Mitä te muut kuljettajat luulette, että onkohan noitten kuljetusyrittäjien kesken jonkin sortin mustalista kuljettajista jotka on esim ottanut ammattiliiton kautta saatavansa pois, tai sitten että kuljettaja on ollut yhteydessä työsuojelupiiriin kuljetysyrittäjän harrastamista laittomuuksista.
Henkilökohtaisesti olen itse aika varma, että mustalista on olemassa, mutta eninmäkseenhän omat työkaverit juoksentelevat liikennöitsiän luokse kertoen mitä omat työkaverit on sanonut tai tehnyt.
Mikä on mielipiteenne tuosta mainitsemastani mustastalistasta, ja missä "talossa" kokemuksienne mukaa omat työkaverit kertoo tapahtumista isänille mitä tapahtuu kentällä.
Mustalista onkohan olemassa ?
35
2712
Vastaukset
- ei tarvitse olla
jo yli sata vuotta sitten. En ota ainuttakaan kaveria hommiin kyselemättä aikaisemmilta työnantajilta minkä lainen oli. Ja kun kysyy, niin vastataan. Ja kaveri joka on ollut hankala on sitä edelleen, joten 6turha semmoista on riesaksi ottaa vaikka tessin maksan jos kerta pyytää. Ei siihen listoja tarvita
- .
Eihän se vika välttämättä kuljettajan tarvitse olla jos lopettaa, ja vaihtaa työpaikkaa. Musta on lapsellista soitella toiselle isännälle uudesta mahdollisesta tulokista, koska voihan entinen isäntä valehdella mitä vain toisen päänmenoksi. Kylläpä se vika vaan yleensä talossa on jos kuljettaja hakee uuteen mestaan duuniin.
Varmaan hyvä talo tuo E.Salo Lammilta, siellähän on muistaakseni nuorin kuljettaja ollut kuitenkin yli 10 vuotta talossa, jos en nyt väärin muista. Mitä tulee tuohon mustaanlistaan niin kyllä minäkin oletan, että semmonen on olemassa. - .
Eihän se vika välttämättä kuljettajan tarvitse olla jos lopettaa, ja vaihtaa työpaikkaa. Musta on lapsellista soitella toiselle isännälle uudesta mahdollisesta tulokista, koska voihan entinen isäntä valehdella mitä vain toisen päänmenoksi. Kylläpä se vika vaan yleensä talossa on jos kuljettaja hakee uuteen mestaan duuniin.
Varmaan hyvä talo tuo E.Salo Lammilta, siellähän on muistaakseni nuorin kuljettaja ollut kuitenkin yli 10 vuotta talossa, jos en nyt väärin muista. Mitä tulee tuohon mustaanlistaan niin kyllä minäkin oletan, että semmonen on olemassa. - SORRY VAAN
. kirjoitti:
Eihän se vika välttämättä kuljettajan tarvitse olla jos lopettaa, ja vaihtaa työpaikkaa. Musta on lapsellista soitella toiselle isännälle uudesta mahdollisesta tulokista, koska voihan entinen isäntä valehdella mitä vain toisen päänmenoksi. Kylläpä se vika vaan yleensä talossa on jos kuljettaja hakee uuteen mestaan duuniin.
Varmaan hyvä talo tuo E.Salo Lammilta, siellähän on muistaakseni nuorin kuljettaja ollut kuitenkin yli 10 vuotta talossa, jos en nyt väärin muista. Mitä tulee tuohon mustaanlistaan niin kyllä minäkin oletan, että semmonen on olemassa.Tuli kahteen kertaan sama asia
- Luikuri isännät
SORRY VAAN kirjoitti:
Tuli kahteen kertaan sama asia
Kyseliät yleensä koittaa kusettaa jos maksaa mitä kuuluu ei pysty mitään kautta enempää vaatimaan.Ei tarvii miehiä pelätä.
- Kuski .
puuhastelua tuo isäntien keskenäinen utelu, jos noin epäluuloisia isäntiä on niin ei missään nimessä tommosille ajamaan.
