Kuntasektorin Hyvä Veli-järjestelmä

Not Good Brother

Meidän organisaatiossa tullut suorastaan tavaksi seuraavanlainen toiminta: Eläköitymisen tai muiden syiden takia aukeavat esimiespaikat on salaisesti sovittu toisinaan jopa vuosia etukäteen jollekin Hyvä Veli-järjestelmään kuuluvalle. Viimeisin tapaus oli sellainen että eläkkeelle jäävän esimiehen seuraajan seuraajakin jo julkistettiin vaikka hänen uuden tehtävän alkuun saattaa mennä vielä useampia vuosia. Erityisen arveluttavaksi asian tekee se että valituksi tuli oman organisaation sisältä sellainen henkilö jolla on kaikista lyhyin työkokemus eikä käytännöllisesti katsoen minkäänlaista alan koulutusta. Korostan vielä että kyseessä sellainen ala jossa asianmukainen koulutus olisi erittäin tärkeä jo alimmissa suoritusportaan tehtävissä, puhumattakaan esimiestehtävistä. Kyseinen toimintamalli johtaa ajan mittaan tilanteeseen jossa esimiehillä heikompi koulutus kuin alaisillaan ja tämä ei voi olla näkymättä työilmapiirissä puhumattakaan toiminnan tasosta. Herää kyllä väkisinkin kysymys kuinka yleistä tällainen toiminta on kuntasektorilla ja kuinka suuri sen vaikutus on kuntasektorin moninaisiin ongelmiin, työilmapiiriongelmista aina erinäisiin talousongelmiin.

4

756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kolmas mies

      Ei julkisella sektorilla uran pituus se ratkaisevin tekijä ole vaan asenne eli oikean värinen poliittinen jäsenkirja

    • leimattu jo

      jos et alistu tuohon systeemiin niin olet hankala ihminen ja leima lyödään otsaan niin että joudut ahdinkoon. Siksi kukaan ei uskalla vastustaa tuota systeemiä.

    • Hallintoalamainen

      Omalla työpaikalla taitta kaikilla pomoilla on alempi koulutus ja kokemus kuin keskiverto alaisellansa. Pisnekset kusee vuodesta toiseen.

    • toimintaa on

      hyvät veljet ja sisäpiirit. Paras kuulua johonkin sisäpiiriin, muuten lennät kuin leppäkeihäs, kun
      aletaan tekemään poistoja.
      Ei ole vuosilla mitään merkitystä silloin kun kaveri tarvitsee työpäikan !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      109
      7858
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      149
      6597
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4715
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      242
      3217
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      100
      2224
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1886
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      149
      1845
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      28
      1699
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe