http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1732593
just joo kaikki lapset vaan luostariin!
kaikenlaisia kiihkoilijoita sitä on
33
1117
Vastaukset
- suosi suomalaista
Stormissa päämajaansa pitävä ortodoksinen Serafin Sarovilaisen muistoyhdistys on aiheuttanut hämmennystä myös muiden Suomessa asuvien venäläisten ortodoksien keskuudessa omine tulkintoineen. Yhdistys, jonka puheenjohtaja on Vammalan Stormissa asuva venäläissyntyinen Tatjana Kuusisto, on Moskovan patriarkaatin alamainen, ja tämä on ollut voimakkain syy sekaannuksiin, joita Tampereen seudulla on ilmennyt viime vuosina. Yhdistyksen piirissä toimivat naiset ovat lähes poikkeuksetta venäläisiä. Keskeinen erimielisyyden aihe on ollut kalenteri. Riita on paikoin aiheuttanut mm.ehtoollisen eväämisen. Serafimin muistoyhdistys pitää kiinni vanhasta kalenterista, kun taas Suomen ortodoksit uudesta kalenterista. Yhdistys korostaa selkeästi myös sitä, että venäläinen ortodoksia on ainoa ja oikea. Suomalainen ortodoksia ei ole kalenterista tehnyt erottavaa tekijää, vaan venäläiset ovat paikoitelleen tehneet asiasta tilanteen, jossa suomalainen ortodoksian uusi kalenteri on perkeleestä ja siksi voimakas erottava tekijä. Kun yhdistyksen ihmisten kanssa keskustelee, pitävät he yleensä tämän kalenterikiistan piilossa, ja jos siitä kysyy, ei asiaatuoda esille niin selkeästi ja voimakkaasti ja ehdottomastikuin silloin, kun paikalla on
suppeampi ja valikoitu ihmisjoukko.Tilanne on paikoitellen ollut
hyvinkin agressiivinen. Tampereen suomalainen ortodoksinen seurakunta on
tehnyt paljon venäjänkielisten ihmisten palvelemiseksi. Heillä on ainakin yksi pappi, joka toimittaa venäjänkielisiäjumalanpalveluksia. Heidän
seurakuntaansa on ajan saatossa liittynyt jokin verrankin
venäläisiä ihmisiä ja perheitä. Kun Serafi min muistoyhdistyksen
yhdistyksen jäsenet aloittivat aktiviteettinsa, oli
se suomalaisten ortodoksien mielestä hyvinkin röyhkeää.
Tampereen ortodoksiseurakunnan kirkossa, kesken jumalanpalveluksen,
Serafiminmuistoyhdistyksen jotkut naiset kierrättivät lappuja ja listoja,
joissa värvättiin Treen ortodoksiseurakunnasta ulos siellä
jo käyvää venäläistä väkeä.Serafi m- yhdistyksen ydinjoukko
koostuu venäläisistänaisista. Heidän hengellisenäjohtajanaan
on hyvin selkeästi ollut Moskovan kyljessä omaa kirkkoaan pitävä Aleksei -niminen pappi. Tämän papin luona monet yhdistyksen naiset ovat käyneet vähän väliä sielujaan hoidattamassa ja saamassa neuvoja
myös kaikkeen toimintaan. Aleksei on vieraillut myös Suomessa.
Alekseilla on hyvin voimakas näihin naisiin, joista monet
ovat naimisissa suomalaisten miesten kanssa. Kyseinenpappi on mm. uhannut erään venäläisen naisen suomalaistaaviomiestä sairaudella, mikälikyseinen mies ei taivu vaimonsaöykkärimäiseen ”hengelliseen”johtoon. Suomalaisille aviomiehille, joista useimmat ovat luterilaisia, on ollut käsittämätön asia esimerkiksi paastoselibaatti, joka tarkoittaa sitä, että kun ortodokseilla on menossa paasto, niin silloin ei venäläinen ortodoksi voi olla sukupuoliyhteydessä
puolisonsa kanssa. Ortodoksiassa on pitkälti yli 200 erilaista paastopäivää.
- Kun vielä laskee päälle kuukautiset, niin on se ”yhtä juhlaa” olla venäläisessä ortodoksiavioliitossa, sanoo eräs pirkanmaalainen suomalainen aviomies.
Monet miehet ovat yllättyneet myös siitä, että liikkeenjohto ilmoittaa ykskaks, että heidän vaimoissaan on riivaajahenkiä, joita sitten seurakunnan kokouksissa yritetään ajaa ulos. Huolimatta siitä, että Helsingistä on aika ajoin Stormissa käynyt venäläisiä pappeja toimittamassa liturgiaa, eivät kaikki papit ole olleet
järin tykästyneitä Serafi innaisten toimintaan.”- kirjoitteluasi
Tampereen poliisissa näitä väitteitä ortodoksiuskovaisia vastaan tutkitaan tällä hetkellä kiihottamisena kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisena. Ettei vaan tulis sullekin...
- moskovalainen
Löytyy muuta mielenkiintoista rva Kuusistosta!
Itse olen Moskovan patriarkaatissa, ja sukuni on aina ollut siinä. Patriarkaatti on niin iso (160 milj. ihmistä) että välillä voi sattua lieveilmiöitä (sattuupa niitä Suomessakin). Moskovan puolella joskus voi tulla joku pieni sakki jossa on hurmahenkisyyttä. Kyllä sieltä kohta Helsingin papit valittavat piispa Markille Moskovan ulkomaanosastosta ja laittavat asiat ja ko. papin järjestykseen (Piispa Mark on erittäin rauhallinen, järkevä tyyppi - olen nähnyt hänen hoitavan selkkauksia ennenkin). Venäjällä on kaikenmaailman uskonnollisia virtauksia uus-slaavilaispakanallisuudesta outoihin ortodoksilahkoihin. Kyllä niitä aina välillä sikäläiset piispat saavat laittaa järjestykseen. Mitään uutta ei ole auringon alla, olihan siellä skoptsit ja kvasnikitkin 1800-luvulla.....Aina välillä näitä ryhmiä tulee joita johtaa joku 'Rasputin' ja kestävät aikansa, kunnes yleensä (ei aina) pappi saa lähetyksen toisiin tehtäviin piispaltaan.......
Vanhasta kalenterista kiinni pitäminen ei ole mitään niin omituista: Kaikki slaavilaiset kansat sekä Athos-vuori noudattavat vanhaa kalenteria ja pitävät siitä kiven kovaa kiinni. Athos-vuorella ei edes hyväksytä mirhavoitelun kautta kirkkoon liittämistä - pitää olla ortodoksinen upotuskaste. Niin että ei tässä kalenterikiistassa mitään outoa ole. Suomen pääsiäinenkin on vielä väärään aikaan, ja SITÄ kaikki muut ortodoksikirkot kyllä pitävät kerettiläisenä.
Mitä tulee 'seksipaastoon', tosiaan kanonit määräävät näin, mutta kukaan tolkuissaan oleva rippi-isä ei rupea sitä vaatimaan koska siitä tulee liikaa ongelmia miehen ja naisen aviosuhteeseen. Kuten kirjoittaja totesi, avioelämä käy vallan mahdottomaksi. Suuri viikko ja suuren paaston ensimmäinen viikko ovat ehkä sitten toinen asia, kyllä aika monet paastoavat seksistä silloin. Ei tällaista kukaan normaali Moskovan patriarkaatin pappi polisoi!
