RKP on junaillut tämänkin edun suomenruotsalaisille: "Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" otsikoi Kimmo Oksanen kuvauksen sikaflunssarokotuksista Helsingiissä ja jatka: "Ilmoittautumiseen johti kaksi jonoa, toinen pitkä ja toinen lyhyt. Lyhyen jonon päässä luki "ruotsinkielistä palvelua" - ruotsiksi. Pitkän jonon päässä ei lukenut mitään. Asetuin siihen. Eipä aikaa, kun takanani kuului nurinaa: 'Minkä takia ruotsinkielisten palvelut on aina järjestetty paremmin kuin suomenkielisten', miesääni puhisi. 'Ne on rikkaita ja me ollaan köyhiä', toinen vastasi. 'Näin on.'
Näin on.
Kun kahdesta ruotsinkielisestä jälkimmäinenkin sai asiansa toimitettua, luukku jäi autioksi." Tarina jatkuu ja päättyy suomenkieliseen kirousten tulvaan. Olen aika varma, että tämä peli vielä koituu suomenruotsalaisten tappioksi. Kulttuurisivuilla näet on kissankorkuisin kirjaimin "Suomenruotsalaisuus lahoaa kuin Kirsikkapuutarha".
Ja Malmö kuin Ruusutarha (Rosengård).
Jälleen tänään Helsingin Sanomissa
49
933
Vastaukset
- Lilllemor
vahdata aina meitä ruotsalaisia.
Te fennot olisitte vielä kivikaudella ilman meitä ja meidän parjattuja varojamme.
Mitä se haittaa, että me saamme rokotteen ensin, teillä on kyllä työttöminä aikaa odottaa rokotetta.
Toisaalta ruotsinkielisten lyhyeen jonoon pääsisi, kun hoksaisi ruksata itsensä ruotsinkieliseksi.- SIVISTYSKANSA
ruotsalaiset koittivat teloittaa suomenkielisä että pääsisivät eroon,mut ei ihan kerineet sitä teloitus hommaa on pidetty Vaasassa ja Pietarsaaressa ja kaikki tietävätkin jo sen Inkoon teloitus jutun 18.05.1918 .
HURRIT MITÄ TE HALUATTA VIELÄ TIETÄÄ TELOITUKSITA?? SE OLI SITÄ RUOTSALAISTA SIVISTYSTÄ TUOTIIN KIVÄRINPERÄN KAUTTA ET SILLEEN.. - uskomatonta +
Ei se kuule kaikille käy,joillakin ihmisillä on myös olemassa periatteita.
Ne näkvät kyllä sinulta puuttuvan.
Mutta mikä haloo jos ruotsalaiset sattumalta saisivat jotain viimeiseksi???
Eikö sentään yksi jono riittäisi rokotuksiin??? Ymmärtääkseni kuitenkin
sama rokote toimii kaikille olkoonpa sitte vaikka Retoromaani. - 32
Näinkö sitä sopuisaa yhteiseloa pidetään yllä? - Suomenkielisiä on
varmaankin enemmän työttöminä kuin teikäläisiä, mutta teitä nyt onkin
vaan tuo 4% väestöstä, joten ihmekös tuo?
Mitä tulee tuohon kivikauteen, niin puhut nyt vastoin parempaa tietoasi.
Länsi- Suomessa oli jo vuonna 1000 vireitä suomalaisia yhdyskuntia, joita
teikäläiset sitten tulivat ryöstämään ja polttamaan....
Onneksi sentään venäläiset antoivat meille valtuudet puhua ja opettaa myös
suomenkieltä kouluissamme ( 1863 Aleksanteri antoi julistuksen tasa-arvoisuudesta
ruotsin kielen kanssa) Te yrititte vain aikanaan ruotsittaa koko maan.... ja nyt
kehtaatte kehua saavutuksillanne? Ei kiva!
