Kaksoiselämää

katkera

Olin 3 vuotta vakavassa suhteessa mieheen, jossa paljastui miehen eläneen kaksoiselämää. Miehellä yli 20v kestänyt avioliitto, josta vaimonsa kanssa 3 lasta. Mies salaili hyvin tarkasti suhteemme vaikka se oli ystäviemme ja yleisessä tiedossa. Vaimolle oli vuosien aikana vihjailtu salasuhteesta. Hän oli saannut useita viesteja ja soittoja meidän ravintolailloista ja lomista. Kaikki ,jopa minun sukuni piti meitä parina. Mies valehteli heidän eroneen ja muutimmekin yhteen.
Kesän aikana mukaan kuvioihin tuli runsas alkoholin käyttö, työttömyys ja kireä pinna. Yhtäkkiä lapsista tulikin minua tärkeempiä vaikka tähän asti olin saannut yksin kaiken huomion. Myöhemmin nyt selvisi, että sairasteleva äiti ja mökkireisut olivatkin koko perheen yhteisiä retkiä vaimon kanssa. Mies palasi vaimonsa luo ja selittäen minulle mitä ihmeellisempiä syitä hänen siellä oloonsa. Milloin oli kuollut lemmikki. milloin syy taas muttui uudeksi lemmikiksi. Missään vaiheessa useista kyselyistäni huolimatta hän ei tunnustanut paluuta vaimonsa kanssa yhteen. Koko ajan mies antoi ymmärtää heidän olevan eronnut. Nyt vaan oli lapsien vuoksi entisessä kodissaan ja odotti nyt vaan hyvää syytä palata luokseni. Mies jakoi taitavasti aikansa minun ja peheensä välillä.
Eräänä päivänä sainkin mukavan puhelun hänen vaimoltaan, joka kyseli minun suhteesta tähän mieheen. En enää jaksannut salailla. Olin sanonut miehelle usein että jos vaimo kyselee kerron kaiken. Tunnustin kaikki ne asiat jotka vaimo oli jo kuullut muualta lomat, retket ja yhteiset uudet kaverit olivat vaimon tiedossa. Itse elin tämän miehen kanssa avoimessa suhteessa, enkä yrittännyt salata sitä missään vaiheessa. Mies vakuutti heidän olevan eronnut.
Vaimon soitossa kävi ilmi, että mies ei ollut suostunut eroon ja oli vannonut ikuista rakkautta vaimolleen ja halua jatkaa elämää vaan vaimonsa kanssa. Tuntia aikaisemmin mies kävi vannomassa minulle ikuista rakkautta.Olimme suunniteet yhteistä loppu elämää ja käynnet katselemassa tontteja mihin rakentaisimme meidän kodin. Vaimon ja minun puhelun tullessa miehelle julki hän tuli meidän yhteiseen kotiin meuhkaamaan ja heitti avaimen kun koiralle. Kummallekkaan tämä patologinen valehtelija ei tunnustanut mitään vaikka asiat tulivat kaikille julki. Sen jälkeen en ole miehestä mitään kuullut.
Onko muilla kokemuksia kaksoiselämästä?

88

11647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnellinen yksin

      Salailusta ja valehtelusta on omakohtaisia kokemuksia vaikka millä mitalla, mutta sinun kertomuksesi vetää aika sanattomaksi.

      Yhden vähän vastaavan tapauksen tiedän, sillä tyypillä oli toinen nainen jo raskaana kun esitti vielä rakastavaa aviomiestä jne. Sillä miehellä oli niin paljon ongelmia pääkopassaan että teki lopulta itsarin.

      • Makeat naurut :))))

        et "sillä miehellä oli niin paljon ongelmia pääkopassaan että teki lopulta itsarin". Nauroin makeasti ja tulin hyvälle tuulelle. Ihan oikein sille äijälle ettei kestänyt itseään. Lisää tuollaisia uutisia.

    • 56568789

      sinisilmäinen ja höynäytettävissä oleva nainen.

    • kysyä

      että mistä noita sinisilmäisiä hölmöjä jatkuvasti sikiää? Kolme vuotta miehen vietävänä etkä tajunnut, että sinua vietiin kuin vierasta sikaa. Eikö herätyskellot soineet missään vaiheessa?

      • katkera

        Oletko koskaan itse ollut kunnolla rakastunut? Silloin ihmisellä on todella siniset silmät, eikä halua nähdä mitään pahaa. Mehellä oli liikkuva epäsäännöllinen työ, joka myös osaltaan mahdollisti kaksoiselämän. Mies jakoi kanssani taloudenkuluja joka sekin osaltaan auttoi luottamustani häneen.

      • vihreä silmäinen
        katkera kirjoitti:

        eikö missään vaiheessa tullut mieleen epäillä mitään? Eikö käytös ja selitykset poissaoloille saaneet kelloja soimaan? Olen ollut kunnolla rakastunut, mutta sokea en ollut silloinkaan. Taidat olla vielä aika nuori ja kokematon?

      • Olet itse aika nuori
        vihreä silmäinen kirjoitti:

        Turha sitä on viisastella jälkikäteen. Vai luuletko että tuo auttaa jotain?

        Jälkiviisaus se on kaikkein suurinta viisautta... Hoh-hoijaa.

      • Talvikki.
        vihreä silmäinen kirjoitti:

        eikö missään vaiheessa tullut mieleen epäillä mitään? Eikö käytös ja selitykset poissaoloille saaneet kelloja soimaan? Olen ollut kunnolla rakastunut, mutta sokea en ollut silloinkaan. Taidat olla vielä aika nuori ja kokematon?

        Mä olen tavannut myös noita kaksoiselämää viettäviä miehiä. Mä olen aika epäileväinen luonteeltani,mutta hymyilen ja vaikutan "tyhmältä", tahallani. Mies suoltaa loogisia ristiriitoja, puhuu ristiin, muuttaa kertomusta jne. ja sitten loppuu mun mielenkiintoni. Muutaman hetken menee ennen kuin huomaa tuollaisen pelin. En ole ollut rakastunut heihin, joten sen vuoksi nuo tuttavuudet ovat jääneet lyhyiksi. Noita varattuja kaksoiselämää viettäviä miehiä pyörii paljon netissä.
        Heillä on perhe maakunnassa ja työasunto kaupungissa. Vaikea se on naisen tietää että miehellä on perhe toisella paikkakunnalla.

      • katkera
        Talvikki. kirjoitti:

        ....en huomannut mitään poikkeavaa. Jos mies ei ollut luonani vietimme kuitenkin melkein kaikki illat puhelimessa. Tottakai kuulostaa luonnolliselta selitykseltä lähteä pojan kanssa mökille kalastamaa, koska poika on isänsä tavoin luontoihmisiä. Olen itsekkin hämmästynyt miten tälläistä elämää voi viettää pienessä maalaiskylässä. Asumme 5km säteellä toisistamme ja työskentelen myös palvelualalla. Vaimokin asioi usein liikkeessämme.
        Itse olen yli 40v ja lapset lentäneet pesästä. Sen verran on tullut elämän varrella paskaa niskaa, etten pidä itseäni kovinkaan sinisilmäisenä miesten suhteen. Tähän sinisilmäisyyteen en osaa muuta kommentoida, kun rakkaus vei järjen.

        Nimenomaan, on täysin luonnollista että mies viettää aikaa lastensa kanssa ja uuden naisen on hyvin vaikea tietää missä mennään.

        Kyllä minun käy sääliksi tarinan vaimoa tosi paljon. Aloittaja pääsi kuitenkin eroon tuollaisesta miehestä. Minä en nimittäin usko, että mies lopettaisi seikkailuitaan.

        Minun tapauksessani tilanne käy ilmi jo tapailuasteella. Kun noita Helsingissä työn perässä olevia tyyppejä on puoli kaupunkia täynnä. Yksi mistä he jäävät kiinni on se, etteivät he tunne lainkaan Helsinkiä, koska käyvät täällä vain töissä, nukkumassa ja vapaa-aika viettävät netissä naisia iskemässä. Ylipäätään tarinoissa on liikaa aukkoja, ristiriitoja, epäloogisuuksia. Tapaamiset sovitaan aina hyvissä ajoin miehen ehdoilla jne ja vain arkisin.

