Hei,
Olen vaihtamassa pois Nordeasta (olen sille liian pieni asiakas tällä hetkellä ;). Mitä pankkia suosittelet? Se, että asennne on kunnossa pieniinkin asiakkaisiin sekä sujuva, luotettava palvelu merkkaavat.
Vaihtaisi pankkia, mutta mihin?
15
1114
Vastaukset
- ...
Jos haet "pienen ihmisen" pankkia.
- xtu
Kiitos! Ja jep, "pienen" :). (Eikä sitä koskaan tiedä kenestä tulee "suuri", siksikin "suuren" asenne ihmetyttää. Asiakas kuin asiakas on asiakaspalvelun paras perusasenne.)
Olen katsellut asiakastyytyväisyystuloksia (tosin ne olivat jo hieman vanhoja), ja parhaat arvosanat saaneeseen ryhmään "Muut" (mm. Tapiola) kuuluvia ei oltu erikseen eritelty.
Onko sinulla tai jollain muulla tuntumaa perustella, miksi nämä nimeämäsi kaksi parempia kuin esim. Säästöpankki?
Olen ollut aina saman pankin asiakas, joten ei ole tuntumaa muihin pankkeihin. OP:sta olen kuullut hyvää. Tapiola kiinnostaisi, minulla on siellä vakuutuksiakin.
(PS. Kyseessä siis perusasiakkuus, ei lainatarvetta ym. Lisäksi toiveena, että kun joskus, tosin harvoin, jotain asiaa joutuu hoitamaan konttorissa, että siellä ei jonotuteta ihmisä jopa tunnin mittaisesti. Sekin kertoo asenteesta. Vai onko joka pankissa nykyisin sama tilanne.) - 123345245
xtu kirjoitti:
Kiitos! Ja jep, "pienen" :). (Eikä sitä koskaan tiedä kenestä tulee "suuri", siksikin "suuren" asenne ihmetyttää. Asiakas kuin asiakas on asiakaspalvelun paras perusasenne.)
Olen katsellut asiakastyytyväisyystuloksia (tosin ne olivat jo hieman vanhoja), ja parhaat arvosanat saaneeseen ryhmään "Muut" (mm. Tapiola) kuuluvia ei oltu erikseen eritelty.
Onko sinulla tai jollain muulla tuntumaa perustella, miksi nämä nimeämäsi kaksi parempia kuin esim. Säästöpankki?
Olen ollut aina saman pankin asiakas, joten ei ole tuntumaa muihin pankkeihin. OP:sta olen kuullut hyvää. Tapiola kiinnostaisi, minulla on siellä vakuutuksiakin.
(PS. Kyseessä siis perusasiakkuus, ei lainatarvetta ym. Lisäksi toiveena, että kun joskus, tosin harvoin, jotain asiaa joutuu hoitamaan konttorissa, että siellä ei jonotuteta ihmisä jopa tunnin mittaisesti. Sekin kertoo asenteesta. Vai onko joka pankissa nykyisin sama tilanne.)Handelsbanken. Jos vaan konttori löytyy omalta kylältä, niin suosittelen. Palvelumaksut ei ole 0 euroa, mutta ainoat mitä tällä hetkellä maksan on 1,5e kuukaudessä Visa Debitistä.
Ikinä ei ole tarvinut pankissa jonottaa yli 2 minuuttia. Ja työntekijät ovat ystävällisiä, myös pienelle asiakkaalle. - ...
xtu kirjoitti:
Kiitos! Ja jep, "pienen" :). (Eikä sitä koskaan tiedä kenestä tulee "suuri", siksikin "suuren" asenne ihmetyttää. Asiakas kuin asiakas on asiakaspalvelun paras perusasenne.)
Olen katsellut asiakastyytyväisyystuloksia (tosin ne olivat jo hieman vanhoja), ja parhaat arvosanat saaneeseen ryhmään "Muut" (mm. Tapiola) kuuluvia ei oltu erikseen eritelty.
