Pitkä pimeys

uusi keskiaika

En tiedä, miten minun pitäisi suhtautua ystävääni, joka väittää näkevänsä enneunia. Hän kertoo nähneensä enneunen aina vasta sen jälkeen, kun unessa ennustettu tapahtuma on jo tapahtunut. Olen siis aiheestakin epäillyt hänen kykyään ennustaa. Jos hän kirjoittaisi etukäteen ylös tai kertoisi minulle, mitä tulee tapahtumaan, ja näin tapahtuisi, voisi hän todistaa kykynsä (tai sitten hänellä kävisi vain hyvä tuuri). Häntä on vaikea pitää hulluna tai valehtelijana, sillä hän vaikuttaa muuten täysjärkiseltä ja vilpittömältä.

Joka tapauksessa yhden ennustuksen hän on kertonut jo "etukäteen". Se oli enneuni, jossa tulee pitkä yö. Aurinkoa ei näy moneen päivään, ja jotain kamalaa tapahtuu. Hän pitää untaan vertauskuvallisena, ja uskoo sen tarkoittavan läntisen sivilisaation rappiota, poliittista kriisiä tai sisällissotaa. Hän kuvailee sitä "pimeämmäksi kuin keskiaika". Enneunestaan hän kertoi jo vuosituhannen vaihteessa. WTC-iskujen aikana kysyin, että nytkö se yö alkaa. Hän sanoi, että ei, vielä kestää vuosia. Toisaalta hän sanoo nykyisin, että ilta alkaa jo laskeutua.

Tänä kesänä hän kertoo nähneensä samaa unta uudelleen, jonka hän arvelee merkitsevän, että pitkä yö koittaa pian.

Ei kyllä tarvita kummoistakaan yleistietoa ennakoidakseen länsimaisen sivilisaation "pitkää yötä", joten ennustus voi hyvinkin käydä toteen, vaikka mitään yliluonnollista ei olisikaan taustalla.

11

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kateellinen

      Jos hän on luottamuksella sinulle ystävänä kertonut että näkee profetaalisia unia, (lahja Jumalalta, niin mitä siitä?
      Hänen ei varmasti yritä päteä lahjallaan, sillä ei ole nähnyt tarvetta todistella kykyään erikseen toisille kuten sinulle.
      Hänelle itselleen riittää että tietää omaavansa kyvyn, ja viis siitä mitä muut mietivät.

      Mutta jos hän pröystäilee, kehuskelee, niin mitä sinä siitä välität? Tekee itsensä vain naurettavaksi.
      Joten kummassakaan tapauksessa sinun ei tarvitse vetää herneitä nenään. Ole rauhassa vain.

    • Ylkä tulee

      Ystäväsi on oikeassa. Profetoiminen on vaarallista ja hankalaa. Kunnioita ystävääsi ja kuuntele häntä. Hän on täysin oikeassa. Juice Leskinenkin profetoi tietämättään "ennen sarastusta, huomastit että musta, aurinko nousee".

      Tässä on minun vajavaisen ihmisen teoriani, jonka mukaan meteoriittikuuro, joka syöksyy maahan. Sitä ei voi huomata ennen kuin se on tosi lähellä. Sen partikkelit ovat maksimissaan kuplavolkkarin kokoisia ja pienimmät ihan hiekkaa ja ratakiviä, jotka palavat kokonaan ilmakehässä mutta myös kaikkea siltä väliltä. Osa päätyy maahan ja monia ihmisiäkin kuolee.
      Jos tuo kivimassa on punaista kiveä ja se puhkaisee taivaankannen, se näyttää aluksi siltä, kuin taivas kääriytyisi pois hitaasti keskellä päivää keskeltä reunoille. Yötaivat taas näyttää niinkuin joka ikinen tähti putoaisi alas taivaalta. Lisäksi kuu menisi punaisekesi, koska punakivi suodattaa valon verenpunaiseksi. Aurinko menisi samalla tavalla mustaksi. Kun maapallo pyörii ja tuota kestää jonkin aikaa, se on hyvinkin jo muutaman päivän pimeys. Lisäksi vielä, tulikivet, jotka läpäisevät ilmakehän, muodostavat kondenssivettä stratosfäärissä, alkaa sataa kohta jättisuuria rakeita, jopa leiviskän kokoisia.
      Johanneksen ilmestys 6:12-17
      Johanneksen ilmestys 8:1-7

