pitkästä ihastumisesta eroon pääseminen

Itsekin kerran ihastuin todella voimakkaasti erääseen tyttöön. Tunne oli niin voimakas, että oli aivan pakko päästä kertomaan se hänelle. Itse olen kuitenkin melko ujo ja jotenkin tuollaisen asian kertominen on muutenkin aivan käsittämättömän vaikeaa. No vajaan vuoden verran kärvisteltyäni sain hankittua hänen numeronsa ja kerroin sitten viimein ihan vaan tekstarilla. Ei ehkä paras tapa, mutta kerroinpa kuitenkin. Ja kun asiaa itse miettii, että miten suhtautuisi jos joku lähestyisi tuolla tavoin, niin kyllä itse ainakin olisin todella onnellinen ja en pitäisi sitä mitenkään outona ja se ei mitenkään vaikuttaisi siihen suostuisinko ehdotukseen.

No (yllättäen..) hän ei ollut kiinnostunut, mutta silti vastasi todella kauniisti ja pahoitellen ja minä vaan ihastuin häneen vieläkin enemmän... Samassa koulussakin olimme, niin miltei päivittäin tuli nähtyä ja joka kerta tuntui kuin olisi puukolla lyönyt rintaan kun hänet näki... Kului sitten viimeinenkin vuosi koulussa ja päätin vielä kerran yrittää, turhaan sekin. Nyt kun on n. 4 vuotta siitä, kun häneen ihastuin (enkä ole nähnyt häntä 1.5vuoteen) niin alkaa jo helpottaa.. Toki hän on päivittäin ajatuksissani, mutta se kiusallinen sydäntäraastava tunne on kuitenkin onneksi poistunut lähes täysin ja pystyn jopa viimein kiinnostumaan muistakin ja olen täysin tajunnut ja hyväksynyt sen, etten voi koskaan häntä saada.

Niin. Anteeksi tuo alun vuodatus. Ehdottaisin kuitenkin, että kerrot hänelle tunteistasi ihan millä tavalla vaan. Se saattaa olla vaikeaa ja näin mutta mitään siinä ei menetä, etenkään kun et häntä jatkuvasti näe. Sen sijaan saat varmuuden asiasta; joko hän on kiinnostunut ainakin tutustumaan sinuun ja ties mitä siitä seuraakaan tai sitten hän ei ole kiinnostunut ja voit yrittää unohtaa hänet, mikä siis tapahtuu vasta pitkän ajan kuluttua, mutta ei varmuudella yksipuoleinen ihastus nyt kuitenkaan ikuisesti kestä. Suosittelen kuitenkin toimimaan! Tuollainen jahkaaminen ja miettiminen on turhaa kun asioista voi ottaa selvääkin. Jos sitä ei tee, jää vain myöhemmin harmittamaan että miksei edes yrittänyt. Toimi!

Pakkomielteinen ihastus tuo on.
Hanki elämä. Ihan oikeasti.

Kun tapaat tarpeeksi ihmisiä niin se yksi häipyy mielestä. Elät liian pienissä ympyröissä ja silloin jostakin toisesta tulee elämäsi keskipiste.
Vauhkoat ajatuksesta kun et saa tehtyä kuitenkaan asialle mitään.

Ihastuksesta tulee tila jossa tavallaan koetaan että ihastuminen tapahtui automaattisesti eikä sille voi mitään.

Itselläni oli joskus vastaavaa muttei mikään kestänyt noin kauan. Aina jossakin vaiheessa tuli olo että on pakko mennä kysymään jotain asialle. Joko tekee jotain tai sitten unohtaa. Molemmat vaativat aktiivista tekemistä ja olet tuominnut itsesi passiivisuuteen.

On mukava roikkua siinä ihastuksessa koska et halua muuta. Et halua edes että hän olisi kiinnostunut koska se rikkoisi ympyrät joihin olet tottunut.

Miksi pitäisi saada tunteet loppumaan?

Jos sitä haluat niin pysy hänestä niin kaukana kuin suinkin. Se onnistuu välttämällä paikkoja jossa saatatte törmätä, nähdessänne käännä kasvosi poispäin ja ole kuin et huomaisikaan. Juttelemaan ei kannata alkaa kun luulee vielä flirtiksi joten tosiaan saatat nolata itsesi.

Pidä "turvaväli" jolloin pikkuhiljaa pilvilinnat haalenee ja alat katsella muita sillä silmällä että josko heistä olisi seurustelukumppaneiksi. Jokaiselle osuu joku kohdalle joskus.

Kannattaa muistaa, että joka päivä ei tule vastaan ihmisiä, jotka saavat aikaan pysähdyttävän tunteen.

Pitkästä ihastustumisesta eroon pääseminen tuppaa vaan olemaan niin pirun vaikeaa kun kyseessä on yksi parhaimmista kavereista...

Maailman tuskallisin asia kun ihastus pyörii samoissa porukoissa. Varsinkin jos on aavistuksen molemminpuoleista mutta molemmat ei voi asialle mitään. Jokainen kerta kun törmäät tuntuu siltä kuin puukko iskis sydämeen.

Ethän voit luopua lempipaikoista ja ystävistä vain jonkun typerän ihastuksen vuoksi. Itse täällä ollut niin maassa ku olla ja voi. Seurustelen mutta silti hieman ihastunut. Ja vielä kun poikaystäväkin tuntee tämän tyypin.

Harmittaa että lempibaari alkaa olemaan niin täynnä tuskallisia muistoja jotka ovat pyyhkineet iloisia muistoja :(

kokemuksella: ala seurustelemaan, parin viikon päästä huomaat, et ihastus on haihtunut ja tilalla no so good feeling.

Kuin ikean tavarat: ensin niitä halutaan, viikko pidetään ja kaikki hajoo käsiin. :)

Itsellä sama vaiva, haluaisin päästä eroon tästä ärsyttävästä, toivottomasta ihastumisesta.

Oma tapaus ei ole onneksi kestänyt kuin tämän syksyn, mutta aika selväksi on jo tullut että yksin tässä näiden tunteiden kanssa kärvistellään. Tyttö ei ota ikinä itse mitään kontaktia tai hakeudu tekemisiin, ei feississä (kavereita ollaan) tai muutenkaan. Jos taas itse avaan keskusteluyhteyden, niin jutellaan kyllä ihan asiallisesti ja ystävällisesti, mutta MITÄÄN kemiaa tai jännitettä ei ole, toisin kuin kaikissa aiemmissa jutuissani. Omaa ihastumistani en ole vielä paljastanut, mutta eiköhän sekin ole jo käytöksestä aika selväksi tullut.

Aika toivottomalta siis vaikuttaa ja jos ihan järjellä ajattelen, niin kyllähän me ollaan niin erilaisia ihmisiäkin että tuskin siitä tulisikaan mitään. Haluisin siis ihan oikeesti antaa periksi ja siirtyä eteenpäin, mutta kun en vaan pysty! Ajatukset vaan pyörii hänessä, vaikka tulisi (ja on tullutkin) muitakin kiinnostavia neitokaisia. Nostamalla kissan pöydällehän saisin tietty täyden varmuuden, mutta taitaisin vaan nolata itseni ja katkaista tämän vähänkin yhteyden.

Täytyy siis vaan toivoa, että sattuisin hänet jossain näkemään jonkun toisen käsivarsilla. Sydänhän siinä tietty särkyisi, mutta ainakin pääsisi keräämään sirpaleet ja rakentamaan jotain uutta.

Mun ihastus taitaa pyörittää ainakin kahta naista yhtä aikaa.
Toinen eteläisessä Suomessa ja toinen pohjoisemmassa.
Ilmankos on niin vaitonainen....

Kyllä ihastus häviää !

Itse olen ala-asteelta asti ollut ihastunut viimeisen kymmenen vuoden aikana varmaan kaksikymmentä kertaa. Ne ovat kuitenkin kaikki menneet ohi kun lopulta olen tajunnut kuinka erilainen tyyppi se loppujen lopuksi on, tai siksi että "kilpailijani" ovat jo sen verran edellä että ei kannata yrittää, tai siksi että en ole vaan uskaltanut missään vaiheessa mennä puhumaan.

Tuorein ihastus tosin on mielestäni vain liian voimakas, olen niin varma että tässä on jotain erilaista kuin noissa edellisissä, tosin tilanne on aivan sama kuin edelläkin: elämme ihan eri piireissä, tämä tyttö on vain eräs harrastuksen kautta tutuksi tullut, ja vaikka ihan hyviä kavereita olemme, en vain pysty kertomaan sille mitä ajattelen, kun uskon 95% varmuudella että se ei ajattele samoin (vaikka tosin joskus tuleekin semmoinen hetki, että mitäs jos sekin ajattelee ja tuntee aivan samoin minua kohtaan?). Ja välillä kun saan nämä saakelin haaveilut päästäni hetkeksi pois ja pystyn ajattelemaan järjellä, niin tajuan ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia siihen, kun se käy ihan eri kouluakin ja sillä on ihan omat piirinsä, missä sillä on jo ties mitä poikaystäviä, joista en vain ole kehdannut kysellä. Mikä hemmetti siinä on, kun järkevä osa aivoistani sanoo että UNOHDA SE JO, mutta toisaalta ihastus ei anna periksi enkä saa sitä pois päästäni. :(