Siskoni on käyttäny minua seksuaalisesti hyväksi

Sinun kannattaa mennä koulun terkkarin/psykologin kautta perheterapeutin juttusille. Koulun terkkarille ei tarvitse ihan kaikkea kertoa, mutta kun kerrot että haluaisit mennä juttelemaan perheesi asioista jollekin, hän antaa varmasti lähetteen tai auttaa sinua ottamaan yhteyttä oikeaan tahoon. Perheterapiaan voit mennä aluksi yksin, ja myöhemmin mahdollisesti ottaa vaikka äitisi mukaan jos se tuntuu hyvältä.

Tunnut olevan todella yksin ison asian kanssa, ja uskomatonta että kaikki jotka asiasta tietävät suhtautuvat siihen kuin se olisi normaalia. Se että saako siskosi rangaistuksen tuntuu toissijaiselta asialta, pääasia mielestäni on että saat apua oikealta taholta ja saat käsiteltyä asiat nyt. Hyväksikäyttö on rangaistava teko vielä kymmenen vuotta rikoksesta, voit sitten myöhemmin miettiä sitä, jos se tuntuu tarpeelliselta mielestäsi.

Tsemppiä ja mene rohkeasti koulussa juttelemaan terkkarille, kukaan ei saa tietää siitä että käyt juttelemassa ammattiauttajan kanssa (tiedän kokemuksesta, kävin samanikäisenä puoli vuotta eri syystä kylläkin perheterapeutin vastaanotolla, siitä oli minulle hyötyä vaikka tarvitsinkin paljon aikaa luottamuksen kasvattamiseen).

rikosilmoitus tulee tehdä. Ihmeellistä ettei äitisi ole sitä tehnyt!!!!
Mahdollisesta lapsettomuudesta et vielä tiedä, ei sairastettu anorexia ole yhtä kuin 100%:n varma lapsettomuus.

Mene kertomaan asioista terv.hoitajalle, sitä kautta sitten hoituu se rikosilmoituskin.

Aika outoahan se olisi suvunkin keskuudessa jos sisko yht äkkiä toimitettaisiin vankilaan." Mitä ihmeen väliä sillä on mitä joku suku asioista ajattelee!!!!

Pitänyt tehdä rikosilmoitus siskostasi koska äidin pitää suojella nuorempaa lastaan pedifiileiltä ja jos aikaa ei ole kuin 5 vuotta ja sinulla on tidisteet niin ei muuta kuin rikosilmoitusta tekemään tai sosiaalivirastoon ilmianto niin rupeaa asiat rullaamaan. Äitisi taitaa olla vähän yksinkertaienn jos ei tollaisen takia heittäny siskoasi kadulle luuraamaan kun ei osaa käyttäytyä oikein ja ei tehnyt rikosilmoitusta siskostasi niin joutuisi vankilaan ja hyvät korvaukset päälle. Vaadi äitiäsi hettämään taysi-ikäisen siskosi ulos asunnostanne koska on kaikkea hullua tehdyt.

hakeudut psykologille tai psykiatrille, jollet sitä ole jo tehnyt. Siis ehdottomasti. Toisekseen, jos tuota on vielä aikuisiällä tapahtunut niin rikosilmoitus todellakin, älä alistu historiallesi missään tapauksessa. Voimia!

Saat hankittua todisteita hyvin helposti.
Viritä keskustelua asiasta ja nauhoita keskustelu huomaamattomasti. Omia keskusteluita saa äänittää kuka vaan. Pidä huoli, että nauhalla on tietoa siitä, mitä on tehty ja että äitisikin on siitä tietoinen. (=myös äiti keskustelee asiasta)

Voit jopa kysellä siskoltasi, että miksi hän tekin niin kuin teki. Mitä hän ajatteli kun aloitti, jne.
Miksi äitisi ei puuttunut asiaan, jne.

Rikosilmoitus olisi siitä hyvä asia, että silloin äitisikin tietäisi, että sinä olet oikeassa. Lisäksi sinä saisit apua, jos et halua asua kotona siskosi kanssa. Nuorten kriisipäivystyksen kautta voi myös ottaa yhteyttä ja sitä kautta löytyy apua.

Ei ole kiva, että et voi jutella asiasta ja joudut asumaan sekä siskosi, että vähättelevän äitisi kanssa.

Olisiko sinun kivempi asua muualla?
Käsittääkseni myös alle 18-vuotias on rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Sen voisi selvittää samalla.
Aikuisena äitisi on vastuussa siitä, että ei ole sinua suojellut.

Riittää, että menet jonkun viranomaisen luokse, joka voi olla vaikka terveydenhoitaja tai vaikka terveyskeskuslääkäri, kuka tahansa viranomainen. Voit kertoa asiasta myös opettajalle, poliisille, jne.

Sinun tarvitsee vain sanoa, että sinun on paha olla ja että et jaksa yksin asiasi kanssa, tarvitset apua. Heillä on velvollisuus auttaa sinua.

Toivon sinulle voimia ja onnea elämään :)

Luulen, että vanhempasi eivät tällä hetkellä ymmärrä sinua, siitä tämänhetkinen tilanne johtuu.
Äiti ehkä kieltää aikaisemmat tapahtumat, tai on muka unohtanut ne.

Jos et voi puhua, kirjoita lyhyt lappu, mikä sinua ahdistaa. Kerro, että myös äitisi käytös tapahtunutta ja sinua kohtaan ahdistavat.

Mikäli isäsi ei ole aikaisemmin tiennyt asiasta, on hyvä saada hänetkin tietoiseksi. Anna kirjoituksesi isällesi. Ehkä sitä kautta saat tukijan perheestä.

Edelleen voit mennä viranomaisten luokse, jos sinusta tuntuu, että et jaksa yksin asian kanssa.


Voimia jatkoon ! :)

huoh täällä sama tyttö joka ketjun aikoinaan aloitti.. asiat on vaan monimutkistuneet tuon jälkeen. käyn nykyään psykiatrilla, ja olen masentunut. syvästi. kyllästyttää tää kaikki ihan saatanasti. tekis mieli vaan itkee.

huoh täällä sama tyttö joka ketjun aikoinaan aloitti.. asiat on vaan monimutkistuneet tuon jälkeen. käyn nykyään psykiatrilla, ja olen masentunut. syvästi. kyllästyttää tää kaikki ihan saatanasti. tekis mieli vaan itkee. ja ahistaa iha kauheesti.

kiitos sinulle! helpottaa aina kun kuulee että tuo ei ole omaa syytä. mutta jostain syystä vaikka järki sen sanookin että minua on hyväksikäytetty enkä voinut asialle mitään niin se kuitenkin vaivaa. ja olen samaa mieltä että pitäisi päästä muuttamaan pois mutta varmaan se on mahdollista vasta kun täytän 18. tänään hain masennuslääkkeitä oikeasti ja kyllä ahdistaa ihan kamalasti. eniten harmittaa se että millaiset seuraukset tällä asialla on ollut sosiaaliseen elämääni ja etenkin onnellisuuteeni :/ mutta tuon kirkko jutun voisin toteuttaaki, taidampa heti huomenna mennä koulun jälkeen sinne! ja hyvä kun sain taas vähä purettua tänne oloani..

Minä olen jo aikuinen ja minua hyväksi käytettiin pienenä moneen tapaan ja voin sanoa että jos et asialle tee jotain nyt ja pidä huoli itsestäsi koska meillä kaikilla ei ole perhettä joka meistä pitää huolta niin tämä asia tuhoaa elämäsi etkä ikinä pysty onnelliseen parisuhteeseen etkä tavalliseen elämään. Auta itseäsi ja ala etsimään ja avautumaan ulkopuolisille ihmisille jotka ovat valmiita auttamaan mutta tietenkin jos ovat luotettavia.
Siskoasi on aivan varmasti käytetty hyväksi jotenkin ja joku perheessäsi koska normaali äiti ja isä olisivat tehneet asialle jotain, he olisivat järkyttyneet tästä asiasta todellakkin. Heidän käytös ei ole normaalia. He tietävät enemmän kuin sanovat. Sinuna yrittäisin päästä kotoa pois ja mennä sossuun puhuu tästä asiasta ja ehkä sinulle löytyy turva paikka jossa voit alkaa parantua.
Toivon että joku päivä sulla on rohkeutta ja voimaa saada siskosi oikeuteen mitä on tehnyt koska uhriksi aina joutuu ne heikoimmat niinkuin lapset. Olen aivan varma että siskosi jotenkin myös tekee tätä omille lapsilleen tai jollekkin muulle joten sinun olisi hyvä katkaista tämä ketju ja viis mitä suku ajattelee, ajattelee sinua rohkeana ja vahvana jos ovat normaaleja ollenkaan ja jos ei ole niin paskat niitsä.
Oon todella pahoillani mutta yritä parantaa itsesi ja parasta sulle olisi jos pääsisit sun perheestä eroon. Hyvää joulua kummiskin sulle ja muista että siitä anorexista pääsee eroon jos haluu mutta eti apua ja iso halaus sulle.

