Löytyy täältä: http://www.skepsis.fi/jutut/
Tärkeää tietoa homeopatiasta
17
6535
Vastaukset
- Tieto on valtaa
En katsonut linkkiä, mutta tärkeää on tiedostaa, että homeopatian alkuperä lienee keskiaikaisessa taikauskossa, sille on luotu laaja kirjallisuus ja "oppijärjestelmä", joka saattaa hämätä ja antaa erittäin pätevän ja johdonmukaisen vaikutelman,
mutta on siitäkin huolimatta selvää humpuukia!- Tellurium
Niin ihan totta. On se todella uskomatonta, miten ihmiset ovat jo toistasataa vuotta jaksaneet uskoa tuollaiseen taikauskoon . Yleensähän jossain vaiheessa huijaus normaalisti pitäisi paljastua, kun luvatut vaikutukset osaittautuvat olemattomiksi. Mutta jostain käsittämättömästä syystä homeopatia ei vain tunnu millään painuvan unholaan, vaan päinvastoin joka puolella maailmaa yhä useammat ihmiset hurahtavat tuohon hoitomuotoon. On alettu perustaa homeopaattisia sairaaloita ja jossain päin homeopaattiset valmisteet katsotaan jopa korvattaviksi lääkkeiksi. Täysin uskomatonta on, että nyt on joissakin Euroopan maissa jopa lääkärit alkaneet opiskella tätä taikauskoa, kun se heidän opintoihinsa on jonkin vuoksi vapaavalintaiseksi tai jopa pakolliseksi laitettu. Tuleepa tässä mieleen, että jostain kumman syystä jopa aikoinaan itse äiti Theresa harjoitti ihmisten keskuudessa tätä taikuuden ja huijauksen muotoa ;). Eli pahasti näyttäisi siltä, että homeopatiasta on uhkaavasti tulossa yksi hyväksytty hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalle :).
Kun homeopatian tuomitset, minusta olisi mielenkiintoista kuulla myös minkälaisia omakohtaisia käytännön kokemuksia sinulla on homeopatiasta? - annu
Itse olen käyttänyt joitain homeopaattisia valmisteita ja käynytkin kerran homeopaatilla. Vaikutuksista en sitten tiedä, että ovatko vaikuttaneet vai onko jokin muu asia vaikuttanut. (Mm. virtsatieinfektion ensiapuna olen käyttänyt.) Mutta jotenkin on vaikea kyllä uskoa pienten (sokeri)pillereiden vaikuttavan yhtään mitenkään. Toisaalta kyllä tiedän tapauksia, joissa eläimille, mm. hevosille, koirille, on annettu homeopaattisia valmisteita pahoihinkin vaivoihin (yksikin heppa oli teurastuksen partaalla) ja eläimet ovat sitten parantuneet. Eli eläinten kohdalla ei ainakaan lumevaikutusta voi olla tietääkseni, että tällä perusteella homeopatia siis vaikuttaisi ihan pätevältä hoitokeinolta.
- avaruuden hurtta
annu kirjoitti:

homeopatiasta kiinnostuneet.löysin sivun www.elainhomeopatia.com/ käykää tsekkaamassa:)
- minä vaan
avaruuden hurtta kirjoitti:
homeopatiasta kiinnostuneet.löysin sivun www.elainhomeopatia.com/ käykää tsekkaamassa:)
ON HUMPUUKIA!
- Kokeilija
Tellurium kirjoitti:
Niin ihan totta. On se todella uskomatonta, miten ihmiset ovat jo toistasataa vuotta jaksaneet uskoa tuollaiseen taikauskoon . Yleensähän jossain vaiheessa huijaus normaalisti pitäisi paljastua, kun luvatut vaikutukset osaittautuvat olemattomiksi. Mutta jostain käsittämättömästä syystä homeopatia ei vain tunnu millään painuvan unholaan, vaan päinvastoin joka puolella maailmaa yhä useammat ihmiset hurahtavat tuohon hoitomuotoon. On alettu perustaa homeopaattisia sairaaloita ja jossain päin homeopaattiset valmisteet katsotaan jopa korvattaviksi lääkkeiksi. Täysin uskomatonta on, että nyt on joissakin Euroopan maissa jopa lääkärit alkaneet opiskella tätä taikauskoa, kun se heidän opintoihinsa on jonkin vuoksi vapaavalintaiseksi tai jopa pakolliseksi laitettu. Tuleepa tässä mieleen, että jostain kumman syystä jopa aikoinaan itse äiti Theresa harjoitti ihmisten keskuudessa tätä taikuuden ja huijauksen muotoa ;). Eli pahasti näyttäisi siltä, että homeopatiasta on uhkaavasti tulossa yksi hyväksytty hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalle :).