        Osuitpa toisaalta oikeaan. Me" muutimme" yhteen. Tiesin miehen tapaavan lapsiaan päivittäin, joka tuntui aivan luonnolliselta. Hän puhui siitä aivan avoimesti. Vaikka mies oli toisella paikkakunnalla päivät töissä silti lasten ja vaimon kautta palasi luokseni iltaisin. Kunnes kaikki muuttu äidin (tekaistujen) saidauksien vuoksi. Miehen mukaan äiti oli sellaisessa kunnossa, ettei voinnut jättää yksin. Silti vietimme paljon yhteistä aikaa. Silloin selitykset tuntui todella luontevilta. Tämän ajan hän olikin ollut perheensä luona, eikä äidillä ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa todellisuudessa.
        Joulun hän vietti puoliksi minun ja poikien kanssa. Siinäkään ei mitään epäilyttävää. Uskon senkin että pojalle lemmikin menetys on kova pala ja tarvisee siihen molempien vanhempien tuen. En väheksy tätä. Syyksi poikein kanssa oloon tosiaan oli ensin menetetty lemmikki ja sen jälkeen uuden etsiminen. Hänen sanojen mukaan lapsi halusi olla hänen kanssaan, niin kauan kunnes saa uuden lemmikin.
        Jos olisin todella tiennyt miehen olevan naimisissa, en todellakaan oli edes pitkällä kepillä kajonut häneen. Vaimon soiton jälkeen kaikki ratkesi kuin itsestään. keskusteluani vaimon kanssa tulimme siihen tulokseen, ettei meidän kummankaan tarvitse syytellä toisiamme. Ainakin tämä ja muut keskustelut on käyty ystävällisessä sävyssä.
        Helpompaa tämä minulle on kun vaimolle. Käy sääliksi!

      • suojelija

        Tunnistan tämän tapauksen. Olen samalta kylältä.

      • hih
        suojelija kirjoitti:

        Tunnistan tämän tapauksen. Olen samalta kylältä.

        Aika paha!

      • mahdotonta
        hih kirjoitti:

        Aika paha!

        Kuinka tämä voi olla mahdollista "pienessä kylässä" ? Onks tää joku vitsi?

      • .....
        mahdotonta kirjoitti:

        Kuinka tämä voi olla mahdollista "pienessä kylässä" ? Onks tää joku vitsi?

        sama tuli mieleen..jossain isommassa kaupungissa kyllä, mutta, että jossain kylässä, jossa kaikki "tuntevat" toisensa..eikö tullut mieleen puhua vaimon kanssa aikaisemmin, jos kerran samassa putiikissakin asioi. Jos suhteessa ei ollut mitään salattavaa ja mies sanojensa mukaan eronnut, niin mikä olisi estänyt entisen vaimon kanssa juttelua. Ei voi ymmärtää..jos vielä kerran asuitte "virallisesti"yhdessä. ei tsiisus.

      • Marika45Hki
        Talvikki. kirjoitti:

        Nimenomaan, on täysin luonnollista että mies viettää aikaa lastensa kanssa ja uuden naisen on hyvin vaikea tietää missä mennään.

        Kyllä minun käy sääliksi tarinan vaimoa tosi paljon. Aloittaja pääsi kuitenkin eroon tuollaisesta miehestä. Minä en nimittäin usko, että mies lopettaisi seikkailuitaan.

        Minun tapauksessani tilanne käy ilmi jo tapailuasteella. Kun noita Helsingissä työn perässä olevia tyyppejä on puoli kaupunkia täynnä. Yksi mistä he jäävät kiinni on se, etteivät he tunne lainkaan Helsinkiä, koska käyvät täällä vain töissä, nukkumassa ja vapaa-aika viettävät netissä naisia iskemässä. Ylipäätään tarinoissa on liikaa aukkoja, ristiriitoja, epäloogisuuksia. Tapaamiset sovitaan aina hyvissä ajoin miehen ehdoilla jne ja vain arkisin.

        "Kun noita Helsingissä työn perässä olevia tyyppejä on puoli kaupunkia täynnä. Yksi mistä he jäävät kiinni on se, etteivät he tunne lainkaan Helsinkiä, koska käyvät täällä vain töissä, nukkumassa ja vapaa-aika viettävät netissä naisia iskemässä. Ylipäätään tarinoissa on liikaa aukkoja, ristiriitoja, epäloogisuuksia. Tapaamiset sovitaan aina hyvissä ajoin miehen ehdoilla jne ja vain arkisin."

        Olen huomannut saman asian. Muutama on myöntänyt totuuden, kun puhui itsensä pussiin. Säälittää vaimot lapsineen, sillä sivusuhteita näyttävät harrastavan kaikenlaiset miehet. Tilaisuus tekee totisesti varkaan. Meilit, meset ja tekstiviestit räjäyttäneet pankin.

        Ja siksi olen hyvin epäluuloinen kaikkia miehiä kohtaan. itsepä ovat sen aiheuttaneet. Ja tottakai naisissa samaa vikaa, mutta naiset liikkuvat vähemmän.

      • petetty
        katkera kirjoitti:

        Oletko koskaan itse ollut kunnolla rakastunut? Silloin ihmisellä on todella siniset silmät, eikä halua nähdä mitään pahaa. Mehellä oli liikkuva epäsäännöllinen työ, joka myös osaltaan mahdollisti kaksoiselämän. Mies jakoi kanssani taloudenkuluja joka sekin osaltaan auttoi luottamustani häneen.

        Soittelitko miehelle kun hän oli pois? >Kukaties hänen puh. oli kiinni...virta sopivasti loppu!
        Tai äänettömällä ...ei kuullut.

      • Kenen kanssa
        Marika45Hki kirjoitti:

        "Kun noita Helsingissä työn perässä olevia tyyppejä on puoli kaupunkia täynnä. Yksi mistä he jäävät kiinni on se, etteivät he tunne lainkaan Helsinkiä, koska käyvät täällä vain töissä, nukkumassa ja vapaa-aika viettävät netissä naisia iskemässä. Ylipäätään tarinoissa on liikaa aukkoja, ristiriitoja, epäloogisuuksia. Tapaamiset sovitaan aina hyvissä ajoin miehen ehdoilla jne ja vain arkisin."

        Olen huomannut saman asian. Muutama on myöntänyt totuuden, kun puhui itsensä pussiin. Säälittää vaimot lapsineen, sillä sivusuhteita näyttävät harrastavan kaikenlaiset miehet. Tilaisuus tekee totisesti varkaan. Meilit, meset ja tekstiviestit räjäyttäneet pankin.

        Ja siksi olen hyvin epäluuloinen kaikkia miehiä kohtaan. itsepä ovat sen aiheuttaneet. Ja tottakai naisissa samaa vikaa, mutta naiset liikkuvat vähemmän.

        Kenenkähän kanssa ne "sivusuhteita näyttävät harrastavan kaikenlaiset miehet". Keskenäänkö??
        Kyllä siinä taitaa olla mukana "kaikenlaiset naisetki".

      • ghjgjgjgj
        ..... kirjoitti:

        sama tuli mieleen..jossain isommassa kaupungissa kyllä, mutta, että jossain kylässä, jossa kaikki "tuntevat" toisensa..eikö tullut mieleen puhua vaimon kanssa aikaisemmin, jos kerran samassa putiikissakin asioi. Jos suhteessa ei ollut mitään salattavaa ja mies sanojensa mukaan eronnut, niin mikä olisi estänyt entisen vaimon kanssa juttelua. Ei voi ymmärtää..jos vielä kerran asuitte "virallisesti"yhdessä. ei tsiisus.

        ja kuinkahan yhteiset kaverit, miehen sukulaiset yms...?

        eikö yhtään ihmetytä? eikö tule edes mieleen kysellä kylillä miehestä?

        kyllä se on niin, että tyhmyydestä sakotetaan.

