Kävin tänään hiihtämässä Hyvinkäällä, luulin että ladut olisivat olleet jonkinlaisessa kunnossa, kun luntakin on tullut mukavasti. Aivan hirveätä epätasasista hiekka-kivisotkua koko matkalta. vituttaa.
Ja oikein telkkarissa pyörii mainos, missä näitä hiihto-olosuhteita kehutaan. Uskomatonta amatöörien puhastelua on tosiaan vielä monessakin kunnassa tuo ladunhoito. Kokemuksen perusteella Hyvinkäälle ei kannata mennä hiihtämään, ellei lunta ole vähintään 40 cm. Siellä ei ole tehty pohjien hyväksi mitään, minkä päälle latuverkostoa yritetään tehdä. Suksien pohjat saa kyllä hajalle kivistä sekä aluskasvillisuudesta.
Oletko käynyt Riihimäellä? Siellä kuulopuheiden mukaan hyvät hiihto-olosuhteet. Rajamäellä myös monesti hyvin hoidettu latuverkostot.Nurmijärvellä tykkilumenlatu? Mäntsälän Hirvihaara.
Hakunilassa hyvät olosuhteet.
Tervetuloa Paloheinään!!!
Mihin on hävinnyt entisaikojen pururadat Pururadoille ei tarvi montaa senttiä lunta niinluisteluhiihto onnistuu eikä tarvi latupartiota olenkaan. Väylät tulee parhaitenh hiihtämällä
Hyvinkäällä ei ole osattu sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen, kun lunta ei enää viime talvina ole ollut entiseen malliin. Menetelmät ovat kyllä pysyneet samoina.
Alkutalvella kun hain enakkotilaussukset maastohiihdon erikoisliikeestä yksi suomen johtavista alan liikkeistä. Myyjä kehui kyllä hyvinkään latuverkkoa. Korjasin kyllä vähän, ja päivitin tämän päivän tilanetta, ettei viime talvina ole paljon hurraamista ollut. Verkko on periaatteessa kyllä laaja, ja hiihtämällä pääsisi kiertämään koko kaupungin, mutta se vaatisi lunta entiseen malliin, eli paljon.
Itse kävin tänään hyvinkään hiihtopaikkojen MEKASSA eli lentokentän maastossa ja odotukset oli korkealla, kun autoja oli niin, ettei meinannut parkkitilaa löytyä. Mutta väylät oli todellakin kauheassa kunnossa, vaikka periaatteessa lunta kyllä olisi jo riittävästi.
Missäpäin itse kävit?
Paikallislehdessä ollut juttua kyseisestä ongelmasta ja syykin hyvinkään tilanteeseen on selvinnyt. Kokonaisrahamäärä, mitä liikuntapaikkoihin on käytettävissä on pieni, eli toisinsanojen ei ole rahaa laittaa asioita kuntoon. Toisaalta oli harkinnassa yksi lumitykki siihen liityvineen järjestelmineen, joilla voisi jalkapallokenttää lumettaa ja nielisi suuren erän liikuntaan varatuista kokonaismäärärahoista.
Itse olen sitä mieltä, että noilla rahoilla laitettaisiin latupohjat kuntoon, niin näilläkin lumilla olosuhteet olisi jo hyvät.
mSKI:n sivuilta kanattaa seurata latutilanteita. Niiden mukaan tuo Perttulan jalkapallokenttä on näköjään ainoa paikka, missä ladut ovat tyydyttävässä kunnossa, mikä ilmeisesti tarkoittaa hiihtokunnossa.
Itse olen käynyt 2 edellistalvea Rajamäellä hiihtämässä sekä tänävuona Riihimäen tykkilumen laduilla. Riihimäellä näköjään on lukuisia tykkejä käytettävissä tohon latuun. Itse olen hiihtänyt katkotta muistaakseni marraskuun puolelta lähtien. Tänään siis kävin kotikulmilla kokeilemassa, mutta lunta pitäisi tulla vielä paljon, paljon lisää.
Se Erkylän 2,2 kilsan lenkki oli myös tosi mielenkiintoinen. Jos löytyi ehkä pari kohtaa missä ei ollut hiekkaa, niin kahdesta kohdin autotie leikkaa vielä ladun poikki. Nyt jo vähän nauratti, kun taas illalla pyöri kolmosella se mainos Hyvinkään hiihtokeskuksesta ja laduista. Brändityöryhmä ollut asialla. Kusetusta.
Jeps eilen mSKI:n sivuilta katsoin, että se Erkkylän 2.2 olisi pohjattu, sekä muu lentokentän maasto suljettu. Itse sen pohjalta eksyin paikalle. Ilmeiseti olit ennen minua 2.2 kiertänyt, kun jälkiä hiihtäjistä näkyi. No hengissä selvisi ja suksen pohjat Pas---a. Itseasiassa tuo muu lentokentän maasto oli jotenkuten kaikkea roinaa varoen hiihdettävissä, mutta tuon erkkylän 2.2 tila pitäisi olla mSKI:N mukaan SULJETTU!!
Eipä tohon mSKI:n palveluun ole sittenkään täysin luottamista, tai ainakin pitäisi selventää, mitä tarkoittaa eri ladun tilat. Jos ladun tila on pohjattu, niin se ilmeiseti tarkoittaa ei hiihtokunnossa?
Hyvinkäällä on kuitenkin hiihtoseura ja kohtalaisen hyvin menestyviä, etenkin juniorihiihtäjiä.
Missäpäin nämä Hyvinkääläiset kilpahiihtäjät käyvät harjoittelemassa, Onko ketään palstavierailijoita noista hiihtäjistä?
ja rahoittaa kaikki kunnallinen toiminta talkoilla, jos sille linjalle lähdetään. Siitä hyötyisi kaikki. Kumma vain että nämä kaikki pikkupitäjätkin joista osa on köyhiä kuin kirkon rotat saavat ladut aikaan ilman selittelyjä ja muita tekosyitä. Hyvinkäällä tuskin ovat ladut tykistä kiinni, vaan päänupista ja asenteesta.
Aivan noin. Kun kunnallisveroja maksaa, niin kyllä jotain näin yleishyödyllistä saa ja pitääkin vaatia.
Epäkohdat pitääkin ottaa esille. Tiedä vaikka Hyvinkäällä liikuntapuolella luullaan, että ladut hoidetaan hyvin, jos ei siellä toiminnan päässä ole hiihtokuntoilijoita ollenkaan.
Tällä kaudella 08-09 ainakin Hyhi:n porukka n.20 hakenut otetta lumeen vuokatista alkukaudesta, sittemmin riihimäen tykkilatu tullut tutuksi. Aikaisempina kausina ensilumen harjoitukset Hämeenlinna ahvenistolta.
Sveitsin 6km lenkki luistelu kunnossa, vähän ottaa hermoon kun kävelijät koirien kanssa baanoilla. Perttulan pelloilla tyydyttävät urat, takalenkillä tosin ruoho irvistää useasta paikasta. Hyyppärän pelloilla myös baanat suht koht.
Tämänhetkinen tilanne tyydyttävä, tosin kun hakunilassa käy, niin ollaan eri sfääreissä! Siellä tosin ladut tekee rekolan raikkaan entiset kilpahiihtäjät, nykyiset vantaan kaupungin liikuntaviraston duunarit. Lumitykit myös Vantaalla käytettävissä.
Tuli lunta tai ei, on Hyvinkään osaamattomuus latujen/baanojen suhteen tiedossa. Se miksi tilanne ei muutu vaikka tyytymättömyys täytyy olla tiedossa kaupungin liikuntatoimessa. Herää kysymys onko siellä liikuntatoimessa tämä hiihto mitenkään tärkeässä asemassa. Mikä sitten on - pitäisi selvittää!