Kun homeopatian tuomitset, minusta olisi mielenkiintoista kuulla myös minkälaisia omakohtaisia käytännön kokemuksia sinulla on homeopatiasta?Minulla oli pujoallergia. Kokeilin siihen homopatiaa seuraavasti: Taitoin pari kukkivaa pujoa (Atsiih!) ja viskasin ne järveen. Kun viikko oli kulunut, arvelin homovaikutuksen tarttuneen järviveteen ja otin juomalasilla hieman vettä järvestä. Juotuani veden, huomasin että allergia parani!!! Mutta piru vie, nyt olen impotentti. Epäilen, että joku perkele on saunareissulla huljuttanut löysää kulliaan vedessä ja vaikutus on siirtynyt minuun...
- taina
Tellurium kirjoitti:
Niin ihan totta. On se todella uskomatonta, miten ihmiset ovat jo toistasataa vuotta jaksaneet uskoa tuollaiseen taikauskoon . Yleensähän jossain vaiheessa huijaus normaalisti pitäisi paljastua, kun luvatut vaikutukset osaittautuvat olemattomiksi. Mutta jostain käsittämättömästä syystä homeopatia ei vain tunnu millään painuvan unholaan, vaan päinvastoin joka puolella maailmaa yhä useammat ihmiset hurahtavat tuohon hoitomuotoon. On alettu perustaa homeopaattisia sairaaloita ja jossain päin homeopaattiset valmisteet katsotaan jopa korvattaviksi lääkkeiksi. Täysin uskomatonta on, että nyt on joissakin Euroopan maissa jopa lääkärit alkaneet opiskella tätä taikauskoa, kun se heidän opintoihinsa on jonkin vuoksi vapaavalintaiseksi tai jopa pakolliseksi laitettu. Tuleepa tässä mieleen, että jostain kumman syystä jopa aikoinaan itse äiti Theresa harjoitti ihmisten keskuudessa tätä taikuuden ja huijauksen muotoa ;). Eli pahasti näyttäisi siltä, että homeopatiasta on uhkaavasti tulossa yksi hyväksytty hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalle :).
Kun homeopatian tuomitset, minusta olisi mielenkiintoista kuulla myös minkälaisia omakohtaisia käytännön kokemuksia sinulla on homeopatiasta?tyttäreni sai ihottumaansa homeopaattiset lääkkeet, ihottuma katosi ja samalla katosi myös valkopälvikaljusta johtuneet kaljut läiskät päästä, hiukset kasvoivat niihin takaisin
- Tellurium
taina kirjoitti:
tyttäreni sai ihottumaansa homeopaattiset lääkkeet, ihottuma katosi ja samalla katosi myös valkopälvikaljusta johtuneet kaljut läiskät päästä, hiukset kasvoivat niihin takaisin
Näinhän se on... jostain kumman syystä vain joillakin ihmisillä on vankat ja jyrkät mielipiteet homeopatiaa kohtaan, vaikka heillä ei ole asiasta edes minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta. Samalla lailla vyöhyketerapiat, akupunktiot ym. nykyisin tunnustetut hoitomuodot saivat vielä vuosikymmen sitten kakkaa niskaansa ja niiden harjoittajia haukuttiin puoskareiksi...
