Voimavara yhteiskunnalle

Ikäihminen

Kuntaliitto loi vision suomenruotsalaisuudesta vuonna 2030
"Suomen Kuntaliiton ja ajatuspaja Magman visiossa ruotsin kieli on vuonna 2030 luonnollinen, rikkaudeksi mielletty osa Suomea. Peruspalveluja järjestetään ruotsin kielellä, ja myös ruotsinkieliset suomalaiset saavat hoitoa ja koulutusta äidinkielellään. Suomenruotsalaiset ovat innovatiivisia edelläkävijöitä ja ruotsin kielen katsotaan olevan voimavara yhteiskunnalle."

"Vision toteuttaminen edellyttää muun muassa asennemuutoksia ja aktiivista otetta. Suomenruotsalaisten on itse luotava oma tulevaisuutensa. Visio edellyttää konkreettisia toimenpiteitä. Ehdotusten joukossa on valtakunnallinen kielistrategia, ruotsinkielisten peruspalvelujen yhteensovittaminen yli kunta- ja hallintorajojen ja vahvemmin innovaatioita edistävä ilmapiiri ruotsinkielisessä Suomessa."

"— Suomessa parhaillaan vallitsevalla uudistusaallolla tulee olemaan suuri vaikutus ruotsinkieliseen väestöön. Siksi halusimme luoda suomenruotsalaisia tulevaisuuskuvia. Visio ruotsin kielestä Suomessa antaa meille mahdollisuuden vetää yhtä köyttä. Yhteistyön avulla voimme esimerkiksi luoda uuden tyyppisiä ruotsinkielisiä palveluja ja lisätä ruotsinkielisen Suomen vetovoimaa, toteaa Kristina Wikberg, joka toimii Kuntaliiton ruotsinkielisen toiminnan johtajana."

"Visio edellyttää konkreettisia toimenpiteitä. Ehdotusten joukossa on valtakunnallinen kielistrategia, ruotsinkielisten peruspalvelujen yhteensovittaminen yli kunta- ja hallintorajojen ja vahvemmin innovaatioita edistävä ilmapiiri ruotsinkielisessä Suomessa. (KL)"
Marko Helin 2.2.2010 14:44

1

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Magister E K

      "Ruotsalaiset ovat naapureita ja ruotsalainen sosiaalipolitiikka on ollut laadukasta kansainvälisissä vertailuissa."
      Noin kirjoitti eräs nimimerkki E K Järvenpää täällä palstalla.
      On aivan totta, että suomessa pitää osata ruotsia se on jo identiteetin kannalta tärkeää ja sivistykseen kuuluu osata ruotsia. Täällä suomessa pitää nuorisoa pakottaa aloittamaan ruotsinopinnot, koska ilman ruotsinkieltä maailmalla ei pärjää ja jo EU.ssa tarvitaan ruotsia.
      Suomea pidetään junttilandiana ja syy on, ettei osata ruotsia joka on sivistynein kieli maailmassa, kuten myös itse ruotsalaisetkin ovat. Tuossa yllä on selvästi osoitettu miten ruotsinkieltä tullaan edistämään täällä suomessa ja se edellyttää vahvoja toimia meiltä suomenruotsalaisilta.
      "Visio edellyttää konkreettisia toimenpiteitä. Ehdotusten joukossa on valtakunnallinen kielistrategia, ruotsinkielisten peruspalvelujen yhteensovittaminen yli kunta- ja hallintorajojen ja vahvemmin innovaatioita edistävä ilmapiiri ruotsinkielisessä Suomessa. (KL)"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      93
      7670
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6390
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4501
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1668
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1564
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      822
    Aihe