Galleristi

ayvällisestä ja omintakeisen hienostuneesta vastauksestasi. On aina ilahduttavaa, kun joku laillasi vaivautuu esittämään ajatelunsa keskeiset ja parhaat tulokset.

"" Suomessa tällä tavalla on kuitenkin yleensä jostakin syystä nostettu vähemmän merkityksellistä taidetta suuren yleisön tietoisuuteen kuten esimerkiksi Juhani Palmun, Seppo Similän, tai miksei Kalervo Palsan ja Ilkka Lammin tapaukset todistavat. ""

Mistäköhän tämä johtuu ?? Johtuisikohan siitä ettei suuri yleisö tajua muunlaista taidetta. Picasso on nyt vähän eri juttu kun miehestä on kirjoitettu vuosikymmenet ja tehty elokuviakin.

Olisikohan kaupallisuudellakin suuri merkitys, ei kriitikotkaan ihan tyhmiä ole, pakko heidänkin on tämä huomioida vaikka muuta väittäisivätkin.
Santeri Salokivi on vähintäänkin mainitsemiesi taiteiljoiden veroinen vaan eipä paljon puhuta.

mediassa kuvataiteelle annettu sija määräytyy yleisön kiinnostuksen mukaan. Näin on tietysti joidenkin suurnäyttelyiden tullessa ja aikana sekä joidenkin nimekkäiden aikalaistaiteilijoiden näyttelyiden suhteen. Vaikka kävijämäärien suhteen ne anastavatkin valtaosan niin lukumääräisesti ne ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistö. Eikä pidä unohtaa, että kuvataidetta esitetään ympäri maata, Hangosta Rovaniemelle ja Vaasasta Joensuuhun. Sen sijaan yhdyn näkemyksiisi, että taiteen pitää ottaa tila itselleen omilla ansioillaan, ei esimerkiksi kriitikoiden mieltymysten mukaan.

Katsot taiteen olevan liian abstraktia jotta se kiinnostaisi yleisöä. Täysabstraktista taidetta meillä taitaa olla esillä aika vähän, ja siinäkin on hyviä mm. konkreettisen abstraktin tekijöitä, jotka kiinnostavat kyllä. Luulisin, että enemmän katsojat vieroksuvat täysin vapaata värimaalausta ja kovin ekspressiivisiä, havaintoon perustuvia töitä, jotka usein koetaan "sotkuksi". Ne ovat kuitenkin selvänä vähemmistönä vaikkakin juuri kansan hampaissa. Enemmistö taiteestamme on esittävää joskaan ei välttämättä kovin perinteistä tyyliä.

Taiteen personifoinnista olen samaa mieltä, siinä taiteen on ollut pakko astua viihteen jalanjälkiin, valitettavasti. Tämä on sitäkin harmillisempaa, koska vain harvat kuvataiteilijat viihtyvät erilaisissa seminaareissa ja yleisötilaisuuksissa, eikä kaikilla ole edes kovin hyviä valmiuksia julkiseen esiintymiseen. Teoksia mydään kuitenkin paljolti taiteilijan nimellä, koska taiteesta on tullut myös taloudellinen sijoitukohde, maalauksia ostetaan paljon niiden odotusarvon perusteella henkilökohtaisten meltymysten sijaan.

Loppukaneetissasi jäin ihmettelemään Ilkka Lammia siinä. Lammi kuoli kovin nuorena mutta mielestäni hänessä olisi ollut potentiaalia todella suureksi taidemaalariksi, jota ei voi sanoa kolmesta muusta nimeämästäsi taiteilijasta, joista Palsakin tosin kuoli perin nuorena. Lammin arvostuksesta kertoo omaa kieltään myös hänen teostensa hintojen huima nousu tekijän luoleman jälkeen. Vielä Salmelan kesänäyttelyssä hänen töitään olisi saanut alle kymmenysosalla nykyhinnoista. Kukaan ei tiedä, mihin suunstaan hän olisi lähtenyt, kaikki tiet olivat mielestäni hänelle mahdollisia.

ilpittore kirjoitti:

mediassa kuvataiteelle annettu sija määräytyy yleisön kiinnostuksen mukaan. Näin on tietysti joidenkin suurnäyttelyiden tullessa ja aikana sekä joidenkin nimekkäiden aikalaistaiteilijoiden näyttelyiden suhteen. Vaikka kävijämäärien suhteen ne anastavatkin valtaosan niin lukumääräisesti ne ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistö. Eikä pidä unohtaa, että kuvataidetta esitetään ympäri maata, Hangosta Rovaniemelle ja Vaasasta Joensuuhun. Sen sijaan yhdyn näkemyksiisi, että taiteen pitää ottaa tila itselleen omilla ansioillaan, ei esimerkiksi kriitikoiden mieltymysten mukaan.

Katsot taiteen olevan liian abstraktia jotta se kiinnostaisi yleisöä. Täysabstraktista taidetta meillä taitaa olla esillä aika vähän, ja siinäkin on hyviä mm. konkreettisen abstraktin tekijöitä, jotka kiinnostavat kyllä. Luulisin, että enemmän katsojat vieroksuvat täysin vapaata värimaalausta ja kovin ekspressiivisiä, havaintoon perustuvia töitä, jotka usein koetaan "sotkuksi". Ne ovat kuitenkin selvänä vähemmistönä vaikkakin juuri kansan hampaissa. Enemmistö taiteestamme on esittävää joskaan ei välttämättä kovin perinteistä tyyliä.

Taiteen personifoinnista olen samaa mieltä, siinä taiteen on ollut pakko astua viihteen jalanjälkiin, valitettavasti. Tämä on sitäkin harmillisempaa, koska vain harvat kuvataiteilijat viihtyvät erilaisissa seminaareissa ja yleisötilaisuuksissa, eikä kaikilla ole edes kovin hyviä valmiuksia julkiseen esiintymiseen. Teoksia mydään kuitenkin paljolti taiteilijan nimellä, koska taiteesta on tullut myös taloudellinen sijoitukohde, maalauksia ostetaan paljon niiden odotusarvon perusteella henkilökohtaisten meltymysten sijaan.

Loppukaneetissasi jäin ihmettelemään Ilkka Lammia siinä. Lammi kuoli kovin nuorena mutta mielestäni hänessä olisi ollut potentiaalia todella suureksi taidemaalariksi, jota ei voi sanoa kolmesta muusta nimeämästäsi taiteilijasta, joista Palsakin tosin kuoli perin nuorena. Lammin arvostuksesta kertoo omaa kieltään myös hänen teostensa hintojen huima nousu tekijän luoleman jälkeen. Vielä Salmelan kesänäyttelyssä hänen töitään olisi saanut alle kymmenysosalla nykyhinnoista. Kukaan ei tiedä, mihin suunstaan hän olisi lähtenyt, kaikki tiet olivat mielestäni hänelle mahdollisia.

Lue lisää

Suurnäyttelyt eivät tosiaan muodosta niistä kirjoitettujen artikkeleiden perusteella lukumääräisesti merkittävää osaa arvioista, mutta epäilisin että palstamillimetreittäin kyllä.

Taidearvostelut ovat tavalliselle kansalle abstrakteja niiden keskittyessä sisältöön pinnan –taiteen käyttöliittymän – jäädessä vähäisemmälle huomiolle. Arvelenkin sisällön olevan kansan mielestä teoksen vähemmän kiinnostava puoli. Ihmisiä saattaisi kiinnostaa pinnan monipuolisempi ja laajempi käsittely sillä sisältöhän tuodaan paremmin ymmärrettäväksi taiteilijan persoonan kautta.
Toisaalta mikäli kriitikko arvostelussaan nostaa pinnan painoarvoa saattaa se johtaa paitsi kritiikin myös arvosteltavan teoksen mieltämiseksi ulkokohtaiseksi ja pinnalliseksi.

Lammi oli taitava ja lahjakas maalari, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen kyky muuten kuin Suomessa. Hänhän ei ehtinyt luoda oikeastaan minkäänlaista uraa eikä hänen tuotannostaan ole nostettavissa esille yksittäisiä merkittäviä teoksia. Tämä sen takia, ettei hän yksinkertaisesti vielä ehtinyt luomaan niitä, sillä ura katkesi vielä sen ollessa harjoitteluvaiheessa. Ja ilman merkittäviä teoksia, tai muuta siihen verrattavaa tuotantoa on vaikeata luoda merkittävää uraa ja arvostusta.

Miten on sitten mahdollista, että Lammin teoksista maksetaan merkittäviä hintoja jos ne eivät ole merkittäviä?
Lammihan keskittyi teoksissaan pinnan kuntoon saattamiseen. Hän tavoitteli käsittääkseni kultakauden visuaalista ilmettä ja saavuttikin tässä tavoittelussaan hyviä tuloksia.
Tällainen miellyttävän kaunis ja helposti ymmärrettävä esteettisyys vetoaa ihmisiin, myös rahakkaisiin. Epäilenkin, että hänen teokset ovat muodostuneet ajan myötä jonkinlaisiksi suomalaisen esteettisen uuskonservatiivisuuden statussymboleiksi.

Turhaan, sillä mikäli Lammin teos vietäisiin ulkomaille ulkomaisen yleisön ostettavaksi hinnasta putoaisi pari nollaa pois.

mussini kirjoitti:

Suurnäyttelyt eivät tosiaan muodosta niistä kirjoitettujen artikkeleiden perusteella lukumääräisesti merkittävää osaa arvioista, mutta epäilisin että palstamillimetreittäin kyllä.

