Tähdenlento kyselee jatkuvasti ateisteista: ovatko ne sitä, ovatko ne tätä. Perusvirhe toistuu kerta toisensa jälkeen: oletuksessa ateisti on ihan tietynlainen ihminen, ja me kaikki ateistit olemme samanlaisia, toimimme samoilla periaatteilla ja käyttäydymme ateististandardin mukaan. Siis Tähdenlennon mielestä.
Todellisuus on jotain muuta. Ateistit ovat yksilöitä, kukin omanlaisiaan, kukin käyttäytyy omien edellytystensä mukaan. Ei ole mitään yhteistä käytösohjetta jota kaikki ateistit noudattaisivat. Siksi on mahdotonta vastata näihin kysymyksiin. Siksi niihin tulee niin monenlaisia vastauksia, kun jokainen koittaa kertoa sen oman näkemyksensä. Ja Tähdenlento ei vaan ymmärrä, että ei voi tehdä yleistyksiä ateisteista.
Jään pateettisen innottomasti odottamaan seuraavaa kysymystä, joka voisi olla vaikkapa jotain sellaista että miksi kaikki ateistit pitävät itseään uskontonsa jumalana, tai jotain muuta Tähdenlentomaisen fiksua... Ja sitten vastaillaan taas ummet ja lammet, eikä kukaan tule hullua viisaammaksi. Jee.
Tähdenlento ja ateistit
24
681
Vastaukset
- bluetitan
Ei ole totta! Väitätkö sinä muka etteivät kaikki ateistit olekaan 183cm pitkiä, urheiluhulluja, miehiä, joilla on outo mieltymys matematiikkaan?
Eivätkö kaikki ateistit muka pidä klassisesta musiikista, suklaasta, kissoista ja italialaisesta ruoasta?
OUTRAGEOUS!- jep jep
olen ateisti, 183cm pitkä, urheilullinen, mies, olen mieltynyt matematiikkaan, pidän klassisesta (ja vanhanajan rock n' rollista) suklaasta, kissoista ja italialaisesta ruoasta...sait melko monta faktaa ainakin minusta oikein....
- bluetitan
jep jep kirjoitti:

todiste...
- Kössönöm
että Tähdenlento pitää vaan omaa hauskaa. Ei tuollaista höpöttämistä muuten voi ymmärtää. Kummallinen huumorintaju tai jotain sellaista.
- Tähdenlento
saattanen kysellä vielä monta ja monta mieltäni askarruttavaa kysymystä, ateistiltakin!
Ps. Mutta jatkossakin muistan, kuten Sinäkin, että ateistilla on yksi ja ainut yhteinen ohjenuora! Ja vielä sen verran, että Raamatun luomiskertomuksessakin on jotain yhteneväistä evoluutioteoriankin kanssa?- Kuk regus susej
tarkoitat?
- bluetitan
"Ja vielä sen verran, että Raamatun luomiskertomuksessakin on jotain yhteneväistä evoluutioteoriankin kanssa?" - Wau toi on uus, mitä?
Kiinnostaa oikeasti, ellet sitten vitsillut. - Kössönöm
Kuk regus susej kirjoitti:
tarkoitat?
tähtikseltä turhan vaikeita.
- Tähdenlento
bluetitan kirjoitti:
"Ja vielä sen verran, että Raamatun luomiskertomuksessakin on jotain yhteneväistä evoluutioteoriankin kanssa?" - Wau toi on uus, mitä?
Kiinnostaa oikeasti, ellet sitten vitsillut.jännitystä yllä, kenties huomiseen asti, tai oikeesti kait tähän päivään asti.
Enkä vitsaillut, joten lueppas vaan edelleen! - Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
tähtikseltä turhan vaikeita.
harmi vain että hän vastaa niin harvoin esitettyihin kysymyksiin.
- Kössönöm
Kuk regus susej kirjoitti:
harmi vain että hän vastaa niin harvoin esitettyihin kysymyksiin.
kuinka tosissaan tähtis on, mutta olen taipuvainen ajattelemaan (aina välillä) että tämä on hänen tapansa pitää hauskaa. Siis esittää tyhmempää kuin oikeasti on.
Ehkä olen vaan optimisti. - Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
kuinka tosissaan tähtis on, mutta olen taipuvainen ajattelemaan (aina välillä) että tämä on hänen tapansa pitää hauskaa. Siis esittää tyhmempää kuin oikeasti on.
Ehkä olen vaan optimisti.Tähtis ei kuitenkaan ole pahinta lajiketta.
- Tähdenlento
Kössönöm kirjoitti:
kuinka tosissaan tähtis on, mutta olen taipuvainen ajattelemaan (aina välillä) että tämä on hänen tapansa pitää hauskaa. Siis esittää tyhmempää kuin oikeasti on.
Ehkä olen vaan optimisti.Kukus ja Kökös vain arvuuttelevat suhteeni, mutta olkoot! Taivun (hetkeksi) ja lähden nukkumaan!
- Kössönöm
Kuk regus susej kirjoitti:
Tähtis ei kuitenkaan ole pahinta lajiketta.
minusta hän on välillä suorastaan piristävä. Jos siis on itse sillä tuulella, ettei jänkkääminen ota päähän.
- Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
minusta hän on välillä suorastaan piristävä. Jos siis on itse sillä tuulella, ettei jänkkääminen ota päähän.
Tähtiksen ketjuihin, harvemmin tosin vastaan hänen alkuperäisiin kysymyksiin, kunhan auon päätäni.