Niinkuin tuossa ylempänä mainitsin, monissa muissa maissa homeopatia on tunnustettu ja arvostettu hoitomuoto - myös lääketieteen piirissä. Ja voin vakuuttaa, että koska kyse ei ole mistään huiputuksesta, näin tulee käymään myös Suomessa, vaikka se joillekin tuntuu olevankin jostain syystä suurikin piikki lihassa. Miksi ihmeessä - itse ajattelen, että on hienoa, että perinteisen lääketieteen rinnalla on muitakin hoitomuotoja, joista ihmiset ihan oikeasti saavat apua ja helpotusta vaivoihinsa. - ZZZ
Tellurium kirjoitti:
Näinhän se on... jostain kumman syystä vain joillakin ihmisillä on vankat ja jyrkät mielipiteet homeopatiaa kohtaan, vaikka heillä ei ole asiasta edes minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta. Samalla lailla vyöhyketerapiat, akupunktiot ym. nykyisin tunnustetut hoitomuodot saivat vielä vuosikymmen sitten kakkaa niskaansa ja niiden harjoittajia haukuttiin puoskareiksi...
Niinkuin tuossa ylempänä mainitsin, monissa muissa maissa homeopatia on tunnustettu ja arvostettu hoitomuoto - myös lääketieteen piirissä. Ja voin vakuuttaa, että koska kyse ei ole mistään huiputuksesta, näin tulee käymään myös Suomessa, vaikka se joillekin tuntuu olevankin jostain syystä suurikin piikki lihassa. Miksi ihmeessä - itse ajattelen, että on hienoa, että perinteisen lääketieteen rinnalla on muitakin hoitomuotoja, joista ihmiset ihan oikeasti saavat apua ja helpotusta vaivoihinsa.Kokeilin homeopaattisia lääkkeitä päänsärkyyn - ei mitään vaikutusta. Kokeilin homeopatiaa myös iskiakseen - ei mitään vaikutusta. Kokeilin homeopatiaa astmaan - ei mitään vaikutusta.
Homeopatia on humbuugia. Ainoastaan ns. placebo-vaikutus on mahdollinen. Sen tosin saa aikaan vaikka viinaryypyn avulla. Ja on hauskempaakin... - ZZZ
annu kirjoitti:
Itse olen käyttänyt joitain homeopaattisia valmisteita ja käynytkin kerran homeopaatilla. Vaikutuksista en sitten tiedä, että ovatko vaikuttaneet vai onko jokin muu asia vaikuttanut. (Mm. virtsatieinfektion ensiapuna olen käyttänyt.) Mutta jotenkin on vaikea kyllä uskoa pienten (sokeri)pillereiden vaikuttavan yhtään mitenkään. Toisaalta kyllä tiedän tapauksia, joissa eläimille, mm. hevosille, koirille, on annettu homeopaattisia valmisteita pahoihinkin vaivoihin (yksikin heppa oli teurastuksen partaalla) ja eläimet ovat sitten parantuneet. Eli eläinten kohdalla ei ainakaan lumevaikutusta voi olla tietääkseni, että tällä perusteella homeopatia siis vaikuttaisi ihan pätevältä hoitokeinolta.
oli kuolemaisillaan, mutta onneksi on keksitty kuupatia. Näytin kissalle kuunsirppiä taivaalta - ja katso, kissa ei kuollutkaan! Ei tämä mistään lumevaikutuksesta johtunut, ei!
Olenkin alkanut kehitellä kuupatia-valmisteita. Ne pitää tehdä täydenkuun aikaan laittamalla rohtoja vesilasiin. Sitten vettä potenssoidaan niin saatanasti! Lopuksi vesi pannaan pulloihin ja kaupitellaan hyvään hintaan. Kohta niitä myydään apteekeissa ja ennen pitkää korkeasti oppineet kuupaatit pitävät vastaanottojaan ihmisille. Kuupaatit määräävät kuupatia-rohtoja sairaille, jotka paranevat kaikenlaisista vaivoistaan. Lievin hoitokeino on kun sairaalle näytetään kuuta. Jos tämä ei auta, tarjotaan kuupatia-rohtoja kohtuuhintaan (Krhm!) Meitä odottaa Onnellinen Tulevaisuus! - Tellurium
ZZZ kirjoitti:
Kokeilin homeopaattisia lääkkeitä päänsärkyyn - ei mitään vaikutusta. Kokeilin homeopatiaa myös iskiakseen - ei mitään vaikutusta. Kokeilin homeopatiaa astmaan - ei mitään vaikutusta.
