LAKKO ja romahtava kansantalous

.

Keskustan johto vaikuttaa todella olevan sitä mieltä että maassa on varaa lakkoilla ja aiheuttaa pienten eturyhmien kiristystoiminnalla valtavia vahinkoja vaikka samaan aikaan kansantaloutemme on romahtamassa!

TALOUS ROMAHTAA

BKT:n syöksyy historiallisella tavalla; Viimeksi mentiin 1918 tällä suhteella; Silloin oli tarjolla vaihtoehtoina Suomi Finland - tasavalta tai Sovjetsko finlandija kansantasavalta

Mitäs nyt onkaan tarjolla, kuka sen osaa sanoa?

Budjetti petti jo toisa vuonna raskaasti! Sorto lähti silloin käyntiin, ja viime vuoden 40 mrde budjetin kulut katettiin 11 mrde:n luotolla. Tälle vuodelle on jo tiedossa 15 mrde vaje, mutta Keskustan mielestä víennin romuttavia häiriöitä pitää silti sallia!

Muodollisesti tästä on kysymys
******************************************
Raskaasti ylipalkatuille satamajätkille vaaditaan puoluen vuoden irtisanomissuojan tuplaamista vuoteen, ja tietenkin "lisää liksaa"!
Hallituspuolueista lähinnä Kokoomus edustaa kansainvälistä ryöstöbusinesta - jos toki Keskustakin, mutta vain tuottamuksellisesti, kuten se vuodesta 1991 alkaen on hallituksessa aina toiminut, SDP-SAK:n tai Kokoomuksen talutusnuorassa. Tällä kertaa siksi että lopultakin pois siirtyvän Vanhasen taluttajilla on liikaa kiireitä omien asemiensa säilyttämiseksi. Heille sopii nyt mikä vain, ikävämpikin juttu, tapahtukoon se sitten maalla, merellä tai ilmassa, kunhan se ei vain häiritse heidän valmistautumistaan kesän puoluekoukseen ja vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.

Hyvin näyttää Kepuministereille ja kansanedustajille sopivan satamajätkien lakkoilu ja jo sovittu teollisuuden tietty alasajo! Se on pieni harmi siinä hädässä, kun RAY:n, Sukari-Kakkosen ja muutamilta muilta saatavan vaalirahan imuroinille on noussut ongelmia!

Lakon välittömät vaikutuksen tuntuvat jo: Tehtaita suljetaan; Brasiliaan ja Kauko-Itään siirrettävien uusien tuotantolaistosten käynnistymistä aikaistetaan; ja business sen kuin paranee!

Lakon todelliset syyt:
********************************

Välitön syy on SDP-SAK:n vaalikampanjassa, ja välillisesti kyse on laajemmasta kokonaisuudesta, Hakaniemen punakoneen strategiasta sen kaikki osien yhteisellä ponnistuksella: - SAK:n, TP:n, SDP:n, KKO:n, SP:n, SM:n kanslian, UM:n tiedotuksen ja monen muun avainasemassa olevan sossuvirkamiehen kimppakivalla järkyttää nykymenoa! Strategia ajaa nykyiselle, vielä osin länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle häiriöitä, - se korostaa kansan kahtiajakoa, riitelyä ja pyrkii jopa anarkiaan, koska levottomuuksista ja repivästä politiikasta syntyy tehokkaimmin uutta voimaa marxilais-stalinistiselle, meille istuvaan muotoon täydennetylle bernstein-koivistolaisen sosialismin maailmankuvalle!

Keskustan kohtalo tässä kaaoksessa?
**************************************************

Ensi kesänä Keskustassa vaihdetaan puheenjohtaja ja sen kautta hallitukseen pääministeri. Koska yksikään Keskustaministeri ei edelleenkään - eikä kukaan muukaan - uskalla edes inahtaa romahduksen jo synnyttämää sortokautta ja sen tuhoja torjuakseen, ei Keskustassa todennäköisesti kesäkuun jälkeenkään muutu mikään; Tie kohti semi-luokkaa ja oppositiota on reunustettu ruususen unelmilla ja sekoiluilla, puolueen rahoituksen omituisilla koukeroilla, erityisesti pian alkavilla vaalirahaoikeudenkäynneillä, puolueen sisäisillä repivillä riidoilla ja onnettomalla oppositiopolitiikalla!

Keskustalaiset saavat tässtä syyttää lähinnä itseään. Jos lähipiiristä joku pitäisi syyllisekse nostaa, on siinä rivissä ehdoton ykkönen Paavo Lipponen. Hän oli jo 1980 luvun EU ylös -ja Keskusta nurin -järjestelyissä Koiviston apumiehenä merkitävässä asemassa, josta sitten nousi puolueen johtoon 1990 alkupäivänä. Pääministerinä hän vauhditti muuttoliikkeen huippuunsa, teilasi Annelin 2003 ja valitsi Keskustalle ja hallitukselle johtoon SDP:lle nöyrän, muitten johdateltavissa olevan Matti Vanhasen. Nyt ei Vanhasen vaihdollakaan voida pelastaa Keskustaa pudotukselta; Ellei sitten jostain nouse uutta Paavo Väyrystä ja hänen mukanaan paluuta Alkio - UKK:n linjalle!

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

55

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20

      oli varaa 2-3 vutta takaperin 7 viikon työsulkuun. Ei kuulunut, että Suomen maine kärsii. Nyt, vaikkei lakko ollut vielä alkanutkaan, alkoi huuto Suomen maineesta.
      Työntekijöiden silmissä Suomen maine on alle nollan joka suhteessa. Asiat menevät paljon paremmin, jos muusta ei välitetäkään. On otettava jäykkä linja malliin -60- -70-luku. Silloin asiat olivat kunnossa. Nyt tämän konsensuksen aikana kaikki on mennyt päin honkia. Yhteen hiileen puhaltaminen ei kannata. Eihän kapitalistikaan ajattele muuta kuin omaa etuaan.

      • .
        Tuolloin seisokin aikaan maassa elettiin kaikkien aikojen noususuhdateessa, ja SAK-paperiliiton rosvoretken perinteiset torbedot - JOukon johdolla - luulivat voivansa edelleenkin kiristää tolkuttomia lisiä entuudestaan jo tolkuttomiin etuihinsa. Vaikka käytännön dunarit tiesivät veetuilunsa johtavan tietylle törmäyskurssille, oli Joukon voima ja SAK:n johto asiasta eri mieltä, ja sitten kävi niinkuin kävi.

        Sun olisi syytä hieman avartaa näkökenttääsi; Parhaimmillaan on metsäteollisuutemme edustanut noin 15 % koko maailman volyymista; Suurten yritysten päättäjät eivät päätä vastuistaan Suomi-keskeisesti vaan yrityksensä tarpeiden mukaan, toiminnan kannattavuuden parhaaksi. Kun lähialueen markkinat kutistuvat ja tärkeimmät asiakkaat ovat eri maanosissa, tapahtuu joka tapauksessa se joka meillä on jo käynnistynyt; Yritykset, pääomat ja työpaikat muuttavat maata ja maanosaa. Duunariliiton monivuotisista överiksi menneistä revittelyistä johtunut seisokki oli vain selvä merkki siitä että siirtoja nopeutetaan; Kuten taas tapahtuu, nyt taas posetiivari SAK:n ohjauksessa, Rädyn toimiessa melko hulvattomana marakattina!

        Suomen maine on kärsinyt monesta syystä mutta ei suinkaan maata muuttavan teollisuuden ja pääoman syistä. Teille duunareille - sorry näin, kun arvelen että edustat duunareitten linjaa - tekivät teidän johtajamme pahimman kuse... sen siloin kun jullasivat teidän ja meidät mukaan HUONOILLA EHDOILLA EU-sopimukseen ja sen kautta lopullisesti kansainvälisen makro-busineksen tuotantovälineiksi.

