kevät mielessä

talven tuiskuissa

Nyt olisi hyvää aikaa miettiä tulevan kesän kukkaloistoa. Kaikilla puutarhaihmisillä on varmaan jäänyt iloisia yllättäjiä sekä tavalla tai toisella pettäneitä kesäkukkia mieleen. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja löytää jotain uutta kokeiltavaa sen perinteisen samettiruusun rinnalle. Mitä olette mieltä esim. lumihiutaleesta tai riippalobeliasta? Ovatko miten vaativia ja sopisivatko pelakuiden kanssa samaan ruukkuun? Millainen lannoitus ja kastelu? Entäs miljoonakellon kasvatus siemenistä? Vaatiiko miten pitkän kasvatusajan ennenkuin on kukkivat taimet? Onko vaativaa kasvatella siemenistä vai kannattaisiko suosiolla ostaa valmiit taimet?

Omasta puolestani voisin sanoa, että sinitähtöstä en enää taida kasvattaa. Yhdestä pussista piti tulla n.100 tainta, mutta meille ilmaantui varmaan pitkälti toistatuhatta! Muutaman päivän välein sai olla roskiin nyppimässä ylimääräisiä kun ei enää tutut huolineet :D Lisäksi niiden piti olla n.15-20cm korkeita. Toisin kävi: istutettuna sekä ruukkuihin että maahan, valoon, puolivarjoon ja täysvarjoon, rehevään ja laihaan maahan, kaikista tuli vähintään puolimetrisiä. Oli hyvin "tyylikästä" kukkapenkin etureunassa ja ruukuissa :D Ja mokomat kehtasivat vaatia vettä vähän väliä, heti lurpallaan jos vähän multa ehti kuivahtaa. Ainut plussa: kukkivat kyllä hyvin ja kukat kestivät maljakossakin pitkään.

6

10188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • markettaah

      Miljoonakello ja lobelia tarviivat kolmisen kuukautta kasvatusaikaa siemenestä kukkivaksi. Eli tässä ihan kohtapuoliin pitäisi kylvää, jos meinasit jo kesäkuulla kukkia ihastella.

      Olisi hauska itse kasvatella rungollinen marketta. Miten tapahtuu käytännössä? Emokasvista meinasin ottaa pistokkaita, kun näyttää olevan talven jäljiltä iloisesti hengissä. Nypitäänkö pienestä taimesta (jos saan edes juurtumaan) aina alimpia lehtiä ja oksia pois sitä mukaa kun kasvaa pituutta vai antaako sen kasvaa ihan reilusti ja sitten kerralla muotoillaan rungolliseksi? Kiitos jo etukäteen vastanneille :)

      • testattu on

        Lumihiutale on maailman helpoin kasvi, viihtyy missä vaan ja sopii yhteen minkä kanssa tahansa. Valkoinen on varmin väri, pienikukkainen kasvaa pituutta enemmän kuin isokukkainen. Voi istuttaa ruukkuun, amppeliin ja vaikka maahan, leviää somasti pitkin penkkiä paitsi jos on kauhean märkää.

        Miljoonakello on tosiaan hidas ja vaivaan nähden taimet on aika edullisia. Sen pistokkaat juurtuvat helposti ja niiden kukkimaan ryhtyminen ei kestä kovin kauan, yhdestä yksilöstä saa monta, kun alkukesästä napsii versoja.

        Marketta kasvattaa rungon itsestään ja kasvu ohjautuu latvaan typistämällä alaosat pois. Jos lajike on matala, ei siitä hyvin korkearunkoista saa ikinä. Talvehtii viileässä, muutaman kerran pitää kastella, ettei kuivu kokonaan - itelläni keltanen kupsahti tänä talvena.

      • markettaah
        testattu on kirjoitti:

        Meillä oli tosiaan viime kesänä kaksi rungollista markettaa, mutta toinen meni talven aikana kuolemaan. Kyllä harmittaa :( Kunhan tästä kevät vielä valostuu niin pitää napsia pistokkaita ihan reilusti ja ruveta kokeilemaan niiden kasvattelua. Saa nyt nähdä, miten onnistuu, ainakin emokasvi on korkea, että jospa kokeilun tuloksena sitten joskus olisi pari pihan komistusta :) Kiitos vielä sinulle!