- ken tietää
Tuo vaikuttaa uskomattomalta. Toivoa sopii, että noin ei ole tapahtunut.
etteikö se löytyisi suomenruotsalaisuuden historiasta ja nykypäivästä. Onneksi homma on nyt kääntynyt parempaan suuntaan. Luettelo löytyy esimerkiksi HS ensimmäisessä pääkirjoituksessa 25.10.2009. Lisää on tulossa kokonaisen kirjan verran.
- SWEN OF SWEDEN
heikki_tala kirjoitti:

Ruotsalaisuuden musta kirja pitää saada heti kokoelmiin, mutta milloin se ilmestyy ja mistä sitä sitten saa ostaa(hesasta?)
- Pekka toisio ha
Painekattila kihisee ja sihisee! milloinkahan se poksahtaa. eihän tämä ole kuin lousianaa 60-luvulla,(Huokaisu). Toivottavasti kylläkin tyhjenee niinkuin pyörän kumi tapaa tyhjentyä. Pyspunka,
niinkuin rikssvenskar sanoo - Suomi yksikieliseksi
Hurreille pitää järjestää oma jono, kun samaan aikaan reilut sata muuta kielivähemmistöläistä jonottaa suomenkielisten jonossa!!!!!!!!!!!
Hurrit tekee itsensä tosi naurettaviksi. Tyhmiähän ne on, tiedetään.- yutu
Saa, hurrien yliedut järkyttävät syvästi, oikeudenmukaista ihmistä.
- retoromani
yutu kirjoitti:
Saa, hurrien yliedut järkyttävät syvästi, oikeudenmukaista ihmistä.
paine kasvaa politikkoja kohtaan.Ei millään voi ymmärtää tällaista.
- lghtrdse
Pitääkö tämä paikkansa?
Kun nämä ruotsinkieliset palvelut aloitettiin, niin keskustelupalstoilla mm Rautalapio Ankmadam väitti, että myös suomenkieliset voivat käyttää näitä palveluja.
Tottakai ruotsinkieliselle luukulle voi myös suomalainen mennä. Ovathan nämä ruotsinkieliset hoitajat kaksikielisiä!- hapansilakka
Rokotusjärjestelyissä on vakava virhe jos oletetaan, että ruotsinkieliset suomessa eivät ymmärtäisi suomea, ja siksi pitää erityisesti kertoa rokotettavien jono vain ruotsinkielellä.
- Dårkan paljastin
HS kirjoittaa rokotusjonoista, ja koko sikainfluenssa aiheesta seuraavasti:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Risikko Rokotusjonot eivät saa ulottua ulos asti/1135250619071
Ruotsia taitavien etuilusta ei ole mitään mainintaa missään, eli Talan Hessu satuilee taas rumia. Hyi, hyi Hessu, paljastuit!- uiui
Oleellisen.
- Dårkan paljastin
uiui kirjoitti:
Oleellisen.
Oleellista ei siis ole se että ihmiset joutuvat jonottamaan rokotteitaan jonossa ulkosalla, vaan jokin muu?
Mielestäni olisi tärkeää että rokottaminen sujuisi mahdollisimman hyvin. Laitoin aiheesta linkin HS:a. Samassa linkissä on kaikki muutkin sikainfluenssaan liittyvät artikkelit.
Heikki Talan väittämää artikkelia ei tietenkään löydy HS:a, sillä Heikki Tala valehtelee ihmisille suoraan päin naamaa, kuten aina. Ehkä sinä lisäät mielestäsi oleellisen? Tiedän että se on vaikeampaa kun muiden kritisoiminen, mutta yrittäisit, sillä se voi olla aivan uusi askel elämässäsi. Nyt siis linkki "olennaiseen", kiitos. - Idioottipalvelu
Dårkan paljastin kirjoitti:
Oleellista ei siis ole se että ihmiset joutuvat jonottamaan rokotteitaan jonossa ulkosalla, vaan jokin muu?