Kiitos :)

Voi apua tiedän itsekin että kaikista kurjinta on kun oma perhe kääntyy vastaan eikä annakaan sitä tukea mitä heiltä odotti saavansa. Pikkuveljeni joka on minua vuoden nuorempi kävi minuun käsiksi kun olimme n. 14-15 vuotiaita ja tätä tapahtui siihen aikaan jatkuvasti, ei siis mitään seksuaalista mutta potki, löi, sai käsittämättömiä raivokohtauksia, hakkasi huoneeni oven rikki, löi kerran naamaan niin että jäi kunnon arpi ja äidin reaktio oli "oma vikasi kun ärsytät, pikkuveljesi on herkkä eikä hänelle siksi saa sanoa vastaan". Ja mun "ärsyttäminen" oli tosiaan sitä jos esimerkiksi sanoin että voisiko lopettaa huutamasta kun tulee kotiin tai noudattaa tietokoneaikoja (siihen aikaan meille oli kummallekin laadittu omat tietokonevuorot). Kävi monesti äitiinkin käsiksi ja haukkui huoraksi ym. Kerran olin niin täynnä koko juttua, oli juuri potkaissut naamaan edellisenä päivänä ja huulesta tuli verta haukkui huoraksi monta kertaa päivässä, että menin itkien poliisiasemalle kun en muutakaan keksinyt. Se oli oikeastaan uhmaa koska olin sillä uhkaillut jo aiemmin äidille ja veljelle, jos ei käytös muutu kotona. No menin sinne ja kysyin saanko puhua jollekin ja pääsin johonkin huoneeseen jossa kuunneltiin ja tarjottiin nenäliinoja mutta jälkeenpäin ei otettu enää mitään yhteyttä vaikka kaikki tiedot kyseltiinkin. Johtui ehkä siitä että kun ne kysyi pelkäänkö veljeäni sanoin etten muka pelkää koska ensinnäkin hävetti että pelköäisin pikkuveljeä ja toiseksi ajattelin että ne lähettäisi sen johonkin laitokseen ja mua syytettäisiin siitä koko loppuelämä. Lähdin itkien pois ja kotona sanoin äidille mitä olin tehnyt ja katsoi mua vaan välinpitämättömästi että omapahan oli ratkaisusi. Sen jälkeen siitä ei puhuttu ja olin yli vuoden puhumatta veljelleni. Nykyään ollaan hyvissä väleissä ja on kuin eri ihminen, tosi mukava, joskus voi huutaa harvoin jostakin mutta yleensä äidille, ei mulle. Ja en osaisi kuvitella että kävisi enää käsiksi. Nyt olen siis 17v. Kannattaa ehdottomasti mennä puhumaan jollekin ja hyvä kun olet mennytkin, itselläni on niin vahva oikeudentoteuttamishalu että oli yksinkertaisesti PAKKO kuulla joltakin että minua oltiin kohdeltu väärin. Se auttoi vähän mutta jäi kyllä harmittamaan kun en kuitenkaan uskaltanut olla täysin rehellinen ja sanoa että oikeasti pelotti olla kotona, taisi olla virkavallalla tärkeämpää tekemistä kuin hoitaa "pieniä sisarusten välisiä kahakoita".

kiitos sullekin :) itsekin olen nyt sitä mieltä että hyvä kun menin asiasta puhumaan. siskostani tehdään nyt lastensuojeluilmoitus ja se helpottaa, en tiedä sitten minne asia jatkossa etenee (vähän mua hermostuttaa se). jokin ratkaisuhan tähän asiaan on joka tapauksessa saatava. ja ymmärrän sua niin täysin! sullakin varmasti ollut vaikeaa, vaikka on se varmasti vaikeeta äidillekin olla tasapuolinen kun molemmat on sen lapsia. mutta jaksamista sulle ja haleja! :)

Tsemppiä sinulle ja kaikesta huolimatta valoa elämääsi..Kyllä sitäkin koet varmasti vielä tulevaisuudessa.Joskus pitää tehdä ikäviäkin asioita jotta pääsee omassa elämässä eteenpäin.Voihan jopa perheesi olla helpottunut kun tilanne tulee poliisin ja lastensuojelun tietoon..jokin kupla puhkeaa ja kaikki tarvisevat apua. Sinä tarvitset myös tukea ja apua. Äläkä kanna syyllisyyttä tilanteestasi -siskosi toimi väärin..vanhempas myös(voi olla syynä etteivät osaa omassa pahassa olossa toimia-itseinhoa,epäonnistumisen kokemusta vanhempana yms) Voimia vaan -olet arvokas ja oikean rakkauden arvoinen!

VAI IIN

hei kiitos sinulle "äiti jostakin"! olen samoilla linjoilla kanssasi että varmaan loppujen lopuksi helpottaa kaikkien elämää jos tämä tilanne saadaan edes johonkin suuntaan ratkeamaan. mulle on tosi vaikeaa nytkin elää siskoni kanssa samassa asunnossa (häiritsee mun muitakin ihmissuhteita). ja todella paljon on helpottanut oloani että kun hain apua niin todellakin terapeuttini ja lääkärini molemmat sanoivat ettei mikään ole omaa syytäni mutta se on vain itselle niin vaikeaa ymmärtää. mutta valoa, hyvää oloa ja etenkin rakkautta sinunkin elämääsi! :)

ja "hoseMcCulloch", en tiedä jos se on sinusta ollut oikein mitä siskoni on minulle tehnyt mutta minä en aio enää hyväksyä enkä elää sen asian kanssa päivääkään, niin kauan olen siitä kärsinyt. ja rehellissesti voin väittää että tuskin kovin monesta pikkusisaren monta vuotta kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö on ikinä missään tapauksessa oikein.

asia on menny poliisille asti. helpottaa tosi paljon paitsi että en saa vanhemmiltani juuri mitään tukea tässä asiassa. he kyllä tukevat ja auttavat siskoani mutta minut jätetään ilman apua. ei kai siinä mitään, olen jo tottunut mutta suututtaa ja vituttaa. en nykyään pysty enää ollenkaan olemaan kotona koska mua ahdistaa ja etenkin siskoni läsnäolokin ällöttää. kun mietinkin mitä kaikkea on aiheutunut siitä mitä hän on tehnyt mulle nii oikeasti tunnen oloni tosi katkeraksi ja masentuneeksi. sairastuin anoreksiaan jonka vuoksi en ehkä koskaan voi saada lapsia joista pidän. olin todella nuori kun tuo kaikki alkoi 9-10 vuotias siis täysi lapsi enkä ikinä saanut edes normaalia lapsuutta koska turruin tuohon hyväksikäyttöön nii etten edes ymmärtänyt asian vääryyttä. tuo kaikki on myös vaikuttanut sosiaalisuuteeni sillä olin jossain vaiheessa erittäin eristäytynyt eikä minulla ollut juuri yhtään ystäviä. olen joutunut rakentamaan kaiken alusta, yksin. tälläkin hetkelläni äitini lohduttaa siskoani, ei minua. saan kuunnella sen itkua jatkuvasti. oon tosi väsynyt. kertokaa mitä pitäs tehdä.