Näitä karismaattisia rippi-isiä jotka rupeavat ylenpalttisesti kaivelemaan naispuolisten (ja miksei miespuolistenkin) rippilasten seksielämää pulpahtelee aina esiin vähän jokaisessa suuremmassa ortodoksimaassa, Kreikassakin heitä on kosolti. Yleensä ko. rippi-isä tunnetaan kontroversiaalisena. Veikkaampa että tämä porukka jossain vaiheessa riitaantuu keskenään ja homma tyssää siihen. Muutama täti siellä vouhkaa, se on ärsyttävää mutta ei siitä mitään kansanliikettä tule. Venäläiset sitä paitsi sietävät paljon enemmän konfliktia kuin suomalaiset ja skandinaavit, vaikka toiset tappelisivat, muut eivät jaksa siitä kauheasti kiinnostua.
Parhaiten asia selviää sillä tavalla että seurakunnan pappi ottaa asian puheeksi Helsingin Moskovan pappien kanssa. On täysin mahdollista että ko. isä Aleksi ei ole edes enää virallisesti Moskovan pappi. Näitä virasta erotettuja karismaattisia pappeja liikkuu aika paljon maailmalla - olen törmännyt vastaaviin ennenkin. He saavat ihmiset uskomaan että heitä on 'väärinymmärretty'. Homma pyörii pari vuotta ja sitten tulee joku skandaali johon homma tyssääkin. Näitä on nähty muuallakin Skandinaviassa, Venäjällä, Kreikassa, amerikassa jne. - Onko Venäjällä valtion kirkko vai ei?
moskovalainen kirjoitti:
Löytyy muuta mielenkiintoista rva Kuusistosta!
Itse olen Moskovan patriarkaatissa, ja sukuni on aina ollut siinä. Patriarkaatti on niin iso (160 milj. ihmistä) että välillä voi sattua lieveilmiöitä (sattuupa niitä Suomessakin). Moskovan puolella joskus voi tulla joku pieni sakki jossa on hurmahenkisyyttä. Kyllä sieltä kohta Helsingin papit valittavat piispa Markille Moskovan ulkomaanosastosta ja laittavat asiat ja ko. papin järjestykseen (Piispa Mark on erittäin rauhallinen, järkevä tyyppi - olen nähnyt hänen hoitavan selkkauksia ennenkin). Venäjällä on kaikenmaailman uskonnollisia virtauksia uus-slaavilaispakanallisuudesta outoihin ortodoksilahkoihin. Kyllä niitä aina välillä sikäläiset piispat saavat laittaa järjestykseen. Mitään uutta ei ole auringon alla, olihan siellä skoptsit ja kvasnikitkin 1800-luvulla.....Aina välillä näitä ryhmiä tulee joita johtaa joku 'Rasputin' ja kestävät aikansa, kunnes yleensä (ei aina) pappi saa lähetyksen toisiin tehtäviin piispaltaan.......
Vanhasta kalenterista kiinni pitäminen ei ole mitään niin omituista: Kaikki slaavilaiset kansat sekä Athos-vuori noudattavat vanhaa kalenteria ja pitävät siitä kiven kovaa kiinni. Athos-vuorella ei edes hyväksytä mirhavoitelun kautta kirkkoon liittämistä - pitää olla ortodoksinen upotuskaste. Niin että ei tässä kalenterikiistassa mitään outoa ole. Suomen pääsiäinenkin on vielä väärään aikaan, ja SITÄ kaikki muut ortodoksikirkot kyllä pitävät kerettiläisenä.
Mitä tulee 'seksipaastoon', tosiaan kanonit määräävät näin, mutta kukaan tolkuissaan oleva rippi-isä ei rupea sitä vaatimaan koska siitä tulee liikaa ongelmia miehen ja naisen aviosuhteeseen. Kuten kirjoittaja totesi, avioelämä käy vallan mahdottomaksi. Suuri viikko ja suuren paaston ensimmäinen viikko ovat ehkä sitten toinen asia, kyllä aika monet paastoavat seksistä silloin. Ei tällaista kukaan normaali Moskovan patriarkaatin pappi polisoi!
