hakukriteerit

Mies____

Mietiskelin tässä yhtenä päivänä, että mahtisinko käydä tansseissa kovinkaan paljon jos siellä olisi vain naisten hakua.? Olen kai suhtreellisen kranttu hakiessani naisia tanssimaan. Usein tiirailen takarivistä miellyttäviä haettavia ja monesti käy niin että lopulta kävelen pois rivistä kun en löytänyt mieluisaa, vaikka rivissä paljon naisia olisikin. Naisten hausta istun puolet ajasta kahviossa, varsinkin siinä tapauksessa jos epämiellyttäviä hakijoita sattuu kohdalle useampia. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni siitä, etten ole koskaan antanut naiselle pakkeja, vaikka mieli onkin muutaman kerran tehnyt.

Olen joskus ihmetellyt, että hyvin suuri joukko hakee vain samoja ihmisiä tanssitaidon perusteella tanssimaan. Itselleni pääkriteeri on ulkonäön miellyttävyys. Toki tanssitaitokin merkitsee, mutta ei pelkkä naisen tanssitaito anna minulle yhtään mitään. Kyllä sitä ulkonäköä pitää olla. Haenkin mielellään uusia nättejä tyttöjä jotka eivät ole välttämättä niin hyviä tanssimaan. Vuodesta toiseen hikisinä tanssivat jokaisen mahdollisen kurssin käyneet jätän yleensä kokonaan hakematta.

34

1088

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loiks

      Olen minäkin joskus ihmetellyt, että hyvin suuri joukko hakee vain samoja ihmisiä ulkonäön perusteella tanssimaan.

      Kaikki tuollaiset tiukat rajanvedot ovat pahasta.

      • hinnu

        Mikä tekee mielestäsi naisesta niin epämiellyttävän, ettet haluaisi lähteä hänen kanssaan tanssimaan?

      • Tanssahtelijaeteläst
        hinnu kirjoitti:

        Mikä tekee mielestäsi naisesta niin epämiellyttävän, ettet haluaisi lähteä hänen kanssaan tanssimaan?

        inhoan naisia, jotka ovat liian innokkaita ja nauravat jokaikiselle kuviolle.

        Arvostan rauhallisuutta ja kykyä tuntea ja näyttää tunteet aidosti. Teennäinen ilopilleri pusupelle (ei kiitos).

      • voi hyvin
        Tanssahtelijaeteläst kirjoitti:

        inhoan naisia, jotka ovat liian innokkaita ja nauravat jokaikiselle kuviolle.

        Arvostan rauhallisuutta ja kykyä tuntea ja näyttää tunteet aidosti. Teennäinen ilopilleri pusupelle (ei kiitos).

        Tanssissa ja muutoinkin arvostan samaa eli rauhallisuutta ja aitoa läsnäoloa. Tekohymyilijät ja pirteyspillerit sekä ylipukeutuneet esittäjät ovat karkoittavia. Hakemisen tekee mahdottomaksi myös juopot ja meikkipurkit sekä valtavan ylilihavat ja rintavat. Naisparina tanssivat saavat myös jäädä.

        "ylipitkä on myös aika vaikea tanssitettava vaikka ehkä viimekesän mielenkiintoisemman daamin näin ja hän oli kauniinpitkä. Aivan kuin gaselli. ehkä hänen muu huoliteltu sharminsa puhutteli?

      • Tanssahtelijaetelest
        voi hyvin kirjoitti:

        Mukava lukea, että samoilla linjoilla on muitakin. Samoin minultakin jää hakematta ne naiset, jotka tanssivat keskenään. Ymmärrän polkat ja sen tyyppiset kyllä tanssittavaksi tyttöparina, mutta jos näen tyttöjen tanssivan keskenään jotain hempeilyä, jää hakuni näihin yksilöihin tekemättä.

      • Naurattaaihan
        Tanssahtelijaetelest kirjoitti:

        Mukava lukea, että samoilla linjoilla on muitakin. Samoin minultakin jää hakematta ne naiset, jotka tanssivat keskenään. Ymmärrän polkat ja sen tyyppiset kyllä tanssittavaksi tyttöparina, mutta jos näen tyttöjen tanssivan keskenään jotain hempeilyä, jää hakuni näihin yksilöihin tekemättä.

        Vihdoinkin jotain asiaa tälläkin palstalla. Hyvä huomata kaikkien, ettei seura- tai lavatanssi ole pelkkien pusipusi teennäisten ihmisten hommaa. Kyllä sillä käy ihan tavallisiakin ihmisiä, joiden pää ei ole vielä ihan kuvioista seonnut. Naisia minäkin sinne menen tapaamaan. Kuten tietenkin myös miespuolisia kavereitani.