      • Late 31
        vihreä silmäinen kirjoitti:

        eikö missään vaiheessa tullut mieleen epäillä mitään? Eikö käytös ja selitykset poissaoloille saaneet kelloja soimaan? Olen ollut kunnolla rakastunut, mutta sokea en ollut silloinkaan. Taidat olla vielä aika nuori ja kokematon?

        Pää kiinni

    • huvittavaa

      Minusta sinä olen kaikista typerin tuossa sopassa, kun olet uskonut kaiken. Miksi yksikään "toinen" nainen uskoo näiden miesten puheita, vaikka silmien edessä jo suhdekin on valheelle perustettu. Jos mies valehtelee vaimolle, niin miksi ihmeessä kuvittelet, ettei hän tekisi sitä sinulle? Valheellisilla lupauksillahan tämmöiset suhteet juuri saadaan jatkumaan. Sinä odotit jotain sellaista, jota ei koskaan edes ollut aikomus toteuttaa. Olisit heti toiminut, kun hälytyskellot ensimmäisen kerran soivat.

      • cvbnm,

        kyllähän ne naisetkin osaavat ton saman kaltaisen homman...

      • 1

        "Jos mies valehtelee vaimolle, niin miksi ihmeessä kuvittelet, ettei hän tekisi sitä sinulle? "

        Juuri näin tuo menee. Ja jos jättää yhden voi jättää toisenkin. Sinä ET ole sen erityisempi kuin kukaan muukaan jos tuohon vaihtorulettiin lähdetään.
        Siksipä rima on itelläni korkealla, tasan yksi ja sillä mennään ja samaa vaadin toiselta osapuolelta.

    • puljaaja

      Asiallinen kaveri! :D Noin se pitääkin touhuta!

    • asasre

      äijä on kyl melkonen SONNI :D

    • yksiavioinen mies

      Jos "tiesit" että miehellä on vaimo tai suhde niin hittoako menit siihen väliin???

    • sääliä?

      "Yhtäkkiä lapsista tulikin minua tärkeempiä vaikka tähän asti olin saannut yksin kaiken huomion. "

      Jo tuo lause osoittaa, miten kieroutunut ajatusmaailma sinulla varmaan on.

      Tottakai lapset menevät toisen naisen ohi, ja se on ihan oikein. Miksi lähteä leikkiin mukaan, jos ei kestä seurauksia? Toinen nainen on aina toinen nainen, siihen tarkoitukseen haettu, eikä varmaan koskaan mitään muuta. Anteksi ilkeä viestini, mutta en voi ymmärtää näitä "elän elämääni vapaana ja teen niin kuin haluan" -naisia, jotka eivät välitä muiden tunteista, perheistä...eivät mistään muusta kuin itsestään. Eli ei löydy myötätuntoa minulta, sori.

      • -lilli37-

        Itsekin asun maaseudulla ja olin itse sinkkuna, åitkän ja katkeran eron jälkeen. Mies ihastui minuun ja samantapaisesti vietimme paljon aikaa yhdessä. Matkaa meillä oli 100 km, mutta soittelimme paljon. Pidin häntä etärakkaana, enkä edes suunnitellut vakavampaa -kunnes huomasin olevani raskaana. Minulla oli ennestään tytär ja hän oli tutustunut tähän "ystävääni". Mies oli itse lapseton ja haaveili omasta lapsesta, joten asia oli selvä. Siihen asti emme olleet puhuneet yhteenmuutosta tai edes seurustelusta. Tapailin toistakin miestä, mutta en salannut keneltäkään mitään.
        Raskauden myötä asia selvisi. Oli pakko. Ja kyllä oli iso mies pieni, kun itki edessäni. Hän kuvitteli eroavansa ja hakevansa muuttokuormat "salaa"...tms... heh. Olinhan minä jo tiennyt, ettei hänen eronsa ole todellakaan selvä, mutta että avopuoliso ei tiennyt minusta mitään, se oli 200 % shokki!

        otin naiseen heti yhteyttä ja sovimme tapaamisen. Puhuimme ihan kaiken selväksi, emmekä me syytelleet toisiamme. Olimme olleet tyhmiä molemmat, tai siis mies oli ollut -valepukki ja raukka. Kaikille olisi ollut paljon helpompaa kuulla asiat häneltä suoraan. Tämän mahdollisti naisen liikkuva työ ja olivat erossa paljon töiden vuoksi. Itse taas en ollut edes kiinnostunut siinä vaiheessa hänen menoistaan tai ystävistään. kerran kysyin, koska tapaisin hänen vanhempiaan ja sukua.

        Muutimme yhteen, ja isojen ponnistelujen jälkeen on luottamus kasattu kokoon. Ex-puoliso on uusissa naimisissa. Hän tajusi olleensa petetty jo kauan ennen minua. Mieheni kohdalle ei vain ollut osunut naista, joka olisi halunnut lapsen. Minä olisin pitänyt lapsen vaikka yksinkin, keskeytystä en olisi halunnut.

        Nyt kaikki on hyvin, ja olemme tempperamenttinen pariskunta. Menneet ovat menneitä ja niistä ei haukuta tai kaivella. avoimuus on tärkeintä, ja se että nyt kaikki on hyvin. Kaikilla.

        Tsemppiä! ;o)

      • se siitä

        Viestissä kirjoitit, että miehelle mukaan tuli runsas alkoholin käyttö, työttömyys ja kireä pinna. Varmasti vaimo mielellään jo luopuu aviomiehestään, ja lahjoittaa aartensa viestin aloittajalle. Sen kun odottelet. Miehen avioliitto on varmaan ollut huonoissa kantimissa pidempään, ja silloin miehet yleensä alkavat hakea itselleen uutta laskeutumispaikkaa valmiiksi. Kun aviovaimo lopulta saa tarpeekseen ja heittää miehen kodista ulos, täällä on se uusi nainen valmiina odottelemassa. Suunnilleen kaikki seurailemani aviomiehet siirtyvät vain vanhan liiton purkauduttua jo valmiiksi katsotun uuden kumppanin hoteisiin.

      • dirty vulcano
        se siitä kirjoitti:

        Joo, saman olen huomannut vuosien mittaan, et mies lähtee heti kohta ja täysin poikkeuksetta etsimään uutta eukkoa, kun avioliitto tai mikä tahansa muu seurustelusuhde vähänkin viilenee tai ns.arkipäiväistyy. Itse en ole ollut koskaan naimisissa enkä taatusti suostu menemäänkään, koska niin monta kertaa olen tämän ilmiön joutunut toteamaan! Onneks en ole kauhean tunteellista ihmistyyppiä, joten en anna tunteiden viedä itseäni. Ja niimpä ihmettelen suuresti, että miksi niin monet naiset suostuvat jakamaan varatun miehen?!?! Monet varatut perheelliset ukkomiehet ovat kyllä yrittäneet mua mutta en ole vietävissä ja piste. Ja olen tasan tarkkaan sitä mieltä, että seksi ja rakkaus, niillä ei ole yhtään mitään tekemistä keskenään! Siispä nyt kaikki itseään vähänkin kunnioittavat naiset tämä on minun neuvoni teille: olkaa vaativaisia miehen suhteen eli jos mies sanoo rakastavansa ja haluavansa olla vain ja ainoastaan, se myös tarkoittaa sitä! Älkää ottako vastaan selityksiä. Kaikki huomio ja aika on miehen annettava vain ja ainoastaan teille! Ei milliäkään muille eukoille...heh, heh...olen oppinut monen monta kikkaa latinoleideiltä....

      • dirty vulcano
        dirty vulcano kirjoitti:

        ...niin huomasin parin sanan puuttumisen äskeisestä...eli en gang till.. jos mies sanoo rakastavansa juuri teitä ja haluavansa jakaa elämänsä vain teidän kanssanne, niin se myös tarkoittaa sitä että VAIN ja AINOASTAAN teidän kanssanne eikä kenenkään muun kanssa! Kannattaa tsekkailla miehen tarinoita ja minkälaisten ihmisten kanssa hän ihan oikeasti viettää aikaa. Kannattaa kyseenalaistaa. Ja mustasukkainenkin saa olla, mutta kohtuudella. Ei toista voi omistaa, mutta toista pitää kunnioittaa olemalla rehellinen.

