AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Apua yksinäisyyteen?

Apua yksinäisyyteen?

30 Vastausta 2 830 Lukukertaa
Mitä te muut oikeasti yksinäiset teette korvataksenne yksinäisyyttä tai saadaksenne muuta ajateltavaa? Tuntuu, että ajatukset pyörii vain siinä yksinäisyydessä ja on niin vaikea jaksaa jatkaa päivästä toiseen. Aina kun ajatuksiin tulee se, että jonain päivänä äitini kuolee ja sen jälkeen minä olen ihan täysin yksin, tuntuu, että voisin kirkua ahdistuksesta! Hädin tuskin kestän nykytilanteen, eikä ole mitään toivoa, että kestäisin olla ihan sataprosenttisesti yksin. Tunnen itseni jotenkin jälkeenjääneeksi, koska en ole koskaan elänyt kuin muut ihmiset, en ole koskaan tehnyt niitä asioita, jotka muille on ihan itsestäänselviä. En ole koskaan elämässäni ollut ravintolassa syömässä, en ole koskaan ollut festareilla, en koskaan käynyt kahvilassa, en koskaan suudellut ketään, jne. Voisin kai tehdä asioita yksinkin, mutta ei mikään ole kivaa yksin. Ja tiedän ettei mikään tule koskaan muuttumaan, koska olen tehnyt kaikkeni saadakseni kavereita. Ihmiset eivät vain pidä minusta. Minulla ei ole myöskään poikaystävää, miehet ei pidä minusta yhtään sen enempää kuin naisetkaan. Enkä minä mitään sellaista toivokaan, ymmärrän, ettei minulla ole mitään annettavaa, mutta olisin niin ikionnellinen, jos minulla olisi edes yksi kaveri, joka haluaisi edes kerran kuussa tehdä jotain kanssani, ihan mitä tahansa! Elämä on täysin turhaa elää, jos ei ole ketään. Yhtä hyvin voisin olla olematta olemassa. Toivon, että edes tietäisin miksei kukaan koskaan pidä minusta?!! Mikä minussa on niin kamalaa?!! Ymmärrän tottakai, että vika on minussa, eikä kaikissa muissa maailman ihmisissä, mutta ei se auta minun olotilaani. Tuntuu, etten vain jaksa enää, en jaksa enää olla yksin. Mitä järkeä siinä on... Jos jollain on vinkkejä, jotka on saaneet olon paremmaksi, niin kaikki otetaan ilolla vastaan...

moroooo

kuin vanha olet mistä päin? onks facebookki? email? netistäki löytää helposti kamuja, siitä vaan yrittämäään? miks luulet et ei kukaan haluis olla sun kanssa?
Olen jo melkein kolmekymppinen, valmistun ihan kohta, enkä ole vielä päättänyt minne muutan. Facebook vain masentaa, koska olisin varmaan ainoa ihminen, jolla ei olisi sielläkään ainuttakaan kaveria.

"miks luulet et ei kukaan haluis olla sun kanssa?" Koska olen koko elämäni ihan todella yrittänyt. Juttelen saman alan ihmisten kanssa koulussa, juttelen ihmisten kanssa harrastuksissa, jos pidän jostain ihmisestä ehdotan jotain yhteistä tekemistä... Mutta ei. Silti olen edelleen yksin. Pakkohan se on myöntää, että luonteeni on niin kamala, ettei kukaan halua olla kaveri.

epä toivo

Olen erittäin yksinäinen.Olen varmaan 10v yrittänyt kaikenlaiset senssipalstat käyvä läpi ja uponnut rahaa useampi tonni euroja,siis ihan toivotonta,rahat kyllä menee ihan hukkaan.Eikä ole löytynyt mitään eikä ketään...olen mies 50v...
Olen nyt jo kuusikymppinen.En ymmärrä vieläkään kuinka toimitaan sosiaalisessa ympäristössä. Olen ollut niin yksin koko elämäni, että riipaisee rintaa muistella menneitä.Menin aikoinaan naimisiin toisen yksinäisen kanssa. Hänellä ei ollut sukua tai sukulaisia kuten minulla. Sukulaiset vain minun kohdallani hylkäsivät minut.Kukaan ei soita tai vastaa, vaikka olen yrittänyt pitää yhteyttä.Meillä ei koskaan ole käynyt ns. vieraita kotona.Olen nin poikki, koska poikani on mallioppimisen kautta saanut saman "geenin".Kolmikymmenvuotias mies joka on sulkeutunut huoneeseensa.Olen yrittänyt hakea apua mutta kun en voi hakea apua täysi-ikäisen puolesta.Minun pitäisi jaksaa elää täällä omassa umpiossani.Puoliso käy työssä, joten hänen kauttaan on hoitunut taloudellisten asioitten hoito tähän asti.9