Muistan kun joskus v.2000 tuli uusi ja kallis latukone (maksoi muistaakseni n. 4 milj. MK) vaan kuinka kävi latutilanteen. Ei juuri mitään muutosta/parannusta. Siellä oli välillä joku "pikku likka" ajamassa tätä uutta latukonetta. Eihän se tämän kuskin vika ole jos ei kouluteta vaan laitetaan kylmiltään baanaa tekemään.
Kyllä nämä Hyvinkään latumestarit voisivat käydä vaikka Imatra - Lappeenranta akselilla katsomassa kuinka latuja tehdään. Siellä on vuodesta toiseen loistavat lladut/luistelubaanat. Oikeastaan riittää kun käyvät Riihimäen Riutassa, siinä jo huomaa tekijöiden osaamiserot. Hyvinkäällä ei tiedetä esim. luistelubaanan leveyttä. Se jää usein 180 cm leveydeksi, kun se pitaisi olla sen 220 cm!
Heh, muistan kun joku neljä vuotta sitten Hyvinkäällä vielä joskus ajettiin latuja, kun oli tullut paljon lunta. Mutta mitä nämä tekivät, vetivät latukoneella pertsaurat molemmin puolin sellaisiinkin paikkoihin yhdysladuille, joissa oli todella vähän hiihtäjiä, jolloin luisteluhiihto tuli todella mahdottomaksia olemattoman kapealla väylällä. Ja joskus tehneet pertsauran keskelle latua. Ei järjen hiventä.
Sama juttu vuodesta toiseen, hihtäjien palautteeseen ei reagoida Hyvinkäällä.
Hiihtäjät ovat kyllä reagoineet, lähteneet hiihtelemään naapurikuntien latuja.
Siitä huolimatta uskomaton määrä kuntoilijoita kiertelee hyvinkäällä näitä "kiviväyliä"
Lunta nyt 20 cm. Yhtään latua ei ole edes tyydyttävässä kunnossa. Nurmikenttä ehkä just ja just.
Menkää hiihtämään metsään, eikös ne sukset ole sitä varten keksitty, että lumessa pääsee. Kaupungeilta inisitte hiottuja latuja. että lujaa pääsee. Kunto nousee, kun koluatte metsiä pitkin umpihangessa, siellä nimittäin riittä lunta ihan Etelä-Suomessa.
Onkohan itse kaupungin liikuntatoimesta vastaava tullut tänne kommentoimaan ja puolustelemaan kaupungin surkeata toimintaa latuasioissa ja ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa. Ei kukaan muu voi lähettää noin tolkutonta kommenttia, jos yhtään tietää Hyvinkään latutilannetta. Ongelmahan on juuri siinä, että nythän lunta olisi latuja varten, mutta nämä kaupungin lätkämiehet? ovat taas ryssineet ladut surkeaan kuntoon. Ajoivat jollain tonnivehkeellä pohjustamattomat ladut täysin hiekalle. Kerrassaan pöyristävää toimintaa. Voisivat käydä katsomassa muissa kunnissa miten latuja hoidetaan. Ihan missä muussa vaan.
ja järven jäälle lätkää, jäähallit kiinni.
avantoon uimaan uimahallit kiinni.
Jos ei ymmärrä hiihdosta mitään, niin kommentit on juuri tota sinun luokkaasi.
Mutta asiahan on järjestetty suunilleen noin. Metsän hangessa on parempi hiihdellä, kuin kiviväylillä.
no voi
elämä onSamanlaisia kokemuksia
Ja oikein telkkarissa pyörii mainos, missä näitä hiihto-olosuhteita kehutaan. Uskomatonta amatöörien puhastelua on tosiaan vielä monessakin kunnassa tuo ladunhoito. Kokemuksen perusteella Hyvinkäälle ei kannata mennä hiihtämään, ellei lunta ole vähintään 40 cm. Siellä ei ole tehty pohjien hyväksi mitään, minkä päälle latuverkostoa yritetään tehdä. Suksien pohjat saa kyllä hajalle kivistä sekä aluskasvillisuudesta.Oletko käynyt Riihimäellä? Siellä kuulopuheiden mukaan hyvät hiihto-olosuhteet. Rajamäellä myös monesti hyvin hoidettu latuverkostot.Nurmijärvellä tykkilumenlatu? Mäntsälän Hirvihaara.