Homeopatia on humbuugia. Ainoastaan ns. placebo-vaikutus on mahdollinen. Sen tosin saa aikaan vaikka viinaryypyn avulla. Ja on hauskempaakin...Mielenkiintoista olisi kuulla tarkkkaan ottaen, mitä lääkkeitä noihin oireisiin käytit ja millainen homeopaatti vaivojasi hoiti - noita vaivojahan ei pidä missään nimessä itse lääkitsemään mennä itse lääkitsemään. Nyt kun keskustelua homeopatiasta on syntynyt, niin mielelläni toivoisin myös kommenttejasi ja pohdintoja siihen, miksi homeopatia toimii myös eläimillä eli miten esim. koiran oireet poistuvat sen saatua homeopaattista valmistetta? Samaten voisi mitiskellä, että jos homeopatia todella olisi huijausta, miksi maailmalle on perustettu monia sairaaloita (mm. Britanniaan), jotka hoitavat homeopaattisesti. Siis lääkärit ja koko sairaala ovat hyväksyneet homeopatian hoitomenetelmäkseen ja toiminta on laillista, näkyvää ja valtion hyväksymää? Edelleen voisi pohtia, minkä vuoksi esim. Ranskassa n. 40% lääkäreistä on antanut potilailleen homeopaattisia valmisteita (asiasta on virallinen tutkimus) ja mm. Espanjassa valtio tukee homeopatiaa ja sairausvakuutus korvaa homeopaattisen hoidon? Ranskassa lääketieteen opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus homeopatia-tutkinnon suorittamiseen ja joissakin virallisissa eläinlääketieteen oppilaitoksissa tuleville eläinlääkäreille annetaan homeopatian opetusta. Saksassa hallituksen määräyksestä jokaisen lääketieteen opiskelijan on opiskeltava myös homeopatian alkeita jne. Miksi ihmeessä tämä näinkin laaja panostus, jos kyseessä on pelkkä humpuukki? Jokainen voi tietysti itse mielessään miettiä, voiko pelkkään plaseboon perustuva hoitomuoto pysyä pinnalla jo toista sataa vuotta ja päinvastoin vain kasvattaa suosiotaan ja aikaansaada ylläolevan kaltaista kehitystä.
- Wagner
Tellurium kirjoitti:
Mielenkiintoista olisi kuulla tarkkkaan ottaen, mitä lääkkeitä noihin oireisiin käytit ja millainen homeopaatti vaivojasi hoiti - noita vaivojahan ei pidä missään nimessä itse lääkitsemään mennä itse lääkitsemään. Nyt kun keskustelua homeopatiasta on syntynyt, niin mielelläni toivoisin myös kommenttejasi ja pohdintoja siihen, miksi homeopatia toimii myös eläimillä eli miten esim. koiran oireet poistuvat sen saatua homeopaattista valmistetta? Samaten voisi mitiskellä, että jos homeopatia todella olisi huijausta, miksi maailmalle on perustettu monia sairaaloita (mm. Britanniaan), jotka hoitavat homeopaattisesti. Siis lääkärit ja koko sairaala ovat hyväksyneet homeopatian hoitomenetelmäkseen ja toiminta on laillista, näkyvää ja valtion hyväksymää? Edelleen voisi pohtia, minkä vuoksi esim. Ranskassa n. 40% lääkäreistä on antanut potilailleen homeopaattisia valmisteita (asiasta on virallinen tutkimus) ja mm. Espanjassa valtio tukee homeopatiaa ja sairausvakuutus korvaa homeopaattisen hoidon? Ranskassa lääketieteen opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus homeopatia-tutkinnon suorittamiseen ja joissakin virallisissa eläinlääketieteen oppilaitoksissa tuleville eläinlääkäreille annetaan homeopatian opetusta. Saksassa hallituksen määräyksestä jokaisen lääketieteen opiskelijan on opiskeltava myös homeopatian alkeita jne. Miksi ihmeessä tämä näinkin laaja panostus, jos kyseessä on pelkkä humpuukki? Jokainen voi tietysti itse mielessään miettiä, voiko pelkkään plaseboon perustuva hoitomuoto pysyä pinnalla jo toista sataa vuotta ja päinvastoin vain kasvattaa suosiotaan ja aikaansaada ylläolevan kaltaista kehitystä.
