia esitetä totuudenmukaisesti."

Ei millään pahalla mutta huomaan että et ole juurikaan vieraillut saatikka asunut missään islamilaisessa tasavallassa.

Useimmista islamilaisista tasavalloista ihmisoikeudet puuttuvat kokonaan tai osittain..Puhumattakaan mistään naisten oikeuksista!

Olkoon oikeusjärjestelmä esimerkkinä(kyllä,naisellakin on oikeus oikeuteen)

Mitä muslimit aikovat tehdä sharia-oikeutensa kanssa? Aikovatko he luopua siitä, aikovatko he päivittää sen länsimaisen oikeuskäsityksen tasalle ja vastaamaan sitä - vai syttyvätkö he raivoisaan vihaan ja haluavatko he nousta väkivaltaan ja sotaan täysin eettisesti ja funktionaalisesti ylivoimaisesta länsimaista oikeuskäsitystä vastaan?

Muutama juttu vielä jotka ovat kyseisissä maissa hoitamatta:

Uskonvapaus, oikeusturva, sananvapaus, mielipiteenvapaus, omaisuuden turva, äänioikeus, yhdistymisvapaus, oikeus intimiteettiin, oikeus itsemääräämisoikeuteen, oikeus omaan seksuaalisuuteen, oikeus omaan identiteettiin, kotirauha ja oikeus olla yksilö.
 /   /  /  /  / Alistaako Islam naista

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua