Hei, minulla on työpaikalla VÄHÄN kiusallinen tilanne... en tiedä miten hoitaisin asian sivistyneesti.
minulla oli juttua yhden duunikaverin kanssa yli puoli vuotta sitten, hän olisi halunnut seurustella, mutta olin itse tosi epävarma asiasta joten vetosin siihen että hän on intissä. no hän pääsi pois intistä tammikussa ja nähdään taas monta kertaa viikossa töissä.
oltiin muutama kuukausi sitten samassa porukassa baarissa ja hän kertoi että rakastaa minua edelleen, eikä halua elää ilman mua, eikä tiedä miten on jaksanut ilman... en edelleenkään ole kiinnostunut hänestä muuten kun kaverina mutta hän ei tajua sitä kun en päin naamaa ole sanonut.
Hän on älyttömän mustasukkanen minusta kun edes puhun muitten miespuoliseten työkavereiden kanssa! seurustelin kuukausi sitten vähän aikaa erään miehen kanssa, työkaveri näki että minulla on jonkun kuva lompakossa niin tuhahti vaan ja oli hiljaa, niin kun olisin tehnyt jotain väärää kun olin toisen kanssa...pidän kiusallani edelleen exän kuvaa esillä, duunikaveri ei edes tiedä kuka hän on saatika sitten ettemme ole enää yhdessä :D
en jaksa tällasta kyttäystä ja ylisuojelua! Ja vielä monimutkaisemman asiasta tekee että olen ihastunut yhteen toiseen työkaveriin. en halua loukata mutta en tiedä miten asian hoitaisin pois päiväjärjestyksestä. ja vielä pienenä infona ollaan 18 ja 21-vuotiaita.
onko teillä jotain älykkäitä ideoita?
outo tilanne
:O:O:O:O
1
554
Vastaukset
- on se että
kerrot suoraan. Valitettavasti.
Sievästi mutta suoraan, asiallisesti mutta selkeästi ja toista arvostaen.
Jos tilannetta et selvitä menee hankalaksi, loukkaat myöhemmin vielä enemmän. Ja itse koet tilanteen hyvin raskaana.
tsemiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612642Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk531572Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171498Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485