'Jeesus oli sosialidemokraatti'
Noin törkeän jumalanpilkan rinnalla Hannu Salama vaikuttaa pyhäkoulupojalta!
Mitro Repo mustamaalasi Jeesusta
17
471
Vastaukset
- järkikäteen
Mieluummin demari kuin kepu!
- arvolautainen
Se on kyllä niin, että Jeesusta ei voi mustamaalata ihminen. Jumala taas ei välitä pätkääkään tuollaisesta, se ei edes kiinnosta Häntä. Ihmiset loukkaantuvat Jumalan puolesta ja saavat aikaan turhaa kohinaa.
- Juudas Iskariot
SDP on niin läpibyrokraattinen systeemi, ettei Jeesus apostoleineen olisi selvinnyt edes perusyhdistyksessä. Jos jotain poliittista ryhmää pitää verrata, niin taloudenhoito taisi olla aika kommunistista, mutta arvomaailma taas taivaasta. Jotain ajatuksia näyttää olevan Perussuomalaisissa, mutta rasistinen sävy taas oli vierasta apostolien ryhmässä.
Lähimenneisyydessä hyvänä vertailukohtava voi olla Veikko Hurstin toiminta. Hän oli ensin demarien presidenttiehdokkaan tukena ja seuraavissa vaaleissa taas Kepun "apuna". Mutta koko ryhmä ei milloinkaan ottanut kantaa politiikkaan, vain sillä hetkellä hyvältä tuntuvaaseen ehdokkaaseen.
Evankeliumitekstien mukaan Jeesus ei puhunut mistään puolueesta myönteiseen sävyyyn, vaan tasaspuolisesti toi esiin kaikkien tekemiä virheitä. Siispä ei pidä vertailla Jumalan Poikaa poliittisiin puolueisiin. Sellainen ei sovi edes europarlamentaarikko Mitro Revolle.- on tulkittava
tätä lausuntoa täydellisellä vakavuudella ja tosikkomaisuudella, sillä tosikkomaisuushan on nykyaikaisen ortodoksisuuden tärkein ominaisuus Suomessa, eikö olekin?
Mistä ihmeestä nämä haudanvakavat tosikot ovat oikein tulleet Kirkkoomme? Ortodoksisuus on heille ulkoa opittua asiaa, mutta silti heillä on aina mielessä vain "opilliset kysymykset", sillä he valvovat opin puhtautta piispojen sijaisiksi itse asettautuneina. Varmasti juutaskin on jo selannut kaanonikokoelmansa moneen kertaan tarkasti, jotta hän on voinut muodostaa "oman mielipiteensä kaikkeni oikeaoppisimpana ortodoksina". Muuten hän ei olisi tiennyt miten suhtautua.
Mutta tarkoittikohan isä Mitro tätä asiaa näin vakavasti otettavaksi. - juudas iskariot
on tulkittava kirjoitti:
tätä lausuntoa täydellisellä vakavuudella ja tosikkomaisuudella, sillä tosikkomaisuushan on nykyaikaisen ortodoksisuuden tärkein ominaisuus Suomessa, eikö olekin?
Mistä ihmeestä nämä haudanvakavat tosikot ovat oikein tulleet Kirkkoomme? Ortodoksisuus on heille ulkoa opittua asiaa, mutta silti heillä on aina mielessä vain "opilliset kysymykset", sillä he valvovat opin puhtautta piispojen sijaisiksi itse asettautuneina. Varmasti juutaskin on jo selannut kaanonikokoelmansa moneen kertaan tarkasti, jotta hän on voinut muodostaa "oman mielipiteensä kaikkeni oikeaoppisimpana ortodoksina". Muuten hän ei olisi tiennyt miten suhtautua.
Mutta tarkoittikohan isä Mitro tätä asiaa näin vakavasti otettavaksi.Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että kaikki kommenttini tuomitaan välittömästi sillä perusteella, että minä olen ne kirjoittanut. Ei tavuakaan asiasisälöstä.
- Dibs
juudas iskariot kirjoitti:
Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että kaikki kommenttini tuomitaan välittömästi sillä perusteella, että minä olen ne kirjoittanut. Ei tavuakaan asiasisälöstä.
Nimimerkkisi on niin korni, että he tuomitsevat kirjoituksesi nimimerkkisi perusteella.
- annetaan suuta
Dibs kirjoitti:
Nimimerkkisi on niin korni, että he tuomitsevat kirjoituksesi nimimerkkisi perusteella.
korni ja pompöösi?
- Forssa 1903
juudas iskariot kirjoitti:
Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että kaikki kommenttini tuomitaan välittömästi sillä perusteella, että minä olen ne kirjoittanut. Ei tavuakaan asiasisälöstä.
maailmankatsomuksesi ei herätä ortodokseissa innostusta. Niin se taitaa olla.