Tuota on totta että homeopatia ei ole täysin humpuukia, mutta oleellisena osana on potilaan oma uskomus lääkkeen tehoon. Ehkä syynä ovat nämä joka mahdottomasta tuutista tulevat mainokset jotka mitä ilmeisemminkin ratsastavat homeopatian nimellä.
Mutta pieni pohdintamahdollisuus sinulle. Ranskassa lääkärit määräävät myös antibiootteja kuin karkkeja. Joten pieni epäilys olisi suuntautumassa (omasta mielestäni) myös lääketehtaisiin jolla tuota rahaa sattuu olemaan aika lailla ja hehän tunnetusti tykkäävät tehdä lisää rahaa ja ehkä muutamat jopa ovat hyviä kavereita politiikkojen kanssa. Mitäs itse tuumaat? Voisiko osittain olla että keskieuroopassa olisi myös pientä rahastuksen haisua.
Itse en paljon perusta kyseisestä hoidosta, sillä ajatus siitä että aine joka terveellä ihmisellä tuottaa tiettyjä vaikutuksia esim. kuumetta, voitaisiin laimennettuna käyttää kuumeen hoitoon sairaalla potilailla. Pääpointtina on kuitenkin potilas joka (hoidosta välittämättä) parantuu eli ei mielestäni ole hoidolla väliä kunhan potilas paranee oikeasti. - pampula
avaruuden hurtta kirjoitti:
homeopatiasta kiinnostuneet.löysin sivun www.elainhomeopatia.com/ käykää tsekkaamassa:)
Heippa!
Kiitos vinkistä!!
Ihmettelen vain yleensäkin miksi asioista ei voisi olla eri mieltä. Niistähän on turhaa kiistellä....
He jotka eivät tietoa halua,on se heiltä pois, ei meiltä, jotka siihen ovat perehtyneet omien ja muiden kokemusten ja tieto/taito perusteella;)
Itse ainakin ymmärrän hyvin periaatteena "sama parantaa saman"-ajattelun olematta edes asiantuntija asiassa.
Siedätyshoitoakin annetaan asteittain ja vähän kerrallaan, jotta elimistö pyrkisi hyväksymään tietyn aineen, olematta sille enää liian herkistynyt.
(esim. hoitomuoto allergioissa)
Eli tarkoitus ei ole poistaa oireita niinkuin lääketieteessä lääkkeellä on tapana, vaan löytää syy-yhteys ja sen jälkeen hoitaa potilasta.
Kuulostaa luonnolliselta ja helpolta.
Onhan tämän päivän synteettiset lääkkeetkin "kemiallisesti valmistettu luonnon- kasveista saatujen tietojen avulla:0))))))
Tärkeää ei ole, onko oikeassa vai väärässä vaan se että,
kyseenalaistaa ja perustaa tietonsa faktoihin,kokemuksiin ja tutkimuksiin perustuen. - pormestari
pampula kirjoitti:
Heippa!
Kiitos vinkistä!!
Ihmettelen vain yleensäkin miksi asioista ei voisi olla eri mieltä. Niistähän on turhaa kiistellä....
He jotka eivät tietoa halua,on se heiltä pois, ei meiltä, jotka siihen ovat perehtyneet omien ja muiden kokemusten ja tieto/taito perusteella;)
Itse ainakin ymmärrän hyvin periaatteena "sama parantaa saman"-ajattelun olematta edes asiantuntija asiassa.
Siedätyshoitoakin annetaan asteittain ja vähän kerrallaan, jotta elimistö pyrkisi hyväksymään tietyn aineen, olematta sille enää liian herkistynyt.
(esim. hoitomuoto allergioissa)
Eli tarkoitus ei ole poistaa oireita niinkuin lääketieteessä lääkkeellä on tapana, vaan löytää syy-yhteys ja sen jälkeen hoitaa potilasta.
Kuulostaa luonnolliselta ja helpolta.