        "mä halusin hakee sua kun halusin tietää tota niinku et miten meidän askeleet ja kuviot sopii yhteen. Ja et olisko sull jotain neuvoa mulle täs tangos" - tositarina muuten :) Voi elämän kevät sitäkin mimmiä. Riviin on jäänyt tuon kommentin jälkeen.

    • Katseen vangitsija

      Joku kirjoitti jossakin viestissä, että ei hae naista, joka on liian kauniisti pukeutunut ja jolla on korkokengät. Olen sen kyllä huomannut, että nämä tanssiharrastajat kirtävät kaukaa, mutta muille kyllä kelpaan. Olen naiselliseksi naiseksi syntynyt ja haluan näyttää naiselta. Minua ei muuksi muutettua saa. Tanssin mieluiten tavallisten miehekkäiden, enkä niiden pyllynpyörittäjämiesten kanssa, joille joillekin sopisi mielummin hame, kuin housut, niin naismaisia ovat. Mitä tanssiharrastukseen tulee, niin läheskään kaikki eivät opi koskaan tanssimaan edes kohtuullisesti, saatika hyvin. Ei ole kiva katsoa paria, jossa nainen loikkii miesmäisillä kengillään luullen näyttävänsä kovinkin kauniilta. jos tanssia harrastaa, niin liikkeet pitää olla siroja ja keveitä, naisellisia ja notkeita. Sorry kaikille. Kritiikkiä varmasti tulee, mutta ei haittaa.

      • 15+6

        Mikä ero on naisen tai miehen liikkuvuudella ja notkeudella? Taidokkaasti ja kyvykkäästi tanssiva nainen ja mies liikkuu ja täytyykin tansiakseen muualtakin kuin pyllystä vai? Liikkuva ja musiikin tulkitseva nainen ei liiku yhtään miesmäisemmin tai mies naismaisemmin mutta paritanssin vuoksi tanssitaito eritoten auttaa ja tukee paritanssia yhdessä. Piikkikorkoinen ja yliroolittuva "naisellinen" esittäjä yleensä on täysin ulkona itse tanssista ja huomionsa kai kiinnittyy siihen kuka ja ketkä katsoo hänen pukeutumistaan! Siihen sopii kyllä oivallisesti pariksi jokin kankea jyrä viejä niin kontrasti tekee "parin" vieläkin huomiota herättävämmäksi.

        no itsensä kelpuuttaminen eri keinoin on itsekunkin asia.

        Liikeiden siroudesta ,keveydestä,sekä joustavuudesta olen samaa mieltä jotka kyllä kuuluu miehellekkin siinä missä naisellekkin.

      • Vangitsija
        15+6 kirjoitti:

        Miehen ei kuulu keikuttaa peppuaan kävellessä. Ei koske ainoastaan tansseissa vaan muutenkin. Pelkääkö mies kaunista hyvinpukeutunutta, naisellista naista? Eniten tansseissa on vientiä mustaksi värjätyillä, siilitukkanaisilla, joilla farkut, t-paita ja tanssilenkkarit. Onko tanssipaikoista tehty kuntoiluhalleja, joihin ei ole asiaa kohta muussa varustuksessa, kuin verkkareissa ja lenkkareissa. Eikä naisen, joka hallitsee pukeutimisen tarvitse mitään esittää vaatteillaan, sillä hän on itsevarma ja voi luottaa iseensä. Kyllä korkokengillä pystyy tanssimaan ihan samoin kuin mummokengillä, vaikkakin vaatii huomattavasti enemmän taitoja. Mihin on kadonnut Suominaisen naisellisuus? Ainakin ennen on tansseihin pukeuduttu viimeisen päälle ja laittauduttu kauniiksi hiuksia myöten. Ei yksistään meihittyminen ja epänaisellisuus näy yksin tanssipaikoilla, vaan myös ravintoloissa nämä "tanssiharrastajat" valtaavat parketin niissä farkuissaan ja t-paidoissaan, mitkä ei millään lailla sovi ravintolaan. Sanoisin että nämä harrastelijat niitä, esittäjiä ovat, eikä kauniisti pukeutuneet naiset. eivät käy paikoissa, missä käy vain vähän porukkaa, vaikka siellä heillä nimenomaan olisi tilaa tanssia, mutta kappas kun tarvitsevat sitä yleisöä itsetuntoaan pönkittämään. Että näin tänään.

      • liiliä
        Vangitsija kirjoitti:

        Suomessa pukeuduttiin vielä 60-luvulla parhaimpiin aina kun mentiin tansseihin.
        Samoin pukeuduttiin aina kun mentiin muutenkin kaupungille.
        Pukeudutko sinä nykyisin aina parhaimpiisi kun menet kaupungille? Niin ne ajat muuttuu.