        Tää kanstii muistaa:
        ***************************'

        Kahdella aasilla ei voi yhtä aikaa ratsastaa; Pitää ymmärttää että duunipaikkaa ja saavutettuja etuja ei voi väkisin säilyttää; Kun haraa vastaan, veetuilee ja jopa lakkoilee, niin jää luu käteen, - kuten taas nopeutetulla aikataululla on käymässä - eikä satamajätkillä ja SAK:n isojen liittojen duunareilla ole kohta duunipaikkaa eikä niitä etujakaan!

        Seppo Hietanen

    • ???

      Mistäs päättelet, että Kepun johdon mielestä Suomella on varaa lakkoilla ??

      • .

        Päämisterillä on riitävästi valtaa lopettaa lakko - mikä hyvänsä - jos katsoo sen tarpeelliseksi!
        Tuskin tarvitseeko selittää laajemmin?

        UKK 1970 -luvulla, kun työttömiä oli 66.000 : "Maalla ei ole varaa edes opetella sietämään työttömyyttä, siksi maa tarvitsee hätätilahallituksen"

        Vanhanen 4.3.2010, kun maassa on todellisuudessa noin 600.000 työtöntä: "Tutustun asiaan myöhemmin"

        SH

      • napakeskuskusta
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        Hietankin on näköjään punikkidemari, kun oikeasta narusta tulee, niin ukko sai sätkyn ja niin puhkesi pinkiruusu kukkaan, kuin taikuri olisi taikonut.

        Älä viitsi enää esiintyä keskustalaisena, edes city-sellaisena.
        Mistähän Sandra tiesi että sinä olet demari?
        En silloin uskonut, mutta kun olen sun uhokirjoituksiasi seurannut, niin olet lähinnä sekoboltsi demaria.

        Enkä yhtään ihmetele suurta äänisaalistasi enää.
        Kukaan täyspäinen tuollaista sekasikiöä viitsi edes äänestää.

      • napakeskuskusta kirjoitti:

        .. jossa sopii hyvin pyörimään se hermeen kokoinen maailmasi, josta sitten aika ajoin irroittelet noita älysi välähdyksiä... saat..n napanöyhtä, mene kyykyyn siitä..

        Seppo Hietanen

      • kyykkyyn
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .. jossa sopii hyvin pyörimään se hermeen kokoinen maailmasi, josta sitten aika ajoin irroittelet noita älysi välähdyksiä... saat..n napanöyhtä, mene kyykyyn siitä..

        Seppo Hietanen

        hakaniemi vapisee

      • eilopetademari
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .

        Päämisterillä on riitävästi valtaa lopettaa lakko - mikä hyvänsä - jos katsoo sen tarpeelliseksi!
        Tuskin tarvitseeko selittää laajemmin?

        UKK 1970 -luvulla, kun työttömiä oli 66.000 : "Maalla ei ole varaa edes opetella sietämään työttömyyttä, siksi maa tarvitsee hätätilahallituksen"

        Vanhanen 4.3.2010, kun maassa on todellisuudessa noin 600.000 työtöntä: "Tutustun asiaan myöhemmin"

        SH

        lopeta lakkoa, olisipa vielä UKK.

      • kymmpi
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .

        Päämisterillä on riitävästi valtaa lopettaa lakko - mikä hyvänsä - jos katsoo sen tarpeelliseksi!
        Tuskin tarvitseeko selittää laajemmin?

        UKK 1970 -luvulla, kun työttömiä oli 66.000 : "Maalla ei ole varaa edes opetella sietämään työttömyyttä, siksi maa tarvitsee hätätilahallituksen"

        Vanhanen 4.3.2010, kun maassa on todellisuudessa noin 600.000 työtöntä: "Tutustun asiaan myöhemmin"

        SH

        Suomen kansan eikä muunkaan talous mihkää romahra. Täs lakos on kyse siitä että pannaan firmojen voittorahat tasan työväen kansa. Se onki ihan oikein. Kannatetaan vaan lakkolaisia.

      • kepukäännynnäinen
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .. jossa sopii hyvin pyörimään se hermeen kokoinen maailmasi, josta sitten aika ajoin irroittelet noita älysi välähdyksiä... saat..n napanöyhtä, mene kyykyyn siitä..

        Seppo Hietanen

        Olethan huomannut, että keskusta on Suomen suurin puolue. Se toimii kaikkialla. Menetpä mille paikkakunnalle tahansa kun lähestyt paikkakuntaa, niin kaikkialla on kyltti "keskusta". Olen ihmetellyt, että onpa Suomessa paljon kepulaisia. Ja onhan niitä Joka kaupungissa on kymmeniä tuhansia kepulaisia, maalaiskunnista nyt puhumattakaan. Ne herneet löytyvät demareista ja kokkareista puhumattakaan viherpiiperöistä.

      • kepukäännynnäinen kirjoitti:

        On meitä kepuja Stdissa(kin) todella runsaasti; Kuntavaaleissa(kin) tuli ääniä reilusti yli kybätontun, tais' olla peräti 11.500!
        Stadissa äänet/valtuustopaikat ovat nyt suhteessa samalla tasolla, 3-1976 / 3-2008, kuin Ilkka Hakalehdon parhaaseen aikaan 1976. Tuosta kuluneen reilun 33 vuoden aikan stadiin on tullut, - syntymällä tai muuttamalla - yli 600.000 uutta äänestäjää. Apollon haaviin ei valitettavasti ole jäänyt tästä jengistä niin ekaakaan äänestäjää!

        Silti Apollon Hki-piirin jengi vetää täällä edelleen lappilaisten nuoteilla, - pj. M. Rossi Laanilasta, toiminnanj. ilmeisesti (?) Kemijärveltä.. Astinlaudat, kiiluvin katsein kytättävät poliitiset virkanimitykset ja muuten vain kivat suojaduunimestat kiinnostavat, - muusta ei niinkään näytä olevan väliä, tai sitten ei bundelta tänne siirtyvillä kepuilla vain riitä ymmärrystä...

        Väyrysen Pavelta toissaviikolla hätäseen kysäisin, että mikäs olisi se suurten stadien, eritoten kolmoskehän henkisen muurin kaatamasien missio, jos hänellä kesäkuussa natsais' kiinni puheenjohtajakisassa? .. Niin eipä olekaan Paavolla enää mitään ihmeitä annettavaksi näille kulmille;

        "Hyvä on jos saadaan Helsingistä yksi kansanedestaja ja Uudeltamaalta pari - kolme, niin he jo antavat mukavaa tukea Keskustan vahvoilta aluilta saataville edustajille."
        .. Että tällainen missio se on Väyrysellä..

        Enpä tuohon ihan hirveemmin ala mitään lisäilemään..
        Sen mä kyllä tiedän että kepuvahvoilla alueilla budjaa noin kolmannes osa koko kansasta, ja että kiistattomat luonnonlait vähentävät siirtävät keskustalaista voimaa muuttoliikkeen mukaan suurempiin taajaamin. Tämän seikan ymmärsivät hyvin UKK ja hänen aikalaisensa, Johannes Virolainen muiden mukana. Siksi nimeä ja ohjelmaa piti muuttaa....
        Paha kyllä nykyisin lienee niin että mä taidan olla todella viimeinen mohikaani siitä jengistä joka livenä näki, koki ja duunasi - ja joka on huutanut lähes nenä veressä - sen suuren muutoksen alkua, kun Maalaisliitosta tuli Keskusta - 1965 - ja kun sen / heidän - puoleesta vastuussa olevien - piti ymmärtää muuttua, alkaa elämään ajassa ja muuttoliikkessä...