Mielestäni olisi tärkeää että rokottaminen sujuisi mahdollisimman hyvin. Laitoin aiheesta linkin HS:a. Samassa linkissä on kaikki muutkin sikainfluenssaan liittyvät artikkelit.
Heikki Talan väittämää artikkelia ei tietenkään löydy HS:a, sillä Heikki Tala valehtelee ihmisille suoraan päin naamaa, kuten aina. Ehkä sinä lisäät mielestäsi oleellisen? Tiedän että se on vaikeampaa kun muiden kritisoiminen, mutta yrittäisit, sillä se voi olla aivan uusi askel elämässäsi. Nyt siis linkki "olennaiseen", kiitos.irtonumeroita voinee ostaa esim. rautatieasemien lehtikioskeista?
- Dårkan paljastin
Idioottipalvelu kirjoitti:
irtonumeroita voinee ostaa esim. rautatieasemien lehtikioskeista?
Konehuone syyttä niitä ilmaiseksi, muuta osoitetta en tiedä.
- Just det
Dårkan paljastin kirjoitti:
Konehuone syyttä niitä ilmaiseksi, muuta osoitetta en tiedä.
hankkimaan itsellesi esim tuon viikonlopun Iltasanoman, jossa oli Lasse Lehtisen hyvä kolumni
vai oletko siinäkin niin saamaton ja laiska, dorka? - Vähemmistölle
Just det kirjoitti:
hankkimaan itsellesi esim tuon viikonlopun Iltasanoman, jossa oli Lasse Lehtisen hyvä kolumni
vai oletko siinäkin niin saamaton ja laiska, dorka?"Voithan mennä, hankkimaan itsellesi esim tuon viikonlopun Iltasanoman"
Sittenhän minä joutuisin maksamaan siitä. Vähemmistön täytyy lakien mukaan saada kaikki palvelut "ilmaiseksi".
- Kallista rikkautta
Ruotsinkielisten paapomiseen käytettävät rahat voisi sijoittaa vaikka infran parantamiseen:
Helsinki alkaa olla kuin Pietari ! Rakennukset ovat kauniita, mutta putket pamahtelee ja metrolinja ei toimi,
kun rahat menevät parempiin taskuihin ! JA KANSA KÄRSII !
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76523-vesivuotoa-osattiinkin-odottaa-”kuin-kaanteinen-lottoarvonta”- Bertill
"Kallis kaksikielisyys syö infran rahat"
Kallista rikkautta eikö siitä ole jo sovittu aikoja sitten, että tekokaksikielisyys saa maksaa mitä vain. - häpeääää
Bertill kirjoitti:
"Kallis kaksikielisyys syö infran rahat"
Kallista rikkautta eikö siitä ole jo sovittu aikoja sitten, että tekokaksikielisyys saa maksaa mitä vain.ei siis löytänyt Kimmo Oksasen suurella otsikoilla kirjoitettua artikkelia rokotusjonosta ja väittää Talan valehtelevan. Se artikkeli oli muistaakseni sivulla kolme.
Nämä svekomaanit itse valehtelevat jatkuvasti, kieroja kun ovat. Säälittävää.
Hyvä vaan että HS kirjoitti siitä ja joutui kansan luettavaksi.
- kirjoitukseen
Helsingin Sanomat, 9.11.2009, s. A 4, vasen alanurkka, otsikko:
"Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" kirjoittaja: Kimmo Oksanen.
Kirjastoissa säilytetään vanhoja lehtiä jonkin aikaa, joten jokainen voi käydä taas toteamassa sen tosiasian, että pakkoruotsin kannattajat ym. nettisvekot valehtelevat melkein poikkeuksetta. Ja kuinkas muuten, sillä pakkoruotsia voi perustella vain valehtelemalla ja vääristelemällä.
Kirjoituksesta tietysti sen verran, että jälleen hyvä osoitus åpårtheidista Suomessa. Täytyy olla todella sairas, jos sellaista kannattaa. - Nojjooo
Itse asiassa ei ollut ketään siinä paremmassa jonossa ainakaan kun sopivaan aikaan meni, luotettava lähde kertoi nauraen.
- Ei estoja
Osoittaa kyllä suomalaisten lammasmaisuutta ja kollektiivista herrakansan kumartamista !!
Onneksi meillä kansalaistottelemattomilla ei ole moisia estoja !!
Richard Järnefelt toteutti radio x3m haastattelussa tätä estotonta periaatetta:
vastasi ruotsinkielisiin kysymyksiin suomeksi suorassa lähetyksessä !!
- pakkoruotsituslinja
Etelä-Afrikka eristettiin rotuerottelusta ja opiskelijat protestoivat pakkobuuria (afrikaansia) Sowetossa
kun he olisivat halunneet opiskella englantia ja englanniksi.
Oletteko muuten huomanneet miten SVT-(Riikinruotsi) kanavan uutisointi on kiristynyt voimakkaasti
suomenvastaiseksi. Mitä tahansa myönteistä Suomessa tapahtuu siitä tuskin uutisoidaan,
mutta joka ainoa kielteinen uutinen (sikainfluenssarokotusjonotkin) saa paika SVT-Riikinruotsin
rotuerottelu-uutisissa.
tittareservise http://svt.se/2.81956/stall_en_fraga?lid=puff_1015268&lpos=lasMer
Malmö ja pian koko Ruotsi on kuin Ruusutarha Rosengård
http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=33782&a=1352526&lid=puff_1352526&lpos=lasMer
tittareserviselle http://svt.se/2.81956/stall_en_fraga?lid=puff_1015268&lpos=lasMer
We have paid attention to that that the Swedish Svt news casting holds a deeply negative attitude towards Finland always sending bad or negative news (like this swine flu business) but PRACTICALLY NEVER SENDING HIGHLY APPRECIATED NEWS FROM FINLAND (for instance svt never mentioned THAT THE LARGEST CRUISE VESSEL OF NOVEMBER WAS MADE IN FINLAND). Down with the Swedish racism against the Finns in Sweden and in Finland
http://www.stxeurope.com/?page=682&p=875a1f14bb8cc8bbe433784ae60465ac - valheenpaljastaja
Kuten on kelppo huomata, se ei paljoa muistuta Talan kirjoitusta johon ylijäämädosentti on taas lisännyt omia mausteitaan...
Rokotusta jonottamassa terveysasemalla – perkele!
9.11.2009 3:00
Kimmo Oksanen
Helsingin Sanomat
[email protected] KIRJOITTAJA ON HELSINGIN SANOMIEN UUTISTOIMITUKSEN TOIMITTAJA.
Bondsbacka, Jokela, Heteläinen, Aminoff ja Silvonen, Juuri . . .
Terveydenhoitajat kutsuivat ihmisiä sisään helsinkiläisellä terveysasemalla (nimet tekaistuja). Rokotusjono purkaantui tasaisesti etupäästä ja täyttyi takapäästä.
Ei kannata tulla keskipäivän aikaan, minua oli neuvottu aamulla puhelimessa.
Noudatin neuvoa ja olin paikalla hyvissä ajoin.
Ilmoittautumiseen johti kaksi jonoa, toinen pitkä ja toinen lyhyt. Lyhyen jonon päässä luki "ruotsinkielistä palvelua" – ruotsiksi.
Pitkän päässä ei lukenut mitään. Asetuin siihen.
Eipä aikaa, kun takaani kuului nurinaa: "Minkä takia ruotsinkielisten palvelut on aina järjestetty paremmin kuin suomenkielisten", miesääni puhisi?
"Ne on rikkaita ja me ollaan köyhiä", toinen vastasi.
"Näin on."
Näin on.
Kun kahdesta ruotsinkielisestä jälkimmäinenkin sai asiansa toimitettua, luukku jäi autioksi. Sitten vastaanottovirkailija huusi: "Kuka olikaan seuraava?" – suomeksi.