Itselläkin kokemusta hyväksikäytetyksi tulemisesta alle kouluikäisenä sukulaisen taholta. Vanhemmat ja lähisuku ovat asiasta tienneet, mutta jättäneet tekemättä rikosilmoituksen ja kaikki muut asiaankuuluvat toimenpiteet, kun ovat katsoneet tekojen olleen mukamas lieviä. Ja olivat kaikki jatkuvasti tämän perverssin matriarkan kukkarolla. Ja jättäneet toistuvasti tämän yksilön hoitoon. Tädin paska väitti että lapset keksivät päästään ja on se jo rangaistuksensa saanut, jos on jotain tehnyt (tullut itse aikoinaan isänsä hyväksikäyttämäksi).
Tuollainen kasvuympäristö jossa ymmärretään pedofiilia ja sivuutetaan uhrin trauma pilaa elämän.
Suosittelen että pyytäisit hoitoryhmäsi kautta siirron nuorisokotiin, että saisit vähän etäisyyttä tapahtuneeseen.
On liikaa vaadittu että antaisit anteeksi tai ymmärrystä tekijälle, itse kieltäytyisin kaikesta kanssakäymisestä. Ja varmasti tunnet vihaa vanhempiasikin kohtaan jos heidän asenteensa on tuollainen.
Siskosi on ollut sinua niin paljon vanhempi ja kypsempi ettei tuota voi kukaan hyvällä tahdollakaan pitää minään pitkitettynä lääkärileikkinä tai keskinäisenä masturbointina. Toivottavasti siskosi saa tuomion teostaan, joutuu erittäin pitkään psykiatriseen kuntoutukseen, eikä pääse ikinä työskentelemään lasten parissa.

sun ei tarvitse antaa kellekään anteeksi,jos se ei tunnu oikeutetulta kärsimyksiisi nähden.teidän perheessä on turvaton asua ja henkistä sairautta.siskosasi on jollain tavoin myös käytetty ehkä hyväksi-mistä olisi sen oppinut muuten.teillä on jotain kieroutunutta ja sun pitäs avata suu puhtaaksi ennenkuin sulla kilahtaa päässä,jossain vaiheessa.toivon että puhut ja et enää ymmärrä ketään ketkä ei sua tue.oikeesti,rakas ystävä.tsemppiä

moi, ihana huomata että edes jossain on ihmisiä jotka ymmärtää noitte tekoje vääryyde eikä vaa katso sormien läpi tapahtunutta. oon tällä hetkel nuorten psykiatrisel poliklinikal hoidos ja käyn näit tapahtumii läpi, aina vaa uudestaa ja uudestaa. kai se jossai vaihees helpottaa eikä toi asia enää satu nii paljo. eile kyl oli kaikkii itsemurha-ajatusksii mieles. sanoin äidilleki et voisin vaan kuolla ja hypätä parvekkeelt alas nii se vähän heräs siihe kuinka paha mun on olla. ehkä täst vielä päästään yli. mut sen tiiän ette luultvasti koskaan voi antaa täysin anteeksi vaikka siskoni saakin jonkin rangaistuksen. jotkin asiat on vaa nii vääri. toivoisi et voisin ees joskus olla onnelline ees hetken..

hienoa että olet saanut rauhassa nyt toipumisen aloitettua.etäisyys ja aika saattavat antaa aihetta ymmärryksiinja anteeksi-annon ajatteluun,mutta on asioita joita ei tarviste hyväksyä ja antaa edes anteeksi.olet oikealla polulla rakas lapsi

hei nuori neitonen,olet päässyt oikealle polulle,raskaasta taaksastasi huolimatta.saat käsitellä rauhassa ahdistuksiasi ja tilaa omaan turvaan ja rauhaan.kirjoita paha olo vaikka paperille ja pikkuhiljaa alat päästä jaloillesi,pikkuhiljaa.tuo masennus ja ahdistus ovat merkkejä vääryyksistä ja lukuisat uhrit ovat käymään läpi nämä tuntem,ukset.toivon ja uskon että aika parantaa ja etäisyys näihin perheenjäseniisi.perheesi ei ole tervehenkinen ka et ole syyllinen kuten jo tiedostat.saat varmasti hyvää terapiaa ja kypsyt aikaisemmin.uskon että kun kasvat ja aikuistu,uskallat kohdata terveellä tavoin suhteen mihin menetkin aikuisempana.ehkä asuinpaikkasi suuntaa muuttamalla saisit etäisyyttä ja en kyllä sinuna olisi äitini kanssa pahemmin tekemisissä koska hän ei kyennyt turvaamaan elämäsi eikä tukenut .hänelläkin pitää olla jotain ikävää taustalla.olet kaunis,käytä isompana kokemaas vertaistukihenkilönä jos innostaa.tsemmpiä ja elämä voittaa.musiikkia ja ulkoilua luonnossa ilman hälyä rauhoittaa ja kissa tai kiva koira terapioi myös kun olet jaloillasi.uskon että pärjäät sillä tiedän lapsia ketkä ovat nähneet ja kokeneet traumaa kotonaan ja ovat vielä raiskatuiksi tulleet hyvin nuorina,ihmisen mieli on sitkeä.olet tosi rohkea nuoreksi ihmiseksi ja kypsä-onnea ja valoa ja hyvyyttä elämänpoluillesi neitokainen

VAI NIIN

Aivan järkyttävää luettavaa.
Sun äitis on ihan sairas kun ei tajua tilannetta!
Ihan uskomatonta että se lohduttaa sitä sun siskoas eikä sua,
oisin huutanu sille jo varmaa päin naamaa ties mitä ...
Ja toi sun siskos, huhhu mikä tekopyhä paska..
Koita pärjätä, oikeesti!

moi! äiti on kyllä nyt ollu mun tuken mut isä äity yks pv melkee väkivaltaseks. ja toissapäivän se sano ettei oo koht enää missää tekemisis mun kans. on tää nii epäreiluu et isäki hylkää ja uhkaa lyyä. oon iha sairaa kyllästyny kaikkee must tuntuu et tää tilanne ei ikin ratkee. ja vihaan mun siskoo nii paljo etten tuski ikin eläissäni tuu olemaa näi vihane kellekää. ja must tuntuu et mus on jotai vikaa kosk mite muute vois olla et mä joudu vaa koko aja syvemmälle täs asias. koht itsemurha ois oikeest helpoi ratkasu

Moi!

Luin juuri koko keskustelun läpi. Hienoa että olet päässyt poliisille asti ja saat hoitoa traumoihisi. Mutta älä vain missään nimessä mene itsemurhaa tekemään! Parhaan palkkion saat kun (ei jos, KUN) joku päivä huomaat lapsuuten kamalien tapahtumien olevan vain muisto, ja elät hyvää elämää niiden ihmisten keskellä jotka YMMÄRTÄVÄT ja TUKEVAT sinua! Ei kukaan voi vaatiakaan sinulta anteeksi antoa, ei vielä tässä vaiheessa, ei ehkä koskaan. Jaksa vain uskoa, että vielä parannut ja elämä muuttaa suuntaansa. Se vie vuosia, varmasti, mutta vielä se käy, olet nuori! Tosi paljon tsemppia ja halauksia! Haluan että tämä keskustelu jatkuu, kunnes joku päivä tulet kertomaan meille lukijoille, kuinka elämäsi on kääntyny parempaan suuntaan!!

Veli käytti mua,
se vaikuttaa el'määni edelleen. Veljestäni tuli sairas aikuinen, hän olisi tarvinnut hoito aikanaan.
siskosi voi sortua vielä pahempaan. Sisko hoitoon.
Sinä, jätä taaksesi , katso eteenpäin, ole rohkea, insesti ei ollut sinun syytä, ei.

kiitos sun sanoist sur3n3 , ne antavat lohtua tähän mahdottomaan tilanteeseen. ja must tunruu pahalt nimimerkki "tosielämäsi" puolest kans. mulla on huono olo taas. kuulen taas miten mun isä puhuu pitkiä puheluita siskon kanssa mutta mun kanssa se ei vaihda sanaakaan päivän kuulumisesta. tää tilanne oli jo ennenki kauhee mut koht mul ei oo näköjää isääkää. oon nii väsyny koska mua kohellaa tällee. terapeutti sanoo et asiat ei oo mun syytä mut koton saan koko aja erilaise kuva. en tiiä enää mitä teen. mun sisko on käyttäny mua hyväks 4 /5 vuot tuhote mun lapsuude jota mul ei ollukkaa ikin oikeest ja tää vaikuttaa muhu edellee ja näköjää aina. ny mun isä on yrittäny hakata mut, katkassu kaikki puhelivirrat sillo ku uhkas hakata ette voi soittaa apua ja sanonu et se ei oo mun isä koht ollenkaa. ja sit se sano et ku sanoin et mua pelottaa et opettele elämään pelossa. mua vituttaa nii paljo koska tiiän et kaikki mikä tapahtuu o seurauksen siit mitä mun sisko on tehny. en ymmärrä mite tälläst paskuut voi tapahtuu täl tavoi. oisi halunnu sellase sisko joka ois tukenu mua ja näyttäny oikeest hyvää esimerkkii. mut mä sain sisko joka tuhos mun elämän. vihaan itteeni, elämääni ja enne kaikki mun sairast siskoo joka o jättäny muhu ikuset arvet

oon tosi väsyny, tahtoisin vaan kuolla. mun isä sano eilen et kaikki vika on mussa ja niinkai se näköjää onki. jos mua ei ois synytynykää nii mitää tälläst ei ois tapahtunukkaa. haluisin vaa kuolla

Voin samaistua suhun joltain osin sillä mua on hyväksikäytetty jo tosi nuorena, alle kouluikäisenä. Enimmäkseen kosketelua intiimeistä paikoista ja yö aikaan vieressä kourimista.. Suvun naisväen ja oman äitini toimesta. Sitä yritetään edelleen tehdä vaan olen alkanut puolustamaan itseäni ja käymään päälle. Sairastan itse masennusta ja kausittaista vaihtelua mielialoissa, välillä käyttäydyn kuin 5v. lapsi ja toisinaan taas kuin normaali nuori.. Käyn itsekin terapioissa ja olen katkaisemassa välejä sukuuni. Kyseessä on pieni kyläyhteisö missä omia suojellaan.. Minua yritetään naittaa yhteisön jäsenelle jotta en pääsisi lähtemään piiristä ulos. Täysi-ikäisyys on kumminkin auttanut pois muuttamisessa ja oman elämän rakentamisessa vaan jatkuvat puhelunsoitot sekä mielessä olevat traumat kulkevat mukana.. Pahimpia ovat muisti välähdykset menneisyydestä.. Tämä helpottaa muakin kun saan avautua..

nii tää o kyl sellast paskaa mitä kenekää ei pitäis kokee. toivottavasti pääset viel jaloilles

mä oon nii väsyny et join itteni humalaa tnä. mua harmittaa, koska must tuntuu et must ei oo enää mihikää. varasti jopa korvikset ja sattuu nii paljo, on nii hirvee omatunto nytte. en älyy mite tein tollast, ikin en oo muullo ees tollast aatellu. mikä mus on vikana ku mu koko elämä menee päin vittua? eiks tää ikinä hellitä, itsemurha ois paras vaihtoehto, mul ei tunnu enää ees olevan ihmisarvoa. tänää äiti sano et se rakastaa mua ja oon nii hyvä tyttö. ja mä meni juomaa ja varastaa. heitin ne korvikset kyl pois mut mua kaduttaa nii paljo et ei mitää rajaa. vihaan itteeni.

http://www.redcross.fi/apuajatukea/nuortenturvatalot/fi_FI/
Oletko tänne kokeilut mennä? kaveri ollut aikanaan tuolla kun kotona äiti ryyppäsi ja riehui, pääsi tuon avulla uuteen alkuun.. :P

Minua hyväksikäytettiin minun ollessani 14-16-vuotias. eli 2006-07.
Hyväksikäyttäjä oli ,vielä tuttu,jonka olen tuntenut koko lapsuuden. Olin samaan aikaa,vielä koulukiusattu,perheessäni oli väkivaltaa, aloin viiltelemään ja kerran yritin itsemurhaa. Mies katseli minua,kun vaihdoin vaatteita,olin suikussa ja kosketteli rinnoista ja muutaman kerran sukupuolielimistä. Asioita on paljon,mutta en jaksa kaikkia luotella.

Asiasta sain kerrottua veljelleni ja siskolleni 2009. Hyväksikäyttäjä oli siskoni mies. Asia jäi sikseen, eikä mulle puhuttu asiasta mitään vuoteen. No 2010 oli pakko kertoa äiteelle, kun en voinut enää pitää sitä asiaa sisälläni. Aloitin samana vuonna psykologikäynnit, se kesti n.4kk, kun psykologini jäi äitiyslomalle 2011. Siskoni ei uskonut miehestään sellaista ja välit meni kireäksi siskoni kanssa. Samana vuonna tapasin nykyisen poikaystäväni, jolle olen kaiken rehellisesti kertonut. Alku oli hankalaa,kun jostain koskettuluista tuli hyväksikäyttäjä mieleen.

Nyt 2012 ei ole vielä varmaa tuleeko asiasta rikosilmoitus,kun tieto meni poliisien korviin vahingossa. Toisaalta toivoisin,ettei sitä rikosilmoitusta tehtäisi,kun en kestäisi enää yhtään tressiä asiasta ja mitä siitä tulee seuraamaan. Olen nykyään 20. Olen miettinyt aloittavani uudelleen psykologikäynnit. Toivon,että elämä paranee päivä päivältä, mutta ei helppoa ole kantaa sitä sisällään. Elämä meni parempaan suuntaan,kun muutin eri paikkakunnalle ja en kyseistä miestä näe kovin usein.

Voi sua. :( Psykologille! Terapia auttaa käsittelemään tällaisia asioita. Psykologeilla, terapeuteilla yms. on vaitiolovelvollisuus, eivätkä he saa kertoa asioitasi yhtään kellekään ilman lupaasi. Ihme, ettei äitisi ole puuttunut asiaan enempää! Tämä on tosin hänellekin todella vaikea tilanne. Muista, ettei hyväksikäyttö ole missään nimessä sinun vikasi! Tsemppiä!

tyttö -95, pidä huolta itsestäsi. Itsekin olen hyväksikäytön ja raiskauksen uhri ja ymmärrän sua. Sun pitää löytää sellasia asioita, jotka auttaa sua jatkamaan eteenpäin. Vaikka sinusta tuntuisi, että olet yksin, etkä saa apua, niin muista että sinulla on aina sinä omana apunasi. Auta itseäsi tulemaan kuntoon, äläkä anna periksi. Sinulla on monia onnellisia vuosia edessä, kunhan vaan jaksat.
Jos perheesi ei anna sinulle tukeasi, hae apua ulkopuolelta. Sinä pystyt siihen.

Voimia sinulle

Koeta tyttö 95 päästä muualle asumaan. Tuo paha olo tulee osittain myös siitä, että joudut olemaan näiden samojen ihmisten kanssa tekemisissä ja joihin et voi enää luottaa koskaan. Pyydä apua oman asunnon saamiseen sos. tai muulta viranomaiselta. Kun saat välimatkaa näihin traumaattisiin tapahtumiin niin alat toipua ja jatka terapiassa käymistä. Aika, jossa elämme on todella sairas ja näitä tapauksia on myös paljon - kuten olet lukenut palstalta niin muitakin kärsineitä on - ja muuallakin. Et ole yksin! Et varmasti. Entä jos sos. järjestäisi sinulle jostain tukiperheen? Kai sellaisiakin on yksinäisille nuorille? Kyllä se vielä siitä lähtee. Älä missään nimessä tee itsellesi mitään vaikka välillä olisikin huono olo.
Muistan sinua ajatuksissani!

Terve! Täällä kirjoittelee tyttö-95 jälleen. Asia on edennyt siihen pisteeseen, että siskoni saa todennäköisesti ehdollista ja joutuu maksamaan minulle tuhansien eurojen korvauksia. Vihani ei edelleenkään ole laantunut mihinkään ja mielestäni ehdollinen on aivan liian pientä verrattuna kaikkeen siihen paskaan mitä siskoni on minulle aiheuttanut viimeisten 8 vuoden ajan. en pysty enkä halua vieläkään puhua hänelle ja saan todella pahoja ahdistus kohtauksia aina kun näen hänet edes 100 metrin säteellä. eräs päivä menin junaan ja näin siskoni samalla juna-asemalla. mulle tuli taas itsemurha-aikeet mieleen, tulin aggressiiviseksi ja surulliseksi enkä pystynyt muuta kuin itkemään. oon kuitenkin onnellisempi kuin 8 vuoteen. oon alkanut saada omaa oikeaa itseäni takaisin minkä menetin sillon kauan sitte insestipedofili siskolleni. saan vihdoin elää ja viettää aikaa ystävieni kanssa eikä minua kontroilloida tai määräillä enää. lapsuuteni oli yhtä helvettiä mutta toivon että tästä 17:sta vuodesta alkaa parempi aika.