Näitä karismaattisia rippi-isiä jotka rupeavat ylenpalttisesti kaivelemaan naispuolisten (ja miksei miespuolistenkin) rippilasten seksielämää pulpahtelee aina esiin vähän jokaisessa suuremmassa ortodoksimaassa, Kreikassakin heitä on kosolti. Yleensä ko. rippi-isä tunnetaan kontroversiaalisena. Veikkaampa että tämä porukka jossain vaiheessa riitaantuu keskenään ja homma tyssää siihen. Muutama täti siellä vouhkaa, se on ärsyttävää mutta ei siitä mitään kansanliikettä tule. Venäläiset sitä paitsi sietävät paljon enemmän konfliktia kuin suomalaiset ja skandinaavit, vaikka toiset tappelisivat, muut eivät jaksa siitä kauheasti kiinnostua.
Parhaiten asia selviää sillä tavalla että seurakunnan pappi ottaa asian puheeksi Helsingin Moskovan pappien kanssa. On täysin mahdollista että ko. isä Aleksi ei ole edes enää virallisesti Moskovan pappi. Näitä virasta erotettuja karismaattisia pappeja liikkuu aika paljon maailmalla - olen törmännyt vastaaviin ennenkin. He saavat ihmiset uskomaan että heitä on 'väärinymmärretty'. Homma pyörii pari vuotta ja sitten tulee joku skandaali johon homma tyssääkin. Näitä on nähty muuallakin Skandinaviassa, Venäjällä, Kreikassa, amerikassa jne.On kyllä monimutkainen suhde Venäjällä kirkon ja valtion välillä. Täytyy sanoa kun olen 30-luvun Neuvostoliiton vainoja kokeneen isäni jälkeläinen. On ne suhteet muuttuneet paljon 90 vuoden aikana.
- jopahan tuokin selvisi
"Suomalaisille aviomiehille, joista useimmat ovat luterilaisia, on ollut käsittämätön asia esimerkiksi paastoselibaatti, joka tarkoittaa sitä, että kun ortodokseilla on menossa paasto, niin silloin ei venäläinen ortodoksi voi olla sukupuoliyhteydessä puolisonsa kanssa."
Ai TÄMÄN takia se Paavo Salonen jaksaa meuhkata. Että kun on siis muija ostettu rysälästä vanhuuden varaksi, niin tekee tenän ja alkaakin pillua pihtaamaan jonkun ihme paastoamisen verukkeella. Perkele soikoon. Kyseessä on selvä petos, ja kavallussyyte paikallaan ynnä kaikki mahdollinen ja mahdoton muu vahingonteko.
Tällaiset herrasmiehet siis luulevat, että vaimo on tarkoitettu riemurasian jakajaksi, siinä kun uskovainen ymmärtää, että sukupuolielimet ovat tarkoitetut suvun jatkamiseen. - piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii
moskovalainen kirjoitti:
Löytyy muuta mielenkiintoista rva Kuusistosta!
Itse olen Moskovan patriarkaatissa, ja sukuni on aina ollut siinä. Patriarkaatti on niin iso (160 milj. ihmistä) että välillä voi sattua lieveilmiöitä (sattuupa niitä Suomessakin). Moskovan puolella joskus voi tulla joku pieni sakki jossa on hurmahenkisyyttä. Kyllä sieltä kohta Helsingin papit valittavat piispa Markille Moskovan ulkomaanosastosta ja laittavat asiat ja ko. papin järjestykseen (Piispa Mark on erittäin rauhallinen, järkevä tyyppi - olen nähnyt hänen hoitavan selkkauksia ennenkin). Venäjällä on kaikenmaailman uskonnollisia virtauksia uus-slaavilaispakanallisuudesta outoihin ortodoksilahkoihin. Kyllä niitä aina välillä sikäläiset piispat saavat laittaa järjestykseen. Mitään uutta ei ole auringon alla, olihan siellä skoptsit ja kvasnikitkin 1800-luvulla.....Aina välillä näitä ryhmiä tulee joita johtaa joku 'Rasputin' ja kestävät aikansa, kunnes yleensä (ei aina) pappi saa lähetyksen toisiin tehtäviin piispaltaan.......