        Ja nuoriso pitää lökäpöksyjä....tule pois nykyaikaan sieltä unelmamaailmasta. Tai mene venäjälle niin näet naisten pukeutumisen mallia.

      • Luullakakseni
        Vangitsija kirjoitti:

        Miehen ei kuulu keikuttaa peppuaan kävellessä. Ei koske ainoastaan tansseissa vaan muutenkin. Pelkääkö mies kaunista hyvinpukeutunutta, naisellista naista? Eniten tansseissa on vientiä mustaksi värjätyillä, siilitukkanaisilla, joilla farkut, t-paita ja tanssilenkkarit. Onko tanssipaikoista tehty kuntoiluhalleja, joihin ei ole asiaa kohta muussa varustuksessa, kuin verkkareissa ja lenkkareissa. Eikä naisen, joka hallitsee pukeutimisen tarvitse mitään esittää vaatteillaan, sillä hän on itsevarma ja voi luottaa iseensä. Kyllä korkokengillä pystyy tanssimaan ihan samoin kuin mummokengillä, vaikkakin vaatii huomattavasti enemmän taitoja. Mihin on kadonnut Suominaisen naisellisuus? Ainakin ennen on tansseihin pukeuduttu viimeisen päälle ja laittauduttu kauniiksi hiuksia myöten. Ei yksistään meihittyminen ja epänaisellisuus näy yksin tanssipaikoilla, vaan myös ravintoloissa nämä "tanssiharrastajat" valtaavat parketin niissä farkuissaan ja t-paidoissaan, mitkä ei millään lailla sovi ravintolaan. Sanoisin että nämä harrastelijat niitä, esittäjiä ovat, eikä kauniisti pukeutuneet naiset. eivät käy paikoissa, missä käy vain vähän porukkaa, vaikka siellä heillä nimenomaan olisi tilaa tanssia, mutta kappas kun tarvitsevat sitä yleisöä itsetuntoaan pönkittämään. Että näin tänään.

        No mutta miten niin "ei kuulu" peppujen heilua? Kuuluuko naisen heilutella ja missä tarkoituksessa? Kaikki omassa olemuksessaan tulee sovittaa itsetyytyväisuuden lisäksi ulkopuolisten arvioitavaksi. Useimmiten itse ei edes tajua mikä tyyli itselle sopii. Siksipä onkin tuon tuostakin näitä yli yrittäjiä ja koikkelehtivia piikkikorkoisia tanssipaikoillakin. Onneksi vain silloin tällöin. Tanssipaikoista tuskin on tehty mitään mutta ne ovat kehittyneet tanssipaikoiksi jossa nimen omaan tanssivat ihmiset tahtoo viihtyä.

        Naisellisuus ei ole kadonnut sillä tanssivat naiset ovat usein hyvin naisellisia yleisemmin toteasin että, nainen on menettänyt paljon ja aivan muuta ahneudessaan ryhtyen suumpiin kenkkiin kuin mihin edes se piikkikorkoinen täyttäisi.

        Pukeutumisella ei tarvitse esittää se on totta mutta kovasti kerrot kertovasi tavoitteillasi pukeutua ja myös paikankin missä se vetoaa halaumallasi tavalla..
        Miten liikut sirosti,joustavasti,ja kauniisti kuin on "lukkopukeutuminen" taakkana? Mieluummin haen nirpaakin kuin ylityrkyä.

      • Humppamies
        Vangitsija kirjoitti:

        Miehen ei kuulu keikuttaa peppuaan kävellessä. Ei koske ainoastaan tansseissa vaan muutenkin. Pelkääkö mies kaunista hyvinpukeutunutta, naisellista naista? Eniten tansseissa on vientiä mustaksi värjätyillä, siilitukkanaisilla, joilla farkut, t-paita ja tanssilenkkarit. Onko tanssipaikoista tehty kuntoiluhalleja, joihin ei ole asiaa kohta muussa varustuksessa, kuin verkkareissa ja lenkkareissa. Eikä naisen, joka hallitsee pukeutimisen tarvitse mitään esittää vaatteillaan, sillä hän on itsevarma ja voi luottaa iseensä. Kyllä korkokengillä pystyy tanssimaan ihan samoin kuin mummokengillä, vaikkakin vaatii huomattavasti enemmän taitoja. Mihin on kadonnut Suominaisen naisellisuus? Ainakin ennen on tansseihin pukeuduttu viimeisen päälle ja laittauduttu kauniiksi hiuksia myöten. Ei yksistään meihittyminen ja epänaisellisuus näy yksin tanssipaikoilla, vaan myös ravintoloissa nämä "tanssiharrastajat" valtaavat parketin niissä farkuissaan ja t-paidoissaan, mitkä ei millään lailla sovi ravintolaan. Sanoisin että nämä harrastelijat niitä, esittäjiä ovat, eikä kauniisti pukeutuneet naiset. eivät käy paikoissa, missä käy vain vähän porukkaa, vaikka siellä heillä nimenomaan olisi tilaa tanssia, mutta kappas kun tarvitsevat sitä yleisöä itsetuntoaan pönkittämään. Että näin tänään.