      • Miehetkö vain

        "Joo, saman olen huomannut vuosien mittaan, et mies lähtee heti kohta ja täysin poikkeuksetta etsimään uutta eukkoa, kun avioliitto tai mikä tahansa muu seurustelusuhde vähänkin viilenee tai ns.arkipäiväistyy. "

        On tullut nähtyä, että tuo onnistuu kyllä naisiltakin !

      • Siniset silmät
        se siitä kirjoitti:

        Viestissä kirjoitit, että miehelle mukaan tuli runsas alkoholin käyttö, työttömyys ja kireä pinna. Varmasti vaimo mielellään jo luopuu aviomiehestään, ja lahjoittaa aartensa viestin aloittajalle. Sen kun odottelet. Miehen avioliitto on varmaan ollut huonoissa kantimissa pidempään, ja silloin miehet yleensä alkavat hakea itselleen uutta laskeutumispaikkaa valmiiksi. Kun aviovaimo lopulta saa tarpeekseen ja heittää miehen kodista ulos, täällä on se uusi nainen valmiina odottelemassa. Suunnilleen kaikki seurailemani aviomiehet siirtyvät vain vanhan liiton purkauduttua jo valmiiksi katsotun uuden kumppanin hoteisiin.

        Minulla on kans sinisetsilmät, enkä uskonut aivan selviin merkkeihin. Kaikki alkoi keväällä jolloin mieheni vaihtoi työpaikkaa ja samalla tulivat erilaiset koulutukset ja tapahtumat mukaan kuvioihin. Hän muuttui jotenkin kaukaiseksi ja uupuneeksi ja välinpitämättömäksi. Toisaalta taas hyvinkin helläksi ja huomaavaiseksi. Kesän aikana kysyin häneltä montakertaa mikä häntä vaivaa kun on niin outo. Kysyin jopa suoraan onko hänelä joku toinen nainen, mutta ei kuulemma oo ei tuu eikä tilata. Ja minä tyhmä olisin voinut vaikka vannoa ettei hänellä ole toista, ei voi olla.
        Mutta mutta tuli talvi ja hän ilmeisesti sai tarpeekseen salailiusta ja vuosi vaihtui erittäin ankeissa merkeissä.
        Tammikuan alussa hän ilmoitti että ei halua enää olla minun kanssani ja avioeropaperit kiikutettaan heti pois käsistä. Nyt elämä on niin toivotonta, sillä minä todella rakastan häntä vieläkin. Jostain olen lukenut että kun ensimmäisen kerran ajattelee että onko puolisolla mahdollisesti suhde jo se että niin ajatelee kertoo että on. ja sitten on vain ajankysymys milloin se paljastuu.

      • RealMcCoy
        dirty vulcano kirjoitti:

        ...niin huomasin parin sanan puuttumisen äskeisestä...eli en gang till.. jos mies sanoo rakastavansa juuri teitä ja haluavansa jakaa elämänsä vain teidän kanssanne, niin se myös tarkoittaa sitä että VAIN ja AINOASTAAN teidän kanssanne eikä kenenkään muun kanssa! Kannattaa tsekkailla miehen tarinoita ja minkälaisten ihmisten kanssa hän ihan oikeasti viettää aikaa. Kannattaa kyseenalaistaa. Ja mustasukkainenkin saa olla, mutta kohtuudella. Ei toista voi omistaa, mutta toista pitää kunnioittaa olemalla rehellinen.

        Aika umpimielistä nais-machoilua.
        Sulla ei varmaan mitään henkevämpää päässä liiku kuin tuon mahtailevan mamman ohjesääntö! Jokainen ihminen jonka kohtaat, saa tuon Hollywoodista apinoidun luokituksen sinun synnytyskanavien kautta juoksevan arvostelukykysi keinoin.
        Sinä itse olet se joka jää kaikesta paitsi...

    • The_Evil_Of_Silence

      Minä en enää osaa sanoa tästä asiasta ollenkaan! Onko meidän oikeassa elämässä mahdollisuutta saada "täydellistä" elämää? Tv-sarjoissa ja elokuvissa on liikaa stereotypiaa...

    • samoin minäkin...

      olen jotain alle 30-kymppinen mies ja olen alkanut valehdella vieraille ihmisille että olisin muka 17 v. lukiolainen poika, koska ulkonäköni oli sopivan näköinen. itse olen nähnyt lehdessä semmoisen uutisen, jossa nuori nainen pukeutui pojaksi eräässä koulussa. aika sekava tilanne tämä on.

      • Kirjoitustaito

        30-kymppinen? Onko se niinku 300-vuotias vai miten? Se kirjoitetaan näin: 3-kymppinen. Eikö teille vammasille enää opeteta kirjoittamista erityisluokalla?

      • pilkkupollari
        Kirjoitustaito kirjoitti:

        30-kymppinen? Onko se niinku 300-vuotias vai miten? Se kirjoitetaan näin: 3-kymppinen. Eikö teille vammasille enää opeteta kirjoittamista erityisluokalla?

        niinku
        vai miten
        vammasille

        Sovitaanko, että jokainen kirjoittaa omalla tavallaan. ;D

        Ja sinulle poikanen: huorittelu on epäsopivaa. Hyi...

      • SockPimp
        pilkkupollari kirjoitti:

        niinku
        vai miten
        vammasille

        Sovitaanko, että jokainen kirjoittaa omalla tavallaan. ;D

        Ja sinulle poikanen: huorittelu on epäsopivaa. Hyi...

        Ogei!
        Glirjotetaan oballa tavallah!
        Shit ä minäcin kanadan.
        Opsipoo, esim. se on tosi vähän mitä mä biittaan säännöistä. Cas kun se menee perille näinkin ei!

    • loreena

      Kuka urpo, idiootti menee edes tuommoiseen kolmiodraamaan??? Tiesit kuitenkin suhteenne alkuvaiheessa, että miehellä on vaimo ja lapsia. Kuitenkin sinä pässi menit suhteen väliin! Liikkuuko päässäsi mitään muuta kuin pari hernettä??? Syytä vaan itseäsi koko sopasta ja todellakin onnea elämääsi! Toivottavasti ne pari pikku hernettä aivoissasi joskus kohtaavat ja saat edes hiukan lisää järkeä päähäsi!!!

      • 6

        Ottakaapa nyt huomioon se, että ap kirjoitti miehen kertoneen hänelle eronneensa. Kirjoittajan "synti" on ainoastaan se, että uskoi miehen puheita. Tästä asiasta monesti puhuttu kaikenlaisten huijausten yhteydessä. Ja ihminen lähtökohtaisesti toimii niin, että uskoo siihen mitä hänelle kerrotaan. Jälkikäteen on helppo sanoa missä kohdin olisi pitänyt herätyskellojen soida. Mutta siinä tilanteessa, ja varsinkin rakastuneena, ei ensimmäiseksi mietitä pahimpia skenaarioita.

      • Talvikki.
        6 kirjoitti:

        Juuri näin. Itse olen tavannut noita "eronneita" miehiä joilla oikeasti on lapset ja vaimo maakunnissa. Esittävät täällä Helsingissä sinkkua, asuvat työasunnoissaan jne. Meneehän siinä aikaa ennen kuin asia selviää. Esimerkiksi, eräs nettideittailua harrastava pelimies valehteli jopa työkavereille olevansa eronnut joten mistä noista oikeasti voi tietää. En minä ainakaan ketään epäile mistää, en kyttää en vahdi joten kyllä se on vain uskottava mitä sanotaan. En ole ollut rakastunut tai edes ihastunut tapaamiini miehiin joten se varmaan helpottaa. Heitä löytyy työpaikoilta, netistä,harrastusyhteisöistä ihan mistä tahansa.
        Samat jutut niillä on. Ja huomauttaisin, että jotkut heistä ovat oikeasti eronneita. Pelimiehiä silti.