        Tässä lienee arvion paikka, - kuinka ovat Kepujohtaja muilta kiireiltään tätä pikku jutuksi nyykähtänyttä muutosta ehtineet funzimaan ja duunailemaan..
        ..Sanokoon joku muu jos sattuu kiinostamaan..., mä en viitti...

        Seppo Hietanen

      • ei kai nyt ??

        Kerimäki, perskuta.

        Nytkö aiot luovuttaa.???????????????

        Pressa vaihtuu 2012 ja eduskuntavaalit on 2011.

        Stadissa on ihan helvetisti tekemistä.
        Tyhjän saa pyytämättä, mutta
        kaiken muun eteen on tehtävä ihan helvetisti töitä.

        Pysy perillä asioista, jotta voit oikaista virheellisiä olettamuksia asiallisella tiedolla.

        Muista rakentava lähestyminen Apollonkatuun.
        Stadin asiat ovat erilaisia ja maakuntien asiat erilaisia.
        Pohjoisemmassa kalastus, lohijoet, poronhoito, lapin matkailu, kaivoshankkeet, pitkät etäisyydet ja erilaiset toimeentulon mahdollisuudet luonnossa sekä etäisyydet palveluihin ovat tärkeitä.
        Keskisemmässä Suomessa taas maitotilat, maatalous, viljely, sikatilat, turkistarhaus, kalastus, norpan suojelualueet, pienyritykset, palkansaajat, kauppakeskukset, kaavoitus, rakentaminen, työpaikat ja yritystoiminnan selviytyminen nousevat pinnalle.
        Etelässä taas nousee esiin enemmän muut suurten asutuskeskusten asiat, joissa ongelmat syntyvät asumistiheydestä yms vastaavista asioista.

        Fokusoi Kerimäki.
        Mitä Stadin Kepu ohjelmassaan kirjaa ?
        Vaikuta ja paranna.

        Ja muista murista kotona nurkantakana, vaikka välillä kakkapaskaa tulee niskaan.
        Muista käänteisen julkisuuden aiheuttama negatiivinen vaste.
        Pitää olla näkemys Suomen tulevaisuudesta.
        Muuten äänestäjät eivät tiedä mitä haluta.

        Turkistarhauksen 22.000 tuhannen työpaikan siirtäminen pääasiassa Kiinaan on yksi näkemys Suomen tulevaisuudesta.

        Samoin yksi näkemys on yhteiskunnan täydellinen sosialisointi, yrityksien raunioittaminen ja kaikenlaisen taloudellisen toimeliaisuuden lopettaminen mahdollisimman nopeasti, tehokkaasti ja täydellisesti.
        Ääripään sosialistinen järjestelmä ei suinkaan ole täysin erilainen kuin täysin äärikapitalistisen mallin mukainen toiminta. Tämä nähtiin Neuvostoliiton kommunistisen järjestelmän siirtyessä äärikapitalistiseen talousmalliin talouden täydellisen romahduksen seurauksena.

        Siksi Kerimäki,
        Kepulainen talousmalli,
        turvata kansan tulevaisuus ja
        kansakunnan selviytyminen

        kaikin tavoin
        kaikissa oloissa
        kaikkina aikoina

        on erittäinen hyvä lähtökohta.

        Heikoista pidetään huolta,
        kyvykkäitä kannustetaan pyrkimään kyvyillään turvaamaan
        itsensä ja perheensä elanto laillisuuden ja hyvän moraalin rajoissa.

        "Köyhän asia ja sivistyksen lipun kantaminen"
        ne ovat perikepulaisia ajatuksia, joita ei
        saa unohtaa hyvinä eikä erityisesti vaikeina aikoina
        kansan selviytymiseksi ja kansakunnan tulevaisuuden turvaamiseksi.

        Tälläinen näkemys ja sen toteuttamiseen tähtäävät toimet varsinkin lapsiperheiden, yksinhuoltajien, hädänalaisten, köyhien ja muiden turvaverkon varassa olevien nostamiseksi
        itsestään huolta pitämään pystyviksi kansalaisiksi on hyvin tärkeää.

        Sivistyksen osalta tärkeää on turvata varsinaisen sivistyksen lisäksi mahdollisuus käyttää sivistystään yhteiskunnan kannalta tuottavasti, rakentavasti ja kansankunnan tulevaisuutta vahvistavalla tavalla.
        Sen vuoksi teollisuuden ja työnantajien pitäminen Suomessa on tärkeä asia.
        Teollisuuden ja yritysten toimintaedellysten vaarantaminen vaarantaa työpaikkojen pysymisen ja syntymisen Suomessa.
        Sivistyksen luomisen ja käyttämisen välinen yhteys ei saa katketa. Kansantalouden kannalta osaavan sekä koulutetun työvoiman karkaaminen Suomesta ei ole toivottavaa.

        Kerimäki, näkemys syntyy parhaiten suomalaisista lähtökohdista pohtimalla ja maailmaan vertaamaalla.
        Kuuba, Zimbabve, tai muut vastaavat vähemmän onnistuneet valtiot eivät ehkä ole hyviä vertailumaita...

        Joten, et kai vaan anna periksi ?

      • !!!!!!!!!!!
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .

        On meitä kepuja Stdissa(kin) todella runsaasti; Kuntavaaleissa(kin) tuli ääniä reilusti yli kybätontun, tais' olla peräti 11.500!
        Stadissa äänet/valtuustopaikat ovat nyt suhteessa samalla tasolla, 3-1976 / 3-2008, kuin Ilkka Hakalehdon parhaaseen aikaan 1976. Tuosta kuluneen reilun 33 vuoden aikan stadiin on tullut, - syntymällä tai muuttamalla - yli 600.000 uutta äänestäjää. Apollon haaviin ei valitettavasti ole jäänyt tästä jengistä niin ekaakaan äänestäjää!

        Silti Apollon Hki-piirin jengi vetää täällä edelleen lappilaisten nuoteilla, - pj. M. Rossi Laanilasta, toiminnanj. ilmeisesti (?) Kemijärveltä.. Astinlaudat, kiiluvin katsein kytättävät poliitiset virkanimitykset ja muuten vain kivat suojaduunimestat kiinnostavat, - muusta ei niinkään näytä olevan väliä, tai sitten ei bundelta tänne siirtyvillä kepuilla vain riitä ymmärrystä...

        Väyrysen Pavelta toissaviikolla hätäseen kysäisin, että mikäs olisi se suurten stadien, eritoten kolmoskehän henkisen muurin kaatamasien missio, jos hänellä kesäkuussa natsais' kiinni puheenjohtajakisassa? .. Niin eipä olekaan Paavolla enää mitään ihmeitä annettavaksi näille kulmille;

        "Hyvä on jos saadaan Helsingistä yksi kansanedestaja ja Uudeltamaalta pari - kolme, niin he jo antavat mukavaa tukea Keskustan vahvoilta aluilta saataville edustajille."
        .. Että tällainen missio se on Väyrysellä..