Koko suomenkielinen jono halusi siirtyä ruotsinkieliselle luukulle yhtä aikaa.
Joku hermostui: "No minkä takia siinä ei voi lukea, että tästä saa myös suomenkielistä palvelua? Minä olen jonottanut vaikka kuinka kauan tässä."
Eräs käytti sekavaa tilannetta hyväkseen ja etuili pari pykälää.
Häntä moitittiin: "Jotkut ne ovat tärkeämpiä mielestään kuin toiset!"
Tärkeän naisen niska oli kuin kiveä ja katse pysyi kuin naulattuna eteenpäin.
"Onko tämä ruotsinkielisten jono?" Uusi asiakas oli saapunut aulaan
Päät kääntyivät. "Ei perkele ole!" joku ärähti miesparalle.
Eräs mies saapui vastaanottotiskille. "Onko teillä tarpeeksi lääkäreitä täällä edes?" hän vaati tietää ensiksi.
Mies ilmoitti käväisseensä jo edellisenä päivänä, mutta silloinkin oli ollut jonoa.
Miehelle vastattiin, että rokotuksia antavat terveydenhoitajat ja että heitä on neljä.
"Jaa, neljä, enpä tiedä . . ." Miehen katse kiersi hitaasti odotussalissa.
"Ovatko nämä kaikki todella hakemassa rokotusta . . . ? No olkoon menneeksi", mies taipui lopulta.
Herra ylhäisyys suostui saamaan palvelua, jota oli tullut hakemaan.
Heimelin, Mäkinen, Pugin . . .
Pugin!
Pugin!
Rouva Pugin!
Ei vastausta. Kymmenet päät kääntyilivät, mutta Puginia ei näkynyt. Sairaanhoitaja palasi huoneeseensa.
"Sietäisi olla paikalla, kun on kerran tänne tullut", joku moitti.
Pian hämmentynyt rouva käveli odotusaulaan. "Huudettiinko Puginia?" hän kysyi.
"Kyllä. Se on tuo huone 10!"
Rouva Pugin koputti huoneen 10 oveen. Kun sieltä ei heti vastattu, joku huusi: "Painakaa nyt perkele sitä nappia!"
Ovi avautui, ja rouva Pugin livahti sisään.
Mietin, että jos tällaista on aamupäivällä, millaista sitten mahtaa olla keskipäivällä? Syntyykö terveysasemalla silloin jo ruumiita?
"Vi - - ttu, s - - tanan s--tana, etkö sä p--kele tajua, että mulla on vi--ttu kiire!"
Se tavanomainen sekakäyttäjä hakkasi lääkärin ovea jo kaiketi kolmatta varttia.
Tänään hän ei juurikaan erottunut joukosta.- svekon kieroilu
vaikka miten yrität käännellä ja väännellä tiedon. Tala vain lyhensi jutun ja kertoi mikä oli tärkeää.
svekon kieroilu kirjoitti:
vaikka miten yrität käännellä ja väännellä tiedon. Tala vain lyhensi jutun ja kertoi mikä oli tärkeää.
Otin juuri sen osan uutisesta, joka koskee tätä palstaa - RKP:n junailemia etu- ja erioikeuksia suomenruotsalaisille. On hyvä, että Helsingin Sanomatkin on alkanut kirjoittaa asiasta selkokielellä - "Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" Sanasta sanaan noin. Ja sitten kahden jonon periaate; lyhyt för svenskspråkiga ja pitkä muille. Kansalaisten kommentit sen mukaisia. Kaikki lisää vain tulisia hiiliä suomenruotsalaisten niskaan. Mutta ihan heidän omasta vaatimuksestaan. RKP sai jo 15.4.2004 turpiinsa valtioneuvoston äänestyksessä, jonka itse vaativat itselleen tärkeimmässä asiassa, äänin 14-2!