Vanhasta kalenterista kiinni pitäminen ei ole mitään niin omituista: Kaikki slaavilaiset kansat sekä Athos-vuori noudattavat vanhaa kalenteria ja pitävät siitä kiven kovaa kiinni. Athos-vuorella ei edes hyväksytä mirhavoitelun kautta kirkkoon liittämistä - pitää olla ortodoksinen upotuskaste. Niin että ei tässä kalenterikiistassa mitään outoa ole. Suomen pääsiäinenkin on vielä väärään aikaan, ja SITÄ kaikki muut ortodoksikirkot kyllä pitävät kerettiläisenä.
Mitä tulee 'seksipaastoon', tosiaan kanonit määräävät näin, mutta kukaan tolkuissaan oleva rippi-isä ei rupea sitä vaatimaan koska siitä tulee liikaa ongelmia miehen ja naisen aviosuhteeseen. Kuten kirjoittaja totesi, avioelämä käy vallan mahdottomaksi. Suuri viikko ja suuren paaston ensimmäinen viikko ovat ehkä sitten toinen asia, kyllä aika monet paastoavat seksistä silloin. Ei tällaista kukaan normaali Moskovan patriarkaatin pappi polisoi!
Näitä karismaattisia rippi-isiä jotka rupeavat ylenpalttisesti kaivelemaan naispuolisten (ja miksei miespuolistenkin) rippilasten seksielämää pulpahtelee aina esiin vähän jokaisessa suuremmassa ortodoksimaassa, Kreikassakin heitä on kosolti. Yleensä ko. rippi-isä tunnetaan kontroversiaalisena. Veikkaampa että tämä porukka jossain vaiheessa riitaantuu keskenään ja homma tyssää siihen. Muutama täti siellä vouhkaa, se on ärsyttävää mutta ei siitä mitään kansanliikettä tule. Venäläiset sitä paitsi sietävät paljon enemmän konfliktia kuin suomalaiset ja skandinaavit, vaikka toiset tappelisivat, muut eivät jaksa siitä kauheasti kiinnostua.
Parhaiten asia selviää sillä tavalla että seurakunnan pappi ottaa asian puheeksi Helsingin Moskovan pappien kanssa. On täysin mahdollista että ko. isä Aleksi ei ole edes enää virallisesti Moskovan pappi. Näitä virasta erotettuja karismaattisia pappeja liikkuu aika paljon maailmalla - olen törmännyt vastaaviin ennenkin. He saavat ihmiset uskomaan että heitä on 'väärinymmärretty'. Homma pyörii pari vuotta ja sitten tulee joku skandaali johon homma tyssääkin. Näitä on nähty muuallakin Skandinaviassa, Venäjällä, Kreikassa, amerikassa jne.pidin varsinkin huomiostasi: venäläiset sietävät paremmin konflikteja etc.
suomalaisten kyvyttömyyttä sietää ristiriitaa ihmetellään myös välimerenmaissa, ajattelevat että täälä yhä eletään talvisodan ilmapiirissä.
isommat valtiot ja kansakunnat, isommat ympyrät!
kyllä maailmaan mahtuu - ortodoksi
Taas sinä täällä! Joko kuhmu lähti jonka sait päähäsi heitetystä pullosta? Taisit kirjoittaa vastaavia "juttujasi" paikalliseen lehteen jotka sitten poistettiin niiden asiattomuuden takia. Sulla taitaa olla koneellasi yksi tekstitiedosto jonka tekstiä levittelet pitkin foorumeita. Älä H.K. jaksa huutaa vastatuuleen, ei sua kukaan usko :D. Hyppäisit vaikkapa voltilla kaivoon, mä laitan kannen kiinni.
- äimänkäkinen
TV-ykköseltä tuli samaan aikaan tasokasta kulttuuriohjelmaa. Rangaistuspataljoona on todella hyvä sarja. Tuleekohan tuo Silminnäkijät uusintana?