Opiskeletko vai töissä?

itse muutin toiselle paikkakunnalle, ja jonkin aikaa oli melko yksinäinen meininki kaikki vanhat kaverit jäivät taakse, enkä kunnolla tutustunut kehenkään, mutta porukka pyyteli mua baareihin yms muihin ryyppy touhuihin mukaan ja siitä hiljalleen alko kavereita taas syntymään. Selvinpäin olen aivan liian sisäänpäin kääntynyt, mikä hankaloittaa uusien suhteiden luomista mutta kännissä vaan juttu tuntuu luistavan. voi toki olla että tämä on himan miehinen tapa mutta miksei se naisillakin toimisi? toinen tapa on aloittaa jokin harrastus oli mikä oli.
Minua ei koskaan pyydetä minnekään. Minä toisinaan pyydän muita ihmisiä ja saan vastaukseksi selvästi kuisaantuneen, mulle ei nyt sovi, mutta ilmoitan kun sopii. Eikä sitten koskaan sovi...

Minulla on kyllä harrastuksia ja sielläkin yritän tutustua ihmisiin, mutta ei auta. Mä en oikein välitä juomisesta, mutta voisin kyllä sitäkin kokeilla jos se vain auttaisi... :(
Oletko ajatellut jotain vapaaehtoistyötä? Autettavina on niin lapsiperheitä kuin myös vanhuksia. Nykyään vanhukset ovat yksinäisiä ja vailla jotakuta, joka olisi heille ystävä. Vanhukset saattavat tarvita kuuntelijaa tai ulkoiluseuraa. Koita saada itsesi kuntoon, jotta voisit olla ystävä toisille.

minäkin suosittelen vapaaehtoisduunia

Minä suosittelen myöskin, vapaaehtoistyöntekijöille on tarvetta todella! Varsinkin vanhuksien parissa, moni heistä on niin YKSIN (jos sukulaisia ei ole lähettyvillä, tai eivät välitä tms).

Millä paikkakunnalla asut?

Kannattaa ottaa yhteyttä esim. Punaiseen ristiin, tai selvittää mitä muita vaihtoehtoja olisi.

Mua kiinnostais ehkä

MUTTA ottavatko ne vapaaehtoistyöhön tällaista ihmistä, joka on yksinäinen, masentunut (tuli ero pitkästä suhteesta, enkä tahdo päästä yli).
Jotenkin tuntuu, että täytyisi olla iloinen ja reipas jotta huolisivat vapaaehtoistyöhön? mitä en tällä hetkellä todellakaan ole. Ja muutenkin olen aika ujo, mutta silti toisten auttaminen kiinnostaisi....
Olen ajatellut, mutta ajattelen, että tuskin minusta mitään iloa olisi, kun ei kerran ihmiset pidä minusta. Eläimet onneksi pitää ja eläinsuojeluyhdistyksellä auttelenkin siinä missä voin.
Tällä foorumilla käyn todella harvoin (edellisestä kerrasta ehkä parikin vuotta), mutta näin joskus auttaa senkin huomaaminen, että en ole ainoa yksinäinen. Päätin vastata viestiisi, koska minäkin pelkään äitini menetystä, ajatuskin itkettää. Tuntuu siltä, että äiti on ainoa joka minusta oikeasti välittää, ja ehkä niinkin päin, että äiti on ainoa josta itse välitän niin paljon että en osaa olla ilman. Vaikka joskus äidille ärsyynnynkin tämän "hankkisit kavereita" huomautuksista.

Olen onnekas, että minulla on muutamia kavereita (anteeksi, ehkä en ole siis "oikeasti yksinäinen", mutta kirjoitan koska tänäänkin tunnen itseni yksinäiseksi). Tapaan heitä ehkä sen kerran kuussa, olen itse huono pitämään yhteyttä ja tekemään aloitetta tapaamisista. Pitäisi yrittää enemmän. Minulla on myös muutamia hyviä nettikavereita, mutta välimatkan vuoksi tapaamiset jäävät kertaan tai kahteen vuodessa.

Kun teini-ikäisenä olin erittäin yksinäinen silloisen parhaan kaverini jätettyä minut, sain paljon lohdutusta kirjekavereista. Oli ihanaa, kun joku muisti kirjeellä. Nyt olen yrittänyt aloitella tuota kirjoitteluharrastusta uudelleen. Laitoin ilmoituksen kansainväliselle kirjekaverisivulle, ja sainkin muutamia kivoja vastauksia. Haluaisin myös yrittää tutustua uusiin ihmisiin samalta paikkakunnalta, mutta en uskalla vastata muiden ilmoituksiin, koska pelkään jo etukäteen että en kelpaisi (olen tylsä, ruma jne., tai ainakin huonona päivänä koen olevani), tai että siitä ei muuten tulisi mitään.