        Enpä tuohon ihan hirveemmin ala mitään lisäilemään..
        Sen mä kyllä tiedän että kepuvahvoilla alueilla budjaa noin kolmannes osa koko kansasta, ja että kiistattomat luonnonlait vähentävät siirtävät keskustalaista voimaa muuttoliikkeen mukaan suurempiin taajaamin. Tämän seikan ymmärsivät hyvin UKK ja hänen aikalaisensa, Johannes Virolainen muiden mukana. Siksi nimeä ja ohjelmaa piti muuttaa....
        Paha kyllä nykyisin lienee niin että mä taidan olla todella viimeinen mohikaani siitä jengistä joka livenä näki, koki ja duunasi - ja joka on huutanut lähes nenä veressä - sen suuren muutoksen alkua, kun Maalaisliitosta tuli Keskusta - 1965 - ja kun sen / heidän - puoleesta vastuussa olevien - piti ymmärtää muuttua, alkaa elämään ajassa ja muuttoliikkessä...

        Tässä lienee arvion paikka, - kuinka ovat Kepujohtaja muilta kiireiltään tätä pikku jutuksi nyykähtänyttä muutosta ehtineet funzimaan ja duunailemaan..
        ..Sanokoon joku muu jos sattuu kiinostamaan..., mä en viitti...

        Seppo Hietanen

        eväät ja ideologia olemassa siihyen "Hesan vallotukseen".

        "Köyhät kyykkyyn ja voltti päälle". Sitten valehtelet että Keskusta niitä köyhiä kyykyttää. Siinähän se avain sinne Hesaan on? Vai?

        Kerro edelleenkin siellä Hesassa oikein suurella suulla että kepu Pettää. Kepu ei ole alentanut pienituloisten veroja, vaan sumuttaa vain. Kepu ei nole nostanut asumistuen tasoa vaan sumuttaa vain. Kepu ei nostanut peruseläkeiden tasoa vaan sumuttaa vain. Kepu ei ole nostanut opintotukia vaan sumuttaa vain. Kepu ei ole nostanut kuntien tukia vaan sumuttaa vain.

        Kyllä näillä lääkkeillä Hesa vallataan ihan varmasti.

      • Hyvätuloisten kapina
        !!!!!!!!!!! kirjoitti:

        tällaista sumutusta enemmänkinh.

        Sain siinä veronkevennyssumutuksessa 95 euroa sitä sumutusta suoraan tililleni joka kuukausoi.

        Johan tuollaista sumutusta kestäisi jokainen pienituloinen lisääkin. Olen ajatellut että Pettäspä Keskusta vielä enemmänkin. Jos seuraava Pettäminen toisi vaikka toisen 95 euroa tilille.

        Kerimäkin on Oikeassa: Kepu Pettää Aina. Sitten kyykkyä ja voltti taaksepäin.

      • Juuuu'uuuuu
        kymmpi kirjoitti:

        Suomen kansan eikä muunkaan talous mihkää romahra. Täs lakos on kyse siitä että pannaan firmojen voittorahat tasan työväen kansa. Se onki ihan oikein. Kannatetaan vaan lakkolaisia.

        kuuluukohan ne voittorahat työläisille????

        Jos palkkoja korotetan tuon mukaan on laman aikana palkkojen myös joustettava alaspäin. Sitä ne palkat ei koskaan tee.

        Tuolla ajatuksella pitäisi palkkojen perustua täysin tulokseen. Se tarkoittaisi sitä palkat ovat hyvinä aikoina korkeammat. laman aikana matalammat. Kun yritys tekee tappiota palkoista peritään osa tappioista takaisin ja tasataan tappiota työläisten kanssa.

        Tätäkö sinä haluat? Jos voittoja aletaan jakamaan palkoissa niin silloin pitää jakaa mysö tappioita.

        Ei ainakaan nyt toteudu.

    • Huvitutti.

      Mahtavaa Sepi.
      Hieno kirjoitus !!

      • kiitosta vaan kiitos

        Kympin kirjoitus edelläsi on todella asiaa. Hienoa todeta ymmärryksesi.
        Mikä se sepi on, onko se koiran nimi vai mikä?

    • ,'
    • Hyvätuloisten kapina
      • .. läpimätää petosta!
        Muista aina tuon litanian massapostatessasi että Keskusta oli syyllisenä 1991 hallituksessa, jossa leimattiin HYVÄKSYTTY -leima Koiviston, SDP-SAK:n, PS:n ja H. Holkerin ajamalle suurpetokselle, kun meidät vietiin onnettomalla sopimuksella, järjettömällä kiireellä EU-liitokseen.
        JOS Aho olisi ollut mies paikallaan, - siis Keskustan puheenjohtajana ja äänestiensä tahdon mukaisena pääministerinä - olismme me menneet EU-neuvotteluihin aivan eri aikataululla ja sopineet sitten myöhemmin meille sopivan EU-diilin!

        Aho itse suostui oman etunsa vankina sossu koivistolle kansalistiksi. Hän itse pääministerinä teki aloitteen mm. pankkitukilaista, jolla totaali tuho - yrittäjien ja takaajien tapporahan maksujärjestelmä - niin bundella kuin taajamissa saatiin käyntiin!

        Keskusta palasi hallitukseen 2003, mutta ei silti puuttunut hipaisullaan Ahon aikana aloitetulle kansalaisten leikkuri, -yritysten tappo -sekä kunnat kuseen -politiikalle.
        Sun on älytöntä esittää joittenkin prosenttien hygieniasta yhtään mitään, kun esim. 2001 - 2008 syyskun välillä, - kaikkien aikojen nousuboomin kestäessä - sorto puri todella rajusti koko kansaa, paitsi 1.000-0000 - 1.500.000 hyvin toimeentulevaa! Koko tuona aikana valtio maksoi noin 10 mrde vanhaa velkaa, mutta kuntien velanotto ja kansalaisten köyhdyttäminen tuplaantui samaan aikaan.

        Jos todella uskot noita tasapäille tarkoitettuja jokelluksia, niin sä sitten olet eräs noista vanhaslaisten tarvitsemista hyötyidiooteista, - tai sitten sä olet joku Masan takatuuppaitten pestaamista paskanpuhujista, joista useimmat eivät edes välitä saatikka hiffaa mitä kusetusta ovat pikkupalkalla ajamassa.

        Seppo Hietanen

      • Älä höpötä
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .. läpimätää petosta!

        tutustu edes lähihistoriaan äläkä lykkää tuota soopaa.

        No vaikeaa se tietenkin Mauno Koiviston miehelle on mutta yritä.

        katsoitko yleteeman lamastalkia-ohjelman?

        Siinä ensimäisessä osassa se totuus tuli esiin. Siinä oli mukana lama-ajan yrittäjä (konkurssin tehnyt) ja Viinanen. oli siinä mutama punikkikin sössötmässä omiaan.

      • Älä höpötä kirjoitti:

        .. mutta po. jutusssa kundi veti täyden flobin..
        Kun et kuitenkaan bonimaju', niin en viitti edes oikoa yhtään mitään, - kuin että vedä vain skeida huuleesi ja mene muualle jauhamaan tuota älyttöntä jargonia..

      • ???????????+
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .. mutta po. jutusssa kundi veti täyden flobin..
        Kun et kuitenkaan bonimaju', niin en viitti edes oikoa yhtään mitään, - kuin että vedä vain skeida huuleesi ja mene muualle jauhamaan tuota älyttöntä jargonia..

        kun viesti ei sovi omaan ideologiaan niin se on flobbi.

        On kuule parempi että tunnustat rehellisesti poliittisen värisi etkä näyttele mitään muuta. Et sinä ole koskaan ollutkaan keskustalainen. Vai onko niin että' "toimittajapiiri" pyörii väristä siippumatta. Yksi idolitoimittaja on jotakin mieltä niin koko toimittajasopulilauma seuraa perässä??? Nii se taitaa olla.