Hakunilassa hyvät olosuhteet.
Tervetuloa Paloheinään!!!
pururata
Mihin on hävinnyt entisaikojen pururadat Pururadoille ei tarvi montaa senttiä lunta niinluisteluhiihto onnistuu eikä tarvi latupartiota olenkaan. Väylät tulee parhaitenh hiihtämälläolen käynyt ja menen jatkossakin
Riuttassa on tullut vierailtua ja Varuskunnan laduilla. Menen varuskuntaan huomenna. Siellä oli ainakin perjantaina jo aika priima kunnossa.Saman totesin
Hyvinkäällä ei ole osattu sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen, kun lunta ei enää viime talvina ole ollut entiseen malliin. Menetelmät ovat kyllä pysyneet samoina.Alkutalvella kun hain enakkotilaussukset maastohiihdon erikoisliikeestä yksi suomen johtavista alan liikkeistä. Myyjä kehui kyllä hyvinkään latuverkkoa. Korjasin kyllä vähän, ja päivitin tämän päivän tilanetta, ettei viime talvina ole paljon hurraamista ollut. Verkko on periaatteessa kyllä laaja, ja hiihtämällä pääsisi kiertämään koko kaupungin, mutta se vaatisi lunta entiseen malliin, eli paljon.
Itse kävin tänään hyvinkään hiihtopaikkojen MEKASSA eli lentokentän maastossa ja odotukset oli korkealla, kun autoja oli niin, ettei meinannut parkkitilaa löytyä. Mutta väylät oli todellakin kauheassa kunnossa, vaikka periaatteessa lunta kyllä olisi jo riittävästi.
Missäpäin itse kävit?
Paikallislehdessä ollut juttua kyseisestä ongelmasta ja syykin hyvinkään tilanteeseen on selvinnyt. Kokonaisrahamäärä, mitä liikuntapaikkoihin on käytettävissä on pieni, eli toisinsanojen ei ole rahaa laittaa asioita kuntoon. Toisaalta oli harkinnassa yksi lumitykki siihen liityvineen järjestelmineen, joilla voisi jalkapallokenttää lumettaa ja nielisi suuren erän liikuntaan varatuista kokonaismäärärahoista.
Itse olen sitä mieltä, että noilla rahoilla laitettaisiin latupohjat kuntoon, niin näilläkin lumilla olosuhteet olisi jo hyvät.
mSKI:n sivuilta kanattaa seurata latutilanteita. Niiden mukaan tuo Perttulan jalkapallokenttä on näköjään ainoa paikka, missä ladut ovat tyydyttävässä kunnossa, mikä ilmeisesti tarkoittaa hiihtokunnossa.
Itse olen käynyt 2 edellistalvea Rajamäellä hiihtämässä sekä tänävuona Riihimäen tykkilumen laduilla. Riihimäellä näköjään on lukuisia tykkejä käytettävissä tohon latuun. Itse olen hiihtänyt katkotta muistaakseni marraskuun puolelta lähtien. Tänään siis kävin kotikulmilla kokeilemassa, mutta lunta pitäisi tulla vielä paljon, paljon lisää.