        "korkokengillä pystyy tanssimaan ihan samoin kuin mummokengillä, vaikkakin vaatii huomattavasti enemmän taitoja."

        Tästä olen samaa mieltä. Tosin korkokenkien pitää olla tanssimiseen soveltuvat, eikä ihan mitkä tahansa. Muutaman kerran olen ihaillut kilpatanssijanaisen sulavaa tanssia korkeakorkoisissa kilpatanssikengissään kesälavoilla. Upeaa ja naisellista.

        "Mihin on kadonnut Suominaisen naisellisuus? Ainakin ennen on tansseihin pukeuduttu viimeisen päälle ja laittauduttu kauniiksi hiuksia myöten."

        Ennen mentiinkin tansseihin elmämänkumppania etsimään. Toisin on nyt.

      • sirot ihanat tanssik
        Humppamies kirjoitti:

        koska nyt naiset laittaa lähinnä urheilutamineita muistuttavat kamppet ja kaiken kruunaa aivan kamalat,kömpelön-näköiset ns. tanssilenkkarit.Tosi ruman näköistä,siitä on naisellisuus kaukana.

      • kengät kehon mukaan
        Humppamies kirjoitti:

        "korkokengillä pystyy tanssimaan ihan samoin kuin mummokengillä, vaikkakin vaatii huomattavasti enemmän taitoja."

        Tästä olen samaa mieltä. Tosin korkokenkien pitää olla tanssimiseen soveltuvat, eikä ihan mitkä tahansa. Muutaman kerran olen ihaillut kilpatanssijanaisen sulavaa tanssia korkeakorkoisissa kilpatanssikengissään kesälavoilla. Upeaa ja naisellista.

        "Mihin on kadonnut Suominaisen naisellisuus? Ainakin ennen on tansseihin pukeuduttu viimeisen päälle ja laittauduttu kauniiksi hiuksia myöten."

        Ennen mentiinkin tansseihin elmämänkumppania etsimään. Toisin on nyt.

        Siis kenkine suhteen totuus on se että sillä on merkitystä miten voi ja pystyy liikkumaan kun korko kantapään alla muuttuu. Liikkuminen "johonkin esitys tarkoitukseen" esimerkkiksi lantion keikuttamiseen tai takapuolen esiin tuloon on korkokenkien käyttö tarkoitettukin. Se ei todella tarkoita sitä että ihminen liikkuisi sirosti tai kauniisti tai tietoisesti kehollaan vain silloin kun on korkokengät. Myös korkokenkä on kilpatanssissa vain siksi että se on naisen liikkuminen tehdään sen avulla sellaiseiseksi ja täten on arvosteluperuste. Myös se vertoaa naisten itsensä sisäiseen tunne,flirtti,esitys ym seksikkyys innovaatioon ja on siksi sitä ruokkivaa ja näin moni nainen pääsee ilmaisuvapauteen paremmin kun on "viettelemässä".

        *Kehonsa hallitse nainen on moninkerroin kauniimpi vielä sillä sen tietää että liike syntyy peroonasta ja kehon jäntevyydestä eikä pönkitetyistä lisäkoroista "europoorista". Suomessa on aidosti naisellisesti naisia ja onneksi tanssilavoillakin.

        Niin tosiaan ennen mentiin lavoille etsimään elämänkumppania. Nykyään sieltä elämä etsii kumppaniaan... eli yksilö itseään.

      • Humppamies
        kengät kehon mukaan kirjoitti:

        No kyllä ne kilpatanssijat aika pystyviltä näyttävät korkeissa koroissaan. Ei heille tuota mitään ongelmaa tanssia kaikki lavatanssilajit korkkareilla ja vieläpä erittäin sulavasti ja lajinomaisesti. Viime kesänä katselin hämmästellen miten upeasti eräs nuori nainen tanssi kilpaparinsa kanssa lavalla korkokengissä. Ja todella hyvä oli parinsakin, sillä he luovivat tavallisten lavatanssijoiden seassa todella taitavasti ilman pienintäkään törmäystä. Kertakaikkiaan upeaa katseltavaa. Ikinä en ole niin kaunista tangoa nähnyt lavaolosuhteissa, enkä myöskään jiveä.