- Surullista katseltavaa
Et tosiaan mitään menettänyt. Oli todella surullista nähdä miten ortodoksisuutta käsiteltiin.
Toisaalta voi kysyä: Miten venäläiset nykypolven edustajat ovat tutustuneet ortodoksisuuteen? Kuka on heitä opettanut? Ei ainakaan koulussa Neuvosliiton aikana, eikä tedennäköisesti kotonakaan. Tätä vasten ei ole ihme, että jotkut suhtauvat ortodoksisuuteen omalla tavallaan vaatimalla ja pakottamalla muita noudattamaan erilaisia tapoja. Voiko joku vastata miten Venäjällä ortodoksinen seurakuntalainen saa ortodoksista opetusta. Suomessahan nuoret saavat koulussa opetusta ja seurakunnat järjestävät kripareita ja kursseja ortodoksisuuteen tutustumiseksi.
Surullista katsottavaa eilen. - olivat valinneet
Surullista katseltavaa kirjoitti:

Surullista katsottavaa eilen.kenen puolella ovat ja ohjelma oli tehty sen mukaan. MP:N törkeää mustamaalausta. Olisiko aika Suomen ortodoksisen kirkon puuttua jo tähän ortodoksisuuden mustamaalaamiseen? Ei se puutu asiaan, koska sille on protestantit tärkeämpää kuin ortodoksisuus. Suomen ortodoksinen kirkko on täysin unohtanut sen, että ortodoksisuus on maailmanlaajuista ja MP on tärkeä osa sitä.
Kukas näitä Suomen ortodokseja on sitten opettanut? Luterilaiset opit ovat lapsena saaneet ja ne ovat juurtuneet sinne pääkoppaan. - 30-luvun Venäjän vainojen uhrin omainen
olivat valinneet kirjoitti:
kenen puolella ovat ja ohjelma oli tehty sen mukaan. MP:N törkeää mustamaalausta. Olisiko aika Suomen ortodoksisen kirkon puuttua jo tähän ortodoksisuuden mustamaalaamiseen? Ei se puutu asiaan, koska sille on protestantit tärkeämpää kuin ortodoksisuus. Suomen ortodoksinen kirkko on täysin unohtanut sen, että ortodoksisuus on maailmanlaajuista ja MP on tärkeä osa sitä.
Kukas näitä Suomen ortodokseja on sitten opettanut? Luterilaiset opit ovat lapsena saaneet ja ne ovat juurtuneet sinne pääkoppaan.Kysyin asiallisesti asiaa josta en tiedä. Siis miten Venäjällä on järjestetty ortodoksinen opetus seurakuntalaisille?
Ei siitä pidä vetää herneitä nenään!
Vastaa jos tiedät kun tiedät Suomenkin asiat hyvin.
Se oli huolestunut ja asiallinen kysymys. - huomaa asenteesi
30-luvun Venäjän vainojen uhrin omainen kirjoitti:
Kysyin asiallisesti asiaa josta en tiedä. Siis miten Venäjällä on järjestetty ortodoksinen opetus seurakuntalaisille?
Ei siitä pidä vetää herneitä nenään!
Vastaa jos tiedät kun tiedät Suomenkin asiat hyvin.
Se oli huolestunut ja asiallinen kysymys.muustakin kuin nimimerkistäsi.
Kouluissa on aloitettu ortodoksinen opetus. - vakuumimuumi
olivat valinneet kirjoitti:
kenen puolella ovat ja ohjelma oli tehty sen mukaan. MP:N törkeää mustamaalausta. Olisiko aika Suomen ortodoksisen kirkon puuttua jo tähän ortodoksisuuden mustamaalaamiseen? Ei se puutu asiaan, koska sille on protestantit tärkeämpää kuin ortodoksisuus. Suomen ortodoksinen kirkko on täysin unohtanut sen, että ortodoksisuus on maailmanlaajuista ja MP on tärkeä osa sitä.