Onhan tämän päivän synteettiset lääkkeetkin "kemiallisesti valmistettu luonnon- kasveista saatujen tietojen avulla:0))))))
Tärkeää ei ole, onko oikeassa vai väärässä vaan se että,
kyseenalaistaa ja perustaa tietonsa faktoihin,kokemuksiin ja tutkimuksiin perustuen.Jaahas. Mihin faktoihin ja tutkimuksiin sinun homeopatia-uskontosi perustuu? Ihmiselle kokemus on aina todellinen, olkoonkin, että hän olisi kokemuksensa kokenut vaikka psykoottisissa harhoissa. Kokemusta on aivan turha ottaa tähän keskusteluun mukaan, jos sen tueksi ei ole esittää mitään faktoja tai tutkimuksia.
Mikäli olen siedätyshoidon oikein ymmärtänyt, niin siinä potilaalle annetaan pieniä määriä allergeenia kerrallaan. Homeopatiassa annetaan vain vettä. Siinä ero.
Tarkoitukseni ei tällä palstalle ole ihmisten loukkaaminen, vaan tiedon anto. Ihmiset eivät ole tyhmiä uskoessaan homeopatiaan, he ovat vain ilmeisen tietämättömiä lääketieteestä. - Valistunut
Tellurium kirjoitti:
Mielenkiintoista olisi kuulla tarkkkaan ottaen, mitä lääkkeitä noihin oireisiin käytit ja millainen homeopaatti vaivojasi hoiti - noita vaivojahan ei pidä missään nimessä itse lääkitsemään mennä itse lääkitsemään. Nyt kun keskustelua homeopatiasta on syntynyt, niin mielelläni toivoisin myös kommenttejasi ja pohdintoja siihen, miksi homeopatia toimii myös eläimillä eli miten esim. koiran oireet poistuvat sen saatua homeopaattista valmistetta? Samaten voisi mitiskellä, että jos homeopatia todella olisi huijausta, miksi maailmalle on perustettu monia sairaaloita (mm. Britanniaan), jotka hoitavat homeopaattisesti. Siis lääkärit ja koko sairaala ovat hyväksyneet homeopatian hoitomenetelmäkseen ja toiminta on laillista, näkyvää ja valtion hyväksymää? Edelleen voisi pohtia, minkä vuoksi esim. Ranskassa n. 40% lääkäreistä on antanut potilailleen homeopaattisia valmisteita (asiasta on virallinen tutkimus) ja mm. Espanjassa valtio tukee homeopatiaa ja sairausvakuutus korvaa homeopaattisen hoidon? Ranskassa lääketieteen opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus homeopatia-tutkinnon suorittamiseen ja joissakin virallisissa eläinlääketieteen oppilaitoksissa tuleville eläinlääkäreille annetaan homeopatian opetusta. Saksassa hallituksen määräyksestä jokaisen lääketieteen opiskelijan on opiskeltava myös homeopatian alkeita jne. Miksi ihmeessä tämä näinkin laaja panostus, jos kyseessä on pelkkä humpuukki? Jokainen voi tietysti itse mielessään miettiä, voiko pelkkään plaseboon perustuva hoitomuoto pysyä pinnalla jo toista sataa vuotta ja päinvastoin vain kasvattaa suosiotaan ja aikaansaada ylläolevan kaltaista kehitystä.
Kiitos sinulle Tellurium tiedosta että Espanjan valtio tukee homeopatiaa. Kopioin oheen tekstin jonka olen jo useampaan muuhun kohtaan kopioinut.
Käydään läpi hieman tosiasioita homepatiasta:
Iso-Britanniassa homeopatia on tunnustettu hoitomuoto. Brittien keskuudessa joka kolmas ihminen käy homeopaatin vastaanotolla. Näihin lukeutuu kuningatar ja koko kuningasperhe. Kuningasperheellä on ollut omat homeopaattinsa jo useamman sukupolven ajan. Ranskassa homeopatian valtavan suosion takia laki velvoittaa apteekkeja pitämään homeopaattisia lääkkeitä tietyn määrän varastossa. Saksassa lääkäreiden on pätevöityäkseen otettava opiskeluaikana kursseja luonnonmukaisissa hoitomuodoissa joihin mm. homeopatia kuuluu. Lisäksi Euroopan maista ainakin Hollanti ja Italia suhtautuvat homeopatiaan myönteisesti. Näissä maissa sairausvakuutus kattaa homeopaattisen hoidon.
