Lukiessani ort.fi nettisivuja huomiotani kiinnitti hallinnon valtava laajuus.
ortoja on 55000 tuhatta kappaletta ja seurakuntia on jonkin verran, yleensä
pieniä. Se on hyvä asia. Pappi ja kanttori tuntevat seurakuntalaisensa.
MUTTA
Hiippakuntia ja niiden piispoja ja apulaispiispoja riittää, kuten myös
kirkollishallituksen korkeita, isopalkkaisia virkamiehiä. Löytyy listoilta
jopa kirkkoneuvoskin.
Mikähän lienee valtavan hallinnon tarkoitus, kun pikkuseurakunnissa työt tehdään melkein
talkoovoimin ja voimavaroja ei ole edes välttämättömään.
korkea profiili
13
617
Vastaukset
- ort.fi
Suomessa on lähes 60 000 ortodoksia.
Hiippakuntia Suomessa on siis kolme ja piispoja neljä. Yksi heistä on apulaispiista.Tällä hetkellä meillä ei ole apulaispiispaa.Miten niin paljon?
Piispojen palkat maksaa valtio.Myös hallinnon kulut maksaa valtio.Eli toisin sanoen palkat eivät rasita edes kirkollisveron osalta kirkkokuntaa millään tavalla.Hallinto ei ole siis valtava.
Pyytäisin ystävällisesti tarkistamaan asian samaisilta sivuilta, jossa faktat kerrotaan.- Mr Gt
piispojen palkat maksetaan siis verovaroista. 4 piispaa merkitsee siis piispa/
15000 seurakuntalaista. Vastaavasti Helsingin ev lut srk:issa tulisi olla noin
25 piispaa, espoossa ja vantaalla molemmissa noin 10 piispaa.
joku tarkoitus tälläisella määrällä hallintoa tulee olla. lieneekö vähäisen pienen
kirkon itsenäisyyden ja omanarvontunnon kohotus vai mikä. yleensähän muualla
maailmassa ort kirkon piirissä piispojen ja hallinnon määrä on minimoitu.
arkkipiispa riittää jo miljoonalle seurakuntalaiselle. ei tarvita metropoliitan arvoista
herraa. - ort.fi
Mr Gt kirjoitti:

herraa.Syy miksi Suomessa on tällä hetkellä kolme piispaa, johtuu siitä, että Kirkon kanonien mukaan autonomisella kirkolla tulee olla kolme piispaa. Suomen kirkko noudattaa siis Kirkon sääntöjä. Neljäs piispa johtuu siitä, että joskus 80-luvulla kirkko haaveili autokefaliasta, joka kanonien mukaan vaatii sitä. Sittemmin asiasta on luovuttu ja voi olla että neljättä piispaa ei välttämättä enää valita.
- Mr Gt
ort.fi kirjoitti:
Syy miksi Suomessa on tällä hetkellä kolme piispaa, johtuu siitä, että Kirkon kanonien mukaan autonomisella kirkolla tulee olla kolme piispaa. Suomen kirkko noudattaa siis Kirkon sääntöjä. Neljäs piispa johtuu siitä, että joskus 80-luvulla kirkko haaveili autokefaliasta, joka kanonien mukaan vaatii sitä. Sittemmin asiasta on luovuttu ja voi olla että neljättä piispaa ei välttämättä enää valita.
eli siis 3 piispaa vaaditaan, että kirkko voi olla autonominen. automia merkitsee
itsehallintoa eli kirkko päättää asioistaan, myös opillisista, itsenäisesti
vähintään 3 piispan kokouksessa. 3 piispaa periaatteessa voi ratkaista
hyviä suuria ja laajoja kysymyksiä, jotka voivat poiketa hyvinkin paljon ort kirkon
traditiosta.
tilanne on suorastaan pelottava. eikö tälläisessä tilanteessa harhaoppisuus ja
virheet ole suorastaan tarjottimella ? - ort.fi
Mr Gt kirjoitti:
eli siis 3 piispaa vaaditaan, että kirkko voi olla autonominen. automia merkitsee
itsehallintoa eli kirkko päättää asioistaan, myös opillisista, itsenäisesti
vähintään 3 piispan kokouksessa. 3 piispaa periaatteessa voi ratkaista
hyviä suuria ja laajoja kysymyksiä, jotka voivat poiketa hyvinkin paljon ort kirkon
traditiosta.
tilanne on suorastaan pelottava. eikö tälläisessä tilanteessa harhaoppisuus ja
virheet ole suorastaan tarjottimella ?Kirkon on alisteinen Konstantinopolille ja sitä kautta myös koko kirkon perinteelle.Eli lopulliset päätökset siis tekee Patriarkka.Asiat tehdään siis hänen hyväksynnällään.Kirkko on alisteinen kanoneille ja kirkolliskokousten päätöksille.Tähän mennessä päätökset ovat olleet hallintoon tai vastaavaan liittyviä.
TUSKIN piispainkokouksen itsetarkoitus on muuttaa traditiota tai tehdä uusia oppeja.Silloin kirkkohan ei olisi ortodoksinen. - Mr Gt
ort.fi kirjoitti:
Kirkon on alisteinen Konstantinopolille ja sitä kautta myös koko kirkon perinteelle.Eli lopulliset päätökset siis tekee Patriarkka.Asiat tehdään siis hänen hyväksynnällään.Kirkko on alisteinen kanoneille ja kirkolliskokousten päätöksille.Tähän mennessä päätökset ovat olleet hallintoon tai vastaavaan liittyviä.