Tyttö-95 oletko käynyt poliisikuulusteluissa jo? Itse,vielä odotan niitä kuulusteluja,että saa siskoni miehelle, jotain siitä mitä minulle aiheutti 7-vuotta sitten!

Missä ajassa insesti ja perheväkivalta vanhentuu ajatellen laillisia seurauksia tekijälle?

Voimia sulle -95 tyttö ton kauheen asian kanssa, ja onneks oot pian jo täysikäinen ja pääset mahdollisesti asumaan omaan kotiisi, jossa saat olla rauhassa, ja turvassa perheeltäsi. No en oikeen tiiä et oliks tää mun kommentti kauheen rohkaseva, mut sitä ainakin yritin. :)
Oli jotenki helpottavaa (tai ei siis sillei helpottavaa kuulla et joku muukin on joutunu tollaista kokemaan), mutta siis sillei mulle oli helpotus et löysin tänne, ja sain lukee noi kaikki viestit (sun viimeisten parin vuoden kamppailut ton asian kanssa). Itsekin olen meinaan -95 tyttö, ja kokenu jotain samantyylistä myös oman isosiskoni (toki ikäeromme oli "vain" pari vuotta) osalta, hänkin meinaan pakotti minut monet kerrat tekemään jotain sellaista mitä en halunnut, se alkoi kun olin jotain 8-vuotias, ja sitä kesti 4-5 vuotta. Itse en siitä ole ikinä voinut puhua kenellekään, en edes kysyä siskoltani, että miksi hän niin teki minulle?
Jotenkin vain ajattelin aina äitiäni, kuinka se tuottaisi hänelle häpeää jne.. toki äitinikin tiesi asiasta kai jotain, tuskin paljoa, mutta kun olin sellainen 9-vuotias, niin hän vain sanoi minulle, että en saisi puhua siitä koulussa, ettei minua pilkattaisi tai mitään, ja sen jälkeen en ole siitä sitten ikinä voinut puhua, vaikka se jatkui kauan.
Olen vain vaiennut siitä kaikesta mitä siskoni teki minulle, ja tuntenut vihaa siskoani kohtaan, tunsin vihaa myös siitä, että hän oli tuon lisäksi hyvin väkivaltainen minua kohtaan fyysisesti ja henkisesti. Hän hakkasi, löi, potki, tukisti, heitti tavaroilla ihan kaikella mitä käsiinsä sai (tästä äitinikin tiesi todella hyvin, mutta ei suojellut minua). Siskoni suuttui minulle ihan yhtäkkiä vaikka en olisi tehnyt mitään, hän saattoi suuttua minulle pelkästään siitä, että olin koneella omana päivänäni (meillä oli vuoropäivät koneella olemiseen). Itse en pysytnyt siskoani satuttamaan mitä toki 9-vuotiaan ”raivolla” itsepuolistin itseäni, mutta koko ajan kasvaessani yritin olla lyömättä häntä edes itsepuolustukseksi, yritin vain olla hiljaa, jotta hän lopettaisi. Ja kun en puolustautunut tai lähdin pois, niin sitten hän arvosteli minua koko loppupäivän kaiken maailman nimityksillä. Tapahtumat yritin pitkään (huimat kolme vuotta) vain unohtaa, mutta kun olin 16-vuotias, niin en enää pystynyt hallitsemaan niitä, ja ne palautuivat mieleeni, ja silloin en enää kestänyt, joten päätin hakea apua, mutta en voinutkaan sitä tehdä, koska eräs asia muutti aivan kaiken, ja tällä kertaa en voinut ”pilata” siskoni elämää, joten en voi asiasta puhua kenenkään kanssa.
Ja jos ihmettelette, että miksi en puhu isälleni tästä, niin sen voin sanoa että hän hylkäsi minut pienenä, joten eipä ole häntä sen koommin näkynyt. Toisin sanoen voisin sanoa, että ikinä elämässäni ei ole voinut perheen kesken puhua tunteistaan, meillä kaikki vain on niin pinnallista, ja minulta on aina vaadittu paljon enemmän kuin sisaruksiltani, ehkä hyväksikäytetty sitä, että yritin aina olla kiltti, ja en uskaltanut sanoa vastaan.
Uskon todellakin, että sun (tyttö -95) tilanne kotona on yhtä ”helvettiä”, mutta oon tosi ilonen sun puolesta, että voit edes joidenkin ihmisten kanssa puhua siitä kaikesta. Voimia sulle!

Voimia teille kaikille perheväkivallan uhreille.
Jokin taho kyllä kuuntelee, tukinainen, raiskattujen tuki jne.
Hoitohenkilöillä ym on vaitiolovelvolluisuus.
Yrittäkää j'ättää tuo kökkö taaksenne.
Älkää ikinä aikuisina alistuko minkäänlaiseen hyväksikäyttöön noiden taholta enää.
Minäkuva on vääristynyt, sen tiedän mutta neuvon ottakaa ajolähtö,
niin minunkin olisi pitänyt tehdä.
Kökkö kun jatkuu, jatkuu aina vaan.

Moi "joku toinen"! Oon tosi pahoillani puolestasi ja tiedän miltä susta tuntuu. tahdon sanoa, että jos voit missään määrin edes ajatella hakevasi apua, hae sitä! avun hakeminen on toki vaikeaa mutta kun olet päässyt alkuun huomaat sen olevan ainoa oikea ratkaisu. ala ajatella itseäsi, älä äitiäsi tai hullua siskoasi. itse tein sen virheen, että monet vuodet "säälin" siskoani enkä siksi puhunut. tuo kyseinen asia painaa sinua vielä monet vuodet ellet hae apua. mitä nopeammin pääset sitä käsittelemään ja saat oikeudenmukaisuutta osaksesi, sitä nopeamiin pääset toipumaan. mäkin jouduin apua hakemaan joka helvetin kerta itse, mutta nyt olen tyytyväinen että tein niin enkä luovuttanut vaikka kauan siihen menikin. vaikka avun hakeminen on vaikeaa se kannattaa!

itse olen joulun jälkeen päässyt elämään aivan erilaista elämää. talvella ja keväällä oli todella vaikeaa mutta nyt kesällä olen alkanut jossain määrin toipua. saan viettää nuoren ihmisen elämää tuntematta syyllisyyttä 8 vuoteen. viha nakertaa sisälläni mutta jonain päivänä tiedän ettei minun tarvitse tuhlata edes vihan tunteita paskamaiseen siskooni.
ansaitset parempaa kuin elämäsi edes siskosi läheisyydessä. ja mitä äitiisi tulee: hän on todennäköisesti samankaltaisessa tilanteessa kuin omakin äitini. tilanne on hänelle vaikea koska olette molemmat hänen lapsiaan. mutta äitisi (kuten omanikin) tekee ehdottomasti väärin sinua kohtaan. kuten siis jo sanoin, ajattele itseäsi sillä Sinä olet kokenut vääryyttä!

Todella paljon tsemppiä ja onnellisuutta sun ja muiden hyväksikäytettyjen elämään! ja muista että et oo todellakaan yksin!!

Hienoo, että saat vihdoin olla taas nuori tyttö -95, ja asiat on alkanu järjestyy :)

mut mie mietin tota avun hakemista, tiedän et se tavallaan helpottaisi, että voisin puhua jollekin jne... mut en haluis menettää yhtä tiettyä henkilöö, jonka menetän jos kerron tästä jollekin, nii siks mun on vaikee kertoo kenellekään..