      • ???????????+ kirjoitti:

        ... hieman keskittyä viestinsä sisältöön. Tuo tekstisi kertoo melko tuhdista käninstä,tai tod. vihaisesta sielunitlasta. Sekoilusta ei saa selvää edes itse örkkikään...
        Yritä siis uudelleen, sellaisella selkokielellä jota itsekin ymmärrät, - mitä-ketä - ajat takaa, tai muuten vain mitä yrität sanoa, ja mikä noin veetuttaa.

        t Seppo Hietanen

    • Ei lakko

      Se pitä heti saada nurin se lakkokenraali. Monta mäytäkoira haukuman ja pureman lakkovahtien kintut. Ne kuitenkin istu på reelinki ja otta keppana ja sitten pissa itämeri pilalle. Vittu mä sano että kiinnalainen ahtaja teke sama työ vaikka 300 euron kuukausi eikä se räksytä mikä asia. Lapsikin osa työntä laiva täys tavara tai otta se pois paattin ruumasta. Ja kattoka vielä lakkovahti perä ettei ne pissa pilssivesi pilalle.

      • hankaari

        Ulkomaan mamut huomaavat hyvin nopeasti, kuinka Suomi on "hyvä ja ERITTÄIN KALLIS maa asua".

        Että siinähän unelmoitte tänne 300€/kk duunareita Kiinasta.

    • }}

      Äsken nähdyssä A- talkissa Rätyhän on täys pelle.
      Kapiin verrattava narsisti.

      • samassa ihmisessä?

        Mielestäni aika mahdoton yhdistelmä. Räty oli mielestäni pikemminkin vaatimaton ja niukkasanaisuudeltaan ja kuivakalta olemukseltaankin mahdollisimman kaukana kapista. Mutta saitpahan noin tuotua tähänkin sen, mikä on aina mielessäsi.

    • --------------------

      Pahimmillaan lakko maksaa yli 100 miljoonaa päivässä. Katsotaan kestääkö miehen (Timo Räty) per-- merivettä vai rupeaako jänistämään. Ahtaajillahan ei huonot palkat olekaan, päinvastoin ovat työläisten palkkaeliittiä. Tällä toiminnallaan vaan sahaavat omaa oksaansa. Kohta ahtaushommia tekevät aivan muut kuin kyseiset korvaustenkiristäjät. Sekös sitten paremmin sopii heille?
      Minusta Räty vaikuttaa hiukan yksinkertaiselta ja jopa pelokkaalta, kun olen häntä televisiosta katsonut. Mies on tainnut astua kokoaan suurempiin saappaisiin. Katsotaan miten käy ?

    • ********

      jos jokainen vaatii että saisi vuoden palkka jos ja kun on irtisanottu niin ei hän kukaan tekis enää töitä suomessa kyllä tämä on oikeen sossujen maa, vai olenko ihan väärässä

      • VAATII VAIN SISÄÄ

        AINA TUKIJAISIA LISÄÄ JA LISÄÄ ON KEPULAISTEN MIELESTÄ AINA OIKEIN

      • ..
        VAATII VAIN SISÄÄ kirjoitti:

        AINA TUKIJAISIA LISÄÄ JA LISÄÄ ON KEPULAISTEN MIELESTÄ AINA OIKEIN

        Suomen maksamia maataloustukia on lisätty vain välimeren viininviljelijöille

      • reiska45

        saa jo isomman eläkeen kun ahtaajat palkaa.mitä narisee meidän Matti?milloin puututaan kansanedustajien palkoihin?

    • Leksa,,

      Vielä viimeviikolla oltiin sitämieltä että turkistahaus tulee heti lopettaa ja samalla 22000 työpaikkaa ja
      300 miljoonan vientitulot. Ei olut silloin muita työpaikkjen puolustajia ja viennistä huolestuneita
      kuin kepun edustajat.Nyt näiltä vihreiltä kommunisteilta pitäisi kysyä huutavatko he hurraata
      kun metsäteollisuus menettää asemiaan ja yhä useampi metsähehtaari jää näin ikuiseen suojeluun.

    • City paskaaaa

      Totuus on että 3000 ahtaajaa painaa 24/7 hommia.
      Ja tämä eroraha on täysin oikeutettu.
      eihän siittä ahtaaja hyödy mitenkään.
      Se lasketaan päivärahoista pois!
      Sensijaan työnantja joutuu miettimään henkilöstöpolitiikaansa.

      lähes 80% koko ahtaajista ei ole ollut täyttä vuotta yhtäjatkoisesti työssä.
      3600€ keskipalkka ei ole mikään kova! huomioiden sen sisältävän 24/7 lisät.
      yö , ilta, viikonloppu, sunnuntai, ym.
      peruspalkka onkin 2000€ pinnassa.

      Ala on pätkätyö voittoinen. ihan turhaan!
      Tästä on kyse!

    • heh heh heh !

      köyhällistö porvari, Kade duunarien rahoista!

      heh heh...

    • --

      Ulkomaankaupan pysäyttäminen Suomen kaltaiselle taloudelle on terroriteko, joka vie koko Suomen tuhoon. Aiheutettua vahinkoa ei nykyaikaisessa globaalissa kilpailutilanteessa välttämättä saa koskaan paikattua.

      Hyvätuloiset satamajätkät ovat törkeästi hyödyntäneet avainasemaansa, jonka turvin he pystyvät kiristämään koko Suomen työtätekevää kansaa, heidän perheitään ja lapsien tulevaisuutta veitsi kaulalla: Maksatteko vuoden palkan vai ei?

      • .

        Kenen asiaa hallitus sitten ajaakana, eivät sen puuhia vaikuta paljokaan nämä maalliset, tavallisten ihmisten elämään liittyvät pikku murheet. Vaikka budjetivajetta katetaan nyt ja pitkälle tulevaisuudessa valtaisalla luotolla, ei tässä lakkoterrorissa kuitenkaan ole kyse Vanhasenkaan mielestä mistään erityisen vakavasta asiasta.

        Kokoomuslaisten elkeistä en paljoakaan enään ymmärrä, enkä Keskustankaan vastunkantajien, kuin sen että Alkion pelkistetyn asialliset ja meille sopivat teesit yhteiskunnan ja kansalaisten parhaaksi eivät ainakaan käytännön tasolla kiinnosta Keskustan ministereitä pätkääkään.

        Seppo Hietanen

      • Ei lakko

        Pääministerin pitä soitta presidentti ja kysy onko se aikuistenoikesti koko kansa pressa ja arvojohtaja. Jos on nin aukase se leveä suu ja huuta entisen AY-juristin kiukkuääni ja pure se lakkokenraalin nilkka ja jos ei ole, lähte komukkaporukan mukan Urali ja lopetta se höpinä että on muka arvojohtaja. Vittu mä sano mummulle että otta se lakkokenraali niska ja perse kii ja heittä ovi ulos. Kohta tule kauppan vanhha hedelmä ja vaimo teke siitä huono pizza. Sitte mä hermostu ja heittä koko suku hanken talvipakkanen. Lahttajien vika kun ne on niin ahnet. Sitten mä myy mun pizzeria ja taas tule sata työttön. Olen ainna miettiny että jos työnttä hanuriin biljardipallot ni tuleko ne ulos käkättimestä sama vai eri järjesttys. Ai mutta tämä olikin jo seurrava problem, ei kysy tämä vielä. Mutta presidentti pitä huuta näin : "Lakko heti seis tai alkka lälly lätise !" Ja Vanhhane pitä laitta koko hallitus huuta sama laulu.

      • Oletko hukassa?

        käsitys tuosta vallasta.

        Huomaa että Suomi ei ole Valtion ohjauksessa oleva sosialismi. Sosialismia edustaajuuri ne tahot jotka nytkin lakkoilee. Asia kuuluu juuri työmarkki8naosapuolille.

        Sitä' vastoin se eläkeikä kysymys kuuluisi hallitukselle, mutta senkin nuo sanat sosialismin etupiiriin kuuluvat kappasivat Yleislakkouhalla itselleen.

        Sinulla puuttuu täysin suhteellisuuden taju.

        Meuhkaat muutamasta sähköpostista. Sitten väität että lakot pitää lopettaa mahtimääräyksellä. Väität että hallituksen teot ovat silmänlumetta vaikka pienituloiset niistä on hyötyneet. Sitten vielä väität (valehtelet) että Vanhanen toteuttaa kokoomuksen hallitusohjelmaa vaikka nuo toteutetut asiat ovat juuri Keskustan vaaliohjelmasta.

        Missä sinun suhteellisuuden taju ja Omatunto on?

      • .
        Ei lakko kirjoitti:

        hehhehheeeeee

      • Oletko hukassa? kirjoitti:

        Ei tuolla kunnolla, todellisella syvän vihan ja vainon - ellei peräti luulotaudin mentaliteetilla pidä sekaantua ylivoimaisiin juttuihin; - voi hyvä ihminen sun kassasi, koeta rentoutua ja mene jo muualle!

        Mitäs jos tästä eteenpäin elettäessä etsisit noita ihmeitäsi jostain toisaalta, ... - vaikkapa MT-toimiston päivystyksestä?

        Seppo H

      • Näin oN

        "Ei tuolla kunnolla, todellisella syvän vihan ja vainon - ellei peräti luulotaudin mentaliteetilla pidä sekaantua ylivoimaisiin juttuihin; - voi hyvä ihminen sun kassasi, koeta rentoutua ja mene jo muualle!"

        huomaatko että tämä sopii sinulle täydellisesti kun kyseessä on Vanhanen ja nykyinen porvarihallitus!!!!

        Huomaatko kuinka täydellisen ohjeen kirjoitit itsellesi?

      • K-G Paukapää
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .

        Kenen asiaa hallitus sitten ajaakana, eivät sen puuhia vaikuta paljokaan nämä maalliset, tavallisten ihmisten elämään liittyvät pikku murheet. Vaikka budjetivajetta katetaan nyt ja pitkälle tulevaisuudessa valtaisalla luotolla, ei tässä lakkoterrorissa kuitenkaan ole kyse Vanhasenkaan mielestä mistään erityisen vakavasta asiasta.

        Kokoomuslaisten elkeistä en paljoakaan enään ymmärrä, enkä Keskustankaan vastunkantajien, kuin sen että Alkion pelkistetyn asialliset ja meille sopivat teesit yhteiskunnan ja kansalaisten parhaaksi eivät ainakaan käytännön tasolla kiinnosta Keskustan ministereitä pätkääkään.

        Seppo Hietanen

        Jeesmiehiä on täällä jo tarpeeksi!

      • Näin oN kirjoitti:

        "Ei tuolla kunnolla, todellisella syvän vihan ja vainon - ellei peräti luulotaudin mentaliteetilla pidä sekaantua ylivoimaisiin juttuihin; - voi hyvä ihminen sun kassasi, koeta rentoutua ja mene jo muualle!"

        huomaatko että tämä sopii sinulle täydellisesti kun kyseessä on Vanhanen ja nykyinen porvarihallitus!!!!

        Huomaatko kuinka täydellisen ohjeen kirjoitit itsellesi?

        .

        .. mene jo sinne Apollon veskiin piiloon pillittämään, vanhaan malliin...

      • Näin oN
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .

        .. mene jo sinne Apollon veskiin piiloon pillittämään, vanhaan malliin...

        siellä "kyykyttämässä" jotakin?

        Vai naisten itkettäjä ja kiusaaja sinä oletkin!!! saitko suurenkin nautinnon kun sait jonkun sinne vessaan itkemään?

      • Kepulainen miekii
        Näin oN kirjoitti:

        siellä "kyykyttämässä" jotakin?

        Vai naisten itkettäjä ja kiusaaja sinä oletkin!!! saitko suurenkin nautinnon kun sait jonkun sinne vessaan itkemään?

        sisäpiirin kissatappeluksia;-))) Vessan itkemään;-))) Samaan aikaa Verkkoapilassa ivataan Mattia "maitusodasta ja poikotista". Mistä Matti saa nyt maitua?

        http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/8101.html?view=tpn

    • vaarallinen asia

      Kun kansantalouden BKT romahtaa vakaina aikoina enemmän kuin sisällissodan aikoina,
      voidaan puhua vaarallisesta asiasta.

      Menettettyjä asiakkaiden tilauksia suomalaiselta teollisuudelta ei saada helposti takaisin, kun jatkuvasti uhkaava toimitusketjun häiriöalttius on vaarana.

      Ahtaajien lakko vaikeassa taloustilanteessa, erityisesti ahtaajien reilujen tulojen ja puolen vuoden takuupalkka irtisanomistilanteessa, on reilusti ylitse muiden palkansaajien.

      Suomen kauppamerenkulun vaikeuttaminen on erittäin huonosti harkittu toiminpide Rädyltä.

      Ahtaajien lakon vaikutus tulee olemaan se, että satamissa urakoitsijat, konttien käsittelyn automatisointi ja teollisuuden yksityiset satamat ottavat hoitaakseen liikennettä suuremmassa määrin.

      Lisäksi valitettavasti konttiliikenne Venäjän satamien kautta sekä maaliikenteen kautta lisääntyy.

      Ahtaajat ovat merkittävä avainasemassa oleva ryhmä, joka uhraa itsensä Rädyn uran ja Rädyn uskottavuuden vuoksi.

      Kun Suomen paperitehtailla lakkoiltiin, SAK:n paperiliitto pyrki vaikeuttamaan suomalaisten yritysten toimintaa myös ulkomaisissa tehtaissa.

      Suomessa on nyt vähemmän paperitehtaita ja ulkomaisissa paperitehtaissa työ lisääntyy, koska ne ovat lähempänä asiakasta.

      Suomalaista sananlaskua mukaille:
      Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

      Paperin lakon voittajia ovat ulkomaiset paperitehtaat
      ja kymmenen paperityöntekijää on oksalla, jota Räty sahaa ahtaajalakolla.

      Ei se vauhti, vaan äkkipysäys.

      Paperitehtaat pysähtyvät varastojen täyttyessä ja
      tehtaat ajetaan alas. Tuotanto ulkomailla lisätään.

      Osa näistä alasajetuista tehtaista suljetaan lopullisesti.

      Suomen hallitusta voi syyttää haluttomuudesta ja ihan mistä vaan.
      Hallitus on eduskunnan enemmistön valitsema.
      Eduskunta on äänestäjien valitsema.

      Äänestäjät ovat valinneet edustajansa eduskuntaan hoitamaan eduskunnalle ja hallitukselle kuuluvia tehtäviä.

      Eduskunnan ja Hallituksen tehtäviin kuuluu kertoa mitä vaikutuksia äänestäjien valinnoilla on ja tehdä päätöksiä sen perusteella.
      Eduskunta ja hallitus eivät voi paapoa ja elää elämää kansalaisten puolesta.

      Jos kansalaiset, tässä tapauksessa avainasemassa olevat erikoisryhmät, tietoisesti ajavat teollisuuden alas lakkoilullaan, niin voi voi.
      Eduskunta ja hallitus selvittävät miten siinä käy ja kertovat sen kansalle.

      Kansa maksaa viimekädessä erikoisryhmien etuoikeudet tavalla tai toisella.

      Itseaiheutettu kaaos on suurin syy monen kansakunnan vaikeuksiin.
      Avainasemassa erikoisryhmien maksetaan palkkaa työn perusteella.