Onko sinulla tai jollain muulla tuntumaa perustella, miksi nämä nimeämäsi kaksi parempia kuin esim. Säästöpankki?
Olen ollut aina saman pankin asiakas, joten ei ole tuntumaa muihin pankkeihin. OP:sta olen kuullut hyvää. Tapiola kiinnostaisi, minulla on siellä vakuutuksiakin.
(PS. Kyseessä siis perusasiakkuus, ei lainatarvetta ym. Lisäksi toiveena, että kun joskus, tosin harvoin, jotain asiaa joutuu hoitamaan konttorissa, että siellä ei jonotuteta ihmisä jopa tunnin mittaisesti. Sekin kertoo asenteesta. Vai onko joka pankissa nykyisin sama tilanne.)Paikalliset Säästö- ja osuuspankit on varmasti myös yksi hyvä vaihtoehto.
- Käsittämätön pankki
123345245 kirjoitti:
Handelsbanken. Jos vaan konttori löytyy omalta kylältä, niin suosittelen. Palvelumaksut ei ole 0 euroa, mutta ainoat mitä tällä hetkellä maksan on 1,5e kuukaudessä Visa Debitistä.
Ikinä ei ole tarvinut pankissa jonottaa yli 2 minuuttia. Ja työntekijät ovat ystävällisiä, myös pienelle asiakkaalle.uskomattoman jäätävää palvelua. Aivan pohjat. Alemmas ei pääse muuten kuin heittämällä niskapersotteella ulos heti ulko-ovesta sisään astuttua.
Paikkakunnalleni oli avattu uusi Handelin konttori (ensimmäinen), ja oletin että he haluavat asiakkaita seudulta.
Siihen aikaan asuntolaina oli suunnitelmissa päällimmäisenä joten kävin konttorissa varaamassa ajan henkilökohtaiselle neuvottelulle asiakkuudesta ja lainatarjouksesta. Ajan varaaminen kävi hyvin.
Kun sitten sovittuna päivänä sovittuun aikaa tulin pankkiin sovitun ihmisen kanssa varattuun 1-2 tunnin keskusteluun niin homma kääntyi ihan päälaelleen. Ilmoitin itsestäni ja sovitusta ajasta, käteltiin, pankin täti kysyi tuloja sen enempi pankkiaan mainostaen tai tilannetta pohjustaen. Kerroin tuloni, hän naputteli laskintaan ja sanoi summan mitä he voivat antaa lainaa asunnonostoon. Summa oli naurettava, kuulosti pikemminkin kulutusluotolta tai autolainalta.
Hän ei kysynyt haluamastani viitekorosta, vaimon tuloista, laina-ajasta tai omasta rahoituksestani (jota oli noin 1/3 asunnon hinnasta) muusta varallisuudesta tai ylipäätään mistään. Hän ei tehnyt minkäänlaista laskemaa "tarjouksesta", kertoi ylimalkaisen "noin" marginaalin (aivan järkky). Saatikka että olisi kiinnostunut mukanani tuomista, lainaneuvottelussa tarvittavista papereista, tai ylipäätään kirjannut minua heidän järjestelmäänsä asiakkaaksi jolle on tehty lainatarjous. Työpaikka (vakinainen) tai ikä (koulut ja armeija käyty, töissä ollut jo 5 vuotta) ei kiinnostanut.
Sanoi vain että ota tai jätä ja jatkoi koneensa räpläämistä (ilmeisesti sähköpostin luku oli jäänyt harmittavasti kesken tai netissä oli jotain mielenkiintoisempaa). Istuin H-moilasena ihmeissäni. Neuvotteluihin oli kulunut noin 30 sek. Esitin varovasti kysymyksen että voisin olla kiinnostunut kokonaisasiakkuudesta ja myös sijoituspalveluista. "Tuossa on esitteitä rahastoista" vastasi täti eikä viitsinyt edes katsettaan kääntää ruudusta.
