Uutta kitaraa ha vahvaria ostamassa?

70 wattia paperilla ei useinkaan ole 70 wattia käytännössä. Vahvistinmainoksissa luvataan paljon, mutta ääniteho ei aina ole se mitä tyyppikilvessä lukee. Trankut ja hybridit ovat juuri niitä, joissa teho on usein ilmoitettu hieman tai hieman enemmän yläkanttiin.

Omalle kohdalle sattunut 2 1 vastaavaa (Yamaha ja Marshall. Behringeriä ei vielä ole mitattu), joissa ei ainakaan desibelimittarin mukaan liikuta lähelläkään luvattuja tehoja. Putkivahvareissa tehoilmoitukset pitävät paremmin paikkansa.

Nyt on kotikäytössä mallintava Behringerin 120-wattinen nuppi. Jos siitä saa ulos 120 wattia, tai edes puolet siitä, niin johan on ihme ja kumma. Kun se on cleanin perusasetuksilla, sillä voi aika vapaasti luukuttaa kotona. Kova ääni siitä kyllä lähtee, mutta ei hervottomaksi meteliksi asti. B-kanava (drive) tuo ilmoille lisää tehoa, mutta aina ei viitsi särövallejakaan muokata.

Se on kyllä hyvä-ääninen ja erittäin monipuolinen, ja sillä soittelee ilokseen 4 x 12-kaapin kautta. Ääni on iso ja miellyttävä, se on muokattavissa moneen eri musiikkityyliin. Kotikäyttöön hyvä rakkine, kun sen ääni "aukeaa" pienelläkin volyymilla. Tämän toosan "120 wattia" soveltuus siis myös kotikäyttöön.

Tuota ei ole vielä db-mittarilla mitattu, mutta teho ei ole lähelläkään Marshallin 100-wattista keikkaputkinuppia. Siitä on mitattu 125,5 desibeliä. Sen vieressä ei istu tai seiso Erkkikään ilman kuulosuojaimia. Kotikäyttöön siitä ei pahemmin ole, varsinkin jos haluaa kuulla sen Marsulle tyypillisen ja maailmaa lumonneen herkullisen soundin.

120 w kotona kirjoitti:

70 wattia paperilla ei useinkaan ole 70 wattia käytännössä. Vahvistinmainoksissa luvataan paljon, mutta ääniteho ei aina ole se mitä tyyppikilvessä lukee. Trankut ja hybridit ovat juuri niitä, joissa teho on usein ilmoitettu hieman tai hieman enemmän yläkanttiin.

Omalle kohdalle sattunut 2 1 vastaavaa (Yamaha ja Marshall. Behringeriä ei vielä ole mitattu), joissa ei ainakaan desibelimittarin mukaan liikuta lähelläkään luvattuja tehoja. Putkivahvareissa tehoilmoitukset pitävät paremmin paikkansa.

Nyt on kotikäytössä mallintava Behringerin 120-wattinen nuppi. Jos siitä saa ulos 120 wattia, tai edes puolet siitä, niin johan on ihme ja kumma. Kun se on cleanin perusasetuksilla, sillä voi aika vapaasti luukuttaa kotona. Kova ääni siitä kyllä lähtee, mutta ei hervottomaksi meteliksi asti. B-kanava (drive) tuo ilmoille lisää tehoa, mutta aina ei viitsi särövallejakaan muokata.

Se on kyllä hyvä-ääninen ja erittäin monipuolinen, ja sillä soittelee ilokseen 4 x 12-kaapin kautta. Ääni on iso ja miellyttävä, se on muokattavissa moneen eri musiikkityyliin. Kotikäyttöön hyvä rakkine, kun sen ääni "aukeaa" pienelläkin volyymilla. Tämän toosan "120 wattia" soveltuus siis myös kotikäyttöön.

Tuota ei ole vielä db-mittarilla mitattu, mutta teho ei ole lähelläkään Marshallin 100-wattista keikkaputkinuppia. Siitä on mitattu 125,5 desibeliä. Sen vieressä ei istu tai seiso Erkkikään ilman kuulosuojaimia. Kotikäyttöön siitä ei pahemmin ole, varsinkin jos haluaa kuulla sen Marsulle tyypillisen ja maailmaa lumonneen herkullisen soundin.

Lue lisää

Alle yksi watti riittää saamaa aikaiseksi "mökää". Monet studiovahvisimet ovatkin alle 50 W laitteita.

Ääni ja Desibelit
http://www.hsaoy.com/Apua/Aani/Aani_ja_aantaso.pdf

120 w kotona kirjoitti:

70 wattia paperilla ei useinkaan ole 70 wattia käytännössä. Vahvistinmainoksissa luvataan paljon, mutta ääniteho ei aina ole se mitä tyyppikilvessä lukee. Trankut ja hybridit ovat juuri niitä, joissa teho on usein ilmoitettu hieman tai hieman enemmän yläkanttiin.

Omalle kohdalle sattunut 2 1 vastaavaa (Yamaha ja Marshall. Behringeriä ei vielä ole mitattu), joissa ei ainakaan desibelimittarin mukaan liikuta lähelläkään luvattuja tehoja. Putkivahvareissa tehoilmoitukset pitävät paremmin paikkansa.

Nyt on kotikäytössä mallintava Behringerin 120-wattinen nuppi. Jos siitä saa ulos 120 wattia, tai edes puolet siitä, niin johan on ihme ja kumma. Kun se on cleanin perusasetuksilla, sillä voi aika vapaasti luukuttaa kotona. Kova ääni siitä kyllä lähtee, mutta ei hervottomaksi meteliksi asti. B-kanava (drive) tuo ilmoille lisää tehoa, mutta aina ei viitsi särövallejakaan muokata.