Mut tyttö -95, mulla ois pari kysymystä sulle, mut voit tietty jättää osaan vastaamatta jos siltä tuntuu tai ne on liian henkilökohtaisia tai jotain :)

Mut ensimmäinen kyssä olis et kenelle (perheen ulkopuoliselle) sä kerroit tosta kun lähdit hakemaan apua? Ja uskoks se sua? Ja mitä sitten tapahtu, ilmoittiko se jonnekin, vai jatkoitko sä sen avun hakemista jostain muualtakin? Ku mua pelottaa kai se kaikki prosessi jne.. Ja kuka kerto siitä kaikesta sitten sun perheelle? tai kylhä sun perhe jo jotain tiesi, mutta ei kai silti aivan kaikkea.
Sitten entä tunnustiko sun sisko kaiken sen, vai kielsikö se ne kaikki asiat? Ku mä pelkään että se kieltää, ja mua ei uskota, tai että syytetään et se ois ollu munki syytä yhtälailla, vaikka en mä todellakaan niin pienenä edes tieny että mitä se on..

No kai tossa oli ainakin osa mun kysymyksistä, jotka mua mietityttää.. ja tietenkin joku muukin voi vastata, jos on kokemusta noista asioista.

Moi joku toinen!

hain ensimmäisen kerran apua vuonna 2010 keväällä. 2009 syksyllä siskoni tunnusti äidilleni mitä oli tehnyt koska tunsi syyllisyyttä. äitini oli kauhuissaan muttei reagoinut muuten mitenkään. päinvastoin, hän ja isäni suojelivat siskoani ja pitivät minua outona, kun en antanut anteeksi.

menin puhumaan 2010 huhti-toukokuussa yksityiselle puolelle psykiatrille. vuodatin kaiken paskan hänelle ja oletin hänen tekevän jotain. hän ei kuitenkaan ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin, tarjosi vain nenäliinaa ja kysyi olenko vihainen. tuon jälkeen en enää terapiassa käynyt. kukaan ei reagoinut ja vanhempanikin syyllistivät minua joten aloin ajatella että ehkei siskoni sitten ole tehnytkään mitään pahaa ja vika on minussa. aloin jälleen olemaan siskoni kanssa, yritin kovasti olla vihaamatta häntä. olin yksinäinen, minulla ei saanut olla muita ystäviä kuin siskoni. jos olin muiden kanssa, hän alkoi itkeä ja syyllistää minua. pahin törkeys mitä hän sanoi : "ei ihme ettei sinulla ole muita "ystäviä" kuin minä kun olet tuollainen outo"

Viime syksynä aloin olla todella ahdistunut. en ollut pystynyt nukkumaan 2 vuoteen mutta nyt en voinut nukkua ollenkaan. tarvitsin unilääkkeitä, olin vihainen ja itkuinen jatkuvasti. sanoin siskolleni ja äidilleni että minun on pakko päästä puhumaan. siskoni itki, yritti käännyttää minua ja haukkui. sain kuitenkin ajan varattua jälleen yksityiselle ja menin puhumaan. kerroin jälleen saman tarinan eikä tämäkään lääkäri aluksi reagoinut mitenkään. sanoi vain että voi tehdä lastensuojeluilmoituksen jos MINÄ haluan. normaalistihan lastensuojeluilmoitus tehdään joka tapauksessa kysymättä erikseen lupaa keneltäkään jos arvellaan rikoksen tai jonkin laiminlyönnin tapahtuneen. tämä lääkäri rikkoi jälleen siis lakia kuten edellinenkin eikä lopulta suostunut kuin laittamaan lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle.

polille menin joulukuun puolessa välissä. siellä minua vastassa oli terapeutti itselleni ja vanhemmilleni sekä lääkäri. jouduin jälleen kertomaan koko tarinan uudestaan. siellä kyseinen kuntoutusryhmä otti asian oikeasti hoidettavakseen. he tekivät lastensuohjeluilmoituksen josta taas seurasi rikosilmoitus. helmikuussa kävin kuulusteluissa, ja myös siskoni joutui käymään noissa. olin aluksi keväällä erittäin huolestunut siskoni hyvinvoinnista. hiljalleen aloin kuitenkin ymmärtää hänen käyttäneen minua hyväkseen ja käyttäneen valtaa kaikkiin tekemisiini syömisestä ja ystävien kanssa olemisesta lähtien.

muutama viikko sitten edunvalvojani soitti (vanhempani eivät voi olla edunvalvojana tässä asiassa koska he ovat ristiriitatilanteessa). sovimme ajan ja kävimme nämä asiat jälleen läpi. kyyneleitä ei siinäkään säästelty. minun pitää kertoa nämä samat asiat uudestaan oikeudesta, alkaen siitä mitä, milloin ja missä hän on minulle tehnyt. kaikki pitää kertoa todella yksityiskohtaisesti mikä on vaikeaa koska se mitä hän on tehnyt on ollut kertakaikkiaan sairasta.

edunvalvojani kertoi myös että siskoni joutuu luultavasti maksamaan minulle monien tuhansien eurojen korvauksia sekä saa merkinnän rikosrekisteriin ja ehdonalaista vankeutta. oikeudenkäynti on vielä tämän vuoden puolella ja silloin toivottavasti selviää miten tämä juttu ratkeaa.

itse olen tänä keväänä kaikki sairaudet mitä siskoni on tehnyt kertonut vanhemmilleni. olen uskaltautunut myös puhumaan ystävilleni joista jo 4 tietää tästä asiasta. avoimuus helpottaa elämää suuresti.

siskoni ei myöskään kieltänyt näitä asioita ja ainakin poliisikuulusteluissa oli kertonut kaiken suurimmilta osin kuin minäkin. oikeudesta en vielä tiedä, toivottavasti hän puhuu sielläkin totta.

kuinka vanha siskosi oli hyväksikäytön alettua? omani oli silloin 15 ja silloin juuri alkaa rikosoikeudellinen vastuu. itse taas olin 9-10 vuotias tuolloin.

ja se henkilö jonka pelkäät jättävän sut.. mä en usko et se jättää sua ellei itse oo sotkeutunu koko juttuun mukaan. ja jos välittää susta nii se kyllä ymmärtää ainakin ajan myötä. ympäröi ittes sellasil ihmisil jotka oikeesti auttaa ja välittää susta.

toivottavasti sait vastauksia ainakin osaan mieltäsi askarruneisiin kysymyksiin :)

Moi, itseäni on käyttänyt isäpuoleni hyväksi 14-18 vuotiaaksi ja vasta kuukausi sitten sain suuni auki ja kerrottua ensimmäiseksi poikaystävälleni, joka suorastaan potki minut helsinki missionin nuorten kriisipisteeseen. (suosittelen paikkaa, etrittäin hyvää tukea). Sieltä minut ohjattiin Tukinaiseen joka on siis raiskattujen naisten oma tukipiste, missä sain jutella juristin kanssa... Siitä rikosilmoitus ja kuulustelut ovat osaltani ohi. Ihmetykseksini isäpuoleni tunnusti tekonsa miltei heti kiinniottonsa jälkeen. Psykoterapia alkaa tällä viikolla ja ahdistun jo valmiiksi siitä ajatuksesta, että joudun selostamaan kaiken, neljän vuoden tapahtumat jälleen kerran auki ja seittää uudelle tuntemattomalle ihmiselle. Asioiden käsittely on uskomattoman vaikeaa.,, Keskustelutuokioden jälkeen olo on helpottunut mutta samalla tuntuu kuin olisi juossut maratoonin. Oikeudenkäynti on vasta tuloillaan, ja toivon että isäpuoleni saisi tarpeeksi kovan rangaistuksen.. en tahtoisi nähdä häntä enää ikinä.

Tsemppiä ja voimia ja jaksamista teille kaikille.

En tieäd kaikkea mitä tuossa sanotaa Isoin kysymys minulla on vain että miten hän käytti sinua hyväkseen.. samase minulle tosin Se että syytät sairastuneen anoreksiaan kuullostaa jo katkeralta syytökseltä jostain liikakoloiden pelkäämisen syistä ja muutenkin anoreksiaan on vain oman mielen tuottama tila jonka annoit olla . ja pahaa se tekee nyt myöhemmin.

Tyttö -95 olet todella kasvanut paljon ja vahvistunut! Sinun henkisen soturin kehityskaaren näkee selvästi kun lukee koko keskusteluketjun. Olet mahtava esimerkki siitä että ihminen voi pelastua ja löytää valon, erittäin vaikeiden ja tuskallisten kokemusten jälkeen.

