Näillä pakkasilla oiva perinteinen

Vanha kokki

Savuluusoppa on tosi hyvää syötävää! Tuskin monikaan enää muistaa tuota aromikasta yksinkertaista ja halpaa perusruokaa. Onneksi taas on alkanut kaupoissa olemaan savustettuja sianluita, joista halkaistu selkäranka kylkiluun tynkineen soveltuu mitä parhaiten tuohon varsin makoisaan soppaan.

Tarvitset 4 hengen keittoon:

1,5-2 kg savustettuja sianluita
1 kg perunoita
1 sipuli
vajaa dl ohrasuurimoita (kokonaisia)
10 maustepippuria
2 häränlihakuutiota
2 ltr vettä
nokare voita
Persiljaa
(mahdollisesti suolaa)

Laita kattilaan vesi ja luut, sekä ohraryynit. Keitä luita 1,5 tuntia.
Nosta luut jäähtymään jalisää liemeen lohkotut perunat ja sipuli, lihaliemikuutiot, sekä pippurit.
Irroittele sillä välin kun keitto kypsyy ne vähäiset lihanrippuset luista mahdollisimman tarkkaan.
Lisää lihat keittoon, lisää myös nokare voita ja tarkista suolaisuus.
Ripottele valmiin keiton päälle persiljasilppua.

Tarjoa keitto kuumana jälkiuunileivän ja piimän tai maidon kera!

Ps. Joskus luut ovat valmiiksi suolattuja, joskus taas ei, sen vuoksi suola on merkitty sulkuihin.

Hyvää ruokahalua erään menneisyyden arkiruuan parissa!

4

1137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eääh

      Aika erikoista settiä. Tekisin jos metsästäisin. Hirvestä vois luut irroitella. Toisaalta luut menisivät tuolloin todennäköisemmin koiralle. Tällä haavaa ihan lihaa saa paljon halvemmalla kuin luusopan liharippeet. Ja siis luut menis omas taloudes jätteisiin...

      Ihan pointiton vastaushan tämä on, mutta en yhtään ihmettele miksi luusoppa on kohta kadonnutta kansanruokaa...

      • Mamma!

        Minä tein keiton tuon ohjeen mukaan ja se oli kakaroidenkin mielestä todella HYVÄÄ, joka kyllä hämmästytti minuakin.
        K-kaupasta ostin noita savustettuja sianluita, ei siihen hirveä tarvita. Helppoa, halpaa ja todella maukasta,
        perinteistä suomalaista arkiruokaa, ei mielestäni mitään erikoista settiä! (mitähän sekin sitten on)


    • "Liha on makeinta luun vierestä", sanoo vanha sanonta. Ja tuossa sopassa ovat luut pääosassa - ei liha.

      Luusoppa on hyvää, jos vain sattuu niitä savuluita saamaan, mutta ainakin koto-S-marketissa on tarjolla.

      Jos makumatkamuistoja suvaitaan kaiveltavan, niin yksi juhlallisimmista lienee aivan viime aikoina ollut Pariisissa de Gaullen kentän bistrossa tarjolla ollut luuydinateria: halkaistuja luita paahdettuna, persiljaa, sormisuolaa, rosmariinibruschettoja, joille ytimen voi kaivaa. Tavaraa ei ollut paljon, mutta vieläkin muistan sen tuoksun - ja maun. "Os à moelle" lienee ollut yksinkertainen nimi; ranskani ei taivu miettimään onko tuo prikku aalla oikeinpäin. Ne kertovat kyllä, jotka osaavat ja tietävät.

      "Jumalten voiksi", on joku kutsunut tuota luuydintä. Ei tullut mieleeni hullunlehmäntaudit eivätkä muutkan naudankinttuun mahdollisesti pesiytyneet pöpöt. Kertakaikkisen hyvää askarreltavaa - ja vielä nautittuna lentokentän pikaruokalassa.

      Kyllä ranskalaiset jotain osaavat - tietävät ainakin, missä se maku piilee - kuten Vanha Kokki tuossa luusopassaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      48
      2982
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2808
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2626
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2590
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      107
      2175
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1852
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1737
    Aihe