Taidearvostelut ovat tavalliselle kansalle abstrakteja niiden keskittyessä sisältöön pinnan –taiteen käyttöliittymän – jäädessä vähäisemmälle huomiolle. Arvelenkin sisällön olevan kansan mielestä teoksen vähemmän kiinnostava puoli. Ihmisiä saattaisi kiinnostaa pinnan monipuolisempi ja laajempi käsittely sillä sisältöhän tuodaan paremmin ymmärrettäväksi taiteilijan persoonan kautta.
Toisaalta mikäli kriitikko arvostelussaan nostaa pinnan painoarvoa saattaa se johtaa paitsi kritiikin myös arvosteltavan teoksen mieltämiseksi ulkokohtaiseksi ja pinnalliseksi.

Lammi oli taitava ja lahjakas maalari, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen kyky muuten kuin Suomessa. Hänhän ei ehtinyt luoda oikeastaan minkäänlaista uraa eikä hänen tuotannostaan ole nostettavissa esille yksittäisiä merkittäviä teoksia. Tämä sen takia, ettei hän yksinkertaisesti vielä ehtinyt luomaan niitä, sillä ura katkesi vielä sen ollessa harjoitteluvaiheessa. Ja ilman merkittäviä teoksia, tai muuta siihen verrattavaa tuotantoa on vaikeata luoda merkittävää uraa ja arvostusta.

Miten on sitten mahdollista, että Lammin teoksista maksetaan merkittäviä hintoja jos ne eivät ole merkittäviä?
Lammihan keskittyi teoksissaan pinnan kuntoon saattamiseen. Hän tavoitteli käsittääkseni kultakauden visuaalista ilmettä ja saavuttikin tässä tavoittelussaan hyviä tuloksia.
Tällainen miellyttävän kaunis ja helposti ymmärrettävä esteettisyys vetoaa ihmisiin, myös rahakkaisiin. Epäilenkin, että hänen teokset ovat muodostuneet ajan myötä jonkinlaisiksi suomalaisen esteettisen uuskonservatiivisuuden statussymboleiksi.

Turhaan, sillä mikäli Lammin teos vietäisiin ulkomaille ulkomaisen yleisön ostettavaksi hinnasta putoaisi pari nollaa pois.

Lue lisää

Juuri toi kysyntä ulkomailla on "haarukoinut" hinnan tuollaiseksi. Luulisi nyt sentään sen verran hänen historiansa kiinnostavan kun ottaa huomioon nuo sinun mieltymyksesi esittävään taiteesen sekä sen "pintaan".
Kaikenkaikkiaan olet mielenkiintoinen ja huvittava tapaus. Sen neuvon sinulle annan Mussini että ota asioista selvää ennenkuin yrität puolustella kantojasi ennakkoon!

mussini kirjoitti:

Suurnäyttelyt eivät tosiaan muodosta niistä kirjoitettujen artikkeleiden perusteella lukumääräisesti merkittävää osaa arvioista, mutta epäilisin että palstamillimetreittäin kyllä.

Taidearvostelut ovat tavalliselle kansalle abstrakteja niiden keskittyessä sisältöön pinnan –taiteen käyttöliittymän – jäädessä vähäisemmälle huomiolle. Arvelenkin sisällön olevan kansan mielestä teoksen vähemmän kiinnostava puoli. Ihmisiä saattaisi kiinnostaa pinnan monipuolisempi ja laajempi käsittely sillä sisältöhän tuodaan paremmin ymmärrettäväksi taiteilijan persoonan kautta.
Toisaalta mikäli kriitikko arvostelussaan nostaa pinnan painoarvoa saattaa se johtaa paitsi kritiikin myös arvosteltavan teoksen mieltämiseksi ulkokohtaiseksi ja pinnalliseksi.

Lammi oli taitava ja lahjakas maalari, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen kyky muuten kuin Suomessa. Hänhän ei ehtinyt luoda oikeastaan minkäänlaista uraa eikä hänen tuotannostaan ole nostettavissa esille yksittäisiä merkittäviä teoksia. Tämä sen takia, ettei hän yksinkertaisesti vielä ehtinyt luomaan niitä, sillä ura katkesi vielä sen ollessa harjoitteluvaiheessa. Ja ilman merkittäviä teoksia, tai muuta siihen verrattavaa tuotantoa on vaikeata luoda merkittävää uraa ja arvostusta.

Miten on sitten mahdollista, että Lammin teoksista maksetaan merkittäviä hintoja jos ne eivät ole merkittäviä?
Lammihan keskittyi teoksissaan pinnan kuntoon saattamiseen. Hän tavoitteli käsittääkseni kultakauden visuaalista ilmettä ja saavuttikin tässä tavoittelussaan hyviä tuloksia.
Tällainen miellyttävän kaunis ja helposti ymmärrettävä esteettisyys vetoaa ihmisiin, myös rahakkaisiin. Epäilenkin, että hänen teokset ovat muodostuneet ajan myötä jonkinlaisiksi suomalaisen esteettisen uuskonservatiivisuuden statussymboleiksi.

Turhaan, sillä mikäli Lammin teos vietäisiin ulkomaille ulkomaisen yleisön ostettavaksi hinnasta putoaisi pari nollaa pois.

Lue lisää

maalausta on minulle hieman hämäävä, tarkoitan sanoja pinta ja sisältö. Oikaise jos olen väärässä, kun ymmärrän sisällön samaksi kuin motivi (aihe, kertomus) ja pinnan taiteilijan tavaksi käyttää sivellintä ja värejä. Eihän jako noinkaan täysin yksikäsitteinen ole mutta pääpiirtein kuitenkin.

Kun kirjoitat
"Arvelenkin sisällön olevan kansan mielestä teoksen vähemmän kiinnostava puoli. Ihmisiä saattaisi kiinnostaa pinnan monipuolisempi ja laajempi käsittely sillä sisältöhän tuodaan paremmin ymmärrettäväksi taiteilijan persoonan kautta.",
niin totean olevani koko lailla eri mieltä. Mikäli olen julkista keskustelua ymmärtänyt, niin juuri sisällön, maalauksen kertomuksen puute rassaa. Mitä enemmän taiteilija keskittyy "pintaan", sitä enemmän tulee sotku-kommentteja, joiden maksimi on puhtaassa ei-esittävässä värimaalauksessa. Taiteilijan persoonakin tulee mielestäni esille erinomaisesti juuri "pinnassa", tavassa jolla taiteilija sivellintä/veistä ja väriä käyttää. Saman motiivin voi valita kuka hyvänsä mutta maalaustavat eivät juuri koskaan ole samanlaisia, ne ovat aina persoonallisia.

Kun puhumme Lammista, puhumme myös mieltymyksistämme maalaustaiteessa, makuasioista. Yhtä mieltä olemme siitä, että hän ei ehtinyt kuin aloittaa maalarin uraansa, emmekä tiedä mihin suuntaan ja millä tavalla hän olisi jatkanut, jos olisi saanut elää. Hänhän opiskeli paitsi Suomessa myös Pietarissa, joten koulutuksen puolesta hänellä oli edellytykset moneen, kuten jo aiemmin totesin.

Hän avasikin poikkeuksellisen voimakkaasti ja taitavasti suuntauksen yhdistää esittävä motiivi täysabstraktiin taustaan. En nyt suoralta kädeltä hänen ajaltaan muista muita kuin Pasi Tammen samalta genreltä. Arvelen, että tämä saattoi olla yksi syy Lammen varhaiseen suosioon. Onhan selvästi nähty jo runsaan vuosikymmenen mittaan esittävän realismin paluuta maalaukseen, mikä on ollut ison yleisön osan mieleen. Kun tähän on yhdistetty abstrakti tausta, joka ei syö esittävää vaan tukee sitä, on Lammin maalauksessa saatu seinälle kaksi ajankuvaan kuuluvaa maalaustaiteen elementtiä. Eli kuten sinä kirjoitit, teokset ovat
"muodostuneet ajan myötä jonkinlaisiksi suomalaisen esteettisen uuskonservatiivisuuden statussymboleiksi".
Toisin sanoen Lammi aisti ajan hengen ja siitä suosio. Samalla aallon harjalla ratsasti myös Tammi, joka sittemmin on lähtenyt tuntuvasti räväkkäämpään suuntaan unohtamatta täysrealistista motiivia keskeisenä osana maalausta.

Lammin mahdolliseen myöhempään menestymiseen en ota kantaa kuten sinä, se on puhdasta spekulaatiota. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että hänen töittensä arvo tulee säilymään ainakin muutaman vuosikymmenen. Sitä tukee sekin, että kun niitä on verraten rajallinen määrä ja ne ovat osa todennäköisesti melko lyhyeksi jäänyttä kautta maalustaiteessamme, ne ajankuvan edustajina hakeutuvat aikaa myöten yksityisomistuksesta erilaisiin kokoelmiin.

ilpittore kirjoitti:

maalausta on minulle hieman hämäävä, tarkoitan sanoja pinta ja sisältö. Oikaise jos olen väärässä, kun ymmärrän sisällön samaksi kuin motivi (aihe, kertomus) ja pinnan taiteilijan tavaksi käyttää sivellintä ja värejä. Eihän jako noinkaan täysin yksikäsitteinen ole mutta pääpiirtein kuitenkin.

