Voi v. teidän kanssanne. Menkää nyt sinne töihin, te olette joka ikinen allekirjoittaneet työsopimuksen, joka velvoittaa teitä tekemään töitä pankissa virkailijana. Miksi haluatte rikkoa tekemäänne sopimusta?
Nyt on jo maksuliikenne takkuillut enkä tiedä saanko nostettua rahaa pankkiautomaatista. Tarvitsen perusturvallisuuteni ja siihen kuuluu se että saan rahaa.
Nyt töihin, lakkoilijat!!
Pankit, ottakaa kova linja käyttöön jos ei muu auta. 3 päivää aikaa palata töihin, muuten kenkää virkailijoille. Näin on Jenkeissäkin tehty mm. lentäjien lakon aikana, ja irtisanomiset myös toteutettu.
Pankkivirkailijat, menkää TÖIHIN ja ÄKKIÄ
11
422
Vastaukset
- pankkilainen
Terve.. jos olisit vähän perehtynyt asioihin, niin olisit saanut tietää, että meidän edellinen työehtosopimus irtisanottiin kesäkuussa ja sen voimassaolo päättyi 30.9.2009. Tämän jälkeen alkoi sopimukseton tila, jonka aikana työrauhavelvoite ei ole voimassa.
Ammatillinen yhdistymisvapaus ja lakko-oikeus on Suomessa turvattu perustuslaissa ja työsopimuslaissa. Rikoslaissa on lisäksi kriminalisoitu työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaaminen, poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen sekä työsyrjintä.
Säädökset lähtevät siitä, että työnantajalla ei ole oikeutta painostaa toimihenkilöitä tekemään lakonalaista työtä tai eroamaan ammattijärjestöstä työtaistelun johdosta. Lakkoon osallistuvien toimihenkilöiden työsuhdetta ei voi irtisanoa lailliseen lakkoon osallistumisen johdosta eikä heitä saa sen vuoksi muutoinkaan painostaa. (tämä on otettu suoraan ammattiliitto Suoran sivuilta www.suora.fi)
Että odotteles nyt vaan huomista päivää ihan rauhassa..... =)- Kokoomus____
Kuules nyt pankkivirkailija!! En puhunut työehtosopimuksesta (TES) vaan TYÖSOPIMUKSESTA. Siinä olet sitoutunut tekemään töitä ja joka ikinen lakko on sopimusrikkomus. Ymmärrätkö, että sopimusrikkomus on eri asia kuin lain rikkominen?
Kommunistilakkoilijat ovat saaneet aikaan niin paljon pahaa, viimeisimpänä mm. Finnairin alasajo.
Ettekö ymmärrä sitä, että jos ei työpaikka kiinnosta, niin mitä helvettiä jäätte sinne notkumaan, jos ei miellytä, niin älkää jumiutuko sinne vastaan hangoittelemaan ja lakkoilemaan, vaihtakaa työpaikkaa! Ei siellä ole pakko itseään kiusata, jos niin huonot ovat ne työehdot! Työpaikan/alan valinta on ammatinvalintakysymys!!! Näin on. - Pankin asiakas
Kokoomus____ kirjoitti:
Kuules nyt pankkivirkailija!! En puhunut työehtosopimuksesta (TES) vaan TYÖSOPIMUKSESTA. Siinä olet sitoutunut tekemään töitä ja joka ikinen lakko on sopimusrikkomus. Ymmärrätkö, että sopimusrikkomus on eri asia kuin lain rikkominen?
Kommunistilakkoilijat ovat saaneet aikaan niin paljon pahaa, viimeisimpänä mm. Finnairin alasajo.
