Yle Teemalta alkaa uusi kolmiosainen sarja. Jos olet kiinnostunut oppimaan ja tutustumaan Islamiin, niin katso!
Tänään maanantaina alkaa ensimmäinen osa.
miettinyt ankarasti jotta mitä laitan muslimien joulukeräykseen ja viimein keksin,Kovasimia! Niillä on hyvä teroittaa kaikki tylsyneet työkalut.Jos vien niitä laatikollisen moskeijaan niin ottaahan se moskeijan täti ne vastaan ja jakaa tasapuolisesti avuntarvitsijoille??
Tämä sivusto on tarkoitettu toistemme sivistämiseen ja yhteisen tietämyksen ja elämänkatsomuksen kehittämiseen. Toisten haukkumiset ja syyttelyt eivät kuulu minnekään Suomi24:n palstoille, joten jos jollain on jokin ongelma - niin ole hyvä, sivustolta on täysin vapaa poistumaan.
Kritiikki on eri asia. Tietoa täytyy aina kritisoida, jotta voidaan oppia enemmän. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli haluaa, että omaan kritiikkiin vastataan, kannattaa kirjoittaa asialliseen tyyliin.
Valitat kun puhutaan totta miksi? Mitä pelkäät? Sitäkö,että ihmiset näkee totuuden muslimien saatananpalvonnasta ja kaaban kuukiven palvonnasta? Suomessakin aikanaan palvottiin seitakiveä mutta he ei sentään joukkomurhanneet ja -raiskanneet niinkuin muslimit tänä päivänä.Tajuatko yhtään että yrität levittää saatananpalvontaa suomeen? Miksi haluat tuhota ja tappaa suomen kansaa niin kuin koraani käskee tekemään meille "vääräuskoisille" ? Miksi toimit inhimillisyyttä ja Jumalaa vastaan?? Miksi pilkkaat ainoaa oikeaa Jumalaa ja Palvot kuukiveä?
En sano, että tuo nyt niin huono asia olisi, mutta suhteessa väkimäärään jne. päinvastaisen tarjonnan kohdentaminen maahanmuuttaneille muslimeille olisi paljon tarpeellisempaa. Eiväthän he muuten sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaistu.
Siis:
1) Mitä muslimin tulee tietää kristinuskosta
2) Mitä muslimin tulee tietää luterilaisuudesta
3) Mitä maahanmuuttajamuslimin tulee tietää suomalaisuudesta
Onhan aika hassu tilanne, että suomalaista enemmistöä yritetään (enemmistön kustantamasti) tutustuttaa osin väkivaltaiseenkin ja antikristilliseen vieraskulttuuriin, muttei tehdä päinvastaista valistusta riittävästi. Käsittääkseni edes luterilainen kirkkoni ei pistä riittävästi "rikkaa ristiin".
Ja muutenkin sanottakoon, että viestisi oli ihan oikealla palstalla.
Suomalaiset ruokkivat, vaatettavat ja antavat asunnon maahan pakolaisina tulleille muslimeille ja muillekin maassamme oleskeleville muslimeille. Tätäkö käytännön kuvaa tarkoitat? Osaatko olla siitä omalta osaltasi kiitollinen?
tulipa hyvä mieli kun olen koko syksyn
miettinyt ankarasti jotta mitä laitan muslimien joulukeräykseen ja viimein keksin,Kovasimia! Niillä on hyvä teroittaa kaikki tylsyneet työkalut.Jos vien niitä laatikollisen moskeijaan niin ottaahan se moskeijan täti ne vastaan ja jakaa tasapuolisesti avuntarvitsijoille??Hyvä terottaa veitset, että
toistensa kimppuun...Muistutus Suomi24:n käyttötarkoituksesta
Tämä sivusto on tarkoitettu toistemme sivistämiseen ja yhteisen tietämyksen ja elämänkatsomuksen kehittämiseen. Toisten haukkumiset ja syyttelyt eivät kuulu minnekään Suomi24:n palstoille, joten jos jollain on jokin ongelma - niin ole hyvä, sivustolta on täysin vapaa poistumaan.Kritiikki on eri asia. Tietoa täytyy aina kritisoida, jotta voidaan oppia enemmän. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli haluaa, että omaan kritiikkiin vastataan, kannattaa kirjoittaa asialliseen tyyliin.
Valehtelet
Valitat kun puhutaan totta miksi? Mitä pelkäät? Sitäkö,että ihmiset näkee totuuden muslimien saatananpalvonnasta ja kaaban kuukiven palvonnasta? Suomessakin aikanaan palvottiin seitakiveä mutta he ei sentään joukkomurhanneet ja -raiskanneet niinkuin muslimit tänä päivänä.Tajuatko yhtään että yrität levittää saatananpalvontaa suomeen? Miksi haluat tuhota ja tappaa suomen kansaa niin kuin koraani käskee tekemään meille "vääräuskoisille" ? Miksi toimit inhimillisyyttä ja Jumalaa vastaan?? Miksi pilkkaat ainoaa oikeaa Jumalaa ja Palvot kuukiveä?on oikein etta ihmisia valistetaan
ja esim. muslimivideot ovat muslimien itsensa tekemia ja tarkoitettu levittamiseen.Päinvastaistakin tarvittasiin
En sano, että tuo nyt niin huono asia olisi, mutta suhteessa väkimäärään jne. päinvastaisen tarjonnan kohdentaminen maahanmuuttaneille muslimeille olisi paljon tarpeellisempaa. Eiväthän he muuten sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaistu.Siis:
1) Mitä muslimin tulee tietää kristinuskosta
2) Mitä muslimin tulee tietää luterilaisuudesta
3) Mitä maahanmuuttajamuslimin tulee tietää suomalaisuudesta
Onhan aika hassu tilanne, että suomalaista enemmistöä yritetään (enemmistön kustantamasti) tutustuttaa osin väkivaltaiseenkin ja antikristilliseen vieraskulttuuriin, muttei tehdä päinvastaista valistusta riittävästi. Käsittääkseni edes luterilainen kirkkoni ei pistä riittävästi "rikkaa ristiin".
Ja muutenkin sanottakoon, että viestisi oli ihan oikealla palstalla.
Täältä
kuvan käytännön kristinuskosta ja luterilaisuudesta.Suomestako?
Suomalaiset ruokkivat, vaatettavat ja antavat asunnon maahan pakolaisina tulleille muslimeille ja muillekin maassamme oleskeleville muslimeille. Tätäkö käytännön kuvaa tarkoitat? Osaatko olla siitä omalta osaltasi kiitollinen?:oooooo
hetki. olen jo toistamiseen saman päivän aikana tuttiksen kanssa samaa mieltä.Kukapa ei olisi
ja turvasta. Pitäisikö olla kiitollinen myös niille, jotka solvaavat ja kiusaavat ja haukkuvat myös niitä, jotka ruokkivat ja antavat turvaa.Kappas vain! Aabra-ham aukoo
yrittäen estää islamkeskustelun sekä aiheuttaa ristiriitoja. Ei uutta auringon alla.Älä välitä!
Se oli vain konkreettinen esimerkki siitä, että kristityn oikean käden ei pidä tietää, mitä vasen tekee.Vasen antaa, oikea lyö heti perään. Ole kiitollinen!
tällä kertaa tuttis
oikeassa.