Kun kirjoitat
"Arvelenkin sisällön olevan kansan mielestä teoksen vähemmän kiinnostava puoli. Ihmisiä saattaisi kiinnostaa pinnan monipuolisempi ja laajempi käsittely sillä sisältöhän tuodaan paremmin ymmärrettäväksi taiteilijan persoonan kautta.",
niin totean olevani koko lailla eri mieltä. Mikäli olen julkista keskustelua ymmärtänyt, niin juuri sisällön, maalauksen kertomuksen puute rassaa. Mitä enemmän taiteilija keskittyy "pintaan", sitä enemmän tulee sotku-kommentteja, joiden maksimi on puhtaassa ei-esittävässä värimaalauksessa. Taiteilijan persoonakin tulee mielestäni esille erinomaisesti juuri "pinnassa", tavassa jolla taiteilija sivellintä/veistä ja väriä käyttää. Saman motiivin voi valita kuka hyvänsä mutta maalaustavat eivät juuri koskaan ole samanlaisia, ne ovat aina persoonallisia.

Kun puhumme Lammista, puhumme myös mieltymyksistämme maalaustaiteessa, makuasioista. Yhtä mieltä olemme siitä, että hän ei ehtinyt kuin aloittaa maalarin uraansa, emmekä tiedä mihin suuntaan ja millä tavalla hän olisi jatkanut, jos olisi saanut elää. Hänhän opiskeli paitsi Suomessa myös Pietarissa, joten koulutuksen puolesta hänellä oli edellytykset moneen, kuten jo aiemmin totesin.

Hän avasikin poikkeuksellisen voimakkaasti ja taitavasti suuntauksen yhdistää esittävä motiivi täysabstraktiin taustaan. En nyt suoralta kädeltä hänen ajaltaan muista muita kuin Pasi Tammen samalta genreltä. Arvelen, että tämä saattoi olla yksi syy Lammen varhaiseen suosioon. Onhan selvästi nähty jo runsaan vuosikymmenen mittaan esittävän realismin paluuta maalaukseen, mikä on ollut ison yleisön osan mieleen. Kun tähän on yhdistetty abstrakti tausta, joka ei syö esittävää vaan tukee sitä, on Lammin maalauksessa saatu seinälle kaksi ajankuvaan kuuluvaa maalaustaiteen elementtiä. Eli kuten sinä kirjoitit, teokset ovat
"muodostuneet ajan myötä jonkinlaisiksi suomalaisen esteettisen uuskonservatiivisuuden statussymboleiksi".
Toisin sanoen Lammi aisti ajan hengen ja siitä suosio. Samalla aallon harjalla ratsasti myös Tammi, joka sittemmin on lähtenyt tuntuvasti räväkkäämpään suuntaan unohtamatta täysrealistista motiivia keskeisenä osana maalausta.

Lammin mahdolliseen myöhempään menestymiseen en ota kantaa kuten sinä, se on puhdasta spekulaatiota. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että hänen töittensä arvo tulee säilymään ainakin muutaman vuosikymmenen. Sitä tukee sekin, että kun niitä on verraten rajallinen määrä ja ne ovat osa todennäköisesti melko lyhyeksi jäänyttä kautta maalustaiteessamme, ne ajankuvan edustajina hakeutuvat aikaa myöten yksityisomistuksesta erilaisiin kokoelmiin.

Lue lisää

Kun puhutaan maalauksesta on pinta teoksen näkyvä osa. Pinta välittää taiteilijan tarkoittaman sisällön eli kuten totesit, esim. aiheen tai kertomuksen katsojalle. Voisi sanoa, että pinta on katsojan ensimmäinen kontakti teokseen ja sisältö, pinnan välittämä ja aikaansaama tunne, viimeinen.

Pinta sinällään on vain alue maalia, nisäkkään maailmalle lähetetty sofistikoitunut reviirimerkintä. Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan.
Laumassa elää aina vähemmistö joka kykenee ja joilla jää aikaa muuhunkin kuin välittömien tarpeiden tyydyttämiseen. Sisällön avulla tekijä lähettää signaaleja näille lauman jäsenille joiden kautta hänen asemansa taidekentällä määrittyy. Suuri enemmistö laumasta ei näitä signaaleja havaitse saati kykene ymmärtämään.

Kun nyt tarkastellaan Lammin taiteellista tuotantoa on tärkeätä ymmärtää että lauman suuri enemmistö havaitsee pinnan mutta ei sen välittämää sisältöä. Lammi (ja Tammi) on ymmärtänyt että pinnan tulee ja se voi ja täytyykin toimia ilman sisältöä. Pinnan tehtävä on herättää katsojan mielenkiinto teosta kohtaan niin voimakkaana että hän haluaa omistaa sen. Omistaminenhan on muun muassa tapa hankkia ominaisuuksia, liittoutua jonkin itseäänkin paremman kanssa.

Esittävän elementin yhdistäminen abstraktiin taustaan on haastavaa. Taustan ollessa pelkistetyn abstrakti johdattaa se katseen varsinaiseen aiheeseen eli esittävään.

Sekä Tammen että Lammin useissa maalauksissa häiritsee abstraktin taustan suhteettoman suuri osuus teoksesta. Tukeeko tämä abstrakti tausta varsinaista aihetta vai, kuten mielestäni tapahtuu, luo informaatiotyhjiön, alueen vailla sisällöllistä merkitystä. Tämä ei liene ollut tekijän varsinainen tavoite vaan sivutuote johon katsoja on ylireagoinut tekijän tarkoituksen vastaisesti.
Varsinaisesti tarkoitus on ollut teoksesta maksettavan hinnan nostaminen teoksen kokoa kasvattamalla. Sisältö ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa vaan laimenee merkitykseltään pienemmäksi.

Useinhan taustan abstrakti, maalattu osuus loppuu vielä ennen reunaa pelkkään pohjustettuun tai jopa paljaaseen kankaaseen. Tämä lienee tarkoitettu tehokeinoksi, mutta samalla se mielestäni hajottaa ja heikentää kokonaisuutta. Tällainen ei-toivottu vaikutus johtuu juuri taustan liian isosta roolista.
Samalla kun kokonaisuus heikkenee niin taide muuntuu kuvitukseksi ja tarkoitus viehättymiseksi oman siveltimen jäljestä.

Kun tarkastelee tällaista maalausta ja rajaa sitä hieman pienemmäksi se muuttuu yhtenäisemmäksi. Ylimääräinen suodattuu pois merkityksettömänä ja teos eheytyy olennaisen ympärille.

Lammin ansioksi on kuitenkin luettava se että hän ei ”yrittänyt” liikaa ja lipsahtanut sitä kautta teoksissaan korniuden puolelle kuten niin moni hänen jälkeensä putkahtanut taitava siveltimen käyttäjä.

mussini kirjoitti:

Kun puhutaan maalauksesta on pinta teoksen näkyvä osa. Pinta välittää taiteilijan tarkoittaman sisällön eli kuten totesit, esim. aiheen tai kertomuksen katsojalle. Voisi sanoa, että pinta on katsojan ensimmäinen kontakti teokseen ja sisältö, pinnan välittämä ja aikaansaama tunne, viimeinen.

Pinta sinällään on vain alue maalia, nisäkkään maailmalle lähetetty sofistikoitunut reviirimerkintä. Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan.
Laumassa elää aina vähemmistö joka kykenee ja joilla jää aikaa muuhunkin kuin välittömien tarpeiden tyydyttämiseen. Sisällön avulla tekijä lähettää signaaleja näille lauman jäsenille joiden kautta hänen asemansa taidekentällä määrittyy. Suuri enemmistö laumasta ei näitä signaaleja havaitse saati kykene ymmärtämään.

Kun nyt tarkastellaan Lammin taiteellista tuotantoa on tärkeätä ymmärtää että lauman suuri enemmistö havaitsee pinnan mutta ei sen välittämää sisältöä. Lammi (ja Tammi) on ymmärtänyt että pinnan tulee ja se voi ja täytyykin toimia ilman sisältöä. Pinnan tehtävä on herättää katsojan mielenkiinto teosta kohtaan niin voimakkaana että hän haluaa omistaa sen. Omistaminenhan on muun muassa tapa hankkia ominaisuuksia, liittoutua jonkin itseäänkin paremman kanssa.

Esittävän elementin yhdistäminen abstraktiin taustaan on haastavaa. Taustan ollessa pelkistetyn abstrakti johdattaa se katseen varsinaiseen aiheeseen eli esittävään.

Sekä Tammen että Lammin useissa maalauksissa häiritsee abstraktin taustan suhteettoman suuri osuus teoksesta. Tukeeko tämä abstrakti tausta varsinaista aihetta vai, kuten mielestäni tapahtuu, luo informaatiotyhjiön, alueen vailla sisällöllistä merkitystä. Tämä ei liene ollut tekijän varsinainen tavoite vaan sivutuote johon katsoja on ylireagoinut tekijän tarkoituksen vastaisesti.
Varsinaisesti tarkoitus on ollut teoksesta maksettavan hinnan nostaminen teoksen kokoa kasvattamalla. Sisältö ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa vaan laimenee merkitykseltään pienemmäksi.

Useinhan taustan abstrakti, maalattu osuus loppuu vielä ennen reunaa pelkkään pohjustettuun tai jopa paljaaseen kankaaseen. Tämä lienee tarkoitettu tehokeinoksi, mutta samalla se mielestäni hajottaa ja heikentää kokonaisuutta. Tällainen ei-toivottu vaikutus johtuu juuri taustan liian isosta roolista.
Samalla kun kokonaisuus heikkenee niin taide muuntuu kuvitukseksi ja tarkoitus viehättymiseksi oman siveltimen jäljestä.

Kun tarkastelee tällaista maalausta ja rajaa sitä hieman pienemmäksi se muuttuu yhtenäisemmäksi. Ylimääräinen suodattuu pois merkityksettömänä ja teos eheytyy olennaisen ympärille.