USA:ssa homeopatia on myös suosittua vaikka AMA vastustaakin sitä siksi että se vie asiakkaita tavallisilta lääkäreiltä. Suosio johtuu siitä että homeopatia oli osoittautunut erittäin tehokkaaksi taistelussa mm. lavantautia vastaan.
Vuonna 1831 Raabissa Unkarissa otettiin talteen kuolleisuuslukuja tavallisissa ja homeopaattisissa sairaaloissa. Homeopaattisissa sairaaloissa oli 4%:n kuolleisuus verrattuna 59%:n kuolleisuuteen tavallisissa sairaaloissa. Euroopassa ja USA:ssa tilastot raportoivat säännönmukaisesti samanlaisia kuolleisuuslukueroja. Hallitukset tosin alun perin salasivat nuo luvut koska ne eivät erityisesti imartele "perinteistä" lääketiedettä.
Lisäksi homeopatian tehokkuudesta on jo tieteellistä näyttöä. Ranskassa tutkijat totesivat 478:lle nuhaiselle ihmiselle tekemässään tutkimuksessa että homeopaattisia valmisteita käyttäneistä 17%:lla olo koheni 48 tunnin kuluessa verrattuna plasebokoeryhmän 10%:iin. Nigaragualaisessa lapsitutkimuksessa homeopaattisia valmisteita käyttäneet paranivat keskimäärin yhden vuorokauden nopeammin kuin vertailuryhmässä.
Melkoisia saavutuksia hoitomuodolta joka muka on pelkkää huuhaata. Korostan vielä että homeopaattinen valmiste EI siis ole mikään plasebo. - Minä
pormestari kirjoitti:
Jaahas. Mihin faktoihin ja tutkimuksiin sinun homeopatia-uskontosi perustuu? Ihmiselle kokemus on aina todellinen, olkoonkin, että hän olisi kokemuksensa kokenut vaikka psykoottisissa harhoissa. Kokemusta on aivan turha ottaa tähän keskusteluun mukaan, jos sen tueksi ei ole esittää mitään faktoja tai tutkimuksia.
Mikäli olen siedätyshoidon oikein ymmärtänyt, niin siinä potilaalle annetaan pieniä määriä allergeenia kerrallaan. Homeopatiassa annetaan vain vettä. Siinä ero.
Tarkoitukseni ei tällä palstalle ole ihmisten loukkaaminen, vaan tiedon anto. Ihmiset eivät ole tyhmiä uskoessaan homeopatiaan, he ovat vain ilmeisen tietämättömiä lääketieteestä.Joten miten "ihmisten ilmeinen tietämättömyys lääketieteestä" korjataan sinun ilmeisellä tietämättömyydelläsi homeopatiasta.
Muualla chatissa näemmä on jo kommentoitu tutkimuspuolta. En siihen enempää itse perehdy kun kysymys ei ole minulle suunnattu. Tsekkaa itse!
Kyllä homeopatiassa hieman muutakin annetaan kuin vettä. Se että vettä käytetään laimennuksessa ei muuta asiaa.
Itse asiassa mielenkiintoisen lisänäkökulman keskusteluun tuonee seikka että jotkut historian kuuluisista henkilöistä ovat tehneet nähdäkseni hieman homeopatiaa mukaillen itsensä immuuneiksi myrkytykselle. Eräs näistä oli Pontoksen kuningas Mithridates VI. Tämä joi joka aamu sekoituksen useasta (muistaakkeni n. 40:stä)myrkystä. Hän tiettävästi selviytyikin hengissä ainakin yhdestä myrkytysyrityksestä tämän ansiosta.
Homeopatian mukaanhan samanlainen parantaa samanlaisen. Mithridates (ja monet muut) tajusi ilmeisesti tämän seikan. Se että hän nautti noita myrkkyjä pieninä määrinä totutti hänen kehonsa suuriin määriin. Hahnemanin kiniinikoe vaikuttaa samanlaiselta sillä 1796 hän totesi suuren määrän kiniiniä aiheuttavan malarian oireita ja pienen määrän parantavan niitä. Mithridates siis teki itselleen eräänlaisen käänteisen homeopatian.