Haluaisin kaverin, josta saisi seuraa esim. matkoille, tapahtumiin tai vaikka vain kahville, ja joka haluaisi samaa juuri minun kanssani. Olen kateellinen siitä, että nettikavereillani on muitakin kavereita tekemään kaikenlaista yhdessä heidän kanssaan, vaikka olenkin iloinen siitä että heidän ei ehkä tarvitse olla yksinäisiä.

En tiedä haluaisinko seurustella. En lopulta ihmettele sitä että kukaan ei kiinnostu minusta, koska en itsekään kiinnostu kenestäkään. En osaa etsiä seuraa, kun en tiedä mitä etsin. Kuunnellessani naapurissa asuvan pariskunnan riitoja, olen ihan tyytyväinen siihen että elämäni ei ole sellaista. Elämän toistaiseksi ainoa pussailukokemuskin oli jokseenkin negatiivinen, mutta kaipaan silti läheisyyttä. En muista, milloin viimeksi koskin tai halasin toista ihmistä kuin äitiäni.

Mutta mikä auttaisi yksinäisyyteen? Rutiinit auttavat minua vähän. Joskus arkena ei onneksi muista ajatella koko asiaa. Käyn töissä, harrastuksissa (kieli- ja liikuntakurssilla, ei niissä ole tutustunut keneenkään, mutta onpahan jotain menoa sen sijaan että ahdistuisin kotona), teen eväät seuraavalle päivälle, surffailen vähän netissä, luen, nukun paljon. Olen ilmoittautunut yhteen vapaaehtoistyöprojektiin, mutta en ole aloittanut vielä.

Yritän tehdä asioita yksinkin, käyn mm. elokuvissa ja uimahallissa. En saa käytyä kahviloissa vaikka niihin voisi yksin mennäkin, pelkään että alkaisin pahimmillaan itkemään yksinäisyyttäni julkisella paikalla. Haluaisin harrastaa liikuntaa enemmän, mutta melkein kaikkiin lajeihin tarvitsisi kaverin tai edes paremman itsetunnon.

Tänään kävin kirppiksellä, ostin kirjan ajankuluksi, lueskelin, laitoin ruokaa, päädyin tälle palstalle, kirjoitin sähköpostin ainoalle vastakkaista sukupuolta olevalle nettikaverille jonka toivon välittävän minusta vähän, mietin vastaisinko tähän keskusteluun. Vastaus ei varmaan auttanut kauheasti. :) Jos et ole jo kokeillut sitä, niin ehdottaisin esim. kirjeenvaihtoilmoituksen tekoa. Jos uskallat kertoa vaikka harrastuksistasi tai asioista joista pidät, saatat jonkun mielestä olla juuri hänen etsimänsä kaveri.
Kirjeenvaihtoakin olen kokeillut, mutta aina ne on kuivuneet kokoon, yleensä sen toisen osapuolen aloitteesta.

Tuossa tutustumisessa on sekin hankala puoli, että joutuisin myöntämään, ettei minulla ole ketään ja silloin sekin ihminen johon yritän tutustua ajattelisi, että minussa on varmaan sitten jokin suuri vika, eikä haluaisi olla kaverini.

Minä myös tunnen itseni niin tylsäksi. Ei minulla ole mitään mielenkiintoista historiaa, josta jutella, koska en ole koskaan tehnyt mitään!! Ja toisaalta muiden ihmisten kokemukset aiheuttaa pahaa mieltä, koska he ovat saaneet elämältä niin paljon...
Mäkin suosittelen kirjeenvaihtoa. Kannattaa vastata vain sellaisiin ilmoituksiin, joissa etsitään pitkäaikaista kirjekaveria ja joita ei ole hutaistu hätäisesti kasaan. Jos teet oman ilmoituksen, mainitse siinä mitä kirjeenvaihdolta odotat. Jos ystävyys pelkkien kirjeiden välityksellä ei kiinnosta, sellaisiakin kirjekavereita on (etenkin meidän yksinäisempien keskuudessa) jotka tahtoo myös tavata ja tehdä asioita yhdessä. Vaikka kirjekaveri asuisi vähän kauempana, on kai tapaaminen esim. yhtenä viikonloppuna vuodessa parempi kuin ei mitään?