        En minä nyt kuitenkaan tarkoita, että kaikkien naisten pitäisi korkokengissä tanssia. Sen vaan halusin tuoda esille, että kyllä korkkareillakin voi tanssia, jos ne ovat kunnolliset ja naisella riittävästi osaamista.

      • samaa mieltä

        Helppoa olla samaa mieltä samasta asiasta sillä korkeampikorkoiset tanssikengät sopivat todellakin ihan hyvin kilpatansinomaiseen kilpatanssiin, tehtiimpä se missä tahansa. Eli sama asia, että, mäkihyppäjä käyttää mäkisuksia kun ne ovat sopivat ja käytetään oikeaan tarkoitukseen oikeassa paikassa.

        Toteat myös parin olleen samaa tasoa esimerkkiparissasi. samoin koen että parin tulee olla edesauttamassa korkokenkä tanssijan onnistumista, sekä taitava tanssija itsekkin. Ihailen totella myös ja joskus näkee vastaavaa.

        Mielipide massakävijöiden lavatansseista, naisten käyttämistä korkokengistä ja varsinkin korkeista koroista lavoilla on päivän selvää että, laaja enemmistö on tiedostanut sen ja käyttää soveltuvia kenkiä ja ne ei ole korkeakorkoiset tai muutoin niitä olisi paljon enemmän lavoilla.

        todettakoon näkemys että yleensä pelkkä kävely "naisellisuuden nimissä" tekee tiukkaa suurimmalle osalle naisista niin saatikka sitten tanssiminen korkeakorkoisilla kengillä. Eli mikäli ulkonäkö ja esiintymis ym unelmallisista syistä käyttää tanssilavoilla niin pysyköön se lestissään niikuin sekin että harrastustanssijat voivat nauttia juuri oikeksi tuntemastaan pukeutumis ja varustautumis tyylistään.

      • rumat lenkkarit
        samaa mieltä kirjoitti:

        eli njoka ei osaa ja pysty tanssimaan siroilla korkkareilla,niin tanssikoon sitten niissä lenkkareissaan taikka vaikka kumisaappaissaan,jos ne ovat turvallisemman ja varmemman oloiset.Miltä ne sitten näyttävät,niin jokainen voi vain kuvitella.

      • kun katsoo
        rumat lenkkarit kirjoitti:

        eli njoka ei osaa ja pysty tanssimaan siroilla korkkareilla,niin tanssikoon sitten niissä lenkkareissaan taikka vaikka kumisaappaissaan,jos ne ovat turvallisemman ja varmemman oloiset.Miltä ne sitten näyttävät,niin jokainen voi vain kuvitella.

        Tulee vain tanssipaikalle ja katsoo kun tanssija tanssii esim: esittämilläsi kumisaapailla tai lenkkareilla ja toteaa. Riitttää kun hyväksyy sen että joku tekee niin kuin tekee.

        Myös korkkarin käyttäjät tietää asian oikeellisuuden ja ne on todella vain estetiikka syistä ei osaamis syistä sillä hekin harjoittelee aivan muilla kengillä kun harjoituksen suunta on suunnattu.

        Jokainen taitava lavatanssija kykenee tanssimaan "esityksen" korkeammilla koroilla mutta taitamaton ei pysty kumpaankaan.

    • eri kriteerit sinull

      ainakin naistentansseista,jos Sinulla on kuvaamasi hakukriteerit.Ehkä koko tanssiharrastus kohdallasi on kyseenalainen,kun kerrot,että tanssitaito ei ole tärkein ominaisuus,vaan ulkonäkö.Ehkäpä jostain muualta löydät tarpeeksi näyttävän ulkonäön omaavia naisia,ja voit sitten viedä heitä vaikka pyörähtelemään muille näytiksi.

      • Tantsahtelija----

        ihmisestä, jonka mielestä tansseissa pitäisi käydä vaan sellaiset, joiden pääasiallinen hakukriteeri on tanssitaito.

        Jos jollain ihmisellä on pääkriteerinä ulkonäkö, se tuskin on sinulta pois.

        Kehottaisin sinua keskittymään elämässäsi vain omiin asioihisi. Sillä olet vastuussa ainoastaan niistä. Älä moralisoi toisia, koska se ei auta sinua yhtään. Päinvastoin.

