Maailman historia on pullollaan suurmiehiä. Osa sattuu olemaan suuria vain sotateoillaan. Kuinka monta teurastajan patsasta onkaan eri puolilla maailmaa? Tuhansia. On stalineja, leninejä, kaarleja, maotsetungeja ynnä muita vastaavia.
Mutta onko tullut mieleen, että maailman eri puolilla on toiminut aikojen saatossa sellaisia henkilöitä, jotka ovat ottaneet toimintaohjeekseen tasapainoisen vasemmiston eli demareiden toiminta-ajatuksen. Heistä esimerkiksi Martin Luther King on mitä suurimmassa määrin aito demari.
Vihreän liiton nykyjohto on hurahtanut täysin kantakirjastalinistien talutettavaksi. On suorastaan säälittävää, että vielä jokunen vuosi Kokoomus talutteli puisto-osaston porukkaa Töölön lahdella tiistaisin ja torstaisin.
Nyt kantakirjastalinistit taluttavat samaa porukkaa tiistaisin ja torstaisin klo 19.17 Hakaniemen torin laidassa olevan Maailmanrauha-patsaan ympäri. Myötä- ja vastapäivään.
Mahtavia demareita !!!!
Sääli reppanoita
0
88
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1544836On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192119Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi351996Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161869- 1141857
- 931678
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461337- 671202
- 1191151
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka271093