- 21
Kuski . kirjoitti:
puuhastelua tuo isäntien keskenäinen utelu, jos noin epäluuloisia isäntiä on niin ei missään nimessä tommosille ajamaan.
vuoksi lakipykälä jossa kerrotaan että on laitonta kysellä edelliseltä työnantajalta asioita työntekijästä, juuri sinun laiset kuskit on saanut aikaan tämän että on pakko kysellä vähän asioita edelliseltä työnantajalta.
- ei tarvitse olla
. kirjoitti:
Eihän se vika välttämättä kuljettajan tarvitse olla jos lopettaa, ja vaihtaa työpaikkaa. Musta on lapsellista soitella toiselle isännälle uudesta mahdollisesta tulokista, koska voihan entinen isäntä valehdella mitä vain toisen päänmenoksi. Kylläpä se vika vaan yleensä talossa on jos kuljettaja hakee uuteen mestaan duuniin.
Varmaan hyvä talo tuo E.Salo Lammilta, siellähän on muistaakseni nuorin kuljettaja ollut kuitenkin yli 10 vuotta talossa, jos en nyt väärin muista. Mitä tulee tuohon mustaanlistaan niin kyllä minäkin oletan, että semmonen on olemassa.ja kolmin kertainen tietämättömyys työ elämästä. On aivan normaalia alalla kuin alalla, että kysytään entiseltä työnantajalta vähän taustoja kaverista, ei yksin kuljetus puolella. Ja vielä täysin laillista.
Minä kysyn joka kerta viimmeisen työtodistuksen ja jos ei löydy niin syy siihen ja jos ei ole saanut onko liitto koittanut sitä saada ja jos on en kysele, mutta muussa tapauksessa ei keskustelu jatku. Ja samat asiat nykyisestä työnantajasta ja sen jälkeen soitto sille. Aika äkkiä kuulee puhelimessa että haukutaanko toista syystä vai syyttä. Ja vanha sananlaskukin sanoo: ei savua ilman tulta. Ja jos kaveri vielä pitää tuommoisia kyselemisiä lapsellisena, niin saa minun puolesta jatkaa siellä omassa pienessä aikuisten maailmassaan - Tes is Best
ei tarvitse olla kirjoitti:
ja kolmin kertainen tietämättömyys työ elämästä. On aivan normaalia alalla kuin alalla, että kysytään entiseltä työnantajalta vähän taustoja kaverista, ei yksin kuljetus puolella. Ja vielä täysin laillista.
Minä kysyn joka kerta viimmeisen työtodistuksen ja jos ei löydy niin syy siihen ja jos ei ole saanut onko liitto koittanut sitä saada ja jos on en kysele, mutta muussa tapauksessa ei keskustelu jatku. Ja samat asiat nykyisestä työnantajasta ja sen jälkeen soitto sille. Aika äkkiä kuulee puhelimessa että haukutaanko toista syystä vai syyttä. Ja vanha sananlaskukin sanoo: ei savua ilman tulta. Ja jos kaveri vielä pitää tuommoisia kyselemisiä lapsellisena, niin saa minun puolesta jatkaa siellä omassa pienessä aikuisten maailmassaantyötodistus sitten riitä, minäkin tiedän isäntiä jotka soittelevat rengeille saadakseen infoa töihin pyrkivistä.
Ja mitä vittua sitä nyt sitten soittelemaan kuskista ympäri suomea kun ei nuo tämänpäivän isännät itse pysty kuitenkaan maksamaan tessiä. - minäkin tekisin...
ei tarvitse olla kirjoitti:
ja kolmin kertainen tietämättömyys työ elämästä. On aivan normaalia alalla kuin alalla, että kysytään entiseltä työnantajalta vähän taustoja kaverista, ei yksin kuljetus puolella. Ja vielä täysin laillista.