      Suojelurahaa perivät toisenlaiset organisaatiot, joiden maksuvaatimus perustuu uhkaavan vahingon määrään tai tihutyön tekemättä jättämiseen.

      Vakuutusyhtiökään ei myy vakuutuksia sillä perusteella, että vakuutuksen puuttuminen johtaa automaattisesti talon palamiseen seuraavana yönä.

      Yleensä valtatyhjiötä ei voi olla.
      Suomessa Räty on täyttänyt valtatyhjiön. Olisi mielenkiintoista tietää kenen lauluja Räty laulaa.
      Onko kyseessä uudenlainen "demari-Siimes Vasemmistoliiton johdossa", Otto-Willen reinkarnaatio
      vaiko uudenlainen ulkoparlamentaarinen toiminta jollaista on havaittu pääministerin virka-asunnon saneerauksessa ja Viron turvallisuuselimissä..

      Markasta luovuttiin Euroon siirryttäessä, mutta niin dollari kuin ruplakin ovat edelleen käypää valuuttaa..olipa kyse turvallisuus tai muista palveluksista..

      Joten miksi keskivertoa selkeästi parempipalkkaiset avainryhmät lakkoilevat ?

      Itämerellä tapahtui laivakaappaus..
      näinkö heikosti on asiat, että ollaan kuin teuraslampaita jonossa kun toiset pelaavat ihan eri säännöillä tai joskus jopa ilman sääntöjä..

      Liittoihin kuulumattomien työntekijöiden oikeutta tehdä työtä on turvattava myös lakkotilanteissa.
      Perustuslaissakin mainitaan, että työvoima on valtion erityisessa suojeluksessa.
      Perustuslaissa ei puhuta ay-liikkeen työvoimasta, vaan työvoimasta.

      Halonen entisenä ay-juristina varmaan osaa kertoa ay-liikkelle, että perustuslain mukaan jokaisella kansalaiselle on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, vapaus valita asuinpaikkansa ja ammattinsa.
      Niin sanoo perustuslaki.

      • tekemättä

        on tekemättä tällä hetkellä, ei siis puhuta laittomasta lakosta.
        Miksi siis syyttää tilanteesta pintä ryhmää jos ei työnantaja tajua asiaa, jokainen vähemmän ajatteleva ymmärtää et tässätilanteessa työnantaja yrittä kuitata mahollisimman paljon osinkoja tulevana nousukautena.
        Mitä tulee liittoonkuulumattomien työssä olemisesta lakon aikan, kaikkein tärkeinhän olisi että he eivätä lakon jälkeen sasi samoja etuja kun liittoon kuuluvat, vaan jatkaisivat ilman irtisanomis sujaa ja palkankorotuksia ja tulisivat töihin kun työnantaja soittaa ja kysyy et nyt saat sen 3ekee tunti, niin eikö se olisi se oikeus ja kohtuu.
        Tosin se nyt vähän ottais päähän kun jokin johtaja sais erorahaa 2 milj. ekee.
        Siis itse olen monesti kuulut miten jotku sanoo et kyllä ne tuolta naapurimaasta tulee tekeen pilkkahinnalla töitä tänne et käytetään niitä hyväksi, eli tavallaan nauresekellaan heille joten ei tyhmä tarvi olla.

      • kuumaa,kuumaa,,,

        Totuushan on se että jos BKT ei lähde pian kasvuuralle on eläkejärjestelmä superkriisissä.
        Se on sellaista dynamiittia ettei siitä yksikään taloustoimittaja siitä uskalla edes kysellä.

      • puolivuotta
        kuumaa,kuumaa,,, kirjoitti:

        Totuushan on se että jos BKT ei lähde pian kasvuuralle on eläkejärjestelmä superkriisissä.
        Se on sellaista dynamiittia ettei siitä yksikään taloustoimittaja siitä uskalla edes kysellä.

        ei ratkaise mikään kolmentuhannen hengen ahtaajien porukka, vai oletko erimieltä, eli jos lasket vaikka ton 2milj erorahan maksun mikä pulitetaan yhteiskunnan rahoista se tekee näille kolmelletuhannelle suurinpiirtein 1/2v koko palkalla.
        Nyt jos he haluuvat sopimukseen irtisanomis ajaksi 1/2 v on se ama aika jonka yksi ihminen saa erorahaa.

      • kateissa täysin
        tekemättä kirjoitti:

        on tekemättä tällä hetkellä, ei siis puhuta laittomasta lakosta.
        Miksi siis syyttää tilanteesta pintä ryhmää jos ei työnantaja tajua asiaa, jokainen vähemmän ajatteleva ymmärtää et tässätilanteessa työnantaja yrittä kuitata mahollisimman paljon osinkoja tulevana nousukautena.
        Mitä tulee liittoonkuulumattomien työssä olemisesta lakon aikan, kaikkein tärkeinhän olisi että he eivätä lakon jälkeen sasi samoja etuja kun liittoon kuuluvat, vaan jatkaisivat ilman irtisanomis sujaa ja palkankorotuksia ja tulisivat töihin kun työnantaja soittaa ja kysyy et nyt saat sen 3ekee tunti, niin eikö se olisi se oikeus ja kohtuu.
        Tosin se nyt vähän ottais päähän kun jokin johtaja sais erorahaa 2 milj. ekee.
        Siis itse olen monesti kuulut miten jotku sanoo et kyllä ne tuolta naapurimaasta tulee tekeen pilkkahinnalla töitä tänne et käytetään niitä hyväksi, eli tavallaan nauresekellaan heille joten ei tyhmä tarvi olla.

        Missä kohtaa mainitsin sanan "Laiton lakko" ?
        Kirjoitin koko ajan "lakosta".

        Yritän nyt valehteleva tampio tavata aakkoset oikein, äläkä yritä lisätä kirjoituksiini
        Rädyn tyylillä asioita, joita niissä ei ole.

        Lue idiootti kirjoitukseni, niin huomaat, että ahtaajien lakko aiheuttaa sen, että kontinkäsittelyn automaatiota lisätään, jolloin on yksi paska maksaako se koko sataman automaatiota ohjaavan yhden operaattorin palkka 4.000 tai 8.000 euroa kuussa. neljä tai viisi tuollaista operaattoria pystyy pyörittämään yhtä satamaa 24/7 ympäri vuoden.

        Satamien ahtaajien 50/60/70 -luvuilta periytyvät mafiatyyppinen toiminta ei onnistu enää.
        Yhteiskunnan kiristäminen loppuu.
        Satamiin löytyy osaavaa työvoimaa EU:n alueelta.

        Lisäksi teollisuudella on täysi oikeus pitää yksityisen satamansa toiminnassa.
        Satamissa osaamisesta, koulutuksesta ja tuloksista on maksettava.
        Jäsenkirja ja asennevammainen poliittinen ay-ajattelu eivät voi määrätä kuka satamassa saa tehdä töitä ja kuka ei.

        Hyväksyn sen, että satamassa tehtävä työstä maksetaan hiukan paremmin säistä johtuvien rasitusten ja työn aiheuttaman riskin vuoksi.
        Mutta sellainen ei käy, että ahnehditaan vuoden mittaista palkallista vapaata irtisanomisen yhteyteen.
        Jokin raja pitää olla ahneudella suhteessa henkilön työpanokseen.

        Ahtaajat saavat joka tunnista maksun. Johtajilla työpäivä jatkuuu niin kauan kunnes homma on hanskassa tai tulee potkut.

        Ja osinko on sitten sijoitetun pääoman korkoa.
        Kun sinä lainaat pankista rahaa, sinä joudut maksamaan korkoa lainaamastasi summasta pankille joka kuukausi sekä tietysti osan lainaamastasi summasta takaisin.