Kukas näitä Suomen ortodokseja on sitten opettanut? Luterilaiset opit ovat lapsena saaneet ja ne ovat juurtuneet sinne pääkoppaan.vapaa arvoista ; on siis kantaaottavaa.
jopa tekisi Kirkko itsensä ja edustajansa naurunalaiseksi puuttumalla yksittäiseen ohjelmaan.
varsinkin kun on aika kivasti saanut nauttiia viime vuosina lellikin asemasta? - Puhutaan asiaa kun kysytään!
huomaa asenteesi kirjoitti:
muustakin kuin nimimerkistäsi.
Kouluissa on aloitettu ortodoksinen opetus.Pitäisikö minun hävetä, että olen vainojen uhrin omainen? Mielestäni ortodoksisuuden harjoittaminen 30-luvun Neuvostoliitossa oli kyllä lähes itsemurha. Ortodoksisuus säilyi kommunismin aikana mummojen aktiivisuuden vuoksi. Heitä eivät vainot helposti kohdanneet.
Mutta totuus on, että lähes 70 vuotta Neuvostoliitossa ortodoksisuus oli lähes kiellettyä.
Siksi tuo nykyisten venäläisten ortodoksitietoisuus on hieman ongelmallista.
Näin ovat minulle kertoneet myös eräät nykyiset maahanmuuttajat. Olen itsekin maahanmuuttaja.
Siis ortodoksisuuden opetusta lisää Venäjälläkin. - Onko se rakkaus?
olivat valinneet kirjoitti:
kenen puolella ovat ja ohjelma oli tehty sen mukaan. MP:N törkeää mustamaalausta. Olisiko aika Suomen ortodoksisen kirkon puuttua jo tähän ortodoksisuuden mustamaalaamiseen? Ei se puutu asiaan, koska sille on protestantit tärkeämpää kuin ortodoksisuus. Suomen ortodoksinen kirkko on täysin unohtanut sen, että ortodoksisuus on maailmanlaajuista ja MP on tärkeä osa sitä.
Kukas näitä Suomen ortodokseja on sitten opettanut? Luterilaiset opit ovat lapsena saaneet ja ne ovat juurtuneet sinne pääkoppaan.Kysyn miksi eräät venäläiset naiset ovat kiinnostuneet luterilaista harhaoppisista suomalaisista miehistä niin paljon, että he menevät heidän kanssa naimisiin? Löytyyhän Venäjältä paljon oikeaoppisia ja oikeaa kalenteria ja tapoja noudattavia komeita miehiä.
Minä vaan kysyn? - parempaan elämään
Onko se rakkaus? kirjoitti:
Kysyn miksi eräät venäläiset naiset ovat kiinnostuneet luterilaista harhaoppisista suomalaisista miehistä niin paljon, että he menevät heidän kanssa naimisiin? Löytyyhän Venäjältä paljon oikeaoppisia ja oikeaa kalenteria ja tapoja noudattavia komeita miehiä.
Minä vaan kysyn?käymään ja kysy sitten!
- Utelias ja unelias
parempaan elämään kirjoitti:
käymään ja kysy sitten!
Tämä oli siis yksi vastaus. Onko muita?
- Takasin vaan.
Utelias ja unelias kirjoitti:
Tämä oli siis yksi vastaus. Onko muita?
Syy on se että menevät naimisiin ja tekevät lapsen suomalaisen kanssa siten saavat meikäläispassit ja ukolle kenkää sitten.
Miksi ne tulee sieltä pyhästä maasta tänne ku täällä on niin pahoja ihmisiä? - Uusinta tänään
Se uusinta tuli tänään. katsoitsko?
- rakkaudesta naimisissa33v
Uusinta tänään kirjoitti:
Se uusinta tuli tänään. katsoitsko?
Ahneus ajaa hakemaan suomalaista miestä
ja kuvitelma, että saa "palvelijavaimon" saa ottamaan venäläisen vaimon, sanoi eräs kokenut. - On kyllä byrokratia huipussaan
parempaan elämään kirjoitti:
käymään ja kysy sitten!