      • talven tuiskuissa

        Kiitoksia vastauksista. Löysin lobelian siemeniä, joten niitä varmastikin on ensi kesänä pelakuiden kaverina. Pitääkin alkaa kylvöhommiin :) Lumihiutalekin olisi kyllä mukava tuttavuus... voisin oikeastaan hankkia yhden valmiin amppelin. Miljoonakelloa lisään pistokkaista, kun viime syksynä varaston nurkkaan heivatussa amppelissa olikin kuin ihmeen kaupalla selvinnyt muutama oksa hengissä. Kannatti kuitenkin silloin syksyllä se säilyttää, vaikka välillä näytti jo aika toivottomalta. Minneköhän sitä saa taas kaikki kukat ängettyä, varsinkin taimikasvatusaikaan... voi voi näitä kukkaharrastajien ongelmia :D

      • markettaah
        markettaah kirjoitti:

        Meillä oli tosiaan viime kesänä kaksi rungollista markettaa, mutta toinen meni talven aikana kuolemaan. Kyllä harmittaa :( Kunhan tästä kevät vielä valostuu niin pitää napsia pistokkaita ihan reilusti ja ruveta kokeilemaan niiden kasvattelua. Saa nyt nähdä, miten onnistuu, ainakin emokasvi on korkea, että jospa kokeilun tuloksena sitten joskus olisi pari pihan komistusta :) Kiitos vielä sinulle!

        Kevätkuulumisia: marketan pistokkaat juurtuivat todella hyvin. Ensimmäinen on jo ehtinyt kukkanupun tehdä (maaliskuun alussa otettu pistokas). Sen verran paljon otin pistokkaita, että sain kokeilla, miten kannattaa tulevina vuosina tehdä. Osasta on nypitty alimpia lehtiä pois sitä mukaa kun pituutta tulee(20-25cm korkeita, runko näyttäisi puutuvan nopeammin kuin muilla), osa jätetty kokonaan rauhaan (lehtiä mullan pinnasta latvaan asti, n.20cm korkeita, ei sivuhaaroja eikä vielä toistaiseksi kukkiakaan, varret vihreät alhaalta asti) ja loput latvottu jossain vaiheessa (10-15cm korkeita, pieniä sivuhaaran alkuja, hyvin hitaasti kasvavat, varret alkaneet pikkuisen puutua, eka kukkanuppu latvotussa yksilössä). Iloinen olen siitä, että kaikki ovat kasvattaneet hyvin tanakat rungot, eivät heilu kovemmassakaan tuulessa. Nyt kun saisi vielä emokasvinkin kukkimaan, ja ne kaikki muut pienet marketantaimet :)

    • mrs Missukka

      "Onko vaativaa kasvatella siemenistä vai kannattaisiko suosiolla ostaa valmiit taimet?"

      Meillä sisällä on auringon valo vähän kortilla enkä jaksa kuskailla laatikoita sisään ulos loppukeväästä, joten periaatteessa olen päätynyt ostamaan suosiolla valmiit taimet. Tänä kesänä meinaan tosin kasvattaa siemenestä parvekelaatikoissa mirrinminttua ja kääpiölupiinia. Siemenet voi ohjeen mukaan laittaa multaan suoraan kasvupaikalla.

      Muutamia mielipiteitä omien parvekelaatikoiden kasvateista:
      pensaskrassi (kasvatin siemenistä, alkoi kukkia myöhään, mutta kukki mukavasti)
      - petunia (kukki runsaasti, liikaa työtä kukkien poistojen kanssa)
      - samettiruusut (kukki ok, kokeilin 3 eri lajiketta, saivat lomahoidossa ötökäisiä ja siitä huono fiilis, haisivat
      hiukan häiritsevästi)
      lobelia (kukki runsaasti)
      amppelimansikka (ihan ok, myöhäinen, tuulinen paikka haitannee)
      - mustasilmäsusanna (kukki ihan ok, mutta myöhäinen eikä makuuni tarpeeksi rehevä)
      - elämänlanka/päivänsini (myöhäinen eikä makuuni tarpeeksi rehevä, tuulinen paikka haitannee)
      - harlekiinikukka (liikaa multaa näkyvillä, jos sipulit selvinneet talvesta niin tänä kesänä istutan tiheämpään)
      - tilli (tuli huitukka, siirretty onnistuneesti kukkapenkkiin)
      - persilja (ei kasvanut kunnolla, siirretty onnistuneesti kukkapenkkiin)
      - korianteli (siemenetkin ehti kehittyä, vähän pitkä kasvi, ei tänä kesänä kun edellisetkin vielä käyttämättä)
      - orvokki (ihan ok, ehkä liian tavis)

      Elämänlangan ostin silloin miinanköynnöksenä, joten sattuu niitä virheitä valmistajilla/myyjilläkin. Sulla oli sinitähtösen lajike eri kuin pussin päällä luki, niitä on eri kokoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      54
      3056
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      35
      2886
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2826
    4. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2678
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2638
    6. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2603
    7. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      109
      2287
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      64
      1909
    10. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    Aihe