Otin pari esitettä ja astuin ulos. Sanoin kiitos ja näkemiin - ei vastausta.
Painelin pihalle ihmeissäni. Handelia en ole sen koommin kysynyt tarjousta mihinkään.
Voisin ymmärtää käytöksen jos olisin ulkoiselta olemukseltani ollut ns. ei-toivottu henkilö.
Mutta en ollut viinalta haiseva resupekka tai corollavippiä vinkuva amisviiksiteini paskaisella tukalla. - ffffffff
Käsittämätön pankki kirjoitti:
uskomattoman jäätävää palvelua. Aivan pohjat. Alemmas ei pääse muuten kuin heittämällä niskapersotteella ulos heti ulko-ovesta sisään astuttua.
Paikkakunnalleni oli avattu uusi Handelin konttori (ensimmäinen), ja oletin että he haluavat asiakkaita seudulta.
Siihen aikaan asuntolaina oli suunnitelmissa päällimmäisenä joten kävin konttorissa varaamassa ajan henkilökohtaiselle neuvottelulle asiakkuudesta ja lainatarjouksesta. Ajan varaaminen kävi hyvin.
Kun sitten sovittuna päivänä sovittuun aikaa tulin pankkiin sovitun ihmisen kanssa varattuun 1-2 tunnin keskusteluun niin homma kääntyi ihan päälaelleen. Ilmoitin itsestäni ja sovitusta ajasta, käteltiin, pankin täti kysyi tuloja sen enempi pankkiaan mainostaen tai tilannetta pohjustaen. Kerroin tuloni, hän naputteli laskintaan ja sanoi summan mitä he voivat antaa lainaa asunnonostoon. Summa oli naurettava, kuulosti pikemminkin kulutusluotolta tai autolainalta.
Hän ei kysynyt haluamastani viitekorosta, vaimon tuloista, laina-ajasta tai omasta rahoituksestani (jota oli noin 1/3 asunnon hinnasta) muusta varallisuudesta tai ylipäätään mistään. Hän ei tehnyt minkäänlaista laskemaa "tarjouksesta", kertoi ylimalkaisen "noin" marginaalin (aivan järkky). Saatikka että olisi kiinnostunut mukanani tuomista, lainaneuvottelussa tarvittavista papereista, tai ylipäätään kirjannut minua heidän järjestelmäänsä asiakkaaksi jolle on tehty lainatarjous. Työpaikka (vakinainen) tai ikä (koulut ja armeija käyty, töissä ollut jo 5 vuotta) ei kiinnostanut.
Sanoi vain että ota tai jätä ja jatkoi koneensa räpläämistä (ilmeisesti sähköpostin luku oli jäänyt harmittavasti kesken tai netissä oli jotain mielenkiintoisempaa). Istuin H-moilasena ihmeissäni. Neuvotteluihin oli kulunut noin 30 sek. Esitin varovasti kysymyksen että voisin olla kiinnostunut kokonaisasiakkuudesta ja myös sijoituspalveluista. "Tuossa on esitteitä rahastoista" vastasi täti eikä viitsinyt edes katsettaan kääntää ruudusta.
Otin pari esitettä ja astuin ulos. Sanoin kiitos ja näkemiin - ei vastausta.
Painelin pihalle ihmeissäni. Handelia en ole sen koommin kysynyt tarjousta mihinkään.
Voisin ymmärtää käytöksen jos olisin ulkoiselta olemukseltani ollut ns. ei-toivottu henkilö.
Mutta en ollut viinalta haiseva resupekka tai corollavippiä vinkuva amisviiksiteini paskaisella tukalla.Olis kyl kiva tietää missä toi tapahtu. Ettei itse koskaa tuonne mene! Järkkyä...
- elämäsi ajalla.