      • haista home
        Tantsahtelija---- kirjoitti:

        Sinulle tiukkapipo

      • Nainen 51 v
        haista home kirjoitti:

        Sinulle tiukkapipo

        Musta nasena on aivan ok, jos mies hakee ulkonäön perusteella. Siinä on ainakin rehellinen itselleen. Ei minuakaan naisten haulla huvita se mieskööri toisella puolella, ulkonäön kannalta ei voi oikein ketään hakea, joten sen kriteerin joutuu unohtamaan = nuoria ei viitsi 50 v. hakea ja omanikäiset miehet on harvemmin enää komeita (1/100 suhteella).
        Kyllähän jokainen tansseissa käyvä koettaa viihtyä omalla tavallaan. Itse 1-2 kertaa vuodessa lavatansseissa käyvänä naisena (tavallinen, naiseksi ulkonältä tunnistettava) olen tuuminut jälkikäteen miehistä, joita naisten haulla haen: ulkonäöllisesti kiinnostavia on ollut tosi harvoin. Mutta kun harvoin tanssimassa käyn, haluan tanssia. Ja voihan se tanssikemia olla ok, vaikka ulkonäkö ei olisi kummallakaan niin kummoinen. Mutta jos ihannemiestä ajattelisin, niin urheilijamaisen hoikahko, jäntevä, riittävän pitkä ja erikseen täytyy mainita laihat kasvot.
        Saman vaikutuksen saattaa saada tanssista vaikkapa hieman epäsiistin, jopa ruman, mutta intohimoisesti tanssivan miehen kanssa. Ota nyt tästä selvää itsekään. Jokaisellahan meillä on joku unelma, nautitaan niistä. Useimmiten unelmoin musiikin siivin, nautin tunnelmasta ja ajattelen että mummona kiikustuolissa on jotain muisteltavaa jos ei päivätansseihin enää rullaattorin kaa pääse:)

      • Tantsahte...
        haista home kirjoitti:

        Sinulle tiukkapipo

        mitään tiukkapipoisuutta ole. Minähän vain kerroin, että jokainen hakekoot kriteeriensä mukaan.

        Itsehän sieltä hyökkäsit heti ja pyysit minua haistamaan hometta, jolla ei ole mitään tekemistä tanssin kanssa.

        Tässä sinulle homeen selitys:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Home

      • nevadas
        Nainen 51 v kirjoitti:

        Musta nasena on aivan ok, jos mies hakee ulkonäön perusteella. Siinä on ainakin rehellinen itselleen. Ei minuakaan naisten haulla huvita se mieskööri toisella puolella, ulkonäön kannalta ei voi oikein ketään hakea, joten sen kriteerin joutuu unohtamaan = nuoria ei viitsi 50 v. hakea ja omanikäiset miehet on harvemmin enää komeita (1/100 suhteella).
        Kyllähän jokainen tansseissa käyvä koettaa viihtyä omalla tavallaan. Itse 1-2 kertaa vuodessa lavatansseissa käyvänä naisena (tavallinen, naiseksi ulkonältä tunnistettava) olen tuuminut jälkikäteen miehistä, joita naisten haulla haen: ulkonäöllisesti kiinnostavia on ollut tosi harvoin. Mutta kun harvoin tanssimassa käyn, haluan tanssia. Ja voihan se tanssikemia olla ok, vaikka ulkonäkö ei olisi kummallakaan niin kummoinen. Mutta jos ihannemiestä ajattelisin, niin urheilijamaisen hoikahko, jäntevä, riittävän pitkä ja erikseen täytyy mainita laihat kasvot.
        Saman vaikutuksen saattaa saada tanssista vaikkapa hieman epäsiistin, jopa ruman, mutta intohimoisesti tanssivan miehen kanssa. Ota nyt tästä selvää itsekään. Jokaisellahan meillä on joku unelma, nautitaan niistä. Useimmiten unelmoin musiikin siivin, nautin tunnelmasta ja ajattelen että mummona kiikustuolissa on jotain muisteltavaa jos ei päivätansseihin enää rullaattorin kaa pääse:)

        Miehenä voin hakea naista paristakin eri syystä, toinen on todella hyvä tanssitaito ja toinen on saaminen.
        En ymmärrä miksi minun pitäisi keskittyä vain toiseen. Parhaimmillaan se on silloin kun saa hyvältä tanssijalta, tanssi on maailman parasta esileikkiä. Minusta suomalaiset ovat tulleet liian tiukkapipoisiksi, haaveillaan vain kuumista rytmeistä ja vannotaan oltavan niin hyveellisiä. Mistähän syystä sänkyyn saisi päätyä vain baarista jonkun känniääliön kanssa?

      • eri kriteerit
        Tantsahtelija---- kirjoitti:

        ihmisestä, jonka mielestä tansseissa pitäisi käydä vaan sellaiset, joiden pääasiallinen hakukriteeri on tanssitaito.

        Jos jollain ihmisellä on pääkriteerinä ulkonäkö, se tuskin on sinulta pois.

