Alkuräjähdysteoria on uskovaisten keksintöä

Ateisti/Skeptikko

Kumma ettei yleisesti tajuta alkuräjähdysteorian todellista taustaa. Sen keksi katolilainen pappi (lieneekö ollut hänkin poikiin päin), joka tahtoi nimenomaan luoda katolilaisten dogmien kanssa yhteensopivan kosmologisen mallin, eli sellaisen jossa maailmankaikkeudella on alku ja jossa se on syntynyt tyhjästä, niin kuin katolisen kirkon mukaan Jumala loi maailman ei-mistään. ALKURÄJÄHDYSOPPI ON USKONNOLLISTA VEDÄTYSTÄ. Jos maailmankaikkeus olisi ikuinen ja ääretön, se veisi koko kristilliseltä mytologialta (ja muiltakin luomismyyteiltä) pohjan pois. Onneksi koko ajan saadaan uutta tietoa, joka ei ole sopusoinnussa alkuräjähdysteorian kanssa. Paradigma murtuu aivan lähivuosikymmeninä, ellei lähivuosina! "Big Bang"! Sille naurettiin ennen, sille nauretaan tulevaisuudessa, kuten kreationismille tai muulle huuhaalle on naurettu ja nauretaan vastakin.

11

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apua!

      Kerropa nyt kattavasti, kuinka on mahdollista, että tämä ikuisesti olemassa ollut maailmankaikkeus näyttää laajenevan kiihtyvää vauhtia, mutta kuitenkin kykenemme näkemään muitakin galakseja kuin nämä paikallisen galaksijoukon yksilöt. Jos maailmankaikkeus on ollut ikuisesti olemassa, niin luulisi tällä laajenemistahdilla muiden galaksien ehtineen jo paljon kauemmaksi. Vai onko laajeneminen alkanut vasta myöhemmin? Mikä sen on käynnistänyt?

      Mikään ei ole ikuista. Ei yhtään mikään.

      • yritti huvikseen

        keksiä punasiirtymällle vaihtoehtoisia selityksia, mutta kaikki ne kaatuivat laskujen jälkeen siihen että tähtien spektri olisi ollut muuttunut eri tavalla kuin nyt havaitaan.


    • jhjg

      "Jos maailmankaikkeus olisi ikuinen ja ääretön,...."
      Hehkuisi taivas yölläkin 3000 K:n säteilyä ja elämää ei olisi koko maailmankaikkeudessa.

      Miksi taivas on öisin musta, kyseli Paula Koivuniemi. Siksi, että avaruus on äärellinen.

      "Paradigma murtuu aivan lähivuosikymmeninä, ellei lähivuosina! "Big Bang"! Sille naurettiin ennen, sille nauretaan tulevaisuudessa, kuten kreationismille tai muulle huuhaalle on naurettu ja nauretaan vastakin."
      Kertoo henkilö, joka ei ymmärrä edes kosmologioan alkeita. Selkäkeikkanaurut moiselle helppoheikille nauran tuuheaan partaani.

      • myös...

        maailmankaikkeuden tähtien suuren mittakaavan fraktaalirakenne riittää kumoamaan Olbersin paradoksin.


      • Kuvainraastaja
        myös... kirjoitti:

        maailmankaikkeuden tähtien suuren mittakaavan fraktaalirakenne riittää kumoamaan Olbersin paradoksin.

        rajattomassa avaruudessa ei tasan tarkkaan riitä.
        Katsot mihin tahansa, niin aina on tähden 3000 k hehkuva pinta vastassa. Fraktaalinen rakenne ei selitä mitään. Ikuinen ääretön avaruus säteilisi itsensä hengiltä pari ainoonia ennen ikuisuutta.
        Vetoamisesi fraktaalisuuteen on täyttä paskaa. Jos ei, niin näytä nykyiseen universumikuvaan perustuva laskelma, että näin olisi. Tuskin tulet näyttämään, koska nykytiedon mukaan avaruus Suuressa Mittakaavassa ongalaksien superjoukot ja "seinämätkin" huomioiden homogeeninen.
        Aika avuton selitys.


      • Tosin mahdollista
        Kuvainraastaja kirjoitti:

        rajattomassa avaruudessa ei tasan tarkkaan riitä.
        Katsot mihin tahansa, niin aina on tähden 3000 k hehkuva pinta vastassa. Fraktaalinen rakenne ei selitä mitään. Ikuinen ääretön avaruus säteilisi itsensä hengiltä pari ainoonia ennen ikuisuutta.
        Vetoamisesi fraktaalisuuteen on täyttä paskaa. Jos ei, niin näytä nykyiseen universumikuvaan perustuva laskelma, että näin olisi. Tuskin tulet näyttämään, koska nykytiedon mukaan avaruus Suuressa Mittakaavassa ongalaksien superjoukot ja "seinämätkin" huomioiden homogeeninen.
        Aika avuton selitys.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Olbers'_paradox#Fractal_star_distribution


    • sinä sitten

      havaituista tosiseikoista laskelmin johdettu vaihtoehtoinen teoria ja todista se oikeaksi!

      Ai - et siis tiedä edes, mitä ne havainnot ovat?

    • Viisas suunnittelija

      Olemme itse ikuinen energia ikuisessa tilassa joka ei muutu.

      meillä on tietysti kyky ajatuksemme voimalla käpertää ikuisesta energiastamme erittäin tiheitä energiakeskittymiä joilla me hän voimme heittää noppaa ja luoda näin aika ajoin uusia maailmankaikkeuksia, koska aika ajoin meillä on tylsää ikuisena kaikkivaltiaana energiana tietää kaikesta kaikki.

      Tämä kaikki on vain ajan kulua meille joka olemme ikuinen viisas suunnittelija jne.

      .

    • T : 11

      Kaiken alussa oli ei mitään.ääretön tila jonka nimi on tajuttavasti JUMALA .
      ÄÄRETTÖMÄLLE se on helppoa sillä on aikaa.1 päivää on HERRALLE kuin
      1000 vuotta - 1000 vuotta on HERRALLE kuin 1 päivää. sehän on 2 päivää =
      yhtä kun 2000 vuotta . Kenen ajanlasku on meneillään vähäälyset pimyden peto merkki portto pennut. Kirjoittaneen ympärillä oleva näkyväkin Maailman kaikkeus
      planettoineen leijjuu äärettömässä ei missään tilassa äärettömän luomilla
      järjellisillä ehdoilla eri kiertoradoilla. Esimerkki KUU kraatereita täys,sehän
      on taottu kiertoradalleen .Äärettömän tapa luoda on äärettömän tyhmille äpärille äärettömän vaikea asia .EI ole savi valajaansa viisaampi , ei sano savi valajalle
      tämä on tuo ja tuo on tämä . Kahden päivän opetustakaan ei LIPPU valtiot osanneet kirjan oppineineen ja viisaineen, tyhmiksi ovat käyneet kaikki.

    • Hubleyn kaukotähti

      Kysymys ei ole sen ihmeellisemmästä teoriasta kuin sen käsittämisestä, että, kun kaikkien tietojemme mukaan maailmankaikkeus laajenee koko ajan, on sen täytynyt joskus kauan sitten olla yhdessä pisteessä.

      Mikään teoria, mittaustulos tai muu tietomme ei osoita mitään sellaista, että se olisi joskus ollut staattinen suuri maailmankakkeus, joka vain on jostain syystä pääättänyt ryhtyä laajenemaan.

      On olemassa tosiasia, että maailmankakkeus laajenee. Mitä siitä mielestäsi voi johtaa muuta kuin sen, että se joskus on aiemmin ollut pienempi kuin nyt. Maailmankakkeus oli eilen pienempi kuin tänään ja se laajeni silloinkin. Näin oli myös vuosi sitten ja sata vuotta sitten. Mihin voisi perutaa väitteen, ettei se olis ollut nä 13 miljardia vuotta sitten?

      Kaikenlisäksi kaikki teoriat, jotka ovat selvinneet tieteellisestä kritiikistä pystyvät selittämään tämän laajenemisen logiikan. Mikään muu selitys ei selitä maailmankaikkeuden tämän hetkistä laajenemista.

      On tietenkin mahdollista. että joskus keksitäänkin jokin teoria, joka selittää nykyistä vielä paremmin kaikki tietomme maailmankaikkeudesta ja kuvaisi maailmankaikkeuden vaikka kymmenen miljardin vuoden jaksolla vuoroin laajenevaksi ja jälleen pieneväksi. Todennäköistä tuollainen ei kyllä ole, koska mikään nykyisistä mittaustuloksista ei anna mitään viitettä, että maailmankaikkeus olisi joskus aiemmin pienentynyt.

    • rytryt7577657656

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7512
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6257
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4377
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3014
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1846
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      178
      1410
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      116
      1400
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      686
    Aihe