Eli olisin hyvin kiitollinen jos voisitte kertoa minulle lauluja, mieluiten englanninkielisiä herkkiä kappaleita kaipuusta, kuolemasta ja menetyksestä.
Äidilleni soitettiin uruilla Alb.Adazzio uruilla kun pojat kantoivat arkun kuoreen.
Kuuntelin joka kerta autossa kys. musiikin orkesterisov. CD:ltä.Kun lähdin vuoden aikana kotiini. KAUNISTA...kuolemasta kk. ja vahva nainen lähti kauniisti!
englannin kielinen mut Neljän Ruusun biisi:veri on koskettanut kovasti. Menetin isäni viime syksynä ja kuuntelen päivittäin tätä laulua. koskettava kappale
oon jo vähän epätoivoinen mutta tietäisikö kukaan biisiä joka menee suurinpiirtein näin: "tähdenlentona vain sinut taivaalla näin, tähdenlennoksi kai sun elämäs jäi..". googlannut oon moneen otteeseen mutta eipä löydy... soinut mm. auran aalloilla. tiedän että tuolta radion sivuilta näkee soitettavan kappaleen mutta tuota ei ole soinut pitkään aikaa ja kaipaisin tuota biisiä pikimmiten.... biisissä laulaa mies
Voisiko joku kertoa isoisänsä menettäneelle nuorelle tytölle jotain suhtkoht tunnetuja meilellään suomalaisia kappaleita joita mielellään esittäisin kotipaikkakunnallani? (:
Michael Barnes- I remember.
Timo Rautiainen- Jäähyväiset.
Steen Christensen- Jarden träkki.
Avain/asa- Markus.
Jay Z- I miss you.
Eric Clapton- Tears in heaven.
Ei laulua mutta erittäin koskettava kappale:
Toshiro Masuda- Sadness and sorrow.
Kyseenalaisia kappaleita:
Gary Jules- Mad World.
Three Days Grace- Home
Haluaisin kovasti tietää englanninkielisen kappaleen nimen, joka käsittelee vissiinkin kuolemaa ja sanat menevät jotenkin : why don't you always be here... i miss you ...
tätä menettänyttä
seuraavat:Metallica - Nothing Else Matters
Rammstein feat Sharleen Spiteri - Stirb nicht vor mir/Don´t Die Before I Do
Stream of Passion - Nostalgia (teksti englanniksi löytyy netistä)
Musiikki on kaiken kaikkiaan ollut avuksi
Tässä upeita
Gris de BurghUp Here in Heaven:
http://www.youtube.com/watch?v=W1Yvfq4sSaE
Don't stand My Grave and gry:
http://www.youtube.com/watch?v=pWTY_tBYjf8
Alla Notte - Adagio - Miriam Stockley:
http://www.youtube.com/watch?v=EMi6ipiJ9zE
tämä on italiaksi mutta äärettömän kaunis!
Kiitos!
Äidilleni soitettiin uruilla Alb.Adazzio uruilla kun pojat kantoivat arkun kuoreen.Kuuntelin joka kerta autossa kys. musiikin orkesterisov. CD:ltä.Kun lähdin vuoden aikana kotiini. KAUNISTA...kuolemasta kk. ja vahva nainen lähti kauniisti!
Ja lisää...
Hei,kuuntele Evanescence; My Immortal, aivan ihana...
http://yopop.wordpress.com/2008/08/31/kompeloita-lyriikkasuomennoksia-i-evanescence-my-immortal/
Sentencedin "Mourn". Tämä instrumentaali taisi olla omistettu kitaristin kuolleelle sukulaiselle. Erittäin kaunis ja surumielinen kappale.
kiis tästä
kaunis........
cmx:n monet, kuten jatkuu niin kuin sade, myrskyn ratsut (dinosaurus cd:ltä melkein kaikki) - oma tulkintani kappaleen sanomasta on menetyksestäliekki- monet kappaleet, kuten pienokainen
- oma tulkintani kappaleen sanomasta on menetys
Kaunis
Kaunis kappale, jonka kuolemalle menettämäni pojan muusikkoystävät esittivät hautajaisissa:Stratovarius - Forever
löytyy YouTubesta.
Tässä koskettava
http://www.youtube.com/watch?v=28FYBvuGGl8&NR=1Blaine Larsen - How Do You Get That Lonely
surullinen
osuva biisi on myös Sturm und Drangin A Million NightTää
englannin kielinen mut Neljän Ruusun biisi:veri on koskettanut kovasti. Menetin isäni viime syksynä ja kuuntelen päivittäin tätä laulua. koskettava kappaleapuja
oon jo vähän epätoivoinen mutta tietäisikö kukaan biisiä joka menee suurinpiirtein näin: "tähdenlentona vain sinut taivaalla näin, tähdenlennoksi kai sun elämäs jäi..". googlannut oon moneen otteeseen mutta eipä löydy... soinut mm. auran aalloilla. tiedän että tuolta radion sivuilta näkee soitettavan kappaleen mutta tuota ei ole soinut pitkään aikaa ja kaipaisin tuota biisiä pikimmiten.... biisissä laulaa miesMoi
Kyseinen biisi tähdenlento on even esittämä ja löytyy http://www.youtube.com/watch?v=i-9KUVsetssTimo Rautiainen- Jäähyväiset.
Steen Christensen- Jarden träkki.
Avain/asa- Markus.
Jay Z- I miss you.
Eric Clapton- Tears in heaven.
Ei laulua mutta erittäin koskettava kappale:
Toshiro Masuda- Sadness and sorrow.
Kyseenalaisia kappaleita:
Gary Jules- Mad World.
Three Days Grace- Home
Juha Metsäketo - Äiti
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=4n_5vRqjh_s#!
^ tuossa todella kauniit sanat!
Toinen äärimmäisen kaunis laulu, joka sopii loistavasti varsinkin nuoren ihmisen muistolle on Johanna Kurkelan - Ainutlaatuinen