        Kehottaisin sinua keskittymään elämässäsi vain omiin asioihisi. Sillä olet vastuussa ainoastaan niistä. Älä moralisoi toisia, koska se ei auta sinua yhtään. Päinvastoin.

        minulta pois,jos jollain ihmisellä on hakukriteereinä pelkästään ulkonäkö.Kirjoitit",että ei se ole sinulta pois" on se jos en sattumoisin ole sieltä kauniimasta päästä,mutta osaan kyllä tanssia tosi hyvin.Mitäs tähän sanot?

      • Tantsahte...
        eri kriteerit kirjoitti:

        minulta pois,jos jollain ihmisellä on hakukriteereinä pelkästään ulkonäkö.Kirjoitit",että ei se ole sinulta pois" on se jos en sattumoisin ole sieltä kauniimasta päästä,mutta osaan kyllä tanssia tosi hyvin.Mitäs tähän sanot?

        "minulta pois,jos jollain ihmisellä on hakukriteereinä pelkästään ulkonäkö.Kirjoitit",että ei se ole sinulta pois" on se jos en sattumoisin ole sieltä kauniimasta päästä,mutta osaan kyllä tanssia tosi hyvin.Mitäs tähän sanot?"

        No, ehkä se sitten on pois, jos niin haluat asian ilmaista. Pääasialleni tarkoitukseni oli ilmaista se, että jokaisella ihmisellä on oikeus hakea tanssimaan juuri sellaisia ihmisiä, jotka parhaakseen katsoo. Kriteerit hän voi valita ihan itse.

        Jos esimerkiksi jollakulla on hakukriteerinä se, että naisella pitää olla hame, hänellä on siihen oikeus. Mikäli koet joutuneesi pois tästä "kauneusryhmästä", niin silloin joudut tekemään töitä ulkonäkösi eteen, päästäksesi tanssimaan tai näiden henkilöiden tanssittamaksi, joilla hakukriteerinä on ulkonäkö.

        Jos katselet ympärillesi, ihminen tekee jatkuvasti valintoja, sinäkin. Valitset työpaikkasi, ystäväsi, musiikkimakusi jne.

        Sellaista se elämä vain on = täynnä valintoja. Se, mikä valinta on oikein, onkin sitten ihan eri asia.

      • Tarpeita
        Tantsahtelija---- kirjoitti:

        ihmisestä, jonka mielestä tansseissa pitäisi käydä vaan sellaiset, joiden pääasiallinen hakukriteeri on tanssitaito.

        Jos jollain ihmisellä on pääkriteerinä ulkonäkö, se tuskin on sinulta pois.

        Kehottaisin sinua keskittymään elämässäsi vain omiin asioihisi. Sillä olet vastuussa ainoastaan niistä. Älä moralisoi toisia, koska se ei auta sinua yhtään. Päinvastoin.

        Kriteerejä käydä tansseissa! Ulkonäkö on yksi vähäisimmistä ja yleensä on vain tärkeä ja paskan tärkeä itselleen joka sitä pynttäystä ja esitystä pitää yllä.

        Kriteerejä on olla sosiaalisesti antoisien ja viihdyttävien sekä hyvinvoivien ihmsten parissa eli yhdessä. Sekä tehdä ytheistoimnintaa iloiten ja nauttein ja se on myös tanssitaitoa.

        Mielestäni se auttaa kun tunnustaa tosiasiat itselle. Ulkonäön merkityksestäkin ja kenelle. Tiedän miehiä ketkä pyrkii löytämään erilailla pukeutuneita tansseista. Yleensä on 1 tai 2 satojen joukossa ketkä poikkeaa niin että siihen kiinnittää huomiota tosin kielteistä.

      • Tantsahte...
        Tarpeita kirjoitti:

        Monenlaisia tarpeita ja tavoitteita haettavien ja tanssitettavien suhteen tosiaan löytyy. Esitit juuri hyvin asian.

        Mukavaa tanssikevättä ja tulevaa kesää sinulle! Toivottavasti eteesi tulee nautinnollisia iltoja mukavien tanssittajien kanssa.

        Tsempiä!!

      • .........
        Tarpeita kirjoitti:

        Kriteerejä käydä tansseissa! Ulkonäkö on yksi vähäisimmistä ja yleensä on vain tärkeä ja paskan tärkeä itselleen joka sitä pynttäystä ja esitystä pitää yllä.

        Kriteerejä on olla sosiaalisesti antoisien ja viihdyttävien sekä hyvinvoivien ihmsten parissa eli yhdessä. Sekä tehdä ytheistoimnintaa iloiten ja nauttein ja se on myös tanssitaitoa.