      PS. ota profetoija aina kunniottavasti, hän saattaa olla Jumalan iki oma profeetta. Mistä sinä sen voit tietää, ellet näe hänen nöyryytensä ja sanojensa hedelmiä. Niistä sinä tunnistat hänet, mikä Henki tässä on. Profetia on silti aina vajavaista, eikä yhtään täydellistä, joten älä kutsu heitä vääriksi profeetoiksi, ettet syyllisty kutsumaan Pyhää Henkeä väärän profetian antajaksi. Ihminen itse on vajavainen tulkki.

      -jarmo-

    • Huhhahhei

      pystyyn maksullinen ennustajapuhelin, 2,99 € pvm. Kauppa tulee käymään kuin siimaa, profetiakiimaiset kun eivät ikinä tule saamaan näistä höpötyksistä tarpeekseen, vaikka yksikään niistä ei ikinä toteudu. Mutta mitäs siitä, pääasia että markkinoita piisaa. Loputtomiin.

    • molemmat.

      Se oli joko heikoin provo aikoihin, tai sitten totta, jolloin te olette höperöitä molemmat.

    • kuolo tulloo!
      • noinhan se

        maailmanloppu voisi tapahtua.


    • vilkman

      pitkä pimeys. Ja silloin ei aurinkokaan anna valoaan. Jättimäiset Tulivuoren purkaukset (Islanti). Ydin laskuma. Sota.

    • LightO07

      Kolme pitkää pimeää vuorokautta.
      Jonka jälkeen ei enään ole negatiivisuudella tilaa toimia.

    • ⊕ sarajas ⊕

      Kiitos sille, joka nosti tämän esille! Aloitusviesti näyttää olevan muutaman vuoden vanha, mutta entistäkin ajankohtaisempi. Olen miettinyt itsekin, että olemmeko uuden "pimeän ajan" kynnyksellä. Toisaalta on lupauksia paremmasta, kuten viime vaaleissa nähty poliittinen virkoaminen todistaa, mutta toisaalta yhteiskunnan ja ihmiskunnan tulevaisuus vaikuttaa erittäin synkältä. Valistus on kuollut, tervettä järkeä vainotaan, luonnontiedettä ylenkatsotaan, demokratiaa poljetaan, ja raakalaismaista, vanhoillista kiihkouskontoa levitetään "rauhan uskonnoksi" naamioituna siinä, missä todellista rauhan ja rakkauden uskontoa syrjitään.

      Jos tulevaisuudessa edes on jäljellä puolueetonta historiantutkimusta, niin he ilman muuta se pitää aikaamme erittäin synkkänä välivaiheena menneen ja tulevan kulta-ajan välillä. Ehkä edessä on vielä paljon pahempaa, ennen kuin pohja on saavutettu ja pöly laskeutunut, ja jälleenrakennus ja elvytys voi taas alkaa.

      • wweirtto

        Pimeys väistyy Valo on voittanut.


    • Ilmestyskirjassa

      on Luoja ja Jumala kertonut yöstä ja myös pelastuneista Yeshuan armoliitossa ja Pyhän Hengen voimassa öljy astioissa, niinkuin Yeshua on Raamatussa opettanut. Autuaat ne, jotka valkoisiin pukeutuvat ja sielunsa pelastuksen kaidalle tielle saavat Jumalan lupauksen lapseudessa ja valtakunnassa, niinkuin on kirjoitettu Raamatussa.

      Unet voivat olla myös Jumalan antamaa ja kaikki ihmiset niitä voivat saada sillä elämme kaikki Jumalassa vaikka Jumalan valtakuntaan päästäkseen tulee jokaisen syntyä elävästä Sanasta eli Yeshuasta Pyhän Hengen kautta ja jokainen etsivä löytää ja anovalle annetaan Herran pyhässä nimessä, amen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      46
      2959
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2793
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2571
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      105
      2154
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1812
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      21
      1695
    Aihe