Jossain kohtaa tekstistäsi näki miten kärsit ja olit lähes luovuttamassa, ja itsemurha-ajatukset olivat nousseet pintaan, silti kuljit eteenpäin. Nyt kuulostat jo vahvemmalta kuin siskosi ja vanhempasi, jotka kaikki näyttävät todellisilta surkimuksilta. Vanhempien pitäisi kyetä suojelemaan lapsiaan, ja lukiessani heistä mietin minkä ikäisiä he ovat(nuoria?), onko perheessä päihdeongelmia tai siskollasi todettu joku selvä mielenterveydellinen sairaus mikä selittäisi siskosi hyyssäämisen ja sen että Sinua, Uhria vastaan hyökättiin.

Myös se jäi kummastuttamaan mikseivät ammattiauttajat järjestäneet sinua pois tuosta sairaasta kodista. Sehän oli paikka jossa sinun hyväksikäyttösi tapahtui ja tekijäkin asui saman katon alla. Joku tuossa ei käy järkeen, olithan henkisesti murtua sen vuoksi. Ja mitä hyvää siskollesikaan oli siitä että hän oli lähelläsi päivittäin kun tilanne oli äärimmäisen tulehtunut. Kammottavan huono järjestely.

Se mitä itse eniten mietin on että eikö sinulla ole itselläsi raivoisaa tarvetta laittaa siskoasi kirjaimellisesti "selkä seinää vasten" ja vaatia selitystä tai edes jonkinlaista anteeksipyyntöä häneltä hänen teoistaan. Koska tunnet vihaa mikä näkyy tekstistäsi voisi helpottaa että kohtaat vihasi kohteen tosiaan silmästä silmään ja näytät tunteesi, ja sen että olet kasvanut nyt täyteen mittaasi.

En yllytä väkivaltaan vaan puhumiseen. Omien tunteiden ilmaisuun. Koska kirjoituksestasi saa sen kuvan että olet ollut pitkään sulkeutunut ahdistuksessasi ja puhumaton, mistä taas on seurannut se että sinua on haukuttu "oudoksi". Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Hei "Soihdunkantaja"! Oli ihana lukea rohkaiseva viestisi, kiitos siitä. viime viikolla oli jälleen vaikeaa kun siskoni sai tietää oikeusjutusta, ja siihen sisältyvistä korvauksista. hän sai jonkinlaisen kohtauksen ja kun äitini tuli kotii hänkin oli aivan poissa tolaltaan ja itki minulle pitkälle yöhön tätä tilannetta. lohdutin häntä, ja musta tuntui jälleen siltä, että mua syyllistettiin. kun pyysin isääni apuun, ja sanoin hänelle että siskoni pitäisi laittaa hoitoon että hän käsittelisi asioita muiden kuin äitini kanssa, isäni huusi "suksikaa suolle" minulle ja äidilleni.

luulen etten ole vielä valmis puhumaan siskolleni. minua oksettaa ajatuskin ja kun näin hänet eräänä päivänä vilaukselta , minulle tuli jälleen ahdistus, ei tosin niin pahana kuin yleensä. ja nyt siskoni ei tosiaan enää onneksi asu saman katon alla joten tilanne on paljon helpompi kuin keväällä. luulen että hyvä oloni johtuu juuri siitä ettei minun tarvitse nähdä häntä. painajaisia nään kuitenkin joka yö.

mutta se aika kun tahdon puhua suuni puhtaaksi tulee varmaan myöhemmin.. sekin mua ahdistaa miten pystyn kohtaamaan siskoni oikeudessa kun hänelle en tosiaan ole tammikuuun jälkeen puhunut.. mutta kyllä kaikki selviää, toivottavasti..

Paljon voimia ja jaksamista! Olet ollut todella rohkea ja hyvä niin, itsesi vuoksi. Taistele loppuun asti, älä luovuta vaikka kuinka maahan poljettaisiin, vielä tulee se päivä kun kaikki on hyvin.

Hei tyttö 95! Olet kokoenut todella ikävän lapsuuden, jossa siskosi on ollut merkittävässä asemassa. Tämä on ollut myös koko perhettä koskettava tragedia.

Minua jäi vain kovasti pohdituttamaan, oletko jutellut asiasta kahden kesken siskosi kanssa? Eikö tällaista asiaa voisi käsitellä hänen kanssaan ja miksi hänen anteeksipyyntönsä ei ole riittävä - kerroit viestien alussa, että hän on pyytänyt sinulta anteeksi. Tämä ei ollut kuitenkaan sinulle tarpeeksi, vaan viet asian oikeuteen asti käsiteltäväksi? Ymmärrän täysin, että sinulla on siihen laillinen oikeus ja varmasti sydämessäsi myös tunnet tämän tarpeen. Mutta haluatko tällä tavalla kostaa hänelle? - hän joutuu julkisteti tunnustamaan nöyryyttävät ja hävettävät tekonsa. Helpotaako sinun vihasi, kun näet siskosi nöyryytettynä oikeudessa? Onko sinulla sellainen tunne, että hän on päässyt liian helpolla? Että hänen täytyy todellakin saada jonkinasteinen tuomio ja korvaus maksettavaksi. Kyse ei ole nyt siitä, että syyllistäisin sinua vaan sydämestäni ihmettelen sitä, eikö anteeksianto ole mahdollinen ilman oikeutta? Oletko tietoinen oikeasti, kuinka paljon siskosi mielessään katuu näitä tekojaan ja kuinka paljon se on aiheuttanut surua hänen elämäänsä? Oletko keskustellut hänen kanssaan kahden kesken? Ymmärtäisin tämän vihasi, jos siskosi olisi sinulle ilkeä, tyly, välimpitämätön, mutta kirjoituksissasi käy ilme, että hän on myös itkenyt monet itkut ja näin voisi olettaa, että hänelläkin on ollut todella paha olo vuosen ajan.

Katson tätä asiaa omasta perspektiivistäni - olen kolmen teini-ikäisen äiti ja ymmärrän nuoren ihmisen herkkyyden, mielialojenmuutokset, rittämättömyyden tunteet - ne kaikki kuuluvat nuoruuteen. Ymmärrän myös, että omat kokemuksesi ovat tuoneet sinulle uskomattoman paljon ylimääräistä raskasta kannettavaa kaiken aikuiseksi kasvamisen haasteiden lisäksi. Mutta kirjoituksistasi päätellen sinulla on kuitenkin rakastavat vanhemmat - vaikka moni kirjoittaja onkin heidän tyrmännyt ja toivottanut ties mienne - mutta mehän olemme lukeneet tarinasta vain sinun näkemyksesi, joka on totta sinun näkökulmastasi, sitä yhtään aliarvioimatta. Uskon kuitenkin, että tilanne on myös vahempiesi kannalta ollut todella raskas. Mutta sinun tulisi uskoa, että he rakastavat varmasti teitä molempia - yhtä lailla. Ei siskosi teko vähennä heidän rakkauttaa - pitäisikö? - totta kai se surettaa ja varmasti toivoisivat ettei mitään sellaista olisi koskaan päässyt tapahtumaan.

Olet joutunut kulkemaan pitkän tien. Toivottavasti saat mielenrauhan ja on hyvä, että olet löytänyt ulkopuolista tukea. Luin koko ketjun ja kysymys anteeksiannosta vain jäi vaivaamaan mieltäni. Yritin katsoa ja peilata asiaa koko ajan teidän koko perheenne kannalta.

Toivotan teidän koko perheellenne voimia. Toivon, että saat mielenrauhan oikeudenkäynnin jälkeen. Toivon myös, että voisit joskus kohdata siskosi kahden kesken, jutella asian todella syvällisesti - voisitte katsoa toinen toisianne silmiin ja tuntea toistenne tuskan - ja antaa anteeksi. Ja ehkä sen jälkeen voisitte rakentaa vähitellen sisarussuhteen uudelta pohjalta. Kaikki on mahdollista, jos löytyy vain riittäästi tahtoa.

Valoa tulevaan syksyyn!

Olipa nätisti rivien välistä syyllistetty , että uhri haki apua ja oikeutta .