Muuten menikö se Kokkola Ouluun vai Vaasaan?- ncnncncnc

Muuten menikö se Kokkola Ouluun vai Vaasaan?We are now planning full åpårtheid, SWEDES ONLY, in order to protect pure Swedish people from impure Finns, who also have disgusting behavioral manners, who stink, who wear old-fashioned cloths, and who speak the language that we want be isolated from ears of our children and old people.
Sweden and Finland’s Swedes to control all languages and history teaching in Finnish schools; Dept. of Education has decided that Finnish people must not any more decide, what and how history and Swedish language are taught to Finnish-speaking pupils and students. All such material and education programmes shall be prepared and approved by Swedish-speaking people. Country of Sweden will also nominate their inspector to guide us. Finnish-speakers shall be sacked of Ministry of Education. Thus we can ensure that Finnish-speakers do not any more get anything but Swedish opinions in their text books.
We have been able to apply double standard as to historic literature, brochures of cities, information on laws, etc. Typically, for SWEDES ONLY, any information on language issues are published in Swedish so that we can keep Finns ignorant about what is happening:
E.g. Language Law; SWEDES ONLY were informed and in Swedish language only. We have to admit that it was also a little crazy; Finns who have to kneel in front of any Swede did not receive any advice about what they have to do, the only info is with SWEDES ONLY so that they can command the Finns.
E.g. Kauniainen City history (the extremely rich Swedish-controlled town inside the ”Silicon City” of Espoo), the board for publication decided not to write anything in the Finnish edition about the language battles
We have now three new municipal doctor’s practices in Helsinki, where SWEDES ONLY can get service. Helsinki City pays all costs. The waiting time for a Swede is now round 40% less than with Finns, Gypsies and Niggers. We will also get better doctors and better nurses. - Ystäväsi P
heikki_tala kirjoitti:
Otin juuri sen osan uutisesta, joka koskee tätä palstaa - RKP:n junailemia etu- ja erioikeuksia suomenruotsalaisille. On hyvä, että Helsingin Sanomatkin on alkanut kirjoittaa asiasta selkokielellä - "Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" Sanasta sanaan noin. Ja sitten kahden jonon periaate; lyhyt för svenskspråkiga ja pitkä muille. Kansalaisten kommentit sen mukaisia. Kaikki lisää vain tulisia hiiliä suomenruotsalaisten niskaan. Mutta ihan heidän omasta vaatimuksestaan. RKP sai jo 15.4.2004 turpiinsa valtioneuvoston äänestyksessä, jonka itse vaativat itselleen tärkeimmässä asiassa, äänin 14-2!
Muuten menikö se Kokkola Ouluun vai Vaasaan?US blogiisi
- niinpä niin
heikki_tala kirjoitti:
Otin juuri sen osan uutisesta, joka koskee tätä palstaa - RKP:n junailemia etu- ja erioikeuksia suomenruotsalaisille. On hyvä, että Helsingin Sanomatkin on alkanut kirjoittaa asiasta selkokielellä - "Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" Sanasta sanaan noin. Ja sitten kahden jonon periaate; lyhyt för svenskspråkiga ja pitkä muille. Kansalaisten kommentit sen mukaisia. Kaikki lisää vain tulisia hiiliä suomenruotsalaisten niskaan. Mutta ihan heidän omasta vaatimuksestaan. RKP sai jo 15.4.2004 turpiinsa valtioneuvoston äänestyksessä, jonka itse vaativat itselleen tärkeimmässä asiassa, äänin 14-2!
Muuten menikö se Kokkola Ouluun vai Vaasaan?Tala itsekin myöntää kirjoittelevansa tänne vain osatotuuksia.
