Miten sammaleesta eroon?

Ninnaliinuska

Muutimme juuri kuun alussa uuteen asuntoon ja huomasimme, että takapihan valtaa nurmikon sijaan sammal. Aurinko paistaa takapihalle koko päivän ja puustona on mäntyä, kuusta sekä koivua.

Haravoimme eilen lehdistä koko alueen ja sammal paikoitellen lähtee, kun kunnolla rapsuttaa haravalla. Onko tälle sammaleelle mitään tehtävissä näin syksyllä ja miten nurmikon saisi sammaleen tilalle kasvamaan ensi keväänä? Eli mitä toimenpiteitä vaatii ja mitä kaikkea pitää tehdä/ hankkia ja mihin vuoden aikaan toteutettava? Emme tiedä puutarhan hoidosta mitään, mutta olemme innokkaita oppimaan ja pihan laittaminen kiinnostaa.

12

4630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuloksia toivova

      Keväällä tuntui tehoavan sammalsyöppö. Suurin osa sammalesta muuttui mustaksi ja kylvetyt iSeed siemenet saivat alueen näyttämään pikku hiljaa vähän enemmän nurmikolta. (alue hiekoitettiin myös samalla)

      Nyt syksyllä sammalnurmikko lannoitettiin ja kalkittiin kunnolla sekä kylvettiin runsaasti uutta nurmikon siementä. (tosin myös sammal hyötyy kalkista, mutta yrityksenä, että nurmikko saisi vallan ja jaksaisi kasvaa) Ruohonleikkurilla ajettiin pudonneet koivunlehdet silpuksi ja jätettiin uusia nurmikonsiemeniä suojaamaan talveksi.

    • >>>>>>>>>>>><

      Osa nurmikostani on muuttunut sammaleeksi, se on hienon tuntuinen jalan alla ja vähentää ruohonleikkuuta. Haluan edistää mielummin sammaleen lisääntymistä kuin nurmen.

      Ei pihaa tarvi rapsuttaa niin että sammaleet irtoaa. Ihmettelen mistä viha sammalta kohtaan johtuu?

      • Hoh hoijaa

        No sehän on yksi juttu miksi joku tykkää sammalesta toinen ei, ja toinen juttu miten sen sammaleen saa korvattua nurmella. Tällä kertaa on kyse tuosta jälkimmäisestä.

        Niin että murheet ne on sullakin! Mikset mene nauttimaan pihastasi, joka on paaaaljon parempi kuin kaikilla tyhmillä sammalenvihaajilla? :oDDD


    • 1+20

      siihen kalkkia melko runsaasti, sammal viihtyy happamassa maassa, joten emäksiseksi se pitäis saada.

      • meitsi täällä

        Sitä sitten reilusti. Pussillinen ei riitä paljon mihinkään. Ja joka vuosi. Sateiden mukana happamoituu.


    • SH

      Nurmikon sammaloituminen voi johtua monestakin syystä, ensimmäisenä voisi epäillä maan pH pitoisuutta, koska pihalla on havupuita. PH:n pitäisi olla 6,5. Toiseksi maan tiiviys eli maalaji, kivennäis ja humuspitoisuus.

      Suosittelen tekemään viljavuuspalvelun viljavuus analyysin, josta saa selville maalajin, happamuuden ja muut ravinnepitoisuudet. edellisten lisäksi saa myös lannoitus ohjeet.

      keväällä kalkitus,ilmastointi, hiekoitus, lannoitus
      säännöllinen lannoitus ja esim. viilto ilmastointi 3-4 viikon välein

      • Ninnaliinuska

        että onko merkitystä missä järjestyksessä tekee ja ymmärsinkö oikein, että kun on kalkin levittänyt tälle sammaloituneelle alueelle, niin ilmastoinnilla tarkoitit haravointia(ko) vai miten ilmastoidaan? Entä hiekoitus, tavallistako vain levitetään päälle ja kuinka paljon?

        Kuten alussa jo mainitsin, emme tiedä mitään puutarhanhoidosta, joten myös termit, kuten "ilmastointi" nurmikon hoidon yhteydessä on aivan uusi asia :). Mitä on viisto ilmastointi?


