Miksi taloja maalataan ja lumia tiputetaan ei-suomalaisen työvoiman toimesta?
Suomessa on ennätys nuorisotyöttömyys, hävettää.
Vastikkeet myös nousevat joka vuosi ja asukkaat on Suomen systeemissä (joka on kopio Ruotsista) leikattu demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle, maan tavan mukaisesti (vrt. Maalaisliitto ja Nuorisoasuntosäätiö). Suomen systeemissä asukas on yksikkö DDR / NL kolhoosissa, jonka tuotantokyky pyritään maksimoimaan ja jonka yksikkökustannukset pyritään minimoimaan kolhoosin edun vuoksi.
Onko systeemissä tai sen toimijoissa jotain kehitettävää?
Jatkuva ja armoton edunvalvonta ja kilpailutus on kai vähintä mitä asukkaiden eteen voidaan tehdä?
REALIA ja REILAX
2
626
Vastaukset
- näin on
kun suomalainen työtön nuori (useimmiten) on päihteiden kanssa ongelmissa ja tietää että valtio/kaupunki kustantaa mukavan oleilun. Asunto maksetaan, käyttörahaa saa, terveydenhuollon ja puhelimet sekä netit ja muut, eikä mitään tarvitse tehdä. Eikä kannatakaan, koska heti kun tulee tuloja niin veroina lähtee suuri osa ja tuet loppuu.
Virolaiset sensijaan tulevat mielellään tekemään nämäkin työt, kun saavat hyvät rahat (saman kuin suomalainen työntekijä saisi, mutta kulut erilaiset Virossa) Ja sitäpaitsi virolainen työntekijä on tehokkaampi ja tunnollisempi kuin suomalainen löysä *aska. Käykääpä kysymässä esim raksoilla, Virolainen tekee työtä hyvin ja suomalainen valuu jurriissa työmaalle ja valittaa kaikkea eikä jaksa mitään. - ex-asiakas4
realian rikos firmasta kannattaa jokaisen joka ei halua kunnon velkoja pysyä erossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094