Mistä sinä tiedät mitä ja miten hänelle tehtiin.
Aika vakavahan tuo tapaus on ollut kun tuomio pätkähti.
Oikein teki , miettiipä ainakin tekeekö uudestaan.

"voisit joskus kohdata siskosi kahden kesken, jutella asian todella syvällisesti - voisitte katsoa toinen toisianne silmiin ja tuntea toistenne tuskan - ja antaa anteeksi. Ja ehkä sen jälkeen voisitte rakentaa vähitellen sisarussuhteen uudelta pohjalta." Siis kuinka typerän lapsellinen voi ihminen joka kasvattaa "komea teiniikäistä" olla. Miksi puolustelet hyväksikäyttäjiä ja korostt puhumista ja anteeksiantoa? Olet outo, todella outo.

moi! se oikeudenkäynti on nyt ohi. se oli tosi rankka kokemus mutta nytkun se on mennyt tuntuu kuin iso kivi oisi vierähtänyt harteilta. etenkin se tieto helpottaa ettei tarvitse olla enää siskon kanssa missään tekemisissä. toivottavasti tämä olisi nyt uusi alku ja voisin aloittaa puhtaalta pöydältä. kiitos kaikille jotka ovat tällä ikuisuuden kestäneellä taipaleella tsempanneet minua :)

Mee hoitoon, olet päästäsi vialla kun keksit tollasta.
Kävele suoraan mielisairaalaan.

Hei tyttö-95. Minkälaisen tuomion siskosi sai? Paljon voimia ja jaksamista, teit todella raskaan mutta oikean päätöksen kun veit asian eteenpäin!

Hyvä että oikeudenkäynti on nyt ohi. Olet varmasti helpottunut Tyttö-95. Toivon Sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Parhaimmin onnen löytää kun yrittää ajatella myönteisesti äärimmäisen tuskankin hetkellä, ei jää hautomaan murheita ja jättää taakseen voimia syövät vaikeat ihmissuhteet.

Anteeksi antaminen on asia jota kannattaa ajatella sydämessään, mutta sillekin tulee oma aikansa. On myös ihmisiä jotka saavat voimansa siitä etteivät koskaan anna anteeksi. Meitä on niin erilaisia ja jokainen valitsee oman polkunsa.

Mutta vielä kerran sanon Sinulle, olet ollut hyvin rohkea. Sinä pärjäät.

Todella ihanaa luettavaa, että olet selvinnyt pahimmasta, henkisesti päässyt parempaan kuntoon ja olet saanut oikeutta.

Onneksi äitisi tajusi asian oikean laidan ja tajusi sinun ahdingon ja pahan olon. Hänelläkin on varmaan vaikeaa, mutta varmasti tietää, että sinä olet oikeasti se joka kaipaa kaikkein eniten tukea ja apua.
Isäsi sen sijaan, on kamala ihmis saasta. Toivon todella, että jossain vaiheessa äitisi tajuaisi lähteä koko suhteesta ja jättää koko sairaan menneisyyden taakseen, sekä auttaisi sinua tulevaisuudessa paljon kovemmin, vaikka tässä vaiheessa taidat ollakkin jo täysi-ikäinen.
Olet todella urhea ja vahva, oikea inspiraatio jokaiselle, joka on vastaavia kokenut. Minuakin on lapsena käytetty kerran hyväksi, mutta se oli vain puoli minuuttia elämästäni, jonkun tuntemattoman miehen tekosia. Onneksi siinä iässä tajusin jo, että nyt pitää pyytää apua ja huusin kuin syötävä, kaikkien kuullen ja nähden. Kukaan ei tullut auttamaan, vaikka ihmiset näkivät muutaman metrinkin päästä mitä tapahtui.. Mutta säikähti mies niin kovin, että paineli karkuun.
Olen käsitellyt asiat, kun hain itsekkin aikoinaan terapiaan, tosin monista eri syistä, päällimäisenä en tiennyt miksi, mutta apua auttoi ja paljon. Itse en jaksa olla enää vihainen menneestä tai surra, mutta suren kaikkien muiden ihmisten puolesta jotka ovat kokeneet seksuaalista kaltoinkohtelua. Tätäkin ketjua lukiessani itkin, alkuun surusta mutta loppua kohdin helpotuksesta ja ilosta.

Toivon, että joku päivä vielä vastailet tähän ketjuun ja kerrot mitä sinulle kuuluu ja kuinka parantuminen edistyy. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka paljon sinua ihailen ja kuinka iloinen olen, kun elämäsi alkaa jo näyttämään valoisammalta!

Tähän täytyy kertoa oma tarinani. Minua käytettiin hyväksi lapsena asioita on tullut ilmi ja olen joutunut useastikin hyväksikäytetyksi myöhemminkin. olen pyytänyt siskoltani anteeksi yhden kerran suoraan.
en pysty puhumaan tuosta asiasta häpeän sitä olen todella surullinen että kiurouduin ja tein sitä pussaamista lääkärileikkejä (tapahtui vain kerran yhtenä päivänä, sekin tosin liikaa) ei onneksi mitään yhdyntää tai muuta, mutta vakavaa kuitenkin. Hae terapiaa ja sun siskosi pitäisi myös, voi olla että häntäkin on hyväksikäytetty ja purki sinuun tai sitten hän on vain sairas. lue kirja hyväksikäytetyt Visa Kuusikallio etc.
Toivottavasti saat ja jaksat hakea apua www.suomendelfins.fi
Valoa ja surullista jos äitisi ei tue sinua hän rakastaa teitä molempia varmaan eikä osaa auttaa asiahan vaikea. Ja yritä jankata vaikka äidillesi että tarvitset tukea ehkä hänkin haluaa lähteä sun kanssas vaikka terapia-istuntoon, kysy.
Ilman terapiaa et tule selviytymään ja sulla pitäisi olla tukiverkosto ystävät muut sukulaiset tuttavat, terapeutti, jos parisuhteessa pariterapeutti, tukipuhelin ryhmät jne. Ja hoida myös anoreksiaasi samoin.

en tiedä enää mitä tehdä. asun nykyään siskoni kanssa yhteisessä asunnossa, olemme sopineet, mutta välillä minusta tuntuu niinkuin en olisi halunnutkaan sopia. vihaan itseäni. välillä minulla on vähän huonompia päiviä ja välillä parempia päiviä. en vain voi vieläkään ymmärtää miksi minulle on käynyt näin. toivon todella, että joku päivä tämä kaikki helpottaa todella ja voin elää kuin normaali ihminen. rakastan siskoani kuitenkin kun kaikesta huolimatta onhan hän kuitenkin siskoni, siitä en pääse yli enkä ympäri. olen myöskin huomannut, että vihalla ei saa muutakuin vihaa!

Jos tuntuu että kotona pää hajoaa välillä niin mene paikallisessa nuorisotalossa tai nuorten turvataloilla käymään. Tapaat uusia ihmisiä ja voit purkaa tunteitasi sielläkin :)

http://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/nuorten-turvatalosta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyttöjen_Talo
-> Selaa alas asti niin löytyy miltein joka kolkan tyttöjen talot Suomesta.

Saanko kysyä tyttö -95, millaista hyväksikäyttöä se varsinaisesti oli? Seksuaalista? Miten se kaikki tapahtui? Kerro esimerkein. Et missään vaiheessa maininnut mitä siskosi sinulle teki?

eksyin tänne pitkästä aikaa lukemaan, ja huomasin että nimimerkilläni on kirjoiteltu. todella alhaista käytöstä mennä tällaisesta asiasta nimimerkilläni kirjoittamaan asioita, jotka eivät edes pidä paikkaansa. en jaksa vastata lähetettyihin viesteihin ja kysymyksiin, mutta sen voin sanoa nykytilanteesta että siskoani en enää ole nähnyt, viime tapaamisesta on kulunut jo puolitoista vuotta ellei oikeudenkäyntiä oteta huomioon. ja hyvä niin, vihani häntä kohtaan ei ole laantunut, se on vain muuttanut muotoaan. toivottavasti kaikki hyväksikäyttöä/kaltoinkohtelua kokeneet ymmärtävät hakea apua. itselläni se kesti monia vuosia mutta koskaan en ole ollut yhtä onnellinen kuin nyt.