Lammin ansioksi on kuitenkin luettava se että hän ei ”yrittänyt” liikaa ja lipsahtanut sitä kautta teoksissaan korniuden puolelle kuten niin moni hänen jälkeensä putkahtanut taitava siveltimen käyttäjä.

Lue lisää

Hienosti kiteytät: "teoksissaan korniuden puolelle kuten niin moni hänen jälkeensä putkahtanut taitava siveltimen käyttäjä."
Oikeastaan tuo kiteytys kertoo yllättävän paljon.

mussini kirjoitti:

Kun puhutaan maalauksesta on pinta teoksen näkyvä osa. Pinta välittää taiteilijan tarkoittaman sisällön eli kuten totesit, esim. aiheen tai kertomuksen katsojalle. Voisi sanoa, että pinta on katsojan ensimmäinen kontakti teokseen ja sisältö, pinnan välittämä ja aikaansaama tunne, viimeinen.

Pinta sinällään on vain alue maalia, nisäkkään maailmalle lähetetty sofistikoitunut reviirimerkintä. Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan.
Laumassa elää aina vähemmistö joka kykenee ja joilla jää aikaa muuhunkin kuin välittömien tarpeiden tyydyttämiseen. Sisällön avulla tekijä lähettää signaaleja näille lauman jäsenille joiden kautta hänen asemansa taidekentällä määrittyy. Suuri enemmistö laumasta ei näitä signaaleja havaitse saati kykene ymmärtämään.

Kun nyt tarkastellaan Lammin taiteellista tuotantoa on tärkeätä ymmärtää että lauman suuri enemmistö havaitsee pinnan mutta ei sen välittämää sisältöä. Lammi (ja Tammi) on ymmärtänyt että pinnan tulee ja se voi ja täytyykin toimia ilman sisältöä. Pinnan tehtävä on herättää katsojan mielenkiinto teosta kohtaan niin voimakkaana että hän haluaa omistaa sen. Omistaminenhan on muun muassa tapa hankkia ominaisuuksia, liittoutua jonkin itseäänkin paremman kanssa.

Esittävän elementin yhdistäminen abstraktiin taustaan on haastavaa. Taustan ollessa pelkistetyn abstrakti johdattaa se katseen varsinaiseen aiheeseen eli esittävään.

Sekä Tammen että Lammin useissa maalauksissa häiritsee abstraktin taustan suhteettoman suuri osuus teoksesta. Tukeeko tämä abstrakti tausta varsinaista aihetta vai, kuten mielestäni tapahtuu, luo informaatiotyhjiön, alueen vailla sisällöllistä merkitystä. Tämä ei liene ollut tekijän varsinainen tavoite vaan sivutuote johon katsoja on ylireagoinut tekijän tarkoituksen vastaisesti.
Varsinaisesti tarkoitus on ollut teoksesta maksettavan hinnan nostaminen teoksen kokoa kasvattamalla. Sisältö ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa vaan laimenee merkitykseltään pienemmäksi.

Useinhan taustan abstrakti, maalattu osuus loppuu vielä ennen reunaa pelkkään pohjustettuun tai jopa paljaaseen kankaaseen. Tämä lienee tarkoitettu tehokeinoksi, mutta samalla se mielestäni hajottaa ja heikentää kokonaisuutta. Tällainen ei-toivottu vaikutus johtuu juuri taustan liian isosta roolista.
Samalla kun kokonaisuus heikkenee niin taide muuntuu kuvitukseksi ja tarkoitus viehättymiseksi oman siveltimen jäljestä.

Kun tarkastelee tällaista maalausta ja rajaa sitä hieman pienemmäksi se muuttuu yhtenäisemmäksi. Ylimääräinen suodattuu pois merkityksettömänä ja teos eheytyy olennaisen ympärille.

Lammin ansioksi on kuitenkin luettava se että hän ei ”yrittänyt” liikaa ja lipsahtanut sitä kautta teoksissaan korniuden puolelle kuten niin moni hänen jälkeensä putkahtanut taitava siveltimen käyttäjä.

Lue lisää

vaikeudesta. Tässä on mussinilta oivallinen esimerkki taidekritiikistä. Tavallaan tämän mussinin tekstin sisällä voidaan törmätä myös samoihin asioihin joiden parissa taidekriitikot painivat.
"Pinta sinällään on vain alue maalia, nisäkkään maailmalle lähetetty sofistikoitunut reviirimerkintä. Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan.
Laumassa elää aina vähemmistö joka kykenee ja joilla jää aikaa muuhunkin kuin välittömien tarpeiden tyydyttämiseen. Sisällön avulla tekijä lähettää signaaleja näille lauman jäsenille joiden kautta hänen asemansa taidekentällä määrittyy. Suuri enemmistö laumasta ei näitä signaaleja havaitse saati kykene ymmärtämään."
Tässä ylläolevassa kappaleessa on valittu taideteoksen tarkastelun välineeksi lähestymistapa. Sinällään mielenkiintoista lähestyä taidetta näin, mutta olisiko jokin muu lähestymistapa tarkoituksenmukaisempi.

Mussini lähestyy Lammen taidetta purkamalla abstraktin ja esittävän erilleen, leikkelemällä maalauksen osiin. Ajatus siitä että abstraktin taustan suuri koko on laskelmoitua maalauksen hinnan kasvattamista on mielestäni outo. Lammi oli ennenkaikkea mielestäni romantikko, joka maalasi vaikutelmiaan tunnelmista ja mielentiloista. Lammin maalaukset kertovat tarinoita ja ovat perustellusti rakennuttuja komposioita. On outoa mussinilta väittää abstraktin taustan olevan vailla sisällöllistä merkitystä. Onko siis puhtaasti abstrakti työ vailla sisällöllistä merkitystä. Akatemian käyneenä hän yhdisti aika-ajoin melko onnistuneesti abstraktia ja esittävää taidetta tavalla joka tosiaankin on hyvin suosittu. Lammi ymmärsi koko maalamisen olevan aina samalla abstraktia ja myös esittävää ja mielestäni tämä välittyy hänen töistään.

Jokainen antaa tietenkin kritiikkiä omista lähtökohdistaan, mutta kriitikon tulisi olla ainakin jossain määrin selvillä minkä ismin tai ajattelutavan sisällä taiteilija liikkuu työstäessään teoksiaan.
Mielestäni hyvän taidekritiikin tulisikin yrittää ymmärtää taiteilijaa hänen omista lähtökohdistaan käsin ja näin myös auttaa muita lähestymään kyseistä taidetta. Ei vain purkaa taiteilijan teoksia osiin omista lähtokohdista käsin, esim. jonkin kummallisen sosiologisen analyysin takia.

mussini kirjoitti:

Kun puhutaan maalauksesta on pinta teoksen näkyvä osa. Pinta välittää taiteilijan tarkoittaman sisällön eli kuten totesit, esim. aiheen tai kertomuksen katsojalle. Voisi sanoa, että pinta on katsojan ensimmäinen kontakti teokseen ja sisältö, pinnan välittämä ja aikaansaama tunne, viimeinen.

Pinta sinällään on vain alue maalia, nisäkkään maailmalle lähetetty sofistikoitunut reviirimerkintä. Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan.
Laumassa elää aina vähemmistö joka kykenee ja joilla jää aikaa muuhunkin kuin välittömien tarpeiden tyydyttämiseen. Sisällön avulla tekijä lähettää signaaleja näille lauman jäsenille joiden kautta hänen asemansa taidekentällä määrittyy. Suuri enemmistö laumasta ei näitä signaaleja havaitse saati kykene ymmärtämään.

Kun nyt tarkastellaan Lammin taiteellista tuotantoa on tärkeätä ymmärtää että lauman suuri enemmistö havaitsee pinnan mutta ei sen välittämää sisältöä. Lammi (ja Tammi) on ymmärtänyt että pinnan tulee ja se voi ja täytyykin toimia ilman sisältöä. Pinnan tehtävä on herättää katsojan mielenkiinto teosta kohtaan niin voimakkaana että hän haluaa omistaa sen. Omistaminenhan on muun muassa tapa hankkia ominaisuuksia, liittoutua jonkin itseäänkin paremman kanssa.

Esittävän elementin yhdistäminen abstraktiin taustaan on haastavaa. Taustan ollessa pelkistetyn abstrakti johdattaa se katseen varsinaiseen aiheeseen eli esittävään.

Sekä Tammen että Lammin useissa maalauksissa häiritsee abstraktin taustan suhteettoman suuri osuus teoksesta. Tukeeko tämä abstrakti tausta varsinaista aihetta vai, kuten mielestäni tapahtuu, luo informaatiotyhjiön, alueen vailla sisällöllistä merkitystä. Tämä ei liene ollut tekijän varsinainen tavoite vaan sivutuote johon katsoja on ylireagoinut tekijän tarkoituksen vastaisesti.
Varsinaisesti tarkoitus on ollut teoksesta maksettavan hinnan nostaminen teoksen kokoa kasvattamalla. Sisältö ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa vaan laimenee merkitykseltään pienemmäksi.

Useinhan taustan abstrakti, maalattu osuus loppuu vielä ennen reunaa pelkkään pohjustettuun tai jopa paljaaseen kankaaseen. Tämä lienee tarkoitettu tehokeinoksi, mutta samalla se mielestäni hajottaa ja heikentää kokonaisuutta. Tällainen ei-toivottu vaikutus johtuu juuri taustan liian isosta roolista.
Samalla kun kokonaisuus heikkenee niin taide muuntuu kuvitukseksi ja tarkoitus viehättymiseksi oman siveltimen jäljestä.