- Kössönöm
Kuk regus susej kirjoitti:
Tähtiksen ketjuihin, harvemmin tosin vastaan hänen alkuperäisiin kysymyksiin, kunhan auon päätäni.
niin pitkiä ketjuja aikaseksi kuin tähtis.
Tuntuu olevan ihan sama mitä hänelle vastaa, mutta eihän se tahtia haittaa.
Joka päivä hänen aloituksensa ovat jotain tyyliin: Ovatko ateistit, eivätkö ateistit...
Tulee mieleen välillä joku kyselyikäinen muksu, joka ei oikeastaan piittaa pätkääkään vastauksista, kunhan vaan juttua riittää. - Tähdenlento
Kössönöm kirjoitti:
minusta hän on välillä suorastaan piristävä. Jos siis on itse sillä tuulella, ettei jänkkääminen ota päähän.
Kököksen raati ruotimassa Tähdenlennon sakaroita. Pisteitä ei kyllä heru, koska esim. Kukus moittii, etten minä koskaan vastaa esitettyihin kysymyksiin.
Toisaalta hänkin myöntää, ettei hän koskaan viitsi vastata kysymyksiini, joten jokin kumma epäloogisuus tässä näyttäytyy? - Kuk regus susej
Tähdenlento kirjoitti:
Kököksen raati ruotimassa Tähdenlennon sakaroita. Pisteitä ei kyllä heru, koska esim. Kukus moittii, etten minä koskaan vastaa esitettyihin kysymyksiin.
Toisaalta hänkin myöntää, ettei hän koskaan viitsi vastata kysymyksiini, joten jokin kumma epäloogisuus tässä näyttäytyy?enhän minä sanonut että et koskaan vastaa, sanoin että yleensä vastaat johonkin muuhun kuin kysymykseen.
"Toisaalta hänkin myöntää, ettei hän koskaan viitsi vastata kysymyksiini, joten jokin kumma epäloogisuus tässä näyttäytyy?"
En ole sanonut etten koskaan vastaa alkuperäiseen kysymykseen, sanoin harvemmin.
Sen tyylin että ei vastata kysymykseen, vaan johonkin muuhun opin sinulta, huomasin sen kun edellisellä nikilläni yritin saada sinulta vastausta. - Tähdenlento
Kuk regus susej kirjoitti:
enhän minä sanonut että et koskaan vastaa, sanoin että yleensä vastaat johonkin muuhun kuin kysymykseen.
"Toisaalta hänkin myöntää, ettei hän koskaan viitsi vastata kysymyksiini, joten jokin kumma epäloogisuus tässä näyttäytyy?"
En ole sanonut etten koskaan vastaa alkuperäiseen kysymykseen, sanoin harvemmin.
Sen tyylin että ei vastata kysymykseen, vaan johonkin muuhun opin sinulta, huomasin sen kun edellisellä nikilläni yritin saada sinulta vastausta.Että vastaan yleensä johonkin muuhun kuin kysymykseen, kuinka niin? Onko Sinullakin monta nikkiä, oletko sitten se niin sanottu multinikki?
- Kuk regus susej
Tähdenlento kirjoitti:
Että vastaan yleensä johonkin muuhun kuin kysymykseen, kuinka niin? Onko Sinullakin monta nikkiä, oletko sitten se niin sanottu multinikki?
joko ymmärrät kysymyksen väärin, ja vastaat siihen mitä luulet että on kysytty, tai vastaat huvin vuoksi asian vierestä.
Minä kokeilin muita nikkejä ennenkuin päädyin nykyiseen, alussa olin nikitön, jatkoin lausetta nimimerkki-kentän läpi.
"kunnia" on tullut juuri tolkuttomasta jänkkäämisestä... Koko jutussa ei ole yleensä päätä, ei häntää...
Olen juuri siksi myös jättäytynyt hänen "Miksi maailma on pallo" kysymyksiin vastaamatta...- Thronos
...että Tähdenlento on psykologian tai filosofian opiskelija joka testaa jotakin väittelyteoriaa. Hänen kirjoituksistaan välähtää joskus jotakin mikä ei sovi yleiseen linjaan - vai onko se sattumaa?
En millään usko että joku oikeasti olisi noin - öh, itsepintainen.- Rattiveivari
Että Tähtis vaan vedättää meitä, ja porukka tanssii pillin mukaan. Oikein näen kuinka lennokki kikattelee ruudun äärellä kun lukee kuinka ateistit repivät hiuksia päästään lukiessaan ja vastaillessaan hänen aloittamiinsa ketjuihin. Ja jotenkin tuntuu ettei Tähtis tosiaankaan ole niin yksinkertainen kuin antaisi pinnalla olettaa... Yksi teoriani on ollut että Lennokki on joku ikävystynyt ateisti, mutta sen teorian olen hylännyt koska aloituksia on tullut niin kauan ja paljon, vitsi jos olisi niin olisi jo kuivunut ...
- Tähdenlento
Rattiveivari kirjoitti:

hyvä miettiäkin! Ja nyt kun nostit kissan pöydälle, eli väläyttelit tuota teoria sanaa, niin saanko kysyä evoluutioteoriaan liittyvänä:
Ovatko puut, pensaat ja kukatkin lajiutumisen seurausta?
Ps. Oletko selvännäkijä? Kyllä minä, totuuden nimissä, joskus kikattelenkin täällä ruudun ääressä. Tosin sitä en tiedä onko kaikilla ateisteilla hiukset?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612648Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu942103Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611655Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171548Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361495