Se on kyllä hyvä-ääninen ja erittäin monipuolinen, ja sillä soittelee ilokseen 4 x 12-kaapin kautta. Ääni on iso ja miellyttävä, se on muokattavissa moneen eri musiikkityyliin. Kotikäyttöön hyvä rakkine, kun sen ääni "aukeaa" pienelläkin volyymilla. Tämän toosan "120 wattia" soveltuus siis myös kotikäyttöön.

Tuota ei ole vielä db-mittarilla mitattu, mutta teho ei ole lähelläkään Marshallin 100-wattista keikkaputkinuppia. Siitä on mitattu 125,5 desibeliä. Sen vieressä ei istu tai seiso Erkkikään ilman kuulosuojaimia. Kotikäyttöön siitä ei pahemmin ole, varsinkin jos haluaa kuulla sen Marsulle tyypillisen ja maailmaa lumonneen herkullisen soundin.

Lue lisää

Muuan seikka kannattanee ottaa huomioon, kun tässä näistä vahvistimien tehoista tuli puhetta. Ensinnäkin kitaravahvistimet ovat kautta linjan jonkinlaisia kompromisseja ja nuo valmistajan tehot suhteessa äänenpainoon ovat aika viitteellisiä ja suuntaa antavia eivätkä missään tapauksessa vertailukelpoisia.

Usein kuulee puhuttavan transistoriwatista ja putkiwatista ja olenpa itsekin siihen syyllistynyt. Sellaisia ei siis ole olemassa, vaan watti on aina watti. Se miksi eri vahvistimissa watti merkitsee erilaista äänen painetta johtuu pitkälti kahdesta seikasta. Ensinnäkin mistä kohtaa valmistaja on sen mitannut ja toiseksi kaiuttimen herkkyydestä (vaikuttaahan impedenssikin siihen, mutta se aina ilmoitetaan vahvistimissa). Vahvistimen teho lasketaan siitä säröytymättömästä äänestä (en tiedä enkä ainakaan muista minkälaisista särötoleransseista tuossa virallisesti puhutaan), eli keskeinen ero transistori ja putkivahvistimen välillä on se että ne säröytyy eri tavalla ja putkivahvistin voi vaikuttaa paljon tehokkaammalta siksi, että sitä voi helposti kitaransoitossa käyttää sen säröytymiskynnyksen yläpuolella oikeastaan aika paljonkin ja putkivahvistimen päätesärö on suorastaan haluttu ominaisuus. Itseasiassa reaalitehoissa on aika paljon eroja eri putkivahvistimienkin kesken, koska erilaiset putkien kytkennät ja käytetyt putket vaikuttavat siihen. Putkivahvistimissa keskeisimmät pääteputkien kytkennät ilmoitetaan luokkina A ja AB, joka merkitsee äänen paineeksi muutettuna sitä että noin viisi wattinen A luokan vahvistin tuottaa suunnilleen saman äänen paineen kuin 25 wattinen AB luokan vahvistin. Kytkennöissä nämä luokat eivät tarkoita laatuluokkia vaan erilaisia kytkentätapoja ja nykyisin monissa vahvistimissa on kytkimellä valittavana A tai AB luokka samoin kuin pääteputkien puolitus on monissa. Kaiuttimen herkkyys vaikuttaa äänenpaineeseen todella merkittävästikin ja jos esimerkiksi kotona on liian äänekäs vahvistin niin kaksi tavallista keinoa hillitä äänen painetta on valita herkempi kajari ja tarpeen mukaan lisätä keinokuorma vahvistimen perään (monissa nykyvahvistimissa keinokuormakin on valmiiksi sisäänrakennettuna, mikä on etu koska erikseen ostettuna en ovat aika kalliita aparaatteja). Kaiuttimen herkkyys ilmoitetaankin yleensä vissiin desibelinä yhtä wattia kohden ja lisäksi ilmoitetaan impedenssi sekä maksimi tehonkesto.

Ainoa yksiselitteinen ja mitattavissa oleva vertailukelpoinen arvo vahvistimissa on sen virtalähteen sähkön ottoteho. Mutta watti vahvistimen suorituskyvyn mittarina on hyvin summittainen ja tavallisesti vain valmistajan ilmoittama enemmän tai vähemmän mielivaltainen lukema ja sen lukeman mielivaltaisuudessa ei ole eroja transistori tai putkivahvistin valmistajien kesken, vaikka sellaistakin täällä on väitetty.

Itse olen tykännyt transistorivahvistimista ja ne ovat aivan yhtä hyviä kuin putkivahvistimitkin, vaikka nykyisin on jokin kumma putkihypetys valloilla, joka on johtanut siihen ettei huipputason kitaratransistorivahvistimia ole aktiivisessa valmistuksessa kuin ehkä parilla merkillä (Polytone ja Tech21 mainitkaa kaikin mokomin jos tulee mieleen joku muu vielä). Aikaisemmin niitä oli lukuisia ihan legendaarisia trankkukoneita. Se on itseasiassa aika omituista, koska nykyisin vallalla oleva säröihanne on tiheä ja paksy etuastesärö joka tuotetaan polkimessa tai etuasteessa olisi transistorivahvistimelle ihanteellinen tuottaa. Tämä ilmeisesti tämän heavybuumin seurauksena. Kyllähän Heavybänditkin saattoivat käyttää trankkuja ainkin vielä kahdeksankytluvulla esim Iron Maidenin tiedetään sellaista käyttäneen.

Kyllähän tosin nykyisin hiend digimallintavat sekä analogiset mallinnukset ovat osoittaneet etä putkisaundi-ihanteisiin voidaan vastata täysin transistoripohjaltakin ja varmaan valtaosan kitaristeista setuppi on aika hybridiä josta löytyy transistoria, putkia ja digidaalisuutta kunkin maun mukaan.