TUSKIN piispainkokouksen itsetarkoitus on muuttaa traditiota tai tehdä uusia oppeja.Silloin kirkkohan ei olisi ortodoksinen.kirkollahan on autonomia. tilanne, jossa patriarkka ei hyväksy päätöstä, mutta
piispainkokous hyväksyy, on odotettavissa. onhan esin naispappeuskysymys ajankohtainen myös
tasa-arvoasiana. Se seikka, että ort kirkossa Suomessa ei ole naispappeja, on risti-
riidassa tasa-arvolain säännösten kanssa, mutta ort kirkon tradition mukainen.
Mikäli asia riitautettaisiin niin piispoilla olisi hankala tilanne. Autonomialla
on myös haittansa. - ort.fi
Mr Gt kirjoitti:
kirkollahan on autonomia. tilanne, jossa patriarkka ei hyväksy päätöstä, mutta
piispainkokous hyväksyy, on odotettavissa. onhan esin naispappeuskysymys ajankohtainen myös
tasa-arvoasiana. Se seikka, että ort kirkossa Suomessa ei ole naispappeja, on risti-
riidassa tasa-arvolain säännösten kanssa, mutta ort kirkon tradition mukainen.
Mikäli asia riitautettaisiin niin piispoilla olisi hankala tilanne. Autonomialla
on myös haittansa.Naispappeusasia on epäoleellinen, koska sitä ei käytännössä ole.Fakta on kuitenkin se, että näin ei tapahdu.
Autonomia on saavutettu pitkällisten harkintojen jäkeen yli 70-vuotta sitten ja tähän mennessä systeemi on toiminut.Mikä sitten on parempi? - Mr Gt
ort.fi kirjoitti:
Naispappeusasia on epäoleellinen, koska sitä ei käytännössä ole.Fakta on kuitenkin se, että näin ei tapahdu.
Autonomia on saavutettu pitkällisten harkintojen jäkeen yli 70-vuotta sitten ja tähän mennessä systeemi on toiminut.Mikä sitten on parempi?En osaa vastata. En tiedä autonomialle vaihtoehtoa.
Mutta sen tiedän, että pikkuinen tulee aina tönityksi ja joutuu
joskus isomman jalkoihin.
Ehkä tulevaisuudessa voisi olla helpompaa jos autonomian ja itsenäisyyden
ihannoinnin sijasta rakennettaisiin yhteisyyttä naapurimaiden, Ruotsin, Balttian ja
Venäjän kirkkojen kanssa. Tämä tietysti veisi voimavaroja ekumeenisesta työstä. - ort.fi
Mr Gt kirjoitti:
En osaa vastata. En tiedä autonomialle vaihtoehtoa.
Mutta sen tiedän, että pikkuinen tulee aina tönityksi ja joutuu
joskus isomman jalkoihin.
Ehkä tulevaisuudessa voisi olla helpompaa jos autonomian ja itsenäisyyden
ihannoinnin sijasta rakennettaisiin yhteisyyttä naapurimaiden, Ruotsin, Balttian ja
Venäjän kirkkojen kanssa. Tämä tietysti veisi voimavaroja ekumeenisesta työstä.Ei paha ajatus sinänsä.Asiaa on pohdittukin.
En kuitenkaan usko että vieraantumista tapahtuu verrattuna muihin kirkkoihin sillä suhteet äitikirkkoon on ollut hyvin lämpimät. - ponomari Jerma
Kun Suomen Ort.Kirkon piispojen palkat ja hallinnon kulut maksaa valtio=veronmaksajat (siis myös ort.kirkkoon kuulumattomat veronmaksajat) niin mielestäni juuri tästä johtuu se, että meillä on kolme ortopiispaa. Jos ortokirkko toimisi rekisteröitynä uskonnollisena yhdyskuntana ja sen jäsenet itse kustantaisivat koko kirkon toiminnan niin Suomessa olisi tod.näk. vain yksi ortopiispa. Se kyllä riittäisi n.60000:lle kirkon jäsenelle. Kun Suomen ort.hiippakunta perustettiin 1890-luvulla oli Suomessa enemmän ortoja kuin nyt mutta vain yksi piispa. Olisiko aivan väärin jos kirkon jäsenet - ja vain he - kustantaisivat koko kirkon toiminnan piispoja ja hallintoa myöten? Jonkun mielestä se ehkä olisi huono ratkaisu, sillä tosiasia on, että eiväthän tavalliset tallaajat vapaaehtoisesti halua maksaa niin paljon kuin kirkko todella tarvitsisi. Katolinen kirkko Suomessa näet elää jäsentensä vapaaehtoisten lahjoitusten varassa ja saa Suomesta kerätyksi vain noin puolet tarvitsemistaan rahoista. Semmoista se on tosi elämä!
Terveisin: Jerma. - Maksumies
ponomari Jerma kirjoitti:

Terveisin: Jerma.Maksan mielelläni piispojen palkat, koska laki määrää.
- Lakia voi muuttaa
Maksumies kirjoitti:
Maksan mielelläni piispojen palkat, koska laki määrää.
Tässä tapauksessa lakia TÄYTYY muuttaa!
- Sylvass
Lakia voi muuttaa kirjoitti:
Tässä tapauksessa lakia TÄYTYY muuttaa!
Veroistahan ne piispojen palkat maksetaan. "Valtio maksaa" on siis aika kummallinen peruste.
Joku mainitsi, että autonomisella kirkkokunnalla pitää olla 3 piispaa. Onko Suomen autonoisella kirkolla aina ollut 3 piispaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084