Minä kysyn joka kerta viimmeisen työtodistuksen ja jos ei löydy niin syy siihen ja jos ei ole saanut onko liitto koittanut sitä saada ja jos on en kysele, mutta muussa tapauksessa ei keskustelu jatku. Ja samat asiat nykyisestä työnantajasta ja sen jälkeen soitto sille. Aika äkkiä kuulee puhelimessa että haukutaanko toista syystä vai syyttä. Ja vanha sananlaskukin sanoo: ei savua ilman tulta. Ja jos kaveri vielä pitää tuommoisia kyselemisiä lapsellisena, niin saa minun puolesta jatkaa siellä omassa pienessä aikuisten maailmassaanTaustat tarkistetaan ja lopuksi tehdään kuitenkin oma päätös, koska kateellinen edellinen työnantaja voi tehdä kiusaa ja valehdella. Fiksu työntekijä ei levittele työapikkansa asioita ympäri kylää ja jos kuski joutuu ottamaan saatavansa liiton kautta, niin silloinhan oli vika työnantajassa.
- eylifarkkila
otakko uusia? ei historiaa, ei vältsi kokemusta?
- ei tarvit...
eylifarkkila kirjoitti:
otakko uusia? ei historiaa, ei vältsi kokemusta?
suoraan kurssikeskuksen listoilta joskus. Ei tarvitse olla päivääkän palkkaa auto hommista saanut. Soitto kurssin vetäjälle ja tiedät jo aika paljon. Ja kolmen kuukauden kuluttua kaveri on joko kehittynyt tai työtön
- 12+8
en tiedä onko mustia listoja paperilla. Käytännössä esim. Savonlinja Oy/Mikkelin kuljetuspäällikkö Punavaara on soitellu ja haukkunu kuljettajaa pahimmalle "vihollisfirmalle" eli Koiviston Auton liikennepäällikölle. Jäi paikka saamatta.
- kapitalistiriistäjä
Miettikää hampit mitä touhuatte...sana kiirii...voi olla vaikea työllistyä tulevaisuudessa!!
- 6
hoitaa muutamat kuljettajat sen puolen, vaan ajeleehan ilmiantajat sitten uusilla äffähoo/ärräläisillä. ydes välis tekivät kaljanjuonissta kauheaa polemiikkaa, apu löyty kun veti verhot kiinni ja alko dokaan.
- tukkirekka
oli aihetta, tuskin mikään isompi yritys viitsii moiseen mustamaalaukseen alkaa, eikä pienempikään, jollei ole aihetta ja jollei kysytä. minä ainakaan saa mitään tyydytystä moisesta, mutta jos kysytään ja kuljettajassa toivomisen varaa, tietty sen myös kerron, samoin hyvät puolet.
- TESSSSSSSSS
tukkirekka kirjoitti:
oli aihetta, tuskin mikään isompi yritys viitsii moiseen mustamaalaukseen alkaa, eikä pienempikään, jollei ole aihetta ja jollei kysytä. minä ainakaan saa mitään tyydytystä moisesta, mutta jos kysytään ja kuljettajassa toivomisen varaa, tietty sen myös kerron, samoin hyvät puolet.
Kertoo rehellisesti aikaisemmat työnantajat ja epäkohdat miksi työ ei maistu kun vaihtaa paikkaa.
KOSKA JOS UUDESSA PAIKASSA ONA SAMA MENO NIIN HOMMA EI MUUTU. TYÖNTEKIJÄ SEKÄ ISÄNTÄ EI OO SILLOIN TYYTYVÄISIÄ KUN TOINEN HAUKKUU TOISTA .VAIN TES TALO KELPAA MULLE.
- tässä ettet ihmettel
Ei ole mitää "mustaalistaa", vaan on järjestäytyneille liikennöitsijöille ylläpidetty tiedosto kuljettajista, joista on potentiaalista harmia ja kuskeista, joilla viina, huumeet ja laiskuus estää todellisen työnteon. Jäsenmaksunsa maksanee, jota sen haluaa saatiedot töllölleen. On sitten oma asia, kuinka niitä käyttää. Printattua versiota ei voi ottaa. Se on niin käsiteltyä dataa.
- kapitalistiriistäjä
tiedetään..!!
Kaikki puhuu kaikkien asioista! Siis samalla alalla!
Jos olet kuljettaja kaupungissa x, sut tietää KAIKKI,melkein, alan piireissä!