- rokotettu
heikki_tala kirjoitti:
Otin juuri sen osan uutisesta, joka koskee tätä palstaa - RKP:n junailemia etu- ja erioikeuksia suomenruotsalaisille. On hyvä, että Helsingin Sanomatkin on alkanut kirjoittaa asiasta selkokielellä - "Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" Sanasta sanaan noin. Ja sitten kahden jonon periaate; lyhyt för svenskspråkiga ja pitkä muille. Kansalaisten kommentit sen mukaisia. Kaikki lisää vain tulisia hiiliä suomenruotsalaisten niskaan. Mutta ihan heidän omasta vaatimuksestaan. RKP sai jo 15.4.2004 turpiinsa valtioneuvoston äänestyksessä, jonka itse vaativat itselleen tärkeimmässä asiassa, äänin 14-2!
Muuten menikö se Kokkola Ouluun vai Vaasaan?Ihan aikuisten oikeasti sen toisen jonon kyltissä lukee "MYÖS ruotsinkielisille"
- auringon alla
rokotettu kirjoitti:
Ihan aikuisten oikeasti sen toisen jonon kyltissä lukee "MYÖS ruotsinkielisille"
Talahan valehtelee aina.
- kokkinen
auringon alla kirjoitti:
Talahan valehtelee aina.
meno ruotsalaisten jonoon. Luultavasti suomenkielinen olisi saanut siitä jonosta rokotteen kun vain olisi mennyt siihen ruotsinkielisten joukkoon. Artikkelihan asettaa vain ruotsinkieliset eri jonoon, ei suomenkielisiä.
heikki_tala kirjoitti:
Otin juuri sen osan uutisesta, joka koskee tätä palstaa - RKP:n junailemia etu- ja erioikeuksia suomenruotsalaisille. On hyvä, että Helsingin Sanomatkin on alkanut kirjoittaa asiasta selkokielellä - "Rokotusta jonottamassa terveysasemalla - perkele!" Sanasta sanaan noin. Ja sitten kahden jonon periaate; lyhyt för svenskspråkiga ja pitkä muille. Kansalaisten kommentit sen mukaisia. Kaikki lisää vain tulisia hiiliä suomenruotsalaisten niskaan. Mutta ihan heidän omasta vaatimuksestaan. RKP sai jo 15.4.2004 turpiinsa valtioneuvoston äänestyksessä, jonka itse vaativat itselleen tärkeimmässä asiassa, äänin 14-2!
Muuten menikö se Kokkola Ouluun vai Vaasaan?"Miehelle vastattiin, että rokotuksia antavat terveydenhoitajat ja että heitä on neljä."
Ilmoittautua saattoi molemmilla kotimaisilla ja yhdellä luukulla sai varmuudella ruotsinkielistä palvelua. Neljä terveydenhoitajaa rokotti kaikki ilmoittautuneet potilaat äidinkielestä riippumatta, ruotsinkielisillä EI ollut omaa rokottajaa! Varsinainen rokotusjono oli kaksikielinen.- ergo.
Ankdam kirjoitti:
"Miehelle vastattiin, että rokotuksia antavat terveydenhoitajat ja että heitä on neljä."
Ilmoittautua saattoi molemmilla kotimaisilla ja yhdellä luukulla sai varmuudella ruotsinkielistä palvelua. Neljä terveydenhoitajaa rokotti kaikki ilmoittautuneet potilaat äidinkielestä riippumatta, ruotsinkielisillä EI ollut omaa rokottajaa! Varsinainen rokotusjono oli kaksikielinen.No, siihenhän olemme jo tottuneet
- Gittta
Ankdam kirjoitti:
"Miehelle vastattiin, että rokotuksia antavat terveydenhoitajat ja että heitä on neljä."
Ilmoittautua saattoi molemmilla kotimaisilla ja yhdellä luukulla sai varmuudella ruotsinkielistä palvelua. Neljä terveydenhoitajaa rokotti kaikki ilmoittautuneet potilaat äidinkielestä riippumatta, ruotsinkielisillä EI ollut omaa rokottajaa! Varsinainen rokotusjono oli kaksikielinen."sai varmuudella ruotsinkielistä palvelua"
Miksi tällainen varmuus? Kuinka muut ulkomaalaiset saavat sitten palvelua?
- rautaako?
Kilipoliitikko Tala on sen verran pitkään tututstunut kaksikielisyyteemme että jopa vähälajaisempi olisi siinä ajassa oppinut asioiden laidan. Dosenttitason miehestä puhumattakaan. Näin ollen Tala tietää että ruotsinkielistä palvelua EI tarkoita sitä etteikö saisi myös suomenkielistä palvelua. Hän myös tietää että suomalaiset kyllä osaavat sen verran ruotsia että jos tuollainen yksikielinen luukku oikeasti olisi olemassa, niin osaavat kyllä kertoa nimensä ja henkilöllisyystunnuksensa jopa ruotsiksi.
Eli koko tuokin juttu on taas tekaistu, ja senkin Tala tietää. Mutta miksi hän leikkii tyhmää? Siinäpä oikestaan ainoa kiinnostava kysymys aiheessta Tala ja kieliopolitiikka. Hän on itse ehdottanut syyski "kartanokateuden" ihan telkkarissa kysyttäessä miki hän suhtautuu hurriuuteen kielteisesti.- hapansilakka
Suomenkieliset eivät hallitse ruotsia siinä laajuudessa kuin ruotsinkieliset suomen kieltä. Eikä tarvitsekaan, sillä onhan suomenkielinen maa. Minusta ruotsinkielinen vähemmistö voisi opetella maan pääkieltä edes auttavasti, ettei tarvitsisi jatkuvasti ruikuttaa. Minä tiedän, että on vain hyvin pieni määrä sellaisia ruotsinkielisiä joiden on vaikeaa tulla toimeen suomen kielellä, mutta helläkin on nuoria läheisiä jotka suomen kielen taitavat.
- Just det
Taannoin hörhö ilmoittelit että suomenkieliset nuoret ovat haluamassa pakkoruotsia, muistat varmaan ?
Pitkään olitkin tällä nikilläsi hiljaa. Kun se totuus on ihan toinen.
No kerro nyt mitkä suomenkieliset nuoret ja varsinkin poliitikot haluavat lisää pakkoruotsia?
Nimet ja lähteet esille,ei mitään mutu svekohöpinää, mikä on ainoamihin kykenet.
- ei etuoikeuksille
Kolumnen utmynnade i en läsarstorm som också fick stadens ledning att reagera.
Omedelbart efter att kolumnen publicerats kontaktade Helsingfors stad Femkantens
hälsocentral för att utreda förfarandet.Katsoittehan rokotusohjelman? Kuinka ollakaan Kauniaisten ruotsinkielinen koulu oli taas "Etuilijalinjan edessä". Kukahan siitäkin tekee aikanaan elokuvan a la Åke.
- paksu ihra
heikki_tala kirjoitti:
Katsoittehan rokotusohjelman? Kuinka ollakaan Kauniaisten ruotsinkielinen koulu oli taas "Etuilijalinjan edessä". Kukahan siitäkin tekee aikanaan elokuvan a la Åke.
Olihan se arvattavissa.
Jos heille ei olisi annettu sitä, Wideroos olis alkanut valittaa syrjimisestä
ja salaisesta agendasta... - Tala erotkoon
paksu ihra kirjoitti:
Olihan se arvattavissa.
Jos heille ei olisi annettu sitä, Wideroos olis alkanut valittaa syrjimisestä
ja salaisesta agendasta...Ylijäämädosentin fantasiaa, ei muuta.
- Kas tässä taas
Leppäkerttu hyökkää, olkaa valppaana!
http://img145.imageshack.us/my.php?image=pakkoruotsiisopm0.jpg- takapeili
Kai te olette jo kuulleet päiviä sitten ettei asia ollut kuten keskustelun aiheessa väitettiin. Tiedotus vain oli hoidettu huonosti.
Mitä leppäkertttuun tulee niin se on varmaan maailman hölmöimpiä puoluelogoja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645623Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411359Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908618Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776664Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23325Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.132594Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle22583Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350