Psykologiassa "samanlainen parantaa samanlaisen" ei ole mitenkään mystistä. Psykologithan ovat aikaa sitten todenneet että peloista kärsivä voidaan parantaa saattamalla hänet yhteen pelon aiheuttajan kanssa. - Mersault
Minä kirjoitti:
Joten miten "ihmisten ilmeinen tietämättömyys lääketieteestä" korjataan sinun ilmeisellä tietämättömyydelläsi homeopatiasta.
Muualla chatissa näemmä on jo kommentoitu tutkimuspuolta. En siihen enempää itse perehdy kun kysymys ei ole minulle suunnattu. Tsekkaa itse!
Kyllä homeopatiassa hieman muutakin annetaan kuin vettä. Se että vettä käytetään laimennuksessa ei muuta asiaa.
Itse asiassa mielenkiintoisen lisänäkökulman keskusteluun tuonee seikka että jotkut historian kuuluisista henkilöistä ovat tehneet nähdäkseni hieman homeopatiaa mukaillen itsensä immuuneiksi myrkytykselle. Eräs näistä oli Pontoksen kuningas Mithridates VI. Tämä joi joka aamu sekoituksen useasta (muistaakkeni n. 40:stä)myrkystä. Hän tiettävästi selviytyikin hengissä ainakin yhdestä myrkytysyrityksestä tämän ansiosta.
Homeopatian mukaanhan samanlainen parantaa samanlaisen. Mithridates (ja monet muut) tajusi ilmeisesti tämän seikan. Se että hän nautti noita myrkkyjä pieninä määrinä totutti hänen kehonsa suuriin määriin. Hahnemanin kiniinikoe vaikuttaa samanlaiselta sillä 1796 hän totesi suuren määrän kiniiniä aiheuttavan malarian oireita ja pienen määrän parantavan niitä. Mithridates siis teki itselleen eräänlaisen käänteisen homeopatian.
Psykologiassa "samanlainen parantaa samanlaisen" ei ole mitenkään mystistä. Psykologithan ovat aikaa sitten todenneet että peloista kärsivä voidaan parantaa saattamalla hänet yhteen pelon aiheuttajan kanssa.Onpa tosiaankin mielenkiintoinen lisänäkökulma tämä Mithridates VI. Ensyklopedian mukaan hän totutti itsensä myrkkyihin nauttimalla kasvavin annoksin _subletaaleja_ määriä myrkkyjä. Ei siis _homeopaattisia_.
"The second legend is that Mithridates sought to harden himself against poisoning by taking increasing sub-lethal doses of the poisons he knew of until he was able to tolerate lethal doses."
http://encyclopedia.thefreedictionary.com/Mithridates VI of Pontus
Jokainen immunologiasta tietävä ymmärtää että pieni määrä yhdistettä käynnistää reaktion, jonka seurauksena syntyy myrkkyä sitova immunologinen kompleksi. Legenda ei anna ymmärtää että tämä heppu olisi laimentanut myrkkyjä kymmeniin potensseihin. Näin ollen tapahtumalla ei ole mitään tekemistä homeopatian kanssa.
Hahneman sattumalta huomasi että kiniini helpottaa malarian oireita pieninä annoksina. Lääketieteellinen selitys on se että kiniini rauhoittaa malariaan liittyvän kuumereaktion parantamatta itse sairautta. Hahnemannin selitys onkin sitten astetta lennokkaampi.
Psykologian altistushoitoa on aivan turha sotkea tähän. Korkeintaan saat siitä analogisen jos vaikkapa hämähäkkipelosta kärsivälle näytettäisiin nanometrin kokoinen hämähäkki.
Homeopatiahan sitoutuu selkeästi irti kaikesta siedätyshoidosta valitsemiensa potensointien kautta. Sitten kun näiden olemattomien mekanismien perustaksi pitää jokin muoviteoria väsätä niin takki käännetään ja aletaan verrata homeopatiaa siedätyshoidon periaatteisiin. Näillä ilmiöillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1364609Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k813360- 1061638
Työeläkeloisinnan kulut vuonna 2025 peräti 37,3 mrd. euroa
Johon palkansaailta varastettiin 28,2 mrd. euroa, mikä on 3/4. Jokaisen palkansaajan palkkasummasta varastetaan noin 1/251500- 901489
- 103984
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka21863- 74844
- 45788
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112723