Turha kuvitella ettei tiedetä! Sairaslomat,veivatut tunnit,autonkaadot,kuormista varastelun, vittuilun, kaikenlaisen törmäilyn,auton siisteyden,isännän arvostamisen, asiakkaan arvostamisen ja palvelun yleensä, sun puukengät,
huoraamisen ja ryyppäämisen!! Ihan vittu kaikki tiedetään, puoli vuotta pieni kylä,pari vuotta iso kylä!!!
Selitä siinä uudelle isännälle naama muikeana että raamattuahan minä lueskelen sunnuntaiaamuisin....!!!!!!
Menee nauramaan itsensä kipeäksi koko suvun kanssa heti kun sun ruosteinen talpotti hävis seo:n kulman taakse!!!
TÄMÄ ON TOTUUS!!!
- tarmo3
Työntekijöistä on olemassa musta lista mutta on myös olemassa lista roskayrityksiä jotka eivät maksa mm. palkkoja ja muutenkin hankalia työpaikkoja työntekijöille.
- >>Juitsari<<
Kerrotko missä tällaiseen listaan voisin päästä tuttustumaan???
- +0fhuijkodh
>>Juitsari<< kirjoitti:
Kerrotko missä tällaiseen listaan voisin päästä tuttustumaan???
kaverit laitettu asialle kyselemään edelliseltä virmalta musta.... Kaikenlaisia kusipäitä tämä maa tuottaa.. Ennen vanhaan olis ollu kirveelle todellakin töitä .... Muuallakin kun halon teossa... Kai nää pellet on ylpeitä itsestään vitun luikit !!!!
- tukkirekka
+0fhuijkodh kirjoitti:
kaverit laitettu asialle kyselemään edelliseltä virmalta musta.... Kaikenlaisia kusipäitä tämä maa tuottaa.. Ennen vanhaan olis ollu kirveelle todellakin töitä .... Muuallakin kun halon teossa... Kai nää pellet on ylpeitä itsestään vitun luikit !!!!
kaveri osaa homman, niin ei pitäisi olla huolta, kyselkööt, eiks niin?
- pij oij
>>Juitsari<< kirjoitti:
Kerrotko missä tällaiseen listaan voisin päästä tuttustumaan???
Miksi joku viitsisi sulle ilmaiseksi sellaista näyttää? Pyydä isännältäsi, jos se on maksanut jäsenmaksunsa ja halunnut sen töllölleen. Sinä et sitä osaa lukea.
- >>Juitsari<<
pij oij kirjoitti:
Miksi joku viitsisi sulle ilmaiseksi sellaista näyttää? Pyydä isännältäsi, jos se on maksanut jäsenmaksunsa ja halunnut sen töllölleen. Sinä et sitä osaa lukea.
Jos älykkyytesi riittää vain kirjoituksesi osoittamaan tasoon voisitko olla osallistumatta tähän keskusteluun. Olet jopa Suomi24:n tasoiselle foorumille liian tyhmä!!
- pi iojph o o o
>>Juitsari<< kirjoitti:
Jos älykkyytesi riittää vain kirjoituksesi osoittamaan tasoon voisitko olla osallistumatta tähän keskusteluun. Olet jopa Suomi24:n tasoiselle foorumille liian tyhmä!!
Itseltäsi puuttu realismi ja konkretia arkielämään. Olisipt kätilö pudottanut sinut lattialle kunnolla.
- Maalattu
>>Juitsari<< kirjoitti:
Kerrotko missä tällaiseen listaan voisin päästä tuttustumaan???
Onhan tuollaisia listoja liikkeellä, työntekijöistä ja työnantajista, ei kylläkään kirjallisena ole vielä näkynyt, se olisikin todella hyvä palvelu.
Oulun seudulla ainakin muutamat "huippu"kuskit ja ex yrittäjät mustamaalaavat entisiä työkavereita.