Kun tarkastelee tällaista maalausta ja rajaa sitä hieman pienemmäksi se muuttuu yhtenäisemmäksi. Ylimääräinen suodattuu pois merkityksettömänä ja teos eheytyy olennaisen ympärille.

Lammin ansioksi on kuitenkin luettava se että hän ei ”yrittänyt” liikaa ja lipsahtanut sitä kautta teoksissaan korniuden puolelle kuten niin moni hänen jälkeensä putkahtanut taitava siveltimen käyttäjä.

Lue lisää

maalausta melko erilaisista näkökulmista, mutta siitähän se kekustelu syntyy. Kommenttisi alun lähestymistapa maalaukseen on aika yllättävä. Lainaan taähän hiukan
"Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan."

Jossakin ketjussa aiemmin olen omana näkemyksenäni tuonut olennaisimmaksi motiiviksi kuvataiteen teolle itseilmauksen tarpeen, se on tietynlaisen nälän tyydyttämistä elämisen edellytyksenä. Asema sosiaalisessa hierarkiassa ja sen mukanaan mahdollisesti tuomat muut elementit ovat vain seurausta siitä, että tuo itseilmaisu on yhteisössä ymmärretty ja hyväksytty.

Abstrakti tausta ei mielestäni Lammilla ja Tammella ole liiallinen, kun vertaa sitä perinteisiin muoto- ja henkilökuviin. Ymmärrän kyllä, että se voi häiritä, mieltymykset ja maut ovat erilaisia. Minun mielestäni Lammin värillisesti tasapainoinen ja usein lähes neutraali tausta antaa tilaa hyvin maalatulle realistiselle hahmolle. Omasta puolestani kuitenkin pikkuisen vieroksun hänen mielestäni selkeästi romanttista ja osin jopa koristeellista tekotapaa. Sen luen kuitenkin nuoruuden tiliin, siinä puhuu herkkä ja avoin mieli, jota maailma ja kokemukset eivät ole kovettaneet.

Reunoille jätetyt maalamattomat pinnat joskus sopivat, joskus häiritsevät. Useat maalarit ovat niitä käyttäneet tehokeinona, joskin useammin annetaan pohjan tulla esiin maalauksen sisällä, josta varsinkin Tyko Sallinen ja Yrjö Saarinen ovat tunnettuja. Maalamattomia laitoja on systemaattisesti vuosikaudet käyttänyt mm. Heinrich Ilmari Rautio, jonka väkevän ekspressiivisiin maalauksiin ne minun mielestäni sopivat. Makuasia.

olivetree kirjoitti:

vaikeudesta. Tässä on mussinilta oivallinen esimerkki taidekritiikistä. Tavallaan tämän mussinin tekstin sisällä voidaan törmätä myös samoihin asioihin joiden parissa taidekriitikot painivat.
"Pinta sinällään on vain alue maalia, nisäkkään maailmalle lähetetty sofistikoitunut reviirimerkintä. Tapa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja viime kädessä sen ainoa todellinen ja luonnollinen motiivi. Keino viestittää lauman muille jäsenille (nousussa olevaa) asemaansa sosiaalisessa hierarkiassa, miten vaan.
Laumassa elää aina vähemmistö joka kykenee ja joilla jää aikaa muuhunkin kuin välittömien tarpeiden tyydyttämiseen. Sisällön avulla tekijä lähettää signaaleja näille lauman jäsenille joiden kautta hänen asemansa taidekentällä määrittyy. Suuri enemmistö laumasta ei näitä signaaleja havaitse saati kykene ymmärtämään."
Tässä ylläolevassa kappaleessa on valittu taideteoksen tarkastelun välineeksi lähestymistapa. Sinällään mielenkiintoista lähestyä taidetta näin, mutta olisiko jokin muu lähestymistapa tarkoituksenmukaisempi.

Mussini lähestyy Lammen taidetta purkamalla abstraktin ja esittävän erilleen, leikkelemällä maalauksen osiin. Ajatus siitä että abstraktin taustan suuri koko on laskelmoitua maalauksen hinnan kasvattamista on mielestäni outo. Lammi oli ennenkaikkea mielestäni romantikko, joka maalasi vaikutelmiaan tunnelmista ja mielentiloista. Lammin maalaukset kertovat tarinoita ja ovat perustellusti rakennuttuja komposioita. On outoa mussinilta väittää abstraktin taustan olevan vailla sisällöllistä merkitystä. Onko siis puhtaasti abstrakti työ vailla sisällöllistä merkitystä. Akatemian käyneenä hän yhdisti aika-ajoin melko onnistuneesti abstraktia ja esittävää taidetta tavalla joka tosiaankin on hyvin suosittu. Lammi ymmärsi koko maalamisen olevan aina samalla abstraktia ja myös esittävää ja mielestäni tämä välittyy hänen töistään.

Jokainen antaa tietenkin kritiikkiä omista lähtökohdistaan, mutta kriitikon tulisi olla ainakin jossain määrin selvillä minkä ismin tai ajattelutavan sisällä taiteilija liikkuu työstäessään teoksiaan.
Mielestäni hyvän taidekritiikin tulisikin yrittää ymmärtää taiteilijaa hänen omista lähtökohdistaan käsin ja näin myös auttaa muita lähestymään kyseistä taidetta. Ei vain purkaa taiteilijan teoksia osiin omista lähtokohdista käsin, esim. jonkin kummallisen sosiologisen analyysin takia.

Lue lisää

Positiivista, että palstalla näkee myös asiallisia kannanottoja joissa jaksetaan esittää perusteltu mielipide käsiteltävästä asiasta. Vastaan samalla tekstillä myös ilpittorelle.

Puhtaasti abstrakti työ ei tietenkään ole vailla sisältöä.
Kuten tekstistäni selviää en kritisoi abstraktia taustaa itsessään vaan sen suhteettoman suurta osuutta maalauksessa. Tämä ”ylimääräinen” alue ei ole teokselle välttämätön vaan päinvastoin. Ilpittore, olivetree eikä ostava yleisö koe aluetta ongelmaksi kuten minä, joten tässä mielipiteemme eroavat.

Vaikka keskustelu lähti liikkeelle taidekritiikistä en ole keskustelun kuluessa hypännyt kriitikon housuihin esittämään kriitikkoa. Kuten huomautit aika usein ”puran taiteilijoiden teoksia omista lähtökohdista käsin”. Joskus toki pilke silmäkulmassa kuten esimerkiksi juuri ”kummallisen sosiologisen analyysin” varjolla. Palsta on niin täynnä äärimmäisen pingottunutta asennetta taiteeseen, että pieni irrottelu lienee sallittua. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö allekirjoittaisi tekstejäni.

Toisaalta olen pohtinut toiminnan motiiveja myös ” taiteilijan omista lähtökohdista käsin” .

Suhteettoman suuri abstrakti tausta selittyy varmasti muillakin motiiveilla, kuten ”perustellusti rakennetulla kompositiolla” tai ” tausta antaa tilaa hyvin maalatulle realistiselle hahmolle” mutta luontevin ja yksinkertaisin on usein juuri se oikea ja tässä tapauksessa motiivina on raha.
Taulut menevät kaupaksi, mutta hinta voisi olla korkeampi. Iän ja kokemuksen myötä hintataso nousee, mutta kovin hitaasti. Kun käytössä olevat resurssit optimoi niin nopein tapa hankkia rahaa on myydä isompia tauluja koska ne maksavat enemmän. Esittävän motiivin koko säilyy samana kuin pienemmissä maalauksissa, mutta nopeasti työstettävä abstrakti tausta muuttaa pienen koon hetkessä suureksi ja hinta seuraa perässä.

Onko tässä sitten mitään moitittavaa? Eikö se ole suunnilleen sama kuin duunari saa pyhänä kaksinkertaisen palkan ja sehän on ihan oikein.
Niin minustakin. Ainoa haittapuoli on teosten kokonaisuuden heikkeneminen, mutta kun tämä ei ole liian yliampuvaa niin metodi toimii.
Minäkin pidän Lammin töistä lukuun ottamatta äsken käsiteltyä omituisuutta. Joissakin töissä se näkyy, mutta ei läheskään kaikissa. Ja se, että toiminnan motiivina on mielestäni raha on mitä luonnollisinta ja hyväksyttävintä. Kyllähän taiteilijallakin on oikeus toimeentuloon.

Ihmiset niin mielellään ”parantelevat” heille läheisen tai tärkeän henkilön toiminnan motiiveja.

mussini kirjoitti:

Positiivista, että palstalla näkee myös asiallisia kannanottoja joissa jaksetaan esittää perusteltu mielipide käsiteltävästä asiasta. Vastaan samalla tekstillä myös ilpittorelle.

Puhtaasti abstrakti työ ei tietenkään ole vailla sisältöä.
Kuten tekstistäni selviää en kritisoi abstraktia taustaa itsessään vaan sen suhteettoman suurta osuutta maalauksessa. Tämä ”ylimääräinen” alue ei ole teokselle välttämätön vaan päinvastoin. Ilpittore, olivetree eikä ostava yleisö koe aluetta ongelmaksi kuten minä, joten tässä mielipiteemme eroavat.

Vaikka keskustelu lähti liikkeelle taidekritiikistä en ole keskustelun kuluessa hypännyt kriitikon housuihin esittämään kriitikkoa. Kuten huomautit aika usein ”puran taiteilijoiden teoksia omista lähtökohdista käsin”. Joskus toki pilke silmäkulmassa kuten esimerkiksi juuri ”kummallisen sosiologisen analyysin” varjolla. Palsta on niin täynnä äärimmäisen pingottunutta asennetta taiteeseen, että pieni irrottelu lienee sallittua. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö allekirjoittaisi tekstejäni.

Toisaalta olen pohtinut toiminnan motiiveja myös ” taiteilijan omista lähtökohdista käsin” .

Suhteettoman suuri abstrakti tausta selittyy varmasti muillakin motiiveilla, kuten ”perustellusti rakennetulla kompositiolla” tai ” tausta antaa tilaa hyvin maalatulle realistiselle hahmolle” mutta luontevin ja yksinkertaisin on usein juuri se oikea ja tässä tapauksessa motiivina on raha.
Taulut menevät kaupaksi, mutta hinta voisi olla korkeampi. Iän ja kokemuksen myötä hintataso nousee, mutta kovin hitaasti. Kun käytössä olevat resurssit optimoi niin nopein tapa hankkia rahaa on myydä isompia tauluja koska ne maksavat enemmän. Esittävän motiivin koko säilyy samana kuin pienemmissä maalauksissa, mutta nopeasti työstettävä abstrakti tausta muuttaa pienen koon hetkessä suureksi ja hinta seuraa perässä.

Onko tässä sitten mitään moitittavaa? Eikö se ole suunnilleen sama kuin duunari saa pyhänä kaksinkertaisen palkan ja sehän on ihan oikein.
Niin minustakin. Ainoa haittapuoli on teosten kokonaisuuden heikkeneminen, mutta kun tämä ei ole liian yliampuvaa niin metodi toimii.
Minäkin pidän Lammin töistä lukuun ottamatta äsken käsiteltyä omituisuutta. Joissakin töissä se näkyy, mutta ei läheskään kaikissa. Ja se, että toiminnan motiivina on mielestäni raha on mitä luonnollisinta ja hyväksyttävintä. Kyllähän taiteilijallakin on oikeus toimeentuloon.

Ihmiset niin mielellään ”parantelevat” heille läheisen tai tärkeän henkilön toiminnan motiiveja.

Lue lisää

ja kannanottoja perusteleva keskustelu on todella täälläkin mahdollista, joskin perin harvinaista, ja tietysti ilahduttaa voida osallistua sellaiseen..

Tekstissäsi kajoan yhteen kohtaan, tähän
"... Kun käytössä olevat resurssit optimoi niin nopein tapa hankkia rahaa on myydä isompia tauluja koska ne maksavat enemmän. Esittävän motiivin koko säilyy samana kuin pienemmissä maalauksissa....Ja se, että toiminnan motiivina on mielestäni raha on mitä luonnollisinta ja hyväksyttävintä."

Maailmalla maalausten suuri koko on ollut osa genreä jo viisikymmentä vuotta ja meilläkin ainakin kolmekymmentä. Todella suuri ovat tehneet mm. Jarmo Mäkilä ja Osmo Rauhala mutta kokoluokkaa noin 150x200 jo useimmat taiteilijat. En usko, että kyseessä on hinnoittelu eli hintapyyntö tehtäisiin periaatteella €/m2. Arvelen, että takana on koko aikakudelle ominainen megalomania; kun häly on suurta, on huudettava kovempaa, jotta tulisi kuulluksi. Vertaisin tätä kevyeen musiikkiin, jossa napit ovat jo iät ja ajat olleet kaakossa.

Tämä maalausten koon kasvattaminen alkaa jo taideoppilaitoksissa, vaikka hyvät piirustus ja maalaustaidot kehittyvät pahaiten perinteisissä kohtuullisissa maalauskoossa. Ainakin oma kokemukseni on, että suurikokoisen maalauksen hallinta niin motiivin kuin värienkäytön, tai sinun mukaasi sisällön ja pinnan, osalta on selvästi vaikeampaa kuin "tavanomaisten seinätaulujen kokoisissa". Tässä suhteessa Lammikin on vain oman aikansa tulkki.

Ja lopuksi, otan hiukan sanojani takaisin. Muistikuvani Lammin töistä perustuivat kai koko lailla hänen töittensä postuumiin näyttelyyn Amoksella, jossa olen viimeksi niitä nähnyt. Muistin äkkiä, että minullahan pitäisi olla pieni luettelo hänen töistään, ja olihan sellainen. Se on painettu 2000 ja ilmeisesti saman vuoden Oljemarkin ja Salmelan näyttelyihin tehty. Luettelossa on myös kolme työtä, joissa kuva ala on 140x260...100x130 ja ehkä enintään kymmenyksen siitä vievä figuuri on sijoitettu toiseen laitaan. Näissä figuuri jää täysin sivuosaan, maalaukset ovat täysabstrakteja töitä, joiden painoarvo lepää kuitenkin suurelta osalta figuurin varassa, se on näissä tehokeino, ei varsinainen motiivi. Kritisointisi sellaisista on kyllä paikallaan, jos niitä tarkastellaan figuurimaalauksina.

ilpittore kirjoitti:

ja kannanottoja perusteleva keskustelu on todella täälläkin mahdollista, joskin perin harvinaista, ja tietysti ilahduttaa voida osallistua sellaiseen..

Tekstissäsi kajoan yhteen kohtaan, tähän
"... Kun käytössä olevat resurssit optimoi niin nopein tapa hankkia rahaa on myydä isompia tauluja koska ne maksavat enemmän. Esittävän motiivin koko säilyy samana kuin pienemmissä maalauksissa....Ja se, että toiminnan motiivina on mielestäni raha on mitä luonnollisinta ja hyväksyttävintä."

Maailmalla maalausten suuri koko on ollut osa genreä jo viisikymmentä vuotta ja meilläkin ainakin kolmekymmentä. Todella suuri ovat tehneet mm. Jarmo Mäkilä ja Osmo Rauhala mutta kokoluokkaa noin 150x200 jo useimmat taiteilijat. En usko, että kyseessä on hinnoittelu eli hintapyyntö tehtäisiin periaatteella €/m2. Arvelen, että takana on koko aikakudelle ominainen megalomania; kun häly on suurta, on huudettava kovempaa, jotta tulisi kuulluksi. Vertaisin tätä kevyeen musiikkiin, jossa napit ovat jo iät ja ajat olleet kaakossa.

Tämä maalausten koon kasvattaminen alkaa jo taideoppilaitoksissa, vaikka hyvät piirustus ja maalaustaidot kehittyvät pahaiten perinteisissä kohtuullisissa maalauskoossa. Ainakin oma kokemukseni on, että suurikokoisen maalauksen hallinta niin motiivin kuin värienkäytön, tai sinun mukaasi sisällön ja pinnan, osalta on selvästi vaikeampaa kuin "tavanomaisten seinätaulujen kokoisissa". Tässä suhteessa Lammikin on vain oman aikansa tulkki.

Ja lopuksi, otan hiukan sanojani takaisin. Muistikuvani Lammin töistä perustuivat kai koko lailla hänen töittensä postuumiin näyttelyyn Amoksella, jossa olen viimeksi niitä nähnyt. Muistin äkkiä, että minullahan pitäisi olla pieni luettelo hänen töistään, ja olihan sellainen. Se on painettu 2000 ja ilmeisesti saman vuoden Oljemarkin ja Salmelan näyttelyihin tehty. Luettelossa on myös kolme työtä, joissa kuva ala on 140x260...100x130 ja ehkä enintään kymmenyksen siitä vievä figuuri on sijoitettu toiseen laitaan. Näissä figuuri jää täysin sivuosaan, maalaukset ovat täysabstrakteja töitä, joiden painoarvo lepää kuitenkin suurelta osalta figuurin varassa, se on näissä tehokeino, ei varsinainen motiivi. Kritisointisi sellaisista on kyllä paikallaan, jos niitä tarkastellaan figuurimaalauksina.

Lue lisää

Lammi ihannoi realismia ja "vanhoja mestareita". Kuulemani mukaan hänen oli siitä syystä vaikeaa päästä suomessa hyvään taidekouluun.
Suuret figuurit abstraktilla taustalla olivat pakonsanelemia. Sillä tavalla sommiteltuina Lammilla oli mahdollisuus saada rakastamansa muotokuvamaalaus 2000 luvulla esille ja taideyhteisöä jotenkin kiinnostavaksi.
Keskusteluissa kannattaa mielestäni kiinnittää erikoisen paljon huomiota Lammin opettajiin eritysesti Noormarkussa kuin muuallakin. Taiteilijan nuoruudessa on heidän opetuksillaan varsin suuri merkitys joka näkyy töissä.
Lammi ei mielestäni ehtinyt tehdä opiskelunsa jälkeen ensimmäistäkään "omanlaistaan maalausta" vaan kaikessa hän toisti esikuviensa kädenjälkeä, niin suomalaisten kuin euroopalaisten taiteilijoiden.
Tämä ei tietenkään ole huono asia vaan kiinnostava siksi mitä ne Lammin omaperäiset aiheet lammilaisittain olisivatkaan olleet ???

ilpittore kirjoitti:

ja kannanottoja perusteleva keskustelu on todella täälläkin mahdollista, joskin perin harvinaista, ja tietysti ilahduttaa voida osallistua sellaiseen..

Tekstissäsi kajoan yhteen kohtaan, tähän
"... Kun käytössä olevat resurssit optimoi niin nopein tapa hankkia rahaa on myydä isompia tauluja koska ne maksavat enemmän. Esittävän motiivin koko säilyy samana kuin pienemmissä maalauksissa....Ja se, että toiminnan motiivina on mielestäni raha on mitä luonnollisinta ja hyväksyttävintä."

Maailmalla maalausten suuri koko on ollut osa genreä jo viisikymmentä vuotta ja meilläkin ainakin kolmekymmentä. Todella suuri ovat tehneet mm. Jarmo Mäkilä ja Osmo Rauhala mutta kokoluokkaa noin 150x200 jo useimmat taiteilijat. En usko, että kyseessä on hinnoittelu eli hintapyyntö tehtäisiin periaatteella €/m2. Arvelen, että takana on koko aikakudelle ominainen megalomania; kun häly on suurta, on huudettava kovempaa, jotta tulisi kuulluksi. Vertaisin tätä kevyeen musiikkiin, jossa napit ovat jo iät ja ajat olleet kaakossa.

Tämä maalausten koon kasvattaminen alkaa jo taideoppilaitoksissa, vaikka hyvät piirustus ja maalaustaidot kehittyvät pahaiten perinteisissä kohtuullisissa maalauskoossa. Ainakin oma kokemukseni on, että suurikokoisen maalauksen hallinta niin motiivin kuin värienkäytön, tai sinun mukaasi sisällön ja pinnan, osalta on selvästi vaikeampaa kuin "tavanomaisten seinätaulujen kokoisissa". Tässä suhteessa Lammikin on vain oman aikansa tulkki.

Ja lopuksi, otan hiukan sanojani takaisin. Muistikuvani Lammin töistä perustuivat kai koko lailla hänen töittensä postuumiin näyttelyyn Amoksella, jossa olen viimeksi niitä nähnyt. Muistin äkkiä, että minullahan pitäisi olla pieni luettelo hänen töistään, ja olihan sellainen. Se on painettu 2000 ja ilmeisesti saman vuoden Oljemarkin ja Salmelan näyttelyihin tehty. Luettelossa on myös kolme työtä, joissa kuva ala on 140x260...100x130 ja ehkä enintään kymmenyksen siitä vievä figuuri on sijoitettu toiseen laitaan. Näissä figuuri jää täysin sivuosaan, maalaukset ovat täysabstrakteja töitä, joiden painoarvo lepää kuitenkin suurelta osalta figuurin varassa, se on näissä tehokeino, ei varsinainen motiivi. Kritisointisi sellaisista on kyllä paikallaan, jos niitä tarkastellaan figuurimaalauksina.

Lue lisää

Mikäli käsitys Ilkka Lammesta on Amoksen näyttelystä, niin silloin käsitys tosiaan on puutteellinen. Siellä ei ollut hänen viimeisimpiä teoksia muutamaa keskeneräistä teosta lukuunottamatta.

Tein pyynnöstä heille luettelon viimeisimpien teosten ostajista, mutta niitä en surukseni näyttelyssä nähnyt. Toivottavasti sitten myöhemmin..

En ehtinyt tutustua Ilkaan, mutta useisiin hänen läheisiin ihmisiin kylläkin sitten hieman myöhemmin. Sen ainakin voin sanoa, että hän maalasi sydämellään, eikä mitenkään laskelmoiden. Siitä olen varma.

Taiteilija.. kirjoitti:

Mikäli käsitys Ilkka Lammesta on Amoksen näyttelystä, niin silloin käsitys tosiaan on puutteellinen. Siellä ei ollut hänen viimeisimpiä teoksia muutamaa keskeneräistä teosta lukuunottamatta.

Tein pyynnöstä heille luettelon viimeisimpien teosten ostajista, mutta niitä en surukseni näyttelyssä nähnyt. Toivottavasti sitten myöhemmin..

En ehtinyt tutustua Ilkaan, mutta useisiin hänen läheisiin ihmisiin kylläkin sitten hieman myöhemmin. Sen ainakin voin sanoa, että hän maalasi sydämellään, eikä mitenkään laskelmoiden. Siitä olen varma.

Lue lisää

Tämä on jo vanha ketju, mutta sattui silmään kuitenkin.

Amoksen näyttelystä 2004-2005: museo valitsi esillä olleet teokset. Parin viimeisen vuoden näyttelyistä (Salmela, Sajaniemi, Oljemark, Pintura) pyydettiin listat ostajista ja sitten etsittiin yksitellen niitä, joille Ilkka oli myynyt töitä suoraan ateljeeltaan. Perikunnalle jääneistä töistä oli tuolloin jo olemassa teosluettelo valokuvineen. Koska kyseessä oli retrospektiivinen näyttely, museo halusi esille töitä Ilkan koko uran varrelta, ja varhaisemmista maalauksista suurin osa oli juuri perikunnalla. Niistä taas valtaosa oli sellaisia, joita ei ollut aiemmin nähty julkisuudessa, joten ehkä se oli yksi syy painottaa valintoja vanhempien töiden suuntaan.

Amoksella oli esillä yksi keskeneräinen teos, se joka jäi Ilkalta telineelle kun hän lähti kohtalokkaalle juhannusreissulleen Porvooseen.

Lähivuosina on suunnitteilla näyttely, johon tulee juuri noita Ilkan viimeisten vuosien teoksia.

Niin, se ei ole kritiikin kirjoittajasta kiinni valitettavasti. Julkaisuajankohdasta päättävät toimitussihteeristöt ja kulttuuripalstojenpalstojen vastaavat, vaikka he yleensä antavatkin meille toimeksiantoja tiettyihin näyttelyihin. Tämä on totuus.

Eki:( kirjoitti:

Niin, se ei ole kritiikin kirjoittajasta kiinni valitettavasti. Julkaisuajankohdasta päättävät toimitussihteeristöt ja kulttuuripalstojenpalstojen vastaavat, vaikka he yleensä antavatkin meille toimeksiantoja tiettyihin näyttelyihin. Tämä on totuus.

Lue lisää

Totta kuin vesi! Usein kuitenkin kulttuuripalstojen vastaavilla on taiteilijoissa omat suosikkinsa jotka ovat joskus sopivasti muistaneet häntä merkkipäivinään esimerkiksi. Silloin arvostelu tai esittelyjuttu ilmestyy lehteen jo näyttelyn ensipäivinä ja saattaapa ilmestyä jopa ennen virallisen näyttelyn avajaisia.
Tunnen myös tapauksia että tiettyjen taiteilijoiden näyttelyihin ei edes anneta toimeksiantoa vaikka taiteilija esimerkiksi muualla suomessa saattaa olla tosi hot. Syy useinmiten on että kulttuuripalstan vastaava ei satu tykkäämään taiteilijasta ja hänen teoksistaan. Tunnen kovasti halua julkaista tässä tuon lehden nimen mutta en sitä tee oman etuni nimissä.

viikon- ja kuukaudenpäivillä kun ei minulle ole niin suurta merkitystä, ja niinpä en edes tarkistanut lehdistä päiviä. Harvat tärkeät asiat hoituvat ajallaan, yleensä, ja vähemmän tärkeillä ei niin väliä olekaan.

Hiukan harkitsin tuota "ainakin Saarikosken", mutta kun kaikki eivät säännöllisesti lue Hesaria niin pidin sitä olennaisempana seuraavasta syystä. Jo aloituksessa sanoin Forsblomin tekstiä hyväksi, koska olen samaa mieltä hänen kanssaan (vaikka huomasinkin hänen oman etunsa esilletuonnin). Uskon myös, että suuri osa taiteilijakunnasta yhtyy hänen näkemyksiinsä. Siten hänen kritiikkinsä lukeminen on kuin lukisi omia ajatuksiaan. Kiinnostavaa sen sijaan on, miten siihen kritiikin kohde vastaa, ja lehtihän vastaa aina tällaiseen ja saa myös viimeisen sanan. Kun Forsblomin kirjoitus oli jo päivän vanha, ajattelin joidenkin vielä ehtivän hankkia Saarikosken vastineen julkaisupäivänä, päivänkin vanhoja lehtiä kun on jo aika vaikea enää saada käsiinsä.

Yhdyn siihen kun sanot "Kriitikkojen tasosta voisi kirjoitella...", mutta en sen jatkoon "..mutta jääköön.". Tein keskustelualoituksen juuri saadakseni aikaan keskustelun kuvataiteen kritiikistä mediassa. Se on ainakin Hesarissa sillisalaattia kuten sanot. NYT-liite antaa kyllä viikottain kohtalaisen hyvin tiedon pääkaupungin ja osin myös sen lähiympäristön näyttelytarjonnasta, joten näyttelyihin ylensä ehtii jos on aikaa ja kiinnostusta. Mutta kritiikit tulevat miten sattuu jos yleensä tulevat, ja hyvin usein auttamattoman myöhään.

Hesarin kritiikit ovat lähes poikkeuksetta heikkoja. Jos palstatilaa on niin vähän kuin Saarikoski antaa ymmärtää, niin silloin luen mieluummin pitkiä ja asiaan syventyviä arvioita harvemminkin kuin muutaman palstamillin mitään sanomattomia sutaisuja usein. Tähän voisi osin päästä uhraamalla silloin tällöin koko sivu parille kolmelle hyvälle näyttelylle ja viemättä liikaa tilaa kuvilla (Picasso-näyttelyyn lehti on kyllä satsannut kai kymmeniä sivuja vaikka kansaa olisi taatusti virrannut Ateneumiin muutenkin). Mainitsemasi vakiopäiväkin olisi varmaan parempi kuin nykyinen käytäntö vaikka se ei vielä poistakaan kritiikin tasokysymystä.

Mutta kritiikin taso, mitä odotatte median kritiikiltä?

ilpittore kirjoitti:

viikon- ja kuukaudenpäivillä kun ei minulle ole niin suurta merkitystä, ja niinpä en edes tarkistanut lehdistä päiviä. Harvat tärkeät asiat hoituvat ajallaan, yleensä, ja vähemmän tärkeillä ei niin väliä olekaan.

Hiukan harkitsin tuota "ainakin Saarikosken", mutta kun kaikki eivät säännöllisesti lue Hesaria niin pidin sitä olennaisempana seuraavasta syystä. Jo aloituksessa sanoin Forsblomin tekstiä hyväksi, koska olen samaa mieltä hänen kanssaan (vaikka huomasinkin hänen oman etunsa esilletuonnin). Uskon myös, että suuri osa taiteilijakunnasta yhtyy hänen näkemyksiinsä. Siten hänen kritiikkinsä lukeminen on kuin lukisi omia ajatuksiaan. Kiinnostavaa sen sijaan on, miten siihen kritiikin kohde vastaa, ja lehtihän vastaa aina tällaiseen ja saa myös viimeisen sanan. Kun Forsblomin kirjoitus oli jo päivän vanha, ajattelin joidenkin vielä ehtivän hankkia Saarikosken vastineen julkaisupäivänä, päivänkin vanhoja lehtiä kun on jo aika vaikea enää saada käsiinsä.

Yhdyn siihen kun sanot "Kriitikkojen tasosta voisi kirjoitella...", mutta en sen jatkoon "..mutta jääköön.". Tein keskustelualoituksen juuri saadakseni aikaan keskustelun kuvataiteen kritiikistä mediassa. Se on ainakin Hesarissa sillisalaattia kuten sanot. NYT-liite antaa kyllä viikottain kohtalaisen hyvin tiedon pääkaupungin ja osin myös sen lähiympäristön näyttelytarjonnasta, joten näyttelyihin ylensä ehtii jos on aikaa ja kiinnostusta. Mutta kritiikit tulevat miten sattuu jos yleensä tulevat, ja hyvin usein auttamattoman myöhään.

Hesarin kritiikit ovat lähes poikkeuksetta heikkoja. Jos palstatilaa on niin vähän kuin Saarikoski antaa ymmärtää, niin silloin luen mieluummin pitkiä ja asiaan syventyviä arvioita harvemminkin kuin muutaman palstamillin mitään sanomattomia sutaisuja usein. Tähän voisi osin päästä uhraamalla silloin tällöin koko sivu parille kolmelle hyvälle näyttelylle ja viemättä liikaa tilaa kuvilla (Picasso-näyttelyyn lehti on kyllä satsannut kai kymmeniä sivuja vaikka kansaa olisi taatusti virrannut Ateneumiin muutenkin). Mainitsemasi vakiopäiväkin olisi varmaan parempi kuin nykyinen käytäntö vaikka se ei vielä poistakaan kritiikin tasokysymystä.

Mutta kritiikin taso, mitä odotatte median kritiikiltä?

Lue lisää

Ja nimenomaan tässä: "Hesarin kritiikit ovat lähes poikkeuksetta heikkoja."
Kerran "kritiikin kannukset" saaneena uskallan yhtyä sinun päätelmiisi noista asioista. Muuten koen olevani jäävi ottamaan kantaa tuon aloituksesi sisältöön. Kiitos kuitenkin sinulle että nostit "kissan pöydälle" ja toivon että nyt otettaisiin kantaa oikealla tavalla näihin asioihin täälläkin!
Muutamia totuuksia on jo pistetty pöydälle.

mainitaankin yhdeksi suomalaisten peruspaheista, niin ei se nyt sentään joka rakoon sovi. Se sopii kuitenkin väärin käytettäväksi silloin, kun asia-argumentit keskustelussa loppuvat.

Kriitikkojen koulutusta kukaan ei liene asettanut kyseenalaiseksi, vain ammattitaidon. Toisaalta kriitikolta tulee kai edellyttää oman alansa sekä teoreettista, tiedollista että kokemuksellista osaamista, eikä sillä ole väliä mistä ja miten nuo tiedot ja taidot on hankittu. Esimerkiksi Hesarin musiikkikriitikot vaikuttavat päteviltä niin esitettävän musiikin kuin esittäjien osaamisen ja tulkinnan suhteen, eikä makuasioita tulee sekoittaa niihin. Heidän kritiikkinsä ovat säännöllisesti pitempiä ja analysoivampia kuin kuvataidekollegoidensa, vaikka toimivat samojen premissien alaisina. Onko kyse sitten palstatilan käytön tai aiheen priorisoinnista vai mistä?

Mitä sitten tarkoittanet, kun kirjoitat "älkää te kritisoiko lahjakkaita"? Kritisoimme kritiikkien tasoa eikä se välttämättä ole sama kuin kritisoida kriitikkoja. Heilläkin tekemisillään on omat rajansa, jotka usein ovat toisten asettamia, kuten Saarikosken vastauksesta ilmenee. Se ei kuitenkaan ole mikään kelvollinen puolustus heikolle kritiikille.

Pyydän ystävällisesti että et linkittäisi enää noita "mainioita töitäsi" tänne. Tulee vähän huono olo..

ilpittore kirjoitti:

mainitaankin yhdeksi suomalaisten peruspaheista, niin ei se nyt sentään joka rakoon sovi. Se sopii kuitenkin väärin käytettäväksi silloin, kun asia-argumentit keskustelussa loppuvat.

Kriitikkojen koulutusta kukaan ei liene asettanut kyseenalaiseksi, vain ammattitaidon. Toisaalta kriitikolta tulee kai edellyttää oman alansa sekä teoreettista, tiedollista että kokemuksellista osaamista, eikä sillä ole väliä mistä ja miten nuo tiedot ja taidot on hankittu. Esimerkiksi Hesarin musiikkikriitikot vaikuttavat päteviltä niin esitettävän musiikin kuin esittäjien osaamisen ja tulkinnan suhteen, eikä makuasioita tulee sekoittaa niihin. Heidän kritiikkinsä ovat säännöllisesti pitempiä ja analysoivampia kuin kuvataidekollegoidensa, vaikka toimivat samojen premissien alaisina. Onko kyse sitten palstatilan käytön tai aiheen priorisoinnista vai mistä?

Mitä sitten tarkoittanet, kun kirjoitat "älkää te kritisoiko lahjakkaita"? Kritisoimme kritiikkien tasoa eikä se välttämättä ole sama kuin kritisoida kriitikkoja. Heilläkin tekemisillään on omat rajansa, jotka usein ovat toisten asettamia, kuten Saarikosken vastauksesta ilmenee. Se ei kuitenkaan ole mikään kelvollinen puolustus heikolle kritiikille.

Lue lisää

Enhän minäkään nuorukaisena osoittanut halveksuntaani vanhoja konkareita vastaan. Näköispiirtäminen on tosiaan tällä palstalla saanut kaikki kirjoittajat valtaansa. Anatakaa jo ammattilaiskriitikkojen olla rauhassa. Ja antakaa heidän tehdä sitä ammattia jonka koulutus on heille suonut. Hyvä herrasväki.

Minä itse olen saanut koulutuksen aikoinani siihen alaan jonka minä taidan. Enhän ala tällä koulutuksella kritisoimaan vaikkapa lääkäreitä tai juristeja. Myönnän itselleni että olen taiteen huippuosaaja, mutta en sentään lääketieteen tai juridiikan.

Repin.. kirjoitti:

Pyydän ystävällisesti että et linkittäisi enää noita "mainioita töitäsi" tänne. Tulee vähän huono olo..

Kuules poikanen. Anna isojen miesten tehdä taidetta, ja jätä arvioinnit ammattikriitikoille.

Epikuros... kirjoitti:

Enhän minäkään nuorukaisena osoittanut halveksuntaani vanhoja konkareita vastaan. Näköispiirtäminen on tosiaan tällä palstalla saanut kaikki kirjoittajat valtaansa. Anatakaa jo ammattilaiskriitikkojen olla rauhassa. Ja antakaa heidän tehdä sitä ammattia jonka koulutus on heille suonut. Hyvä herrasväki.

Minä itse olen saanut koulutuksen aikoinani siihen alaan jonka minä taidan. Enhän ala tällä koulutuksella kritisoimaan vaikkapa lääkäreitä tai juristeja. Myönnän itselleni että olen taiteen huippuosaaja, mutta en sentään lääketieteen tai juridiikan.

Lue lisää

tulee mieleeni paljon toistettu (kai Churchillin sanomaksi todettu) aforisminomainen kiteytys: joka nuorena ei ole radikaali, sillä ei ole sydäntä, joka vanhana ei ole konservatiivi, sillä ei ole älyä.

Päivälehtikriitikko on yleisön palvelija ja jos hän ei saavuta yleisöään, ei hän ole ammatissaan onnistunut. Yleisö on lehtien lukijat, siis mekin. Kriitikot eivät ole erityissuojelua tarvitseva ammattikunta, päin vastoin, hehän asettuvat päivittäin omien tekstiensä kritiikille alttiiksi. Kritiikki on useimmin henkilkohtainen kannanotto, eikä kenenkään kritiikin ulkopuolella demokratiassa olla voi olla mikään yhteikunnan sektori eikä ammatti.

Mitään kriitikon koulutusta ei ole, luojan kiitos, kriitikoksi voi ryhtyä millä hyvänsä koulutuspohjalla, vaikka osuvasti valittu opintoyhdistelmä saattaakin helpottaa kriitikoksi ryhtyvän ammattitaidon hankintaa. Ammattitaitohan varsinaisesti hankitaan vasta ammattia harjoitettaessa. Jokusilta se onnistuu vaan ei kaikilta.