      • voi idiootit!
        6 kirjoitti:

        Ottakaapa nyt huomioon se, että ap kirjoitti miehen kertoneen hänelle eronneensa. Kirjoittajan "synti" on ainoastaan se, että uskoi miehen puheita. Tästä asiasta monesti puhuttu kaikenlaisten huijausten yhteydessä. Ja ihminen lähtökohtaisesti toimii niin, että uskoo siihen mitä hänelle kerrotaan. Jälkikäteen on helppo sanoa missä kohdin olisi pitänyt herätyskellojen soida. Mutta siinä tilanteessa, ja varsinkin rakastuneena, ei ensimmäiseksi mietitä pahimpia skenaarioita.

        Miten iohmiset ovat noin LUKUTAIDOTTOMIA?! Jos yhtään vaivautui lukemaan loittajan tekstiä, siellä kerrottiin hyvin selkeästi miehen kertoneen olevansa ERONNUT. Ei naimisissa. Vai onko teidän urpoiksi haukkujien mielestä kaikki eronneet miehet tuomittu elämään yksin koko loppuelämänsä, kun jos joku heidät huolii, rupeaa samalla "toiseksi naiseksi"? Sitäkö tarkoititte? Vai eikö herneen kokoiset aivot kyenneet ymmärtämään aloittajan viestiä, vai ettekö osanneet lukea niin pitkälle?

      • Niimpä niin

        Voi idioottia loreenaa. :( Etkö kykene lukemaan sen vertaa, että ymmärtäisit ap:n kirjoittaneen miehen valehdelleen olevansa eronnut? Onko lukutaidossasi vikaa, vai onko ongelmia ymmärryksessä? Kaikki nuo sanasi (idiootti, urpo, pässi, pari pikku hernettä) olisit voinut kohdistaa itseesi, kun et ymmärtänyt sanaakaan ap:n tekstistä.

      • selvä jo?

        Kyllä sitä menee, kun lähtee jalat alta. Itse sorruin ukkomiehen matkaan ihan itse asian tiedostaen. Ei voinut muuta. Tunteet vie järkeä. Seikkailu on kuin jotain jatkuvaa hurmostilaa aina kun vaan löytää yhteisen hetken jostain.

    • katsojosuskallat
    • Vetaistuki tarpeeton

      Olipas taas omituista tekstiä? Ikäänkuin ei itselläsi olisi mitään asiaa ja osuutta tapahtumiin!

      Miksi olit itse jä käytit hyäksesi miestä koska olisit voinut ja olisi pitänyt päättää itse suhteen tila ja taso. Yhtä hyvin voisit olla aviotunut ja ehkäpä miehen vaimolla oli tosiaan samoin muita suhteita niin ei joutanut pitämään huolta mutta ehkä kyttäämään.

      Valehtelua on ilmassa ja naisilla patologista ja emotionaalista narsisimin sekaista piileskelyä ym .

      • ruuvittalteen

        Kukkuu korkeelta ja kovaa. Ei sitten mitään järkeä tuossa höpinässä. Osuutta asiaan, kun rakastui mieheen joka kertoi olevansa eronut. Juu oli varmaan osuutta. Hitto, mitä hihhuleita täällä oikein on.

    • Osaatko laskea?

      Lauseesi..."Yhtäkkiä lapsista tulikin minua tärkeempiä vaikka tähän asti olin saannut yksin kaiken huomion"...

      kertoo sinusta kaiken oleellisen.

      Miten ämmät on aina noin tyhmiä? Sen näkee/kuulee/tuntee heti, jos jätkä on varattu. Herää pahvi.

    • höynäytettävänä

      Itse tapasin v. 2007 miehen, joka sanoi olevansa sinkku. Tapasimme ja pidin hänestä ja aloimme tapailla. Hän sanoi vieneensä äitinsä kampaamoon. Elettiin Vapun aikaa 2007.
      Mies väitti eronneensa ja että hänellä olisi kaksi tytärtä ja sanoi nimetkin heille.
      Kesäkuussa näin hänet vahingossa, kun hän meni kotiinsa, joka oli Multisillassa lähellä tyttäreni kotia ja kun hän huomasi,että tiedän missä asuu, hän muutti yhtäkkiä kertomustaan ja olikin nyt ottamassa naisen ja lapset takaisin, mutta halusi kuitenkin, että jatketaan suhdettamme. No olin hullu parka jo niin ehtinyt ihastua häneen täysin, että en tiennyt mitä tehdä ja jatkoin suhdetta.
      Tapailimme vuoden päivät ja sen aikana tuli tilanteita, joita ihmettelin ja aloin epäilläkin sitten jo yhtä jos toista. Lopulta kävi ilmi, että ei hänellä niitä lapsia ollutkaan, eikä hän koskaan ollutkaan ollut erossa avopuolisostaan. Koko ajan järkeni kielsi uskomasta, mutta pidin niitä "vaaleanpunaisia aurinkolaseja"silmilläni sillä halusin uskoa häntä. Patologiseksi valehtelijaksi hän siis osoittautui ja samoin minulle lupaili, että ei koskaan erota toisistamme jne..

    • näitä on nähty

      valitettavasti. Toinen nainen; toinen nainen on sellainen, että uskottelee itselleen olevansa " juuri se oikea" kaiken arjen keskeltä tulevalle aviosiipalle; nyökyttelee, hyväksyy ja kuuntelee; on oikea todellinen nainen. Ymmärtää miehen tuskan, joka kumpuaa arjesta, lapsista, ehkä rahavaikeuksista ym. parisuhteiden kivikoista. Minä olen tässä, ihan vaan Sinua varten; ymmärrän, että sinulla on vaikeaa ja arkikin vie aikaasi. Ei voi kohtuudella todeta, että juuri Sinä olet jaksanut tuon kaiken, eikä vaimokaan enää anna.. Mutta, minä Olen sinua varten. Lihaa saat kunnes kyllästyt, sitten on aika minun parkua; mihin hävisitkään sinä sonni, joka lupasit ummet ja lammet. Ymmärsin, että sinä uskoit tämän miehen puheita, eikä mistään paistanut ilmi, että olikin täysverinen ukkomies?. Se hyväksyttäköön. Itse olen tavannut tälläisen ns. toisen naisen, jolla ei ole omaa elämää ollenkaan ja kun siihen sihtiin osuu arjen kyllästämä mies, koukkuun tartutaan. Ei omantunnontuskia, vaan by ihan naturell, mitäs päästit äijäs koukustaan? Hän tosiaan kokee olevansa juuri se oikea, kuuntelee "sonaatteja rakkaudesta" jne. Ikää reilusti ja vielä yksin. Toivottavasti hänellekin joskus koittaa se ihan oikea arki oman kullan kanssa. Ja ihan viimeisenä; toivottavasti ei koskaan osu toinen nainen omaan nilkkaan.. :)

    • sanonut

      että kaikki miehet valehtelee saadakseen p*llua. Ja kokemuksen myötä olen jo pitkään uskonut tuon olevan totta.

    • irkku123

      Kyllä noita epäluotettavia miehiä riittää meille monille. Minullakin on kokemus niistä. Seurustelin yhden sellaisen kanssa monta vuotta. Kuljimme yhdessä ja kävimme minun tuttavilla. Kunnes selvisi,että mies salasi omilta sukulaisiltaan ja tuttaviltaan meidän suhteen. Mutta siihen se sitten loppuikin.

    • Kolmas nainen

      Miksi kirjoitit, että "en jaksanut enää SALATA" ja että olit sanonut miehelle "kertovasi kaiken vaimolle jos vaimo kyselee"....menipäs erikoiseksi lauseesi..?
      Jokin ristiriita on nyt tähän "tietämättömyyteesi"..
      Olit siis tietoisena toinen nainen.

      • katkera

        Satun omistamaan kaksi toimivaa puhelinta. Niitä voi käyttää samaan aikaan. Kannattaa vaikka kokeilla. Puhuin toisessa puhelimessa vaimon kanssa ja toisella otin yhteyden tähän mieheen.
        Olisinhan voinnut tietysti ottaa ns. kokouspuhelun, niin olisimme voinnut olla kaikki samalla linjalla. Ikävä kyllä siinä "paniikissa" ei tullut tälläinen mieleen.

      • tajuuxä ny?

