Jos autossa on joku vika ja viet sen korjaamolle, hehän tietysti alkavat tutkia ja hutkia. Vaihdellaan osia vaikka mitä, joilla auto ei edes välttämättä tule kuntoonkaan. Sitten ne uudet osat jätetään paikoilleen ja velotetaan asiakasta siitä kun eivät osaa vaihtaa oikeita osia! Vanhat, ehjät osat jäävät ylimääräisiksi. Asentajien ammattitaidottomuus siis kostautuu asiakkaalle!
Siispä autokorjaamoilla ei vaikuta olevan mitään vastuuta siitä että he osaavat hommansa hoitaa? Eli veitpä vaikka merkkiliikkeeseen oikein tosi ammattilaiselle, niin sielläkin vaihdellaan osia lähes arpomalla. Hyvä tuuri jos käy niin voi sattua jo eka osa oikea.
Minusta on jotakuinkin omituista että korjaamot voivat näin toimia. Siis veloittaa asiakasta turhasta työstä. Täytyisihän arvonsa tuntevalla korjaamolla olla takuu että vika löydetään ja laitetaan kuntoon ilman että asiakas joutuu "kaupanpäälle" ostamaan kopallisen uusia, turhaan vaihdettuja osia!?
Mielestäni jos vikaa ei löydy tai asentaja arvioi vian väärin ja vaihtaa vääriä osia, se on hänen oma vikansa, omaa ammttitaidon puutetta. Tällöin ei myöskään tulisi asiakasta laskuttaa siitä.
Esimerkiksi erään tuttavan auto oli lakannut starttaamasta, naksui vain. Asentajat vaihtoivat startin solenoidin, mutta vika ei poistunut. Seuraavaksi koko startti, mutta vika ei vieläkään poistunut. Omistaja sitten itse siinä vieressä källäili ja kysyi tietämättömänä että mitenköhän nuo akunkengät, kun näyttävät hapettuneilta? Ja arvatkaa mitä, vika oli niissä hapettuneissa akunkengissä! No eikun maksat vaan mukisematta laskun asentajien ammattitaidottomuudesta. Ja tämä tapahtui vielä kyseisen auton MERKKILIIKKEESSÄ!
Olisi nimittäin takuulla kysyntää liikkeelle, joka ei laskuttaisi ellei vikaa saada kuntoon/ei laskuttaisi turhaan vaihdetuista osista. Mutta nykyään ei taida mistään enää niin itseensä luottavia ja taitavia ammattimiehiä edes löytyä?
Korjaamoiden törkeä laskutus
8
1363
Vastaukset
- auto ollut yli 40 v
Kai on sattunut etelän suurkaupungissa jossa ei ihmisillä niinkasvoja ole kuin pienillä paikkakunnilla. Merkkikorjaamot työn hinta pilvissä minun kohdalle työ sattunut hyvin yksi laiminlyönti jonka korjaamomo jäljestä päin hoiti,tämä pieni kaupunki pohjoisessa päin.
- perusteltuakin
En nyt ota mitenkään kantaa tuohon esimerkkitapaukseesi, mutta muuten se "turha" osien vaihto saattaa joissakin tapauksissa olla ihan perusteltuakin. Autokorjaamoiden laskutus taitaa olla nykyään luokkaa 70...80 €/h ja vian etsiminenkin luonnollisesti on laskutettavaa työtä. Tuolla hinnalla ei vaikeasti löydettävää vikaa kannata kovin kauaa etsiä, jos vaihtoehtona on mahdollisten vikakohteiden poissulkeminen vaihtamalla halpoja helposti asennettavia osia yksi kerralaan. Samasta syystä niitä "turhaan" vaihdettuja osia ei välttämättä kannata vaihtaa takaisin vanhoihin. Vaihtotyölle tulisi usein hintaa lähes yhtä paljon, kuin mitä se uusi osa maksaa.
- lääkärin
Jos käyt itse lääkärissä ja lääkäri ei läydäkkään mitään vikaa sinusta niin et varmaankaan saa terveyskeskusmaksua takaisin sama homma korjaamolla asentaja ottaa joka tunnilta palkan.......
- joopa joo
Tavattoman huono vertaus....
Autokorjaamossa touhu on nykyisin vähän sellaista että jos valittaa hammassärkyä, niin siellä laitetaan poskeen laastari.
- eräs syy
miksi vähänkin vanhemmalla autolla ajavan kannattaa opetella
auton perustekniikkaa.
Ostaa autonsa korjauskäsikirja ja perusvalikoima työkaluja.
Pääsee äkkiä hyville tuntipalkoille.
Its olen ollut peruspäivärahalla jo vuodesta 2003
ja koko ajan auto alla koska osaan itse huoltaa ja korjata sen.
Rahaa ei oikeastaan mene kuin bensaan, öljyihin, vakuutuksiin
ja katsastukseen.Tätäpä olen tehnyt jo/vasta vuodesta 1972 asti ja teen edelleen jos vain pystyn OKT:n ja pihani säilyttämään. Jos joudun muuttamaan vanhuuttani kerrostaloon jossa ei ole edes sitä pihaa työkalujen säilytystilasta puhumattakaan, niin kaiketi joudun jalkamieheksi. Osaamista olisi, työkalut olisi, vaan ei nykykaupungeissa ole muita tiloja kuin betonilokero ihmisille ja asfalttiruutu autolle jos sitäkään. Silti vaahdotaan hyvinvointiyhteiskunnasta!
Tuli mieleen se juttu ensimmäisistä sosialisteista.
Hehän olivat tietysti Aatami ja Eeva.
Ruokana yhteinen omena, vaatteina viikunanlehdet ja kertoivat elävänsä paratiisissa!
- korjaa,
itse autosi jos osaat, ei tarvitse valittaa. Tuskin sinäkään teet työtä ilmaseksi, jos työelämässä olet.
Esimerkistä: Jos se omistaja kerta älysi noin paljon autoista että löysi vian hapettuneista akunkengistä, niin miksi hän ei itse puhdistanut niitä akunkenkiä. Olisi ehkä tullut halvemmaksi kuin tilata hinausauto korjaamolle, maksaa uusi startti ja työt.- Pohdiskellaan
Tyypillistä tämänpäivän ihmisen suhtautumista asioihin! Kaikki mistä keskustellaan.. huom!!! Keskustellaan!! on sinunlaistesi mielestä valittamista??
Minusta on normaalia kyseenalaistaa asioita. Pohtia ja miettiä. Keskustella. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, "syödä pureskelematta".
Mitäpä luulet kuinka korkealle esim. korjaamoiden hinnat nousevat jos sinunlaisesi aina vain kiltisti maksaa mukisematta, ilman, että oikeasti kysyt: Miksi ja mistä minä maksan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve442931Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1032147Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl512031Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611772Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?201648