        Samalla lailla yritys maksaa siihen sijoitetusta summasta korkoa sijoittajille, tässä tapauksessa osakepääomasta osinkoa omistajille.
        Yritys voi menettää koko osakepääoman, jolloin omistajat menettävät sijoittamansa summan.

        Tästä riskistä maksetaan osinkoa osakkeenomistajille.
        Itse voit ostaa yrityksen osakkeita, jolloin sinulla on mahdollisuus joko menettää sijoittamasi summa tai saada osinkotuloja sijoittamastasi summasta.

        Johtaja ei saa osinkoja, ellei omista yhtiön osakkeita. PISTE.

        Johtajalle maksetaan bonusta, joka on suhteessa johtajan yritykselle antamaan työpanokseen.
        Johtaja on varmistanut sopimuksia, turvannut yritykselle töiden jatkuvuuden, parantanut yrityksen toimintaa yms.

        Hyvässä yritystavassa ahtaajille kannattaa maksaa bonuksia yrityksen tuloksesta, jolloin varmistetaan työntekijöiden motivaatio.
        Tälläinen onnistuu pienissä ahtausyrityksissä, joissa yrityksen menestyminen asetetaan ay-politiikan painostuslakkojen ja rankaisutoimien edelle.

        Suurissa ahtausliikkeissä, kuten yleensäkin suurissa yrityksissä lakkoherkkyys on sitä luokkaa, että edes bonus ei kannusta työntekijää tekemään palkkaa vastaan työliikkeitä.

        Uskon vakaasti, että näemme pienten yritysten tulemisen, lisäksi teollisen tuotannon siirtymistä Baltiaan, josta maayhteys keskieurooppaan turvaa paremmin logistiikan toimivuuden.

        Ahtaajien lakko tälläisessä tilanteessa on täysin ylimitoitettu ja järjetön, varsinkin kun vaaditaan jo olemassa olevan puolen vuoden irtisanomisajan palkan päälle toista puolta vuotta lisää.
        Sellainen vaatimus on täysin järjetön.

        Ja kun Suomen talous on romahtanut enemmän kuin sisällissodan aikana, niin ymmärrät varmaan, että ajankohdan valinta oli erittäin huono.
        Ahtaajien lakon aiheuttama sadan miljoonan vientitulojen menetys päivittäin on osoitus typerästä ahneudesta.

        Muutama tuhat ahnetta ja lakkopäällikö Räty ovat onnistuneet iskemään Suomalaisen yhteiskunnan arimpaan paikkaan lakollaan.

        Luuletko, että tämän lakon jälkeen Suomen ulkomaanvienti pysähtyy yhtä totaalisesti seuraavalla kerralla.
        Luuletko, että Suomen vientiteollisuus ei varmista toimituksiaan muulla tavoin ?

      • paskanjauhantaa
        puolivuotta kirjoitti:

        ei ratkaise mikään kolmentuhannen hengen ahtaajien porukka, vai oletko erimieltä, eli jos lasket vaikka ton 2milj erorahan maksun mikä pulitetaan yhteiskunnan rahoista se tekee näille kolmelletuhannelle suurinpiirtein 1/2v koko palkalla.
        Nyt jos he haluuvat sopimukseen irtisanomis ajaksi 1/2 v on se ama aika jonka yksi ihminen saa erorahaa.

        Anteeksi vaan, mutta laskelmasi on päin hevon v*tt*a !

        2.000.000 euroa jaettuna 3000 työntekijälle tekee 666,67 euroa per työntekijä.
        666,67 euroa per työntekijä jaettuna 6 kuukaudella tekee 111,11 euroa per työntekijä per kuukausi.

        Kerropas nyt ihan omin sanoin, miten puolen vuoden aikana
        111,11 euroa kuukaudessa työtekijää kohden
        on "suurinpiirtein" sama kuin koko palkka ?

        Oletko jurrissa vai muuten vaan näin saatanan tyhmä ?
        ==========================================================================
        jos lasket vaikka ton 2milj erorahan maksun mikä pulitetaan yhteiskunnan rahoista se tekee näille kolmelletuhannelle suurinpiirtein 1/2v koko palkalla.

      • kuumaa,kuumaa,,, kirjoitti:

        Totuushan on se että jos BKT ei lähde pian kasvuuralle on eläkejärjestelmä superkriisissä.
        Se on sellaista dynamiittia ettei siitä yksikään taloustoimittaja siitä uskalla edes kysellä.

        .

        OSUIT TODELLA KIPEÄÄN SAUMAAN!

        ..valtiolla. Vuonna 1999 solmittiin EMU-kytkös, jotta pääsimme sitten euroliitokseen mukaan 2001!
        Valuuttaluottoja ei valtiolla siinä saumassa saanut olla, joten 1990 laman hätiin lainatut sadat miljardit valuuttaluot piti vaihtaa markka-luotoiksi. Valtio oli silloin pakkosaumassa, ja niinpä eläkevakuuttajien vapaa substanssi, 670 mrd markkaa - siis noin 110 mrde -, sidottiin vakuudeksi valtion luotoille. Siellä ne ovat vakuutena edelleenkin, joskaan niistä ei haluta puhua! Myöskään eu nouse esiin edes valtion virkamiesten eläkertymistä noussut häly - VALTIO keräsi ne viime vuoteen asti, jollin puuha siirrettiin Kevalle -. Puuttuva summa oli 36 mrd markkaa, siis noin 6 mrde, ja se löytyi valtionhallinnon tilintarkastuksen yhteydessä 1999. SUMMAA EI OLTU MERKITTY VALTIOLLE VELAKSI, EIKÄ OEL MERKITTY SENKÄÄN JÄLKEEN. Asiasta vaiettiin Lipponen-Niinistön mahtikäskyllä.
        Lisää aiheesta toisessa yhteydessä.

        Seppo Hietanen

    • Kerimäen porttivahti

      ..ja sen pitää kuulua

      LAKKO ja romahtanut kansantalous
      *************************************************

      Näin on asia nähtävä siksi, että yhteiskunnan kriisi olisi ollut ilman tätä rikolliseksi muutunutta terroriakin kaaostilassa.

      -Hallitus on halvaantunut muutenkin, ja nyt lopullisesti kun yksikään ministereistä ei edes uskalla ajatella ääneen tavuokaan kaaoksen suunnan korjaamiseksi.

      -Kokoomuslainen mallipoliitikko pitää ilmeisen sopivana että teollisuutemme muutto EU:n alueelle ja muihin maanosiin kiihtyy; Se sopii heille mainiosti, sillä veetuilevien duunareitten häiriöitten poistuessa heidän pörssiosakkeittensa kurssit nousevat raketin lailla.

      - Gruuneministeri Anne S. on avoimesti ja julkeasti pesunkestävä toisenpolven kommari, josta syystä hänen onkin ollut viime viikkoina lähes mahdotonta salata ivallisuuttaan veetuilevaa hymyään, kun lampaiden lailla pakoon pötkivät porvariministerit lymyilevät toistensa takana eivätkä uskalla edes yrittää panna toimeen minkään sorttisen pelastusopeperaation alkeita.

      Tää on Hagiksen ja TP;n ja sirppiliiterin välipoortaan politrukkien yms. punikkien sortoa ja anarkiaa, joka pian kiihdytetään toiseen potenssiin, kunhan tukilakot pääsevät vauhtiin!

      Seppo Hietanen

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2660
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2607
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2569
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      79
      2468
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1976
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      68
      1954
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1843
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1402
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1361
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      19
      1248
    Aihe