        Et näköjään ymmärtänyt mitä tarkoitin...sanon sen siis suoraan:
        Eli jos niin uhkasit miestäsi lauseella "et jaksa salailla"..."kerron vaimolle kaiken.."
        Niin silloinhan te selvästi SALAILITTE jotain...??..(toisin sanoen elitte salasuhteessa.)
        En voi ymmärtää mitä muuta tuo lauseesi tarkoittaa.
        Ethän voi sanoa tuollaisia lauseita jollei sinulla ole salaisuutta.

    • Niinamarja

      Jotenkin tuntuu ettei tällaista oikeasti voi olla... Voivatko ihmiset olla niin tyhmiä että yksi ihminen voi vedättää kaikkia ..? En jaksa uskoa... Joku teistä ei ole vain suostunut näkemäään totuutta...

      • ihankuintarinani!

        täysin samaa kokenut, miehellä oli jopa sama määrä lapsia, mutta hän oli ulkomaalainen. Erittäin taitava valehtelija ja manipuloija, kaikki hänen "työmatkansa" meni läpi kun tuli minua tapaamaan matkalaukun kanssa, en yhä tiedä oliko kaikki vain näyttelemistä ja lavastusta varten mutta tosi kummaa ja häiriintynyttä esitystä! 3 vuotta tuntemani mies asui miespuolisilla kavereillaan työn ja opiskeluiden takia, mutta ilmeisesti joka toinen päivä vaimmolla, mistäs tuollaista olisi osannut arvata..

        Tämäkin mies vannoi rakkautta ja lupasi mennä katsomaan meille yhteistä taloa, jonne olisin saanut koska tahansa tulla, meni viikko ja mies söi sanansa..

      • hildur
        ihankuintarinani! kirjoitti:

        Olen ollut tällaisen valehtelijan kanssa naimisissa 32-vuotta. Toi naisia kotiin, kun sai tilaisuuden. Joi, ja juotti rahansa ravintolassa, sekä esitti vieraille naisille herrasmiestä. Kotona oli täys piru,pahoinpiteli jatkuvasti, puhui halveksien, ja aina aliarvioi esim. silloin,kun meillä oli vieraita. Jossain vaiheessa aloin jo uskoa, että olen niin huono,koska sitä oli kestänyt kauan. Hain eron, ja sanoin, jos juot rahasi saat olla nälässä. Hänelle ei riittänyt oma palkka,hän kiristi vielä minulta lisää. Hänen oli vaikea uskoa tekoani, ja etten enää pelasta . Niin rankka on elämäni ollut,että välillä mietin miten sen kestin. Eihän hänestä ollut isäksi kahdelle lapselle,koska oli jatkuvasti ryyppäämässä, ja vieraissa. Ihailen kunnon miehiä, jotka hoitavat perheensä,ja osallistuvat lasten kanssa olemiseen. Rakastan lapsia, ja olisin halunnut enemmän,kuin 2,mutta en voinut sen rentun kanssa, koska lapset kärsii myös,jos niillä ei ole kunnollista isää. Meillä on paljon ongelmanuoria, joilla on huonot kotiolot,ja mikä on ikävää,myös äidit eivät huolehdi lapsista vastuullisesti, vaan ovat mieluummin baarissa. TÄTÄ OLEN NÄHNYT TYÖNI PUOLESTA.

    • ikuinen 20v

      ei tuo 3 vuotta ole edes vaikea pitää 2 naista, itsellä oli parhaimmillaa 4kpl
      tosin piti ripotella vähä sinne tänne.
      tosin yks oli myös varattu ja tiesi minunkin olevan, hänen kanssaan oli helpointa.
      puhelin soitot toimii fiksusti. pari prepaidia josta pitää yhteyttä "huono" kännykkä joka tilttaa ja kuuluvuudet katoaa, paljon menoa sukulaisten kanssa, eri paikkakunnilla, kala retkiä millo minnekki, eläimet pitää naisen tyytyväisenä ja luulee että on tosi kyseessä, varsinki jos raskii sijottaa vaikka koiraan,
      itse lopetin pelleilyn muutama vuos sitten, kavereiden kanssa oli aina ykkös kakkos, kolmos ja vara muija mistä puhuttiin, ei menny sekasi. alun perin koko sekoilu alkoi vedosta, et pysty pitämään 2 vuotta putkeen 2 muijaa.. jos laskettas sitte vielä sekoilut niin vaikee sanoa kuinka paljo ja ketä itse asiassa petin.
      en kadu mutte en ole ylpeä. sillon olin hieman eri ihminen.

    • rutjakeka

      tyhmältä tuntuu,kaikin puolin.näyttää ihan siltä'ettei kenenkään tartte käyttää aivojaan,jos ny niitä on ku alapäässä.en ymmärrä miestä,en naista,enkä uutta naista.laittakaa aivot päähän ja housut toisen pään suojaksi.tsempit.

    • Näkyy vaikkei katso!

      Patologinen valehtelija, ei se siitä miksikään muutu. Turha haaskata aikaa tuollaiseen, jota ei pysty muuttamaan.

      Itse seuraan sivusta kun työpaikalla pitävät keskenään suhdetta sellaiset, joilla on molemmilla perheet. Olen tavannut joskus molempien puolisot ja lapset. Ei oikein pysty puuttumaan, mutta pahalta tuntuu katsoakaan. Miten puolisot voivatkin olla niin sinisilmäisiä että uskovat kaiken? Miten nämä ovat taas puolestaan niin häikäilemättömiä? Oksettaa ja ketuttaa vaikka yritän olla noteeraamatta.

    • Tarja 2

      Elämä on.

      • Talvikki.

        No ei tämä pettäminen mikään uusi ilmiö ole. Äitini kertoi että jo hänen nuoruudessaan varatuilla miehillä oli työpaikoilla ystävätär. Se ystävätär oli pomon suosikki ja pomotti muita naisia. Ainahan tuollaista on esiintynyt.

        Omissa työpaikoissani on aina ollut varattuja miehiä joilla on sivusuhteita ja sitten on myös rinnakkaissuheita joissa molemmat osapuolet ovat varattuja. Eli netti vain lisää tuota seuranhaun mahdollisuutta mutta kyllä noita sivusuhteita harrastavia miehiä (ja heidän naisiaan) on aina ollut.

      • fortisiksti

        ..varattuun, on hyvä miettiä aikaraja suhteelle. Osa niistä on "oikeasti kulissiliitossa" ym selityksiä. Elämässä pitää tuollaisessa "välitilassa" olla paljon mukavaa muuta, silloin ei putoa lujaa ja korkealta. Matkan varrella saattaa löytyä uusi suunta, jos päättämättömyys ja valinnan vaikeus ovat se ongelma. Patologisia tapauksia on kuitenkin vain osa.

    • lööppis

      ettei vaan olis ollut jukka kälkäjä lohjalta. siinä on pahemman laatuinen häntäheikki ja ex-vaimonsa ihan samanlainen nollapolla

      • 876876

        pitää paikkansa, ukko senkun pilluja lohessa vonkaa ja pyörittää isompaakin naisrinkiä. ja mitä teki ex- vaimo:otti aina takasin, todennäköisesti rahan takia, ettei vaan menis elintaso, mutta menihän se loppupeleissä kuitenkin.siinä on kaks valopäätä lyöneet päänsä yhteen, toivottavasti kakarat ei oo samanlaisia...

      • jkhhkgjhgluik

        Vastaus lööppiksen tekstiin:
        pengoin männä viikonloppuna vanhoja kamojani vanhempieni kotona. ja löysin kirjeen tältä Jukka Kälkäjältä, kirje oli vastaus lehti-ilmoitukseeni. Tapasimme kerran, mutta eipä juuri kipinöinyt. Äijä soitti kerran jälkeenpäin, mutta rikkinäinen puhelimeni pätkähti, enkä soittanut enää takaisin. Se oli kohtaloa se. Onneksi.