Päivä kerrallaan

Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta usko antaa ainakin voimia kestää yksinäisyyttä vaikkei sitä ehkä poistakaan. Toinen vaihtoehto on harrasteiden keksiminen. Itsellä yksinäisyys iskee viikonloppuisin kun ei ole mitään tekemistä eikä menoja. Epäilen ettei sinussa itsessäsi ole mitään vikaa. Itse olen omituinen persoonallisuus ihan reippaasti ja silti ajan kanssa kavereita kertyy. En vain osaa vielä oikein muodostaa ystävyyssuhteita.

Itse olen huomannut että puhuminen auttaa paljon ja röyhkeys. Ehdotan siis että aloitat harrastuksen jossa on pakko olla muiden ihmisten kanssa, esim kuoro. Sitten paikan päällä yrität puhua mahdollisimman paljon ja tuppautua keskusteluihin. Se voi tuntua vähän epäkohteliaalta, mutta sillä tavalla tulet vähitellen tutuksi muiden kanssa ja voit saada kavereita. Loppu on sitten itsestä kiinni.
Tuota, jos mä yrittäisin mennä johonkin kuoroon, niin sillä hetkellä kun avaisin suuni, mut ajattaisiin sieltä aika äkkiä pois! :D

Mulla kyllä on harrastuksia ja yritän koko ajan jutella ihmisten kanssa, mutta ei siitä koskaan seuraa mitään. Minulla on esimerkiksi koulussa joitain ihmisiä joiden kanssa jutella, mutta eivät he halua tavata minua vapaa-ajalla.

Minua kiinnostaisi ehkä

Luetkohan vielä tätä palstaa? Vaikutat tosi mielenkiintoiselta ihmiseltä! Minua kiinnostaisi tutustua sinuun, jos asut kohtalaisen lähellä, tai miksei kauempanakin, jos kerran olet aikeissa muuttaa. Itsekin todennäköisesti muutan valmistumiseni jälkeen. Olen sinun ikäisesi nuori nainen ja paljon samanlainen kuin sinä. Toivon kovasti, että kirjoitat minulle osoitteeseen: dw2@luukku.com Eikä haittaa, vaikka myöhemmin muuttaisit mieltäsi ja päättäisit, että et haluakaan tutustua. Kirjoita edes jotain merkiksi siitä, että olet huomannut viestini.

Okohan Helsingissä ?

Onkohan Helsingissä mitään paikkaa,missä voisi kokoontua kaikki yksinäiset ? Joku tietty ilta tai viikonloppu ?
Minä olen yksinäinen ollut jo pitkään,lapset on isoja ja asuvat kaukana. Olen muutaman kerran seurustellut lyhyitä jaksoja parin miehen kanssa,mutta ne on myös päättyneet pian.
Olen raitis,enkä käy ravintoloissa enkä yksin halua mennä tanssi paikoillekaan.
Haluisin ihan lenkkiseuraa tai juttukaverin suunnilleen ikäisestäni (58v.) naisesta tai miehestä. Ilman sen kummempaa sitoutumista. Rahaa ei ole käytössä paljon,olen sairaseläkeläinen,mutta pirteä vielä.
Asun pohjois-Helsingissä lähellä Oulunkylää.
Laita joku sp:osoite jos vaikka kävelylle mentäis.
Tiedän miltä sinusta tuntuu, minulla ei ole mitään ystvää minun lähelle. Onhan naapurin pakko vaihttaa kanssani jonkun sanan, jos menen hänelle ostammaan kanamunia, mutta ihmiset minun iässä täällä päin missä minä asun, he ovat niin tärkeeitä olevinnaan että tuskin moikkaavat, jollei ole ihan pakko. Myöe ne jotka eivät ole koko päivän vierraassa töissä, vain ovat paljon kotonna. En minä pahalle haise, enkä ole rikollinen ja olen kunnollinen, mutta eikukaan kutsu juttutuokiolle

Minua kiinnostaisi ehkä

Piti vielä lisätä, että en ole sama kirjoittaja, joka kirjoitti otsikolla "Mua kiinnostais ehkä". Otsikko vaan sattuu olemaan melkein samanlainen. Huomasin sen vasta nyt.

Toivon että ~yksinäinen~ kirjoittaisit mulle. Kaikki muutkin samanlaiset saavat kirjoittaa.
Näytätkö sä ulospäin jotenkin "pelottavalta", "ilkeältä", "rumalta", "ylipainoiselta"...jne? Oletko älyttömän hiljainen ja sisäänpäin vetäytynyt? Mistä yleensä keskustelet muiden ihmisten kanssa ja millä äänenpainolla/tyylillä?
ylipainoinen, niin ei ansaitsekaan kavereita vai? Mikähän on painoindeksiraja ihmiselle, joka ansaitsee ystävän?

Hei

Mä olin eilen tossa yhessä miittissä ja oli kyllä varsin mukava kokemus :) Suosittelen tälläisiä järjestämään ennemmänkin. Kyllä toki jänniti sinne mennä, mutta tosi hyvä mieli väi siitä. Näemme vielä uudestaankin, että ei jää vain tähän yhteen tapaamiseen. Taisin kyllä olla ainoa tavallaan yksinäisten edustaja, vaikka en nyt niin hirveän yksinäinen olekaan. Oon kuitenkin täällä kirjotellu. Porukan ainoa mies olin ja vähän yllätynyt että miksi ? Erittäin hyvin ottivat vastaan ja mukavia ihmisiä kaikki ja todella kiinostuneita tutustumaan toisiinsa. Eli rohkeasti vaan tekin ihmisiin tutustumaan !
Kuulosti melkein omalta tekstiltä.. itse olen luovuttanut jo!
24/7 omien ajatusten ja seinien vankina tekee kenestä tahansa hullun.
On hetkiä jolloin toivoo, että olisi joku jonka kanssa jakaa asioita.
hei kaikille yksinäisille .miekin liityn remmiin meitä on niin paljon ympäri suomen maataa .mä luulen että suurin syy on se ettei oikein luota kenekään jos on tullut pettymyksiä ja sellasta .voi olla että myös itse ei saa oikein lähdetys harrastuksiin tai sitten on vaan jäänyt ulkopuoliseksi .en usko että pelkästään netti ja muut auttas pitäs löytää sellanen piiri johon kokontuu syrjäytyneen ja nuoret ym kerätä porukka kokoon jotenkin ja siitä se sit lähtee että vois saada kavereita ym harrastusta ja olla yhessä .en oikein muuta keksi vois kokeilla sitä täällä on näitä alueita paikkakunnat ,sieltä etsii oman kaupungin ja sinne kirjoittaa että haluaa kokoon porukkaa . hyvää alkanutta viikko teille .
Meitä on tuhansia ja kestää vuosia ennen kun saadaan asiat taas kohalleen. Mä yritän mun blogissa www.10friendsasummer.blogspot.com alottaa omalta osaltani tän etsinnän, etsin keinoja löytää teidät. Tavoitteena siis 10 kaveria kesässä, mikä on huomattavasti ylikanttiin. Toimivia käyttäytymismalleja lukijat saavat sitten lukea ja kokeilla itse käytännössä. Ja minulle saa tottakai kommailla.
En mitään. Mä piehtaroin yksinäisyydessä kuin sika ulosteissaan
Koska Jumala, Jeesus on
olemassa on yksinäisyys henkinen
sairaus,
koska kukaan ei voi olla
ilman Jumalaa.
Ei ole ihmistä ilman Jeesusta.
Ja ihminen ei voi tehdä mitään
ilman Jeesusta.
Pahat voivat mennä halutessaan
helvetteihin,
valitsen "yksinäisyyden"
Jeesuksen kanssa,
ennen kuin heidän "ystävyytensä".

Vertaa tätä, joukko äärellisiä
typeryksiä versus
ääretön äärettömän hyvä, älykäa
Jumala, Jeesus,
joka haluaa sinulle vain hyvää.
Mikähän ero on yksinäisellä ja erakolla? Siis sellainen kuin minä joka tykkää olla itsekseen eikä halua muita häiritsemään.. Kaikki kaverisuhteet olen parin vuoden aikana katkaissut, ja jos kännykkä sattumalta soi. Se saa hermot kireäksi ja olon ärtyisäksi. Töissä käyn ja tulen hyvin toimeen. Hyvät suhteet työkavereihin, mutta töiden jälkeen en halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Yksinäinen on ihminen, jolla on huono itsetunto ja joka haluaa muiden ihmisten hyväksyntää. Erakko on ihminen, jolla on hyvä itsetunto. Erakko ei tarvitse muiden hyväksyntää, hänelle riittää, että on itse tyytyväinen itseensä.
Täällä olen myös yksinäinen. Yksinäisyyden kokemus on harha. Harha, joka vaikuttaa toimintaan. Kun leinkkeillään, sauvakävellään, pelkästään kävellään tai juostaan jopa jonkusta lenkkiä, niin voimme tietää hyvän kunnon merkityksen. Minä ole jo kohta liiankin hoikanpuoleinen.
 /   /  /  / Apua yksinäisyyteen?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta