Kysymys kolminaisuusopista

jmjm

en oikein ymmärrä suurimman osan kristikuntaa hyväksymää käsitystä Jumalasta ja kolminaisuusopista. Minun raamatussani lukee alussa, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Miksi sitten esim. luterilaiset uskovat Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen olevan yksi ja sama kaikkialla oleva henkiolento? En ainakaan omasta mielestäni ole vain henkiolento, vaan minulla on myös fyysinen ruumis, joka muistuttaa jotakin (ehkäpä juuri Jumalaa ulkoiselta olemukseltaan). Miten siis voin olla luotu Jumalan kuvaksi, jos hän onkin vain henkiolento?

Voisiko joku selittää asiaa!!!

7

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaaja

      Eihän Jeesus ollut ainoastaan Jumala/henkiolento vaan myös tosi ihminen, joka koki ihmisen kiusaukset kaikissa asioissa, mitä kuvitella saattaa. Jumalan Henki taas täyttää meidät, kun tulemme uskoon.

      Toisaalta ihminen voidaan käsittää Jumalan kuvaksi siksikin, että ihmisellä on kyky erottaa oikea väärästä ja paha hyvästä. Eläimillä tätä tajua ei ole, ne toimivat vaistojensa varassa ja tappavat vain syödäkseen. Synti meissä kyllä tehokkaasti estää sen tajun mukaisen elämän, mutta alussa ei ollut niin, vasta lankeemuksen jälkeen.

      Kolminaisuus sinänäsä on ihmisen yritys määritellä Jumala Raamatun pohjalta. Täällä me emme sitä kuitenkaan täysin voi tehdä, sillä määritelmät ovat kaikki yhtä vajavaisia kuin ihmisen kyky käsittää ja ymmärtää. Vasta sitten ymmärrämme Jumalan totuuden, kun taivaassa katselemme häntä kasvoista kasvoihin.

      Kaunis kuvaus kolminaisuudesta ilmestyskirjan taivasnäyssä kuuluu vapaasti muistellen:

      "Ja enkeli näytti minulle Jumalan ja Karitsan valtaistuimen, josta virtasi elävän veden virrat".

      Jumala on tässä Isä, Karitsa syntiemme tähden uhrattu vieton uhrikaritsa ja elävä vesi on Pyhä Henki. Jeesushan ilmoitti toisaalla Raamatussa "antavansa ihmisille elävää vettä, jonka jälkeen he eivät ikinä enää janoa."

      Toivottavasti pääset tästä hieman eteenpäin. Siunausta etsinnöillesi.

      • TSS

        Nykyään on tullut tavaksi sanoa, että ihminen on eläin. Itse korostaisin kuitenkin ihmisen erityispiirteitä. Omantunnon lisäksi ihmisellä on taju / aavistus Jumalasta. Eläimellä tätä ominaisuutta ei ole. Eläimet eivät rakenna kirkkoja eivätkä perusta uskontoja. Ihminen on Jumalan kuva mm. siksi, että hänellä on taju Jumalasta.

        Olemme ihmisiä, emme eläimiä.

      • haloo
        TSS kirjoitti:

        Ihminen on ihminen siksi että
        hänellä on taju jumalan kuvasta. eli itsestä?
        Klassinen kehäpäätelmä jolla todistetaan kysymys vastauksella!!
        Ei taju Jumalasta erota ihmistä eläimestä vaan tietoisuus ympäristöstä ja välittäminen lähimmäisestä ja sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä uskonnon kanssa

      • Pieni vaeltaja
        haloo kirjoitti:

        Ihminen on ihminen siksi että
        hänellä on taju jumalan kuvasta. eli itsestä?
        Klassinen kehäpäätelmä jolla todistetaan kysymys vastauksella!!
        Ei taju Jumalasta erota ihmistä eläimestä vaan tietoisuus ympäristöstä ja välittäminen lähimmäisestä ja sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä uskonnon kanssa

        Uskon kanssa kylläkin, jokaisella ihmisellä on sisäinen kaipaus olla yhteydessä Jumalaan, joka on Jumalan laittama.Tätä ei eläimellä ole.Jokainen uskoo johonkin, vaikka koivun halkoon.Paremman puutteessa ja epätietoisena.

        Hän loi omaksi kuvakseen...ja mitä meillä itsessään onkaan tässä hetkessä, oma likainen luontomme jäljellä siitä mitä alun perin oli tarkoitus.
        Mutta nyky hetkeen.. Jeesus voi asua Henkensä kautta meissä ja kasvamme päivä päivltä hänen kaltaisuuteensa eli Jumalan kaltaisuuteen ja lopulta saamme taivaassa sen muodon joka Jumalalla on Kristuksessa. Kompastumme ja välillä epä onnistumme mutta määränpää on tulla Jumalan kaltaisuuteen Hänen aikataulussa ja voimassa varassa. Ei omalla yrittämisellä ja olevinaan jotain mitä todellisuudessa ei ole. hmmmm.

        Tämän Hengen saaminen lahjaksi edellyttää uskomista ja sitä ei omin voimin saa. Jumalan sana ja Pyhä Henki sen tekevät. Että sellaisia Jumalan kuvaan kuulumista.. :)

      • TSS
        Pieni vaeltaja kirjoitti:

        Luterilaisen pyhityskäsityksen mukaan kristityn kasvu ei ole sitä, että me uskossa täydellistyisimme päivä päivältä. Emme voi sanoa, että vaikkapa 40 vuotta uskossa oltuamme olisimme parempia ihmisiä kuin vastakääntyneet tai uskosta osattomat.

        Pyhitys on yhä syvenevää tajua synnistä ja Jumalan armosta. Mitä kauemmin olemme uskossa sen perusteellisemmin tunnemme ja tiedämme, että ilman armoa ei voi elää.

    • Marko

      Viestissäsi ilmennät kahta eri asiaa, jotka koet ongelmiksi. Tuot esiin
      1) Mitä on kolminaisuusoppi?
      2) Onko kolmiyhteinen JUmala henkiolento vai ruumiillinen olento?

      Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
      Jumala ei luonut ihmistä Jumalaksi, vaan KUVAKSEEN. Siten ihminen ei ole henkiolento, vaan ruumiillinen Jumalan kuva.

      Jumala on ollut ruumiillinen Jeesuksen hahmossa.

      Kominaisuudesta: miten yksi Jumala voi olla yhtä aikaa kolme (Isä, Poika, Pyhä Henki)?

      Asiaa valaisee esimerkki kananmunasta.
      Kananmunassa on valkuainen, keltuainen ja kuori.
      Vain ne kolme yhdessä muodostavat kananmunan.

      Kysymys kolminaisuudesta verrattuna kysymykseen kanan munasta: miten voi yksi muna olla yhtä aikaa kolme (keltuainen, valkuainen ja kuori)?

      • TSS

        Tai vesi, jää ja vesihöyry

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      95
      7695
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6400
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      165
      4531
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3101
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      93
      2674
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      49
      2035
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1688
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1564
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      896
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      832
    Aihe