Erkylässä kävin
Se Erkylän 2,2 kilsan lenkki oli myös tosi mielenkiintoinen. Jos löytyi ehkä pari kohtaa missä ei ollut hiekkaa, niin kahdesta kohdin autotie leikkaa vielä ladun poikki. Nyt jo vähän nauratti, kun taas illalla pyöri kolmosella se mainos Hyvinkään hiihtokeskuksesta ja laduista. Brändityöryhmä ollut asialla. Kusetusta.samoissa maisemissa
Jeps eilen mSKI:n sivuilta katsoin, että se Erkkylän 2.2 olisi pohjattu, sekä muu lentokentän maasto suljettu. Itse sen pohjalta eksyin paikalle. Ilmeiseti olit ennen minua 2.2 kiertänyt, kun jälkiä hiihtäjistä näkyi. No hengissä selvisi ja suksen pohjat Pas---a. Itseasiassa tuo muu lentokentän maasto oli jotenkuten kaikkea roinaa varoen hiihdettävissä, mutta tuon erkkylän 2.2 tila pitäisi olla mSKI:N mukaan SULJETTU!!Eipä tohon mSKI:n palveluun ole sittenkään täysin luottamista, tai ainakin pitäisi selventää, mitä tarkoittaa eri ladun tilat. Jos ladun tila on pohjattu, niin se ilmeiseti tarkoittaa ei hiihtokunnossa?
lukitykki ainut oikea
Kerätkää rahat kimpassa urheiluliikkeiltä ym firmoilta ja ostakaa lumitykki.Kaupunki voi tulla mukaan muihin kustannuksiin ja tehkää aloite.
Urheiluliikkeet taas saavat myytyä suksia enemmän jne. Lapset kasvaa niin nopeasti että kauppa käy ja välineitä ostetaan. Sponsorikin saa vastinetta.
hyvinkään hiihtäjille
Hyvinkäällä on kuitenkin hiihtoseura ja kohtalaisen hyvin menestyviä, etenkin juniorihiihtäjiä.Missäpäin nämä Hyvinkääläiset kilpahiihtäjät käyvät harjoittelemassa, Onko ketään palstavierailijoita noista hiihtäjistä?
eikös kimpassa voisi kerätä
ja rahoittaa kaikki kunnallinen toiminta talkoilla, jos sille linjalle lähdetään. Siitä hyötyisi kaikki. Kumma vain että nämä kaikki pikkupitäjätkin joista osa on köyhiä kuin kirkon rotat saavat ladut aikaan ilman selittelyjä ja muita tekosyitä. Hyvinkäällä tuskin ovat ladut tykistä kiinni, vaan päänupista ja asenteesta.Asenteet kuntoliikuntaan
Aivan noin. Kun kunnallisveroja maksaa, niin kyllä jotain näin yleishyödyllistä saa ja pitääkin vaatia.Epäkohdat pitääkin ottaa esille. Tiedä vaikka Hyvinkäällä liikuntapuolella luullaan, että ladut hoidetaan hyvin, jos ei siellä toiminnan päässä ole hiihtokuntoilijoita ollenkaan.
oitttaalla, riihimäellä, ahvenistolla,vuokatissa
Tällä kaudella 08-09 ainakin Hyhi:n porukka n.20 hakenut otetta lumeen vuokatista alkukaudesta, sittemmin riihimäen tykkilatu tullut tutuksi. Aikaisempina kausina ensilumen harjoitukset Hämeenlinna ahvenistolta.Sveitsin 6km lenkki luistelu kunnossa, vähän ottaa hermoon kun kävelijät koirien kanssa baanoilla. Perttulan pelloilla tyydyttävät urat, takalenkillä tosin ruoho irvistää useasta paikasta. Hyyppärän pelloilla myös baanat suht koht.
Tämänhetkinen tilanne tyydyttävä, tosin kun hakunilassa käy, niin ollaan eri sfääreissä! Siellä tosin ladut tekee rekolan raikkaan entiset kilpahiihtäjät, nykyiset vantaan kaupungin liikuntaviraston duunarit. Lumitykit myös Vantaalla käytettävissä.
