Tätä ei nyt näköjään ketään tyttö vaivaudu tänne kirjottaa niin laitan nyt tähän. Naisilla, eli kirjoitan tämän pitkään nähtyäni kavereideni toujuha, on älyttömästi tarjokkaita. Yleensä aika kamalia, mutta löyhällä moraalilla varustetulle naiselle on koko aika vientiä, siksi vaikka baarissa vittuilisi päin näköä soi puhelin herkeämättä. Yleensä viijkonloppuisin pitää illassa hoidella kaksikin miestä. Miehet koittaa kaikkia pelimies juttuja ja luulee kun saavat sänkyyn onnistuneensa. Oikeasti on kyse siitä että yleensä kun tulee joku arempi ja varsinkin kunnon poika se ottaa päähän niin paljon että järjestään vittuillaan päin naamaa. Vaikka olisi iten hyvännäköinen, itse asiassa hyvännäköiset saa maistaa oikeim erityistä kiukuttelua, koska kuitenkin tiedetään että jonkun saa aina sänkyyn eikä sillä laadulla ole yhtään väliä. Jätkät ei tajua että puhelin soi koko ajan ja kun luulevat rakastuneensa niin viikossa on joka päivä pantava eri miestä. On kiva vaan vittuilla hyvännäkösille jätkille ja antaa pakit ja sitten jossain vaiheessa ottaa vaan joku jätkä matkaan, yleensä se vähiten yrittänyt. Hauska nähdä jätkien silmistä se epätoivo kun tulee juttelee ja aika mukavan oloisia näyttää olevan irrallaan, tytöillä on varaa valita ja siitä käydään ihan kilpaa montako on torjunut illan mittaan. Myös mitä paremman näkösille antaa pakit on hienompaa. Ihan kiusalla pannaan kaikista tavallisimpia ja ruminpia poikia. Siinähän mietitte iskutaktiikoitanne.
Mitä ihmeellistä iskemisessä
miehet on tyhmiä
2
507
Vastaukset
- Moussier Mcdoussier
roger that.
- reallydummie
Vo1 Ä17i ku 3n 0544 k1rj07744!!11111
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612642Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk531572Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171498Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485