Ettekö ymmärrä sitä, että jos ei työpaikka kiinnosta, niin mitä helvettiä jäätte sinne notkumaan, jos ei miellytä, niin älkää jumiutuko sinne vastaan hangoittelemaan ja lakkoilemaan, vaihtakaa työpaikkaa! Ei siellä ole pakko itseään kiusata, jos niin huonot ovat ne työehdot! Työpaikan/alan valinta on ammatinvalintakysymys!!! Näin on.puuttua tähän keskusteluun, nimittäin todella typerää ja asioista tietämätönta on tuon aloittajan kirjoittelu. Mistä tuollaisa tyyppejä vielä sikiää? Onneksi on vielä joitakin, jotka haluavat pitää puoliaan tässä nykymaailmassa. Pankeilla on mennyt ihan mukavasti jo pitkään ja onhan se nyt kumma, jos vain pankin johto palkitaan ruhtinaallisesti - jopa yli kaiken inhimillisen ymmärryksen. Tuen lämpimästi pienipalkkaisia pankkitoimihenkilöitä heidän varsin kohtuullisissa pyrkimyksissään saada edes jonkinlaista huomiota palkkoihinsa. Politiikkaa on ihan turha kytkeä tähän lakkoon, sillä ymmärtääkseni pankkitoimihenkilöissä on erittäin paljon porvarillisesti ajattelevia ihmisiä - samoin kuin tietenkin sossuja. Kommunisteja en usko tuolta sektorilta löytyvän.
- tyhmät lakkoilijat
Pankin asiakas kirjoitti:
puuttua tähän keskusteluun, nimittäin todella typerää ja asioista tietämätönta on tuon aloittajan kirjoittelu. Mistä tuollaisa tyyppejä vielä sikiää? Onneksi on vielä joitakin, jotka haluavat pitää puoliaan tässä nykymaailmassa. Pankeilla on mennyt ihan mukavasti jo pitkään ja onhan se nyt kumma, jos vain pankin johto palkitaan ruhtinaallisesti - jopa yli kaiken inhimillisen ymmärryksen. Tuen lämpimästi pienipalkkaisia pankkitoimihenkilöitä heidän varsin kohtuullisissa pyrkimyksissään saada edes jonkinlaista huomiota palkkoihinsa. Politiikkaa on ihan turha kytkeä tähän lakkoon, sillä ymmärtääkseni pankkitoimihenkilöissä on erittäin paljon porvarillisesti ajattelevia ihmisiä - samoin kuin tietenkin sossuja. Kommunisteja en usko tuolta sektorilta löytyvän.
Parhaiten pitävät puoliaan pankkitoimihenkilöt sillä että eivät lakkoile ja kapinoi. Pankin johtajien palkitseminen ei ole mitenkään nyt tähän liittyvä asia, maailma ei ole ikinä reilu, eikä siihen kannata verrata ja itseään katkeroittaa, että pankin johtajat saavat ruhtinaalliset palkkiot. Kun on töihin tultu, on sovittu työn tekemisestä, kiristäminen ei kannata pitemmän päälle, vaan asioista rauhallisesti sopiminen.
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että hallaa vain tekevät itselleen lakkoilemalla pankkitoimihenkilöt (ja tietysti kaikki muutkin lakkoilijat). Omaan pesäänsä paskovat. Ei kenenkään ole pakko olla pankissa töissä, voi ottaa loparit jos homma ei kiinnosta. Mutta siinä ei ole mitään järkeä että jäädään sinne lakkoilemaan ja pankille vahinkoa aiheuttamaan.
Asiakkaat sen kuitenkin maksavat tämänkin lakon seuraukset kohonneina palvelumaksuina, jos kohta pankkitoimihenkilöt saavat jokusen prosentin kymmenyksen enemmän palkkaa. Asiakkaat ovat näissä jutuissa aina maksumiehinä.
- kärsimätön asiakas
asiaa! samaa mieltä töihin vaan sieltä pankin tiskin taakse niinkuin olis jo.
- Asiallinen asiakas
Missä te valittajat olette silloin, kun esim. paperitehtaan työntekijät lakkoilevat? kevyttä työtä, istutaan ja seurataan että koneet toimivat. Ja loistopalkat verrattuna vaikka pankkilaisiin.
Pankkitoimihenkilöt! Annatte hyvää esimerkkiä yhteisvoimasta, tätä vain ei ole totuttu näkemään naisvaltaisilla aloilla!! Edellinen pankkilakko oli vuonna 1990 eli älkää välittäkö näistä urputtajista!! Toivottavasti työnantaja nyt palkitsee työntekijät eikä aina vain johtoporrasta. Hyvä =)- Kokoomus______
Toivottavasti työnantaja ei todellakaan alistu kiristykseen, vaan jätetään pankki virkailijat nuolemaan pyllynsä näppyjä.
>Pankkitoimihenkilöt! Annatte hyvää esimerkkiä yhteisvoimasta
sieltähän kajahti ihan jonkun 70-luvun kommunistin ääni. Kuule, maailma on muuttunut, nykyään yhteisvoimaa on se, että puhalletaan työnantajan kanssa samaan hiileen, lojaalius työnantajaa kohtaan on parasta me-henkeä ja joukkovoimaa.
Seuraa aikaasi.
Kun työnantajalla menee hyvin (ei lakkoja, pörssikurssit korkealla, jne.) niin silloin sinullakin menee hyvin. Ei pitäisi olla vaikea asia tajuta. - 7 + 14
Kokoomus______ kirjoitti:
Toivottavasti työnantaja ei todellakaan alistu kiristykseen, vaan jätetään pankki virkailijat nuolemaan pyllynsä näppyjä.
>Pankkitoimihenkilöt! Annatte hyvää esimerkkiä yhteisvoimasta
sieltähän kajahti ihan jonkun 70-luvun kommunistin ääni. Kuule, maailma on muuttunut, nykyään yhteisvoimaa on se, että puhalletaan työnantajan kanssa samaan hiileen, lojaalius työnantajaa kohtaan on parasta me-henkeä ja joukkovoimaa.
Seuraa aikaasi.
Kun työnantajalla menee hyvin (ei lakkoja, pörssikurssit korkealla, jne.) niin silloin sinullakin menee hyvin. Ei pitäisi olla vaikea asia tajuta.Tais osua arkaan kohtaan =)
- Oikeistolainen^^
7 + 14 kirjoitti:
Tais osua arkaan kohtaan =)
Mikä? Ei ole mitään arkoja kohtia, tai odotas... onhan se arka kohta vähän koko yhteiskunnalle, jos jotkut tahot (ammattiyhdistysliike) tekee tahallista kiusaa ja hallaa yrityksiä kohtaan, se vie kohta Suomen vähentyneenkin kilpailukyvyn nolliin ja miinuksen puolelle. Onko sitten kivaa, kun kaikki kilpailutetaan Aasiaan? Tämä maa tulee olemaan joku periferia. Siihen te kommunistisesti ja sosialistisesti ajattelevat yritätte tietämättänne (niin tyhmiä kun olette) tämän maan ajaa.
- 20 + 19
Oikeistolainen^^ kirjoitti:

Suomalaiset pankit tekevät edelleen hyvää tulosta, joten luonnollista olisi antaa työntekijöille kunnon korvaus vastuullisesta ja henkisesti vaativasta työstä. Näinhän se on tai ainakin sen pitäisi olla joka alalla. Koska ihmiset eivät tiedä, mitä kaikkea pankkitoimihenkilö työssään joutuu hallitsemaan (jopa tänä tietokoneaikana), voi syntyä kuvitelma, että päivä kuluu vain rahaa jakaessa. Jos joku kadehtii, niin ainahan voi hakea pankkiin töihin ja katsoa, miten siellä itse pärjää =)
Mielestäni on aina positiivista, kun suomalainen nainen, joka edelleen saa samasta työstä pienempää palkkaa kuin mies, uskaltautuu ääneen vaatimaan parempaa palkkaa. Näinhän miesvaltaisilla aloilla tapahtuu jatkuvasti. Lakkoilu oli aivan sallittua pankkitoimihenkilöille ja toivon todella, että he saavat neuvoteltua sopimuksen, jossa palkkaan tulee asiallinen korotus.
Hyvää joulua :) - työnantajan edustaja
20 + 19 kirjoitti:

Hyvää joulua :)Ei se ole mitään neuvottelua, että kiristetään lakolla. Neuvotteluksi kutsutaan ihan toisenlaista toimintaa. Taitaa olla kommunisti tuon edellisen viestin kirjoittaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255049Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634056Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743622Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515