En jaksa tässä selittää sen enempää tilannettani, mutta en pääse käymään salilla kuin 1 keran viikossa, joskus 2. Haluaisin silti saada jonkin verran lihasmassaa ja saada itseäni tiukemmaksi. :) olen salilla käynyt aiemmin useammin, mut tosiaa nyt tuli sellainen tilanne ettei pääse. Mikää ammattilainen en todellakaan ole, vain epätoivoinen nainen joka haluaa kiinteytt´ä ja vähä voimaa. Voinko siis kotona tekemällä saada samoja tuloksia kuin salilla? Jos käyn kerran salilla ja kotona tekisin parina päivänä viikossa. Käytössä on käsipainot jotka saa 20 kg asti. Ja jumppapallo. Olisin tosi kiitollinen jos kertoisitte vinkkejä tai liikkeitä. Osaan tietty jotakin, mutta aika yksipuolisesti. Lähinnä haluaisin saada kannatusta sille, että myös kotona voi päästä kuntoon. Poikaystävä ei siihen usko (käy itse salilla). Tai hän sanoo ettei se kotona tekeminen ole läheskää yhtä hyvä kuin salilla..Apuja ja neuvoja! :)
Valitse sieltä sopiva ohjelman sovellutus!
Ota käsipainot luovasti mukaan!
Muutama tuttavani on kokeillut kotitreeniä jopa kohtuullisilla kotivälineillä.
Jonkinlainen monitoimitorni (mielestäni kepuli), penkki telineineen ja jalkajumppatelineet.
Yhdellä on lisäksi kuntofillari.
Tuolla toisella, vain penkki/jalkajumppatelineellä on myös soutuvekotin.
Kolmannella on penkin lisäksi stepperi.
Kenekään pinna ei kestänyt kunnollista kotitreeniä muutamaa kuukautta pitempään.
Heikkohermoisin nyytyi jo kahteen viikkoon.
Kotivärkit ovat varmaan hyviä salin täydentäjiä silloin kun sinne meno on estynyt mutta kokonaan yksin treenaaminen vaatii luontoa.
Kahdestaankin se on jo toisenlaista.
Tositreenaajat lienevät eri juttu?