S-pankkiin, jos olet jo yli 25vuotias etkä saa pankkipalveluja muualla ilmaiseksi, niistähän ei kannata maksaa ei suoraan eikä alempien korkojen muodossa jolloin saa kortit "ilmaiseksi"
3-5 €/kk kuluja pankista ja kortista
ja samaa tahtia joka vuosi ja elämäsi loppuun saakka
on hyvin suuri summa aivan turhaan maksamista.
lisäksi S-pankissa on aina paremmat korot paremmilla ehdoilla kun muualla,
mitään en tiedä tiellä olevan huonommin.
Lisäksi S-etukortti ja maksukortti on hyvin kätevä yhdistelmä, kun vaihtoehtona olisi kantaa kahta. - Iloinen Asiakas
Ehdottomasti Ålandsbanken, eikä tarvitse kavahtaa ruotsinkielisyyttä: kaikki palvelut saa suomeksi. Loistava palvelu, erittäin henkilökohtaista. Kun käy konttorilla, on se kuin "ennen vanhaan" pikkupankissa maaseudulla, mutkatonta ja ihmisläheistä. Olen ollut erittäin tyytyväinen jo vuosikausia. Minulla on nimetty yhteyshenkilö ja hän on todella käytettävissä aina kun on jotain asioita. En enää ikinä palaa isoihin pankkeihin kasvottoman byrokratian kanssa keskustelelmaan.
- en suosittele
Helsingin alueella.
Tylyä töimintaa 30-vuoden pankkisuhteen jälkeen evättiin pankkikortin uusiminen.
Ei luottotiedoissa merkintää, asuntolaina ja autolaina maksettu ajallaan.
Ilmoitus vain verkkopankkiin ja tiedusteluuni puhelimitse ei vaivauduta vastaamaan, kun keskuspankista ei osata sanoa mitä ja miksi on evätty. Siispä maanantaina menen toiseen pankkiin.- Koivu ja vihta
Sampon tila on ollut katastrofaalinen sen jälkeen kun rupesivat syömään tanskalaisten kädestä. Eivät pysty palvelemaan verkkoasiakkaitaan, koska tanskalainen tietoliikenneosaaminen nojautuu edelleen Shakespierun Hamlettiin.
Lisäksi laskuttavat asiakkaita, joita eivät päästä verkkopankkiinsa tai eivät osaa päästää verkkopankkiinsa, viivästyskoroilla.
Suomalaista siinä pankissa on enää vain kevätlannan haju!
Ahvenanmaalainen vaihtoehto eli Ålandsbanken taitaa olla asiakasystävällisin ja suomalaisinkin nykyisin. - xtu
Koivu ja vihta kirjoitti:
Sampon tila on ollut katastrofaalinen sen jälkeen kun rupesivat syömään tanskalaisten kädestä. Eivät pysty palvelemaan verkkoasiakkaitaan, koska tanskalainen tietoliikenneosaaminen nojautuu edelleen Shakespierun Hamlettiin.
Lisäksi laskuttavat asiakkaita, joita eivät päästä verkkopankkiinsa tai eivät osaa päästää verkkopankkiinsa, viivästyskoroilla.
Suomalaista siinä pankissa on enää vain kevätlannan haju!
Ahvenanmaalainen vaihtoehto eli Ålandsbanken taitaa olla asiakasystävällisin ja suomalaisinkin nykyisin.Kiitos paljon vinkeistä, keskustelusta! Mietinnässä...
- hyvä vaihtoehto
xtu kirjoitti:
Kiitos paljon vinkeistä, keskustelusta! Mietinnässä...