        Mielestäni se auttaa kun tunnustaa tosiasiat itselle. Ulkonäön merkityksestäkin ja kenelle. Tiedän miehiä ketkä pyrkii löytämään erilailla pukeutuneita tansseista. Yleensä on 1 tai 2 satojen joukossa ketkä poikkeaa niin että siihen kiinnittää huomiota tosin kielteistä.

        "Kriteerejä käydä tansseissa! Ulkonäkö on yksi vähäisimmistä ja yleensä on vain tärkeä ja paskan tärkeä itselleen joka sitä pynttäystä ja esitystä pitää yllä.

        Kriteerejä on olla sosiaalisesti antoisien ja viihdyttävien sekä hyvinvoivien ihmsten parissa eli yhdessä. Sekä tehdä ytheistoimnintaa iloiten ja nauttein ja se on myös tanssitaitoa.
        "
        - miksi koet, että nuo edellä mainitut ovat toistensa poissasulkevia vaihtoehtoja. Mainitsemasi hyvinvoivat ihmiset ovat useinkin itsestään huolehtivia ja siihen kuuluu myös ulkonäöstä huolehtiminen, "pynttäys". Esittäjiä on ja tulee aina olemaan, se heille suotakoon. "Pynttäämistä" en siihen liittäisi.

    • RehellinenTanssimies

      Sama homma, haen vain sellaisia joita panisin vaikka useamminkin. Sellaiset kohteliaisuus haut ym. hömpät olen jättänyt jo vuosia sitten turhana energian ja haaskauksena pois.

      Loppujen lopuksi useammat haluais löytää seurustelu tai petikumppanin tansseista, tanssin takia olevat ovat marginaalinen vähemmistö.

      • notforme

        Hieno juttu että olemme molemmat rehellisiä, ja näytämme siltä mitä olemme - eli voin olla varma ettet hakurivissä katso minuun päinkään. Onneksi.

    • korkkari

      Mielenkiintoista keskustelua näin aloittelijan silmissä tällä palstalla! Itselläni ei ole lavakokemusta, mutta tanssiharrastuksen olen aloittanut ja lavoille ehkä pian uskaltaudun orastavia taitojani käytännössä kokeilemaan. Tunnen suurta vetoa tanssiin, mutta salaa toivon myös että mukava seura jopa kumppaniksi asti tulisi vaikka sitten lavalla vastaan. Lavalle laittaisin ilmanmuuta korkkarit (käytän niitä melkeinpä aina muutoinkin ja tanssitunnilla ne ovat melkeinpä edellytys)! Naisellisuus on itselleni tärkeää juuri tanssin fiiliksen saavuttamisessa. Tanssissa monesti ilmennetään juuri intohimoa (paitsi ehkä humpassa) siksi myös sopivan aistillinen mutta tanssimiseen soveltuva asu on itsestään selvyys. Miehiä hakisin todennäköisesti sekä ulkonäön että tanssitaidon perusteella. Haluan siis molempia; tanssin huumaa sekä miellyttävää seuraa.

      • 90-luvun korkkarit

        Et ilmeisesti ole orastavissa tanssiharrastuksissasi vielä ehtinyt johonkin boogie woogie -asteelle. Kokeilepa korkkareissa! Ei välttämättä onnistu, onhan noita nähty - tosin poikkeuksena ovat pitkälle edistyneet kilpatanssijat. Ja hekään eivät niitä siroimpia kauneimpia (=korkeimpia) korkkareita harkoissa käytä, koska esimerkiksi isovarpaan nivel joutuu niissä erittäin kovaan rääkkiin. On valitettavaa, että naisen jalka/nilkka todellakin näyttää kauniimmalta korkkareissa. Minkä asian nyt itse kukin laittaa etusijalle... moni katuu jälkeenpäin. Kuten minä.

        Jo oikea BW-perusaskellus vaatii matalakorkoiset kengät. Niitäkin on siroja, ei ole pakko tanssilenkkareita käyttää.

      • fooot
        90-luvun korkkarit kirjoitti:

        Kaikkia tansseja ei voi kunnolla tanssia korkkareissa, tai voi kuten vaikka pituushyppyä mutta tolloa se on.

        Minua ei mikään saa uskomaan, että ihmisen jalka ei olisi parhaimmillaa niin kuin luonto on sen suunnitellut. Liian korkea kanta on samanlaista väkivaltaa kuin kiinalaisten muinainen jalkojen typistäminen, sekin oli sikäläisessä kulttuurissa ainoa oikea jalkamalli - puolet väestöstä tuhosi jalkansa koska se oli "kaunista".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      154
      4836
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2119
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      35
      1996
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      16
      1869
    5. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      114
      1857
    6. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      93
      1678
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1337
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      67
      1202
    9. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      119
      1151
    10. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      27
      1093
    Aihe