- Juudas Iskariot
Forssa 1903 kirjoitti:
maailmankatsomuksesi ei herätä ortodokseissa innostusta. Niin se taitaa olla.
Olen ollut joskus SMP:n porukassa ja joskus myös Demari. Mutta mikään ei saisi minua Kepulien joukkoon. Kokoomuslaiseksi taas olen liian köyhä.
Lestadiolaisista olen kuullut sen verran, että vuosi sitten joku epäili, ettei lesbopäätoimittaja pärjäisi lestadiolaisalueilla, jotka sitten ilmeisesti ovat jossain pohjoisessa.
Mutta minä liikun julkisuudessa aivan toisilla kanavilla, kuin tällainen seksuaalisuudesta kiistelevä uskontoa löyhästi sivuava palsta.
Jotwn jos heitätte vain sovinnolla minulle sen rahapussin, niin poistan tämän palstan kirjanmerkistäni. - päätellä, että
Juudas Iskariot kirjoitti:
Olen ollut joskus SMP:n porukassa ja joskus myös Demari. Mutta mikään ei saisi minua Kepulien joukkoon. Kokoomuslaiseksi taas olen liian köyhä.
Lestadiolaisista olen kuullut sen verran, että vuosi sitten joku epäili, ettei lesbopäätoimittaja pärjäisi lestadiolaisalueilla, jotka sitten ilmeisesti ovat jossain pohjoisessa.
Mutta minä liikun julkisuudessa aivan toisilla kanavilla, kuin tällainen seksuaalisuudesta kiistelevä uskontoa löyhästi sivuava palsta.
Jotwn jos heitätte vain sovinnolla minulle sen rahapussin, niin poistan tämän palstan kirjanmerkistäni.on aivan mahdotonta, että ajattelunne olisi lestadiolais-kepulaista? Todellisuudessahan se on nimenomaan juuri sitä, eli olette tarkoituksella halunnut tuoda Kirkkoomme protestanttisia ajatuksianne, joita ette edes itse tiedosta protestanttisiksi. Eikä nimimerkin vaihtamisesta ole teille mitään hyötyä, sillä jokainen järkevä osaa täällä jo luetella kaikkia aiemmin käyttämänne nimimerkitkin, sillä ne ovat edustaneet aivan samaa lestadiolais-kepulaisen ajattelun hapatusta.
- Juudas Iskariot
päätellä, että kirjoitti:
on aivan mahdotonta, että ajattelunne olisi lestadiolais-kepulaista? Todellisuudessahan se on nimenomaan juuri sitä, eli olette tarkoituksella halunnut tuoda Kirkkoomme protestanttisia ajatuksianne, joita ette edes itse tiedosta protestanttisiksi. Eikä nimimerkin vaihtamisesta ole teille mitään hyötyä, sillä jokainen järkevä osaa täällä jo luetella kaikkia aiemmin käyttämänne nimimerkitkin, sillä ne ovat edustaneet aivan samaa lestadiolais-kepulaisen ajattelun hapatusta.
Jos protetantteja haette, niin niitä löytyy ekumeniaan hurahtaneiden ortodoksioppineitten joukosta. Juuri he ovat tuomassa kirkkoon vieraita vaikutteita.
- 316
ilman muuta, koska hän on Mitro Repo.
- minäminäja muut
Ite oot mustamaalaaja!
- Hän mikään
kepulainenkaan ollut, se vasta olisi ollut jumalanpilkkaa. Kuvittele nyt vanhanen ja jätteenmäki sekä heidän erityisneuvonantajansa laaninen, pavel väyrynen ja kaikki muut breshnevin ajan vahakabinetin haamut
- SFP
Jos Jeesus olisi nyky-Suomessa, hän olisi varmaankin RKP:n kannattaja, siellä harjoitetaan laupeuden työtä, ollaan suvaitsevaisia, yli päätään välitetään lähimmäisistä.
- svenssonit
että Ruotsissa asiat ovat hyvin? Siellä taidetaan olla pahoissa vaikeuksissa juuri tämän ylisuvaitsevuuden kanssa tällä hetkellä.
- sfp
svenssonit kirjoitti:
että Ruotsissa asiat ovat hyvin? Siellä taidetaan olla pahoissa vaikeuksissa juuri tämän ylisuvaitsevuuden kanssa tällä hetkellä.
Oletko koskaan kuulluut, että Suomi on kaksikielinen maa, ja jotkut meistä ovat ruotsinkielisiä suomalaisia, jotka asuvat Suomessa, monet heistä äänestävät vaaleissa ruotsalaista kansanpuoluetta, joka ajaa itsenäisen Suomen asiaa.
Myös ortodoksisen kirkon piirissä on ruotsinkielistä väestöä, kolmessa seurakunnassa on säännöllisesti myös ruotsinkielisiä palveluksia. Ruotsinkielisten ortodoksien yhteisö on pieni mutta pirteä ja iloinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve472974Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1062163Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611832Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?221715