Oittaalla tykkiosuus ok
Oittaalla se Virpikin tykitti tänään. Ei löytynyt roikkujia, wassulla iski mäet.No,
Riihimäellä. Seitsemänsadan metrin tykkiladulla on hiihtokuntoa nostettu. Eipä Hyvinkäällä tähän pysty.Sama tilanne vuodesta toiseen
Tuli lunta tai ei, on Hyvinkään osaamattomuus latujen/baanojen suhteen tiedossa. Se miksi tilanne ei muutu vaikka tyytymättömyys täytyy olla tiedossa kaupungin liikuntatoimessa. Herää kysymys onko siellä liikuntatoimessa tämä hiihto mitenkään tärkeässä asemassa. Mikä sitten on - pitäisi selvittää!Muistan kun joskus v.2000 tuli uusi ja kallis latukone (maksoi muistaakseni n. 4 milj. MK) vaan kuinka kävi latutilanteen. Ei juuri mitään muutosta/parannusta. Siellä oli välillä joku "pikku likka" ajamassa tätä uutta latukonetta. Eihän se tämän kuskin vika ole jos ei kouluteta vaan laitetaan kylmiltään baanaa tekemään.
Kyllä nämä Hyvinkään latumestarit voisivat käydä vaikka Imatra - Lappeenranta akselilla katsomassa kuinka latuja tehdään. Siellä on vuodesta toiseen loistavat lladut/luistelubaanat. Oikeastaan riittää kun käyvät Riihimäen Riutassa, siinä jo huomaa tekijöiden osaamiserot. Hyvinkäällä ei tiedetä esim. luistelubaanan leveyttä. Se jää usein 180 cm leveydeksi, kun se pitaisi olla sen 220 cm!
No tätä vois jatkaa vaikka kuinka pitkään...
tosi
Heh, muistan kun joku neljä vuotta sitten Hyvinkäällä vielä joskus ajettiin latuja, kun oli tullut paljon lunta. Mutta mitä nämä tekivät, vetivät latukoneella pertsaurat molemmin puolin sellaisiinkin paikkoihin yhdysladuille, joissa oli todella vähän hiihtäjiä, jolloin luisteluhiihto tuli todella mahdottomaksia olemattoman kapealla väylällä. Ja joskus tehneet pertsauran keskelle latua. Ei järjen hiventä.vuodesta
Sama juttu vuodesta toiseen, hihtäjien palautteeseen ei reagoida Hyvinkäällä.Hiihtäjät ovat kyllä reagoineet, lähteneet hiihtelemään naapurikuntien latuja.
Siitä huolimatta uskomaton määrä kuntoilijoita kiertelee hyvinkäällä näitä "kiviväyliä"
Lunta nyt 20 cm. Yhtään latua ei ole edes tyydyttävässä kunnossa. Nurmikenttä ehkä just ja just.
Inisijät
Menkää hiihtämään metsään, eikös ne sukset ole sitä varten keksitty, että lumessa pääsee. Kaupungeilta inisitte hiottuja latuja. että lujaa pääsee. Kunto nousee, kun koluatte metsiä pitkin umpihangessa, siellä nimittäin riittä lunta ihan Etelä-Suomessa.hah
Onkohan itse kaupungin liikuntatoimesta vastaava tullut tänne kommentoimaan ja puolustelemaan kaupungin surkeata toimintaa latuasioissa ja ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa. Ei kukaan muu voi lähettää noin tolkutonta kommenttia, jos yhtään tietää Hyvinkään latutilannetta. Ongelmahan on juuri siinä, että nythän lunta olisi latuja varten, mutta nämä kaupungin lätkämiehet? ovat taas ryssineet ladut surkeaan kuntoon. Ajoivat jollain tonnivehkeellä pohjustamattomat ladut täysin hiekalle. Kerrassaan pöyristävää toimintaa. Voisivat käydä katsomassa muissa kunnissa miten latuja hoidetaan. Ihan missä muussa vaan.Onko tietoa
Tietäisikö joku missä kunnossa on tällä hetkellä Riihimäen Vahteriston ladut, lähinnä luisteluhiihtoa vartenyksi
ja järven jäälle lätkää, jäähallit kiinni.avantoon uimaan uimahallit kiinni.
Jos ei ymmärrä hiihdosta mitään, niin kommentit on juuri tota sinun luokkaasi.
Mutta asiahan on järjestetty suunilleen noin. Metsän hangessa on parempi hiihdellä, kuin kiviväylillä.