- Vaihto Mies
kuuluisi ehdottamasti AKT, sillä räty kohtelee alaisiaan huonommin kuin yksikään läpitunti isäntä ja maksaa myös huonommin. Kyllä se pitäisi saada sieltä liitosta pois sotkemasta asioita, ei ole koskaan kyennyt neuvottelemaan sopimusta ilman isompien poikien apua,. joten ei ole miehestä tuolle tuolille. Siihen tarvitaan kaveri joka pitää kaikkien liitoon kuuluvien puolta ja hoitaa myös oman henkilökunnan asiat kuntoon. Ei ole kovin uskottava kaveri hoitamaan toisten asiooita jos oma pesä on sontaa täys.
Joten niin kauan kuin tuo räty siellä touhuaa, kuuluu AKT ehdottamasti listan kärkeen- ny79
Voihan se siellä ollakin, niiden satojen parin auton vittuperseisännän joukossa.
- puukenkä
ny79 kirjoitti:
Voihan se siellä ollakin, niiden satojen parin auton vittuperseisännän joukossa.
Scandic-transilla vissiin on jotain mustaa listaa. Siellä on sellasia suuripäisiä miehiä osakkaana. Eivät ymmärrä vastuusta mitää. Sekaavat VALIONkin homat. Ovat itse mustalla listalla ja ajelevat mustilla autoilla.
- Surkeitakuskejaeienä
Mulla oli tos kymmen kunta vuotta sit kotkast yks Joni hommis entisen autoilijan poika ajettii döffille irtoperii paril autol ja homma oli aika itsenäist en viittiny joka päivä perää soitella juitsari hoiti keikat palkka oli sovittu %palkaks.Ihmettelin ku kysel mult onko Linkkarilt soiteltu mulle siin vaihees olis pitäny hälytyskellot alkaa soida, mut sit meni muutama päivä juitsari soitti et onks kaveri viäl kipee? miä ihan pihal yritin tavotella puh. ei onnistun . auto koti pihal ja kaveri kalas . no se selviteltii ok. Mut parinviikon pääst sama homma kalas taas. Ei muuta ko Auto pois ja sit ku en tavottanu poikaa soitin sen Äitille ja pyysin palauttelee tavarat pois Onneks oli viäl koeajal. sit liiton ukot soittel et tää kyseinen Joni haki siält kautta lisää saatavii. Sit selvis miks kyseli siint Linkkarist . Liiton mies kerto et oli tehny monelle muulle saman jutun sovitaa palkka ja Liitost loput Ainako näen kenen autol tulee vastaa ilmotan millanen ukko tää Joni Ter.. on.
- Kauan ratissa ollut
On ihan ok kysellä taustoja jos herää epäillys. Tuskin mitään virallisia
mustia listoja on.Jos yrittäjä maksaa pilkun päälle AKT:n työehtosopimusten mukaan
ja vaikka vähän extraakin päälle niin kaveri jolla on ollut edellisen työnantajan
kanssa ongelmia palkan maksussa niin eihän se ole mikään ongelma tilanne.
Ongelma tilanne on sellainen työntekijä jolla on alkoholiongelma,epäsäännöllinen
elämä(myöhästytään,häviää ns.maan alle välillä yms. esim . asenneongelma
asiakkaita tai toisia työntekijöitä kohtaan.Tällainen riuhuja pilaa koko
työyhteisön hyvän hengen hetkessä. Siksi hyväksyn sen,että työnantajalla
on oikeus tarkastaa taustoja jos herää epäillys työhaastattelussa.
Itse olen kohdannut monta tällaista "ongelmaista kaveria" urani aikana
ihan duunari pohjalta.- AA-luokitettu
Alkoholi ongelma ei ole lopun elämää riippakivi työnhaussa. Se pitää
vain pystyä todistamaan,että on päässyt takaisin normaaliin elämään.
Eihän siitä tule mitään jos lopullisesti leimataan reppanaksi.
- tuplana kiitos!
Keskustelu tyrehtyi kun alettiin puhua asiaa..... voi mitä pellejä olette
- AA-luokitettu
Mainio kommentti ja hemmetin hyvä huomio elävästä elämästä.
Kiitos siitä. Hiljaista tuntuu olevan.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612656Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve412306Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1012126Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502022Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611715Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171578