      • (viher)peukaloinen
        Ninnaliinuska kirjoitti:

        että onko merkitystä missä järjestyksessä tekee ja ymmärsinkö oikein, että kun on kalkin levittänyt tälle sammaloituneelle alueelle, niin ilmastoinnilla tarkoitit haravointia(ko) vai miten ilmastoidaan? Entä hiekoitus, tavallistako vain levitetään päälle ja kuinka paljon?

        Kuten alussa jo mainitsin, emme tiedä mitään puutarhanhoidosta, joten myös termit, kuten "ilmastointi" nurmikon hoidon yhteydessä on aivan uusi asia :). Mitä on viisto ilmastointi?

        Voi ei, sattupa somasti.
        Itse aloin laittamaan pihaa ja naapurin pihalla ihana vihree nurmikko, mulla pelkkää sammalta (en siis ole ennen piitannut pihasta) Nyt oon haravoinut ja sillä pikkuharavalla kupsuttanut, sammal kyl irtoo ihan ku itekseen mutta nyt on mustaa :)

        Kasvaako tohon nurmikko?
        Onko ne nurmikon... juuret? Tuol jossain piilos vai revinkö mä äsken kaikki pois ku keräsin sammaleen kompostiin?

        Ilmastointi oli kai sitä ku tökitään reikii maahan?

        Mä en tiiä tuleeko meil huomenna vihannen isännöitsijä ku on piha mustana vai tyytyväinen minä jolla kasvaa kohta uusi hieno nurmikko?


      • s_t_s
        (viher)peukaloinen kirjoitti:

        Voi ei, sattupa somasti.
        Itse aloin laittamaan pihaa ja naapurin pihalla ihana vihree nurmikko, mulla pelkkää sammalta (en siis ole ennen piitannut pihasta) Nyt oon haravoinut ja sillä pikkuharavalla kupsuttanut, sammal kyl irtoo ihan ku itekseen mutta nyt on mustaa :)

        Kasvaako tohon nurmikko?
        Onko ne nurmikon... juuret? Tuol jossain piilos vai revinkö mä äsken kaikki pois ku keräsin sammaleen kompostiin?

        Ilmastointi oli kai sitä ku tökitään reikii maahan?

        Mä en tiiä tuleeko meil huomenna vihannen isännöitsijä ku on piha mustana vai tyytyväinen minä jolla kasvaa kohta uusi hieno nurmikko?

        Olen kuullut että eikö kalkki ole pahaksi taas havupuille, kun meillä on myös paljon sammalta ja havupuita. Ei musta sammaleessa ole muuta vikaa kun että ruohon leikkuu on vähän hankalaa, kun leikkuri meinaa sammua, kun sammal niin paksua. Tosin muutimme vasta syksyllä tähän asuntoon, ja nyt ostimme leikkurin, ja yhden kerran sitä vasta kokeillut olen. Bio silppuri ominaisuudella ajelin ja ylimmällä korkeudella. Ehkä olisi parempi kuitenkin ajaa paksuimmat kohdat tuon keräimen kanssa, ettei leikkuri tukehtuisi sammaleeseen. Ohuemmissa sammalkohdissa ei ollut ongelmia.


      • dfg42

        Eli nämä aiheuttavat yhdessä tai erikseen sammaloitumista:
        - varjoisa paikka
        - tiivistynyt maaperä
        - hapan maa


    • Mimmiteekki

      Meillä on alkanut leviämään pihalle jotain jäkälän tapaista, nurmi on kasvanut kolkyt vuotta ja nyt parin vuoden ajan on pikkuhiljaa tullut sellaista harmaan väristä jäkälän tapaista kovaa kasvustoa. Tuntuu leviävän joka vuosi enemmän ja enemmän. Mitähän tuo kasvusto voisi olla, olen googlettanut kuvahaulla sammal, jäkälikkö ym. Mutta mitään tulosta ei ole tullut. Osaako kukaan auttaa näin ilman kuvaa, että millään ihmeellä saisin tuon kasvuston pois ja kuitenkaan niin ettei koko nurmikko lähde?

    • sipeliini

      ONKO SIIS SAMMALESTA HAITTAA PIHALLA?? ITSE PIDÄN SIITÄ KUN SE ON PEHMEÄ JA EI TARVII AJAA RUOHOA KOKOAJAN SIELTÄ MISSÄ SITÄ ESIINTYY???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4949
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      56
      3950
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      70
      3543
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2868
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      141
      2418
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2309
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2094
    Aihe