    • pettäjämies

      Ottamatta kantaa ketjun aloittajan tapaukseen haluan kertoa oman tarinani.
      Olen varmaankin juuri tässä ketjussa parjattu pettäjämies. En siis sama mutta vastaavanlainen. Takana lähes 30 v avioliitto, josta ajasta noin puolet olen ollut rakastunut toiseen naiseen. Nainen on lähes 10 v. minua nuorempi ja sinkku. Omassa vaimossa ei ole mitään vikaa, mutta en vain ole koskaan häntä rakastanut. Tämän tulin tietämään vasta kun oikeasti rakastuin. Meillä on kaksi lasta ja yhteinen työ ja toimeentulo maatalouden parissa. Pitkä historia, lapset, yhteiset ystävät ja sukulaiset, yhteinen toimeentulo, omaisuus ja unelmien kotipaikka. Kaikki nämä tekevät eroamisen vaikeaksi, vaikka tiedän, että se olisi ainoa miehekäs teko tässä tilanteessa. Toisen naisen kanssa olen jakanut elämäni ihanimmat hetket ja suurimmatkin salaisuudet. Olemme tavannet paljon salaa ja puhuneet lähes päivittäin pitkiä puheluita. Olen siinä käsityksessä, että hänkin rakastaa minua. Missään vaiheessa en ole hänelle luvannut eroa tai antanut muita valheellisia lupauksia ja hän ymmärtää tilanteeni. Viime aikoina hän on kuitenkin (täysin ymmärrettävästi) alkanut vältellä minua sillä perusteella, että tarjoamani aika ei riitä hänelle. Hän ei aina vastaa puhelimeen enkä ole enää saanut vierailla hänen luonaan. Hän sanoo, että ei jaksa olla minulle ”seksilelu”, joka saa murusia mitä vaimon pöydältä tippuu. Todettakoon, että varsinaista seksiä emme ole harrastaneet, mutta helliä hetkiä on ollut paljon. Halujen puutteesta se ei tietenkään johdu. Muita naisia näiden kahden lisäksi minulla ei ole koskaan ollut, sillä olen ollut uskollinen tälle rakkaalleni. Se on paljon voimakkaampi tunne kuin uskollisuus vaimolle. Itse haluaisin jatkaa tätä sivusuhdetta entisellään, koska en uskalla erota enkä toisaalta voi kuvitella elämää ilman rakastani. Joka päivä unelmoin elämästä hänen kanssaan ja kaikesta mitä voisimme ja haluaisimme yhdessä kokea. Hänkin alkaa tulla keski-ikään ja on luultavasti pysynyt sinkkuna siksi, että hänen sydämensä on ollut onnettomasti minulle varattu. Lähes kaikki yhteydenpitomme keskittyy nykyään riitelyyn siitä pidämmekö yhteyttä vai emmekö pidä. Ymmärrän, että hänen kannaltaan olisi parasta päästä minusta kokonaan eroon. Se taas veisi kokonaan pohjan minun elämästäni. Toisaalta koen, että olen pilannut hänenkin elämänsä.

      Arvaan, että ulkopuolelta on helppoa laukoa toimintaohjeita ja syytöksiä. Tiedän, että minun pitäisi valita ja olla sitten kokonaan valittuni kanssa. Valinta on helppo, mutta toteutus mahdoton. Haluaisin kuulla onko muita vastaavia tapauksia ja miten ne ovat edenneet/päättyneet.

      • vanhakin jo olet..

        Ymmärsinkö oikein..? Naisystäväsi ei ole n.15 vuoteen harrastanut seksiä kenenkään kanssa..? Ei sinunkaan..?
        Täh! Ei ihme, jos alkaa olla hieman katkera..Ja tietää kuitenkin sinun harrastavan sitä vaimosi kanssa..
        Ehkä sinulla on kuitenkin vain henkinen suhde häneen.. ja hänellä on tahollaan kuitenkin miehiä oikeaan rakasteluun..eihän hänen täydy olla sinulle tilivelvollinen mistään..
        Voisi olla, jos eroaisit ja menisit hänen kanssaan yksiin, että kuplasi puhkeaisi..
        Monesti ne asiat on salassa jännittävämpiä, kuin tullessaan julki..
        Riitelynne viestittää naisen kyllästyneen sinuun..ainakaan nyt enään en sinuna haaveilisi hääkelloista hänen kanssaan..voisit menettää liian paljon..vaimoasi käy vähän sääliksi..

      • pettäjämies
        vanhakin jo olet.. kirjoitti:

        Nimimerkki "vanhakin jo olet" on aivan oikein ymmärtänyt. Naisyhstäväni on tietääkseni edelleen neitsyt siinä mielessä, että ei ole kunnolla saanut/huolinut. En tietenkään voi olla varma. Mutta ymmärrettävää katkeruutta siis. En tiedä painostaako minua eroamaan pihtaamalla vai mistä on kyse. Periaatteen tyttöjä. Suhteemme on silti syvästi sekä seksuaalinen että henkinen. Edelleen haaveilen hääkelloista, mutta en usko niin käyvän, koska en ulkoisten seikkojen vuoksi pääse irti nykyisestä. Minunkin käy vaimoani sääliksi. Kyllä hän ansaitsisi rakastavan miehen.

        Edelleen totean, että jokainen tarvitsisi rinnalleen rakkaan ihmisen. Rakkaudettomassa liitossa eläminen ei voi olla Jumalankaan tahto. Itse olen vakuuttunut, että rakkaani rinnalla en vilkuilisi muualle.

      • jopasnyttttttttt
        pettäjämies kirjoitti:

        aikuisten oikeasti feikki,eihän tuommoista rakkautta ole kuin tosi romanttisissa tyttökirjoissa.noinkohan....helliä hetkiä ....ja et oikeasti tiedä onko ystäväsi neitsyt vai mitä,käyttekö te oikeasti ihan täysillä...siis onko inkkarit pudonneet kanootista....jos näin on miten kuvaat ,toivon todella että naisystäväsi lakkaa olemasta tynnyrissä ja heivaa moisen suomalaisen elokuvan haavemiehen huitsi hemmettiin ja rupeaa nauttimaan elämästä...ottakaa pää pensaasta.ja terveiset kaikille petetyille ja pettäjille ....kyllä se elämä on just semmoista miksi sen itse tekee turha ruikuttaa

      • metsuri
        jopasnyttttttttt kirjoitti:

        Nyt haluan minäkin avaa suun. Kuulin tästä keskustelusta kylältä. Ei epäilyäkään ketä tämä ketjun aloittanut tarkoittaa. Kyllä kaikki Klaukkalaiset tunnistavat tämän kohuparin parin. Olen avioparin hyvä kaveri. Käyn heillä aina silloin tällöin kahvilla. Itse olen joutunut seuraamaan vaimon kärsimyksiä jo vuosia. Vaimo on yrittännyt narauttaa tätä paria rysän päältä onnistumatta siinä. Miehellä on paljon hyviä kavereita, jotka järjesti aina kalastus ja mökkireisuja. Helppo homma! Kun kaivelin tässä muistiani, oikea vaimo on yhtenä kesänä yrittänyt rakastajattaren miehen kanssa saada tätä paria kiikkiin. Ovat molemmat kuulemma selityksen mestareita.Olenkin yrittänyt puhua vaimolle, ettei ota miestä enää takaisin. Elämä alkoholistin ja valehtelevan sellaisen kanssa ei ole elämää. Pimeä kun koittaa mies varmaan hiippailee Ropakkoon. En haluaisi puuttua tähän, koska mies on aikamoisessa uhoojan maineessa Klaukkalassa. Viinapäissään ei katso kuka on vastassa. Itsellä on herännyt vaimoa kohtaa rakastavia tunteita. Haluaisin pelastaa hänet todella pois tältä mieheltä. En vaan tiedä kuinka saada vaimo todella heräämään, ettei mies koskaan jätä tätä rakastajaa. omista tunteistani en vaimolle uskalla edes vihjaista. Olen kyllä itse vapaa ihminen. Tämä vaimo olisi ansainnut ruusuisen kohtelun. Tiedän kriitikin iskevän tähän kirjoitukseen. Omia tunteita en voi sanoa ääneen.

    • elämä on

      Ja elän sellaisen miehen vaimona... toistaiseksi. Mun puolesta mies voi mennä uuteen suhteeseen. En jaxa olla äiti ja palvelija - ,jota kyläkin nussitaan, jos jaxaa, ei ole humalas, "töis"...

      • Kaikkea kokenut

        .......mitä tarkoitat viestilläsi elämä on? Nussitaan, humalassa,"töis"?????????

      • iines
        Kaikkea kokenut kirjoitti:

        .......mitä tarkoitat viestilläsi elämä on? Nussitaan, humalassa,"töis"?????????

        Rakastaa yhtä, rakastaa toista elämä voi olla suurenmoista.
        Itse mietin jos olisin vaimon tilanteessa ja ukko palaa häntä koipien välissä kotiin toisen naisen luota. En varmaa sänkyyni päästäisi. Pihalle vaan molemmilta naisilta. Tuollainen pukki ei ole teitä varten. Olette varmasti molemmat hienoja naisia ja ansaitsette kunnon miehen, joka todella rakastaa.
        Nimimerkillä metsuri kirjoittaja on varmaan mies.:) Hänen kannattaisi varmasti Tuoda tunteensa julki. Kahville, syömään, leffaan. Siitä se lähtee. Tsemppiä! :)

      • vierestä seuraava
        iines kirjoitti:

        On niin pieni kylä! Istuskelin tänään työkaverini kanssa syömässä Hugossa. Keskustelu kääntyi tietysti "kohupariin"! Mies kuulemma elelee onnellisena peheensä parissa ja jatkaa siinä sivussa "kaksoiselämää" rakastajattaren kanssa. Kyllä meitä toisia onnistaa. Olen niin monta kertaa ollut hiljaa heidän tapaamisistaan. Kuinka joku jaksaa elää noin. Seuraan innolla tätä keskustelua. Jokohan Oikea vaimo tietää tästä keskustelusta? Tietääkö joku?

      • yäk
        vierestä seuraava kirjoitti:

        kannattaisi lakata huolehtimasta toisten ihmisten asioista ,kummallisen tuntoista touhua helsingin kupeessa ,eikö nurmijärveläisille opeteta tapoja ei kai toisten ihmisten asioista puhuminen ole juurikaan sivistynyttä ,eikö se ole juoruilua....tuntuisi,että omassa elämässä olisi tarpeeksi tekemistä....seuraatte vissiin kaikkien ihmistem elämää siellä nurmijärvellä kovinkin tarkasti,kun jaksatte vielä netissä arvuutella ....on todella NOLON KUULOISTA TOUHUA ...JUURI siksikin en ikinä muuta tuommoiseen peräkylään helsingistä...juuri tällaiset ihmiset ärsyttää...antakaa ihmisten elää ja olla ...oletteko te klaukkalalaiset niin hyviä ihmisiä ,hyvien ihmisten kylässä,että kiviä lentää ....lakatkaa olemasta nuin pirun typeriä...jos joku haluaa hyppiä vieraissa siitä vaan ja jos eukko on miehellä nuinkin typerä ,että kaiken nielee niin koko kolmikko on totisesti ansainnut toisensa...tuota rakastajatarta käy sääliksi...jäädä nyt koko kylän hampaisiin oikeaa aitolehtitukiainentouhua ja vielä nurmijärven fuckin periferiassa...hyi helvetti mikä kylä ja mitä ihmisiä....luoja varjelkoon minua ainakin teiltä ja teidän kaltaisiltanne...alkakaas opetella sivistystä ja sitä miten pidetään huolta vain siitä omasta pesästä-----

      • HANKI ELÄMÄ
        yäk kirjoitti:

        Miten jossain helsinkin lähellä voi olla tuommoinen nurkkakunta ,jossa on joku kohupari....kaksi tavallista ihmistä....eikö muut nurmijärveläiset ollenkaan loiki vieraissaa,uskon,että muitakin löytyy kuin vain tämä yksi puhuttu ja seurattu.ihan kuin jostain peräkylästä ja kuitenkin ollaan näinkin lähellä pääkaupunkia.Taitaa olla niin ,että teissä kaikissa asuu tirkistelijä....voi saakeli oikein kohupari suksikaa nyt jonnekin häpeemään ....kuka sen ekan kiven sinkoaa kai siinä on mies yhtälailla syyllinen kuin sekin joka suhteeseen alkaa ...ukkomiehet taitaa olla aina samanlaisia tai on kai leideissäkin vikaa,mutta antakaa nyt ihmisten hoitaa omat sotkunsa ihan itse....ja kai aikuiset osaa suhteensa hoitaa ja tyhmähän se vaimokin on jos ei muka tiedä missä äijä luuraa...ihan totta kuulostaa tosi pöhköltä...mutta jos ei klaukkalalaisilla ole muuta tehtävää kuin kyylätä naapureidensa tai tuttaviensa elämmää niin voi voi .HANKI ELÄMÄ....

      • rakastajatar klaukka
        HANKI ELÄMÄ kirjoitti:

        Elämä hankittu vaimon kanssa!

      • Entiset
        rakastajatar klaukka kirjoitti:

        Elämä hankittu vaimon kanssa!

        Entinen mies ei ainakaan kuulu tähän uuteen elämään. Katseet suunnataan tulevaan kesään ja uusiin ihmisiin.
        Tässä tarinassa on oikeastaan onnellinen loppu. Vaimosta ja rakastajatteresta tuli parhaimmat ystävät. Jos meihin haluaa tutustua, meidät voi bongata Helsingin yöelämästä Annankadulta! ;D ;D

      • V......N
        Entiset kirjoitti:

        ONNELLISTA LOPPUA NÄKEE TAI KUULEE HARVOIN ....VOIKAA HYVIN HELSINGIN YÖSSÄ....

      • villit ja vapaat
        V......N kirjoitti:

        ONNELLISTA LOPPUA NÄKEE TAI KUULEE HARVOIN ....VOIKAA HYVIN HELSINGIN YÖSSÄ....

        Ollaan tässä pistetty nyt elämää risaseks oikein kunnolla. Katsotaan kuinka isoja vonkaleita saadaan koukkuun kesän aikana. :D

      • teille oikein
        villit ja vapaat kirjoitti:

        Ollaan tässä pistetty nyt elämää risaseks oikein kunnolla. Katsotaan kuinka isoja vonkaleita saadaan koukkuun kesän aikana. :D

        vonkaleiden kanssa kävi????

    • katkera

      Nyt on aika vierähtännyt tästäkin traamasta. Molemilla on uusi ihana elämä ja ihminen rinnalla, joka rakastaa. Petturi miehellä alkoholi maistuu edelleen ja onneksi meidän kummankaan naisen ei sitä tarvitse enää kärsiä. Sielläkin on hankittu uudet kärsijät. Toivottavasti onni kukoistaa viinan voimalla.

      Tämä petturi mies kävi viinan takia sairaalassakin henkihieverissä ja minkäs olikaan syy??? Lääkkeet ja viina!
      Tämä ei vielä pysäyttänyt tätä kaveria. Naurattaa näin jälkeen päinkin kuinka samana päivänä hän laittoi ex-vaimolleen viestin kuinka häntä rakastaa ja minulle tämä käytiin kertomassa ihan tuossa ovella. Onneksi olemme ex-vaimon kanssa hyviä ystäviä, joten voimme nauraa yhdessä koko touhua. Ainakin saimme jutun juurta kahvipöytiin näin pienessä kylässä. Toivottavasti jutustelijoilla on yhtä hyvä mieli nykyään kun meilllä.
      Olemme molemmat naiset ollu jo toistavuotta parisuhteessa ihaniin miehiin. Luottamus miehiin on molemmilla kyllä saannut aika kovan kolauksen. En voi valehdella ettei käväse kaikenlaista mielessä kun ukko lähtee tosta poikien kanssa viikonlopuksi johonkin.

    • Anonyymi

      Olen vapaa nainen, minulla on kaksi miessuhdetta eli sexiä heidän kanssaan, kolmas mies on ystävä, viinittelemme, saunomme mut sexiä meillä ei ole.. hän tietää nämä mun sexikumppanit, toisen miehen kanssa kävin kyläilemässä tämän ystävän luona.. hyvin tulivat juttuun..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4889
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      53
      3898
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3483
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      135
      2381
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      54
      2276
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe