Varmin keino saada nainen

S_guru

On varma keino miehelle päästä eroon sinkuudestaan, ja löytää itselleen oma nainen. Tosin tämä keino vaatii hieman uhrauksia.

Tämä varma keino on uskoon tuleminen. Monissa seurakunnissa ja lahkoissa on paljon ylimääräisiä naisia, jotka odottavat vain jotain miestä. Seurakunnissa on pulaa miehistä, sillä monia miehiä ei viehätä uskonnon tiukat säännöt, kuten viinan juomisen kielto, ym.

Tavallista mattimeikäläistä arveluttaa myös nämä tiukat kiellot, ja keskittyminen perhe-elämään. Etenkin se, että ei pääse kapakkaan iskemään naisia, ja viettämään villiä elämää. Mutta kuten olette jo huomanneet, niin ei sieltä kapakasta niitä naisia saakaan. Rahaa menee vain turhaan viinaan, kun vuosikausia ravaa ravintoloissa turhaan etsimässä naista.

Sen sijaan kun menee seurakuntaan, niin voi olla melko varma, että jo vuoden päästä on vaimo hankittuna. Ei sitä viinaa kuitenkaan tarvitse juoda, kun ei se lopulta auta seksin saamisessa. Paljon parempi strategia saada seksiä, on ottaa vaimo. Vaikka uskovainen vaimo. Uskontoihin kuuluu vielä kiinteästi se, että hyvän vaimon pitää antaa seksiä miehelle miehen sitä halutessa.

Eikä sitä tarvitse olla oikeaa uskoa voidakseen olla uskovainen. Sen kuin vähän näyttelee, että on uskossa, se riittää. Kyllä vaimo sitten huolehtii perheessä siitä uskonnollisuudesta.

7

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • X)

      Ja seksi on sitten sitä, että kerran kuussa saa pimeässä peittojen alla ja vain hedelmöitystarkoituksessa. Ja aina on joku jumala, Jeesus tai muu otus, tärkeämpi kuin oma mies. Tuonpuoleinen on tärkeämpi kuin tämänpuoleinen. Kalsaa.

      Siinähän sitten teet tarpeellisen määrän uskovaisia penskoja ja rukoilet kiltisti joka ilta. Ja sitten, kun hedelmällinen ikä on ohi, ei kannata edes unelmoida enemmästä kuin omasta nyrkistä.

      Onnea valitsemallasi tiellä.

      • S_guru

        Lestadiolaisillakin ovat perhekoot kummasti pienentyneet, ja muut lahkot eivät ehkäisykiellosta enää ole puhuneetkaan. Kerran kuussa taas on aivan väärä väite, sillä monissa seurakunnissa pidetään vieläkin itsetyydytystä syntinä, ja kunnon seksi on aina parempi vaihtoehto Oonaan toiminnalle. Siksi uskovaisen naisen pitääkin ymmärtää miestään, ja suostua seksiin, jotta paine itsetyydytyksen syntiin ei kasva miehellä liian kovaksi.

        Itsetyydytys on syntiä, sillä se rapauttaa rakkautta.


    • m29.

      Uskovaiset naiset on aika pinnallisia loppujen lopuksi. En ole mitenkään erityisen uskonnollinen ihminen, mutta tunnen kyllä joitain uskovaisia naisia. Yleensä näissä uskonnollisissa yhteisöissä ja seurakunnissa ja muissa on yksi tai enintään pari kappaletta sellaisia jeesuksen näköisiä jätkiä (pitkät hiukset, kauniit kasvot jne.), jotka ovat vielä kaikenlisäksi kovia julistamaan uskoaan. En tiedä onko tämä hurmoksellisuus totta vai näyteltyä. Joka tapauksessa, hyvin nämä jätkät pelaavat sen jeesuksen roolinsa. Seurakunnan tytöistä yleensä about 90% on ihastunut tällaiseen jeesus tyyppiin. Vaikka muitakin miehiä löytyy näistä yhteisöistä, niin yleensä vapaat naiset tosiaan ovat näiden jeesus kopioiden liekassa.

      Tiedän, koska olen joskus muutaman kerran käynyt niiden uskonnollisten tuttujen mukana erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa. Sanoisin, että perus-ATM:n ei kannata sieltä hakea.

      • Pähyilijä

        "Siksi uskovaisen naisen pitääkin ymmärtää miestään, ja suostua seksiin, jotta paine itsetyydytyksen syntiin ei kasva miehellä liian kovaksi."

        Entäs ne uskovaiset naiset sitten? Entäs heidän seksielämänsä naimisissa? Voiko mies edes saada jumalallista tyydytystä naiseltaan joka antaa tavallaan kuin pakosta?

        Vai jäikös minulta nyt jokin oleellinen tajuamatta tuosta väitteestä? Siis mitä helvettiä, AT-miestä viedään nyt kuin narusta ihmeellisten väitösten maailmaan.


    • Prkl !

      Täää on kuule niin sairasta ettei voi sanooo yhtään mitään. Woi kiesus sentään.

      • Lai-lai

        Jooo, ja shit "suplikoidessa" tulee muistaa, että suuta aukoessaan ilmiantaa itsensä ja 'sisältönsä'. Kannattaa siis olla asiaakin niin hyvä tulee.


    • Niin näin

      Mikähän uskonto se sellainen on, jossa on viinanjuontikielto? Ei ainakaan kristinuskoa, joten turha perussuomalaisen jätkän on mennä mihinkään moskeijaan rukoustunnille, sillä eri muslimit ym. suosivat oman uskontokuntansa edustajia.

      Muuten konsepti voisi kiinnostaa, kunhan sitä ensin puhdistetaan pinnallisuudesta. Olen nopeasti kategorisoiden melko tavallinen pohjoiseurooppalainen mies, jolla on perinteiset arvot. En siksi sanonut suomalainen, koska usein ihmiset yhdistävät siihen negatiivisia puolia (=sellainen alkoholia turhan paljon nauttiva, liian "perusmies"). Tulevaisuudessa on suunnitelmissa tähdätä hyväpalkkaiselle arvostetulle alalle. En kyllä tiedä miten uskovaiset naiset suhtautuvat miehen uravalintoihin.

      Haluaisin löytää sen-oikean, joka on uskossa tai ainakin "kehityskelpoinen" asian suhteen. En halua mitään teeskennellä olevani "hengellinen" toisin kuin aloittaja, vaan myönnän asian suoraan. Mitähän tämä kaikki yhdistettynä melko hyvään (ehkä aivan hieman yli keskitason?) ulkonäköön voisi tuottaa, jos liikkuisi uskonnollisissa tilaisuuksissa? En tiedä onko vain yleinen klisee, että siellä ollaan epätoivoisesti miestä vailla. En ole pyörinyt uskovaisten piireissä, joten en tunne uskovaisia naisia. Useinhan niitä täällä haukutaan. Onkohan niistä todellista vaimomateriaalia...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      145
      4705
    2. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1678
    3. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1539
    4. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      106
      1035
    5. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      26
      973
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      50
      937
    7. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      864
    8. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      47
      763
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      113
      753
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      43
      749
    Aihe