kirjoittaa Pohjalainen tänään.
"Ruotsi vaihtuu usein englanniksi ministereiden suussa
Vain puolet hallituksen ministereistä puhuu ruotsia ruotsalaisten ministereiden kanssa, arvioivat pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri Jan Vapaavuori (kok.) ja kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.).
Vapaavuori kysyi taannoin vasta muodostetun Vanhasen toisen hallituksen ministereiltä, keihin ulkomaisiin ministereihin he olivat ensimmäisenä ottaneet yhteyttä. Valtaosa nimesi ruotsalaiset kollegansa. Lisäksi hän kysyi, mitä kieltä nämä olivat puhuneet ruotsalaiskollegojensa kanssa.
- Kävi ilmi, että ruotsia keskenään puhuvien ministereiden suhde kehittyy paljon syvällisemmäksi, Vapaavuori sanoi.
Kielikysymys nousi esille, kun Suomen valtuuskunta Pohjoismaiden neuvostossa järjesti lehdistölounaan torstaina. Valtuuskunta on huolissaan siitä, löytyykö yhteistyölle tulevaisuudessa yhteistä kieltä."
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=456588
Ruotsi vaihtuu usein englanniksi ministereiden suussa!
10
257
Vastaukset
- paavolipponen
kommunikointikielenään ollessaan yhteydessä ruotsalaiseen virkaveljeensä. Se on muuten ihan oikea suunta sillä aikaisemmin 100 prosenttia ministereistä käytti ruotsia tai jopa tulkkia asioidessaan ruotsalaisen virkaveljensä kanssa. Nyt useimmat osaavat sen verran sujuvaa englantia, että olisi häpeällistä toimia maan etujen vastaisesti yrittämällä puhua ymmärtämätöntä tönkköruotsia. Matti on osoittanut suoraselkäisyyttä puhumalla ruotsalaisten kanssa englantia jota hän kuitenkin parhaiten osaa. Ruotsalaisetkin haluavat mielellään puhua englantia saadakseen treenausta EU:ta varten.
- johan pomppas
"- Kävi ilmi, että ruotsia keskenään puhuvien ministereiden suhde kehittyy paljon syvällisemmäksi, Vapaavuori sanoi."
Ja nillä tavalla se edesauttaa Suomen vientiä ja kansantaloutta?
Kyseessä kun on Suomen etujen valvonta, eikä ompeluseuran tai golfseuran kokous.
Olipa taas typerä veto ruotsinkielen puolesta.
Puhukaa nuijat englantia niin ei tarvitse makeillen anteeksipyydellen tolkuttaa olematonta ruotsia.
Ei yksikään suomalainen ministeri ole ruotsinkielessä tasavaertainen aitoruotsalaisen kanssa.
Tasavertaisuus syntyy esim. ennglanninkielen kanssa. - ..o..
Jos ollaan huolissaan yhteisestä kielestä pohjoismaissa miksi sehän voisi olla samantien suomi, ruotsissa pitäisi olla riittävästi suomea puhuvia että saataisiin edustus sieltäkin.
Luulen myös että muissakin pohjoismaissa on riittävästi suomea puhuvia edustuksen varmistamiseksi vai olisiko englanti sopivampi kieli yhteiskieleksi kun sitä käyttää näissä yhteyksissä jo pohjoismainen nuoriso?.- ei nöyristelyä enää!
Juuri näin, miksi se pitää juuri suomen kielen olla se, joka väistyy, että "ystävyys" syvenisi! Tietysti on totta se, että kyseisen maan edustajat on otettuja siitä, kun ministeri puhuu heidän kieltään. Mutta että sen oletetaan olevan käytäntö suhteessa ruotsalaisiin, niin sitten mennään nöyristelyn puolelle! Englanti, tai kuten ennen ranska, on se diplomatian kieli, jolla muittenkin maitten kanssa pärjätään, pitää myös pärjätä ruotsalaistenkin kanssa! Näinhän suomalaiset ministerit puhuvat englantia virolaistenkin kanssa, vaikka lähisukukieli onkin!
- huusianna
Kuinka syvällisemmäksi suhde voisikaan muuttua jos ruotsalainen ministeri puhuisi suomea suomalaisen ministerin kanssa?
Sitä eivät ruotsin hännystelijät edes mieti - vaan olettavat että suomalainen väistää aina.- S.A.V.O
Liike-elämässä puhutaan AINA englantia ruotsalaisten kanssa, samoin tietysti kaikkien muidenkin kansallisuuksien kanssa.
- J.V.
S.A.V.O kirjoitti:
Liike-elämässä puhutaan AINA englantia ruotsalaisten kanssa, samoin tietysti kaikkien muidenkin kansallisuuksien kanssa.
(Freeberg) kehuisi ja puolustaisi ruotsia puhuvia.
- Immu.
"Kävi ilmi, että ruotsia keskenään puhuvien ministereiden suhde kehittyy paljon syvällisemmäksi"
työntävätkö hepin juurtamyöten vai mitä tarkoittavat.
Semmoista se ruotsalaisten peli(t) ovat... hyi helvetti.
Pois pakkoruotsi. - että näin
"- Kävi ilmi, että ruotsia keskenään puhuvien ministereiden suhde kehittyy paljon syvällisemmäksi, Vapaavuori sanoi."
Ei tainut Göran Persson ja pakkoruotsittaja Lipponen olla hyviä ystäviä. Ei taida kielellä olla mitään tekemistä ystävyyden kannalta, vaan sillä että tullaan ymmärretyksi ja "kemiat" kohtaavat, oli sitten kieli mkä tahansa! kaikenlaista pask.. sitä nykyään saa lukea, kunhan vaan ruotsi saisi myönteistä julkisuutta supisuomalaisten keskuudesssa! - Roskapostrobo
Vapaa-aikana voi sitten harrastaa sitä syvällisyyttä...
Työtehtävissä on paras käyttää neutraalia kieltä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824300Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1523369Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1213307Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412754Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182544"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk192201Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112016Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk471970- 291964
Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01913