Jos olet keskittänyt esim.vakuutusasiasi tapiolaan,sinulta ei mene minkäänlaisia pankin palvelumaksuja,ei verkkotunnuksista,eikä sen paremmin pankin myöntämästä pankkikortistakaan.Lisäksi saat siihen päälle vielä mielestäni aika tuntuvan omaedun vakuutusmaksuista,joka on parhaimmillaan 17%. Itse vaihdoin myöskin nordeasta,niitä kun ei kiinnosta tämmönen tavallinen pieni ihminen,mutta palvelumaksut ja kortti maksut on ihan kohdillaan. Itse vaihdoin tapiolaan,koska oli jo tuo vakuutusasiointi siellä ja hullu olin,kun en lähtenyt jo paljon aiemmin..mutta ainahan vaihtoehtoja kannattaa miettiä ja puntaroida,yhdelle sopii op,toiselle nordea ja kolmannelle joku muu.Tsemppiä siihen että löydät mieleisesi pankin.
- 2+4
hyvä vaihtoehto kirjoitti:

Olen myös Tapiolapankin asiakas. Vaihdoin sinne Sampopankin sekoilujen jälkeen. Kartotin tilanteen eri pankkien nettisivujen perusteella (aikamoinen työ) ja katsoin omalta kannaltani Tapiolapankin parhaaksi vaihtoehdoksi. Vakuutuksia siellä oli jo ennestään. Ei ole tullut juuri mitään yllättävää esiin.
Pari asiaa kannattaa huomioida. Luottokortti on Luottokunnan Visa ja siitä menee Luottokunnan hinnaston mukainen vuosimaksu. Toisaalta Luottokunnan Visa on käytössä ilmeisesti varmin. Toinen asia on se, että kaikissa verkkokaupoissa ei ole Tapiolan pikapainiketta. Tästä esimerkkinä on DNA:n prepaidien puheajan lataus. Ei onnistu koneen ääreeltä. Kolmas asia on se, että pankkikonttoreita ei oikeastaan ole. Käteisen talletus ei onnistu Tapiolapankkiin. On tehtävä jonkun muun pankin tilille ja sieltä siirrettävä tämän pankin verkkopankilla Tapiolan tilille. Tähän tarkoitukseen minulla on maksuton S-Pankki.
Kunkin tosiaan kannattaa kartoittaa tilanne omalta kannaltaan pankkia valitessaan. - jösses
2+4 kirjoitti:

Kunkin tosiaan kannattaa kartoittaa tilanne omalta kannaltaan pankkia valitessaan.Ainakin ossuuskassa on todella kallis...kehuvat poonuksilla, mutta voivat yksikpuolisesti lopettaa koko poonusten maksamisen.. muutenkin tuotteet enmmän maatloutta
- Shekkailija
2+4 kirjoitti:
Olen myös Tapiolapankin asiakas. Vaihdoin sinne Sampopankin sekoilujen jälkeen. Kartotin tilanteen eri pankkien nettisivujen perusteella (aikamoinen työ) ja katsoin omalta kannaltani Tapiolapankin parhaaksi vaihtoehdoksi. Vakuutuksia siellä oli jo ennestään. Ei ole tullut juuri mitään yllättävää esiin.
Pari asiaa kannattaa huomioida. Luottokortti on Luottokunnan Visa ja siitä menee Luottokunnan hinnaston mukainen vuosimaksu. Toisaalta Luottokunnan Visa on käytössä ilmeisesti varmin. Toinen asia on se, että kaikissa verkkokaupoissa ei ole Tapiolan pikapainiketta. Tästä esimerkkinä on DNA:n prepaidien puheajan lataus. Ei onnistu koneen ääreeltä. Kolmas asia on se, että pankkikonttoreita ei oikeastaan ole. Käteisen talletus ei onnistu Tapiolapankkiin. On tehtävä jonkun muun pankin tilille ja sieltä siirrettävä tämän pankin verkkopankilla Tapiolan tilille. Tähän tarkoitukseen minulla on maksuton S-Pankki.
Kunkin tosiaan kannattaa kartoittaa tilanne omalta kannaltaan pankkia valitessaan.Shekit on ainakin käyneet, jos niitä voi ymmärtää "käteiseksi". Muuten sama mieltä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295099Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773657Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502516Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272157- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538