Katsoin Pietarista tehtyä dokumenttia yhteisasunnon myymisestä.
En ihmettele, että sieltä joku haluaa muuttaa tänne luterilaiseen Suomeen.
Kumma kyllä vain yhdessä huoneessa näin seinällä ikonikortin. Maalattuja Ikoneja ei ollut missään.
Muutenkin asunnot olivat lievästi sanottuna sotkuisia varsinkin yhteiset keittiöt ja WC:t. Tupakointi oli sallittua asunnoissa! Sähkörasiat rikkinäisiä yms. - yksipä vaan
Surullista katseltavaa kirjoitti:
Et tosiaan mitään menettänyt. Oli todella surullista nähdä miten ortodoksisuutta käsiteltiin.
Toisaalta voi kysyä: Miten venäläiset nykypolven edustajat ovat tutustuneet ortodoksisuuteen? Kuka on heitä opettanut? Ei ainakaan koulussa Neuvosliiton aikana, eikä tedennäköisesti kotonakaan. Tätä vasten ei ole ihme, että jotkut suhtauvat ortodoksisuuteen omalla tavallaan vaatimalla ja pakottamalla muita noudattamaan erilaisia tapoja. Voiko joku vastata miten Venäjällä ortodoksinen seurakuntalainen saa ortodoksista opetusta. Suomessahan nuoret saavat koulussa opetusta ja seurakunnat järjestävät kripareita ja kursseja ortodoksisuuteen tutustumiseksi.
Surullista katsottavaa eilen.Minä taas haluaisin tietää mitä ihmettä suomalaiset oppivat ortodoksisesta uskosta kriparilla, koulussa ja seurakunnassa, kun olen kuullut mitä ihmeellisempiä mielipiteitä - esim että abortti on salittu. Monet ovat täysin tietämättömiä Moskovan patriarkaatista ja sen tavoista. Paastosääntöjä ei tunne juuri kukaan. Ristinmerkkejä ei osata tehdä oikeassa kohtaa, ei osata kumartaa, ikoneja ei kunnoiteta jne. Pyhiä ei tunneta kovinkaan montaa, ,muuta kuin ne 'suosituimmat'. Muista ortodoksimaista tiedetään vähän. Ehkä suomalaiset oppivat ortodoksian 'teoriaa' mutta 'ortopraxis' jää vähäiseksi.
- tutustu suomalaiseen
yksipä vaan kirjoitti:
Minä taas haluaisin tietää mitä ihmettä suomalaiset oppivat ortodoksisesta uskosta kriparilla, koulussa ja seurakunnassa, kun olen kuullut mitä ihmeellisempiä mielipiteitä - esim että abortti on salittu. Monet ovat täysin tietämättömiä Moskovan patriarkaatista ja sen tavoista. Paastosääntöjä ei tunne juuri kukaan. Ristinmerkkejä ei osata tehdä oikeassa kohtaa, ei osata kumartaa, ikoneja ei kunnoiteta jne. Pyhiä ei tunneta kovinkaan montaa, ,muuta kuin ne 'suosituimmat'. Muista ortodoksimaista tiedetään vähän. Ehkä suomalaiset oppivat ortodoksian 'teoriaa' mutta 'ortopraxis' jää vähäiseksi.
on hyvinkin käytännöllistä.
lähdemme arkielämän lähimmäisenrakkaudesta ja koska elämäntapammee ei ole sääntöjä palvova, myös lapset viihtyvät palveluksissa ja totta tosiaan osaavat kyllä merkit ja kuviot!
tutustu koulujen ort.uskonnonopetukseen arvioidaksesi sen jälkeen, mitä jo 15-vuotias tietää kirkkohistoriasta ja maailman ortodoksiperheestä.
kukahan se nyt tässä ei oikein "tiedä"?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1154392Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001463
- 861316
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42677
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43639