jota vieläkin joskus muistelen alta 60-vee patuna.
Maalla lapsena oli harrasteet vähissä, ja tuli vuosia samoiltua metsissä lintuja havainnoimassa.
En ollut pesänryöstäjä tai munien kerääjä, vaikka mahdollisuuksia oli paljon.
Äkkäsin vanhassa kuusessa mielestäni sepelkyyhkyn pesän, ja ei kun kiipeämään.
Muistan elävästi, kun helposti kuusessa kiipesin ylöspäin, ja sitten hilasin pääni juuri pesän tasolle.
Kasvojeni edessä melkein nenäetäisyydellä istui sarvipöllö oranssit silmät leiskuen, eikä hievahtanutkaan.
Tuijotimme toisiamme suoraan silmiin, ja samalla se nosti sarvitöyhtönsä pystyyn.
Hämmästykseni lomassa vaisto sanoi; pois!
Hitaasti vedin itseni alas, ja pois puusta.
Myöhemmin kävin puun alla tunnistamassa munankuorien kappaleet, ja iltahämärissä tyynellä ilmalla poikasten viheltävä ääni kuului kauas.
Tältä se kasvotusten näytti:
http://xs.to/image-0DBC_4B993440.jpg
18 Vastausta
1 256 Lukukertaa
Kiitos Kalle!
Hyvä ja vaikuttava tarina!HAHAH
Höh! Olipa sillä hölmistynyt ilme, miltähän siinä olit itse näyttänyt :)Kohtaaminen
Omakin luontomuisto liittyy myös pöllöihin.Oltiin kavereiden kanssa laskemassa pihan mäkeä metsän puolella talvella, illan jo taittuessa yöhämärään.
Otin pulkallani kunnolla vauhtia ja lensin suuressa kaaressa mäen päässä olevaan ojaan, selälleni tietysti, pulkan jatkaessa iloisesti matkaa. Kavereiden nauraessa, jäin itse hekottelemaan hetkeksi ojan pohjalle ja ryömin sitten sieltä pihatielle.
Ihan vain vahingossa, satun vilkaisemaan oikealle puolelle tietä ja näin kaukana pimeässä liikkuvan jotain. Ulkona oli täysin hämärää, vain hanget toivat vähän valoa pimeyteen.
Se oli siis irti maasta, mutta ei kovin korkealla. Kuin pieni aave, se liukui aivan äänettömästi koko ajan lähemmäs. Kaverit mäen päällä näkivät "aaveen" myös, ja hiljenivät tyystin.
Olin kauhusta kankeana, kun aivan suunnattoman iso viirupöllö lensi aivan pääni yläpuolelta, siiven iskun ilmavirrat tunsin naamallani.
Muistan sen pitkän hiljaisuuden, mikä tästä seurasi. Kaikki me vain seurasimme katseillamme, kun pöllö otti lisää korkeutta, kaarsi metsään ja katosi. Ja tosiaan, ääntäkään ei kuulunut!
Hirveän hieno kokemus ja samalla jokseenkin pelottava, ainakin silloin!
Pöllöjen salaisuus
ovat siipien pehmeät reunasulat, joka aikaansaa äänettömän lennon, jotta maassa lymyävät pikkunisäkkäät eivät kuulisi pöllön lähestymistä.Lisänä erittäin hyvä hämäränäkö, ja kaukaa rapinat aistiva kuulo.
Ja tämä on muuten totta !
Kaverilla kans
Yks meidän koulun kaveri ei oikein tykätty kun hänen kokemaansa kerrottiin pidemmälle. Oli tehnyt saman, mutta pesä olikin hylätty ja munat olivat mätiä.Oksennusrefleksi oli kuulemma toiminut hyvin.
Näkkyy olevan
parta ajamatta pöllöllä.trombi
Vaikuttavin luontoelämys ollut trombi, jossakin päin Pohjois-Suomea. Lapsena perheen kanssa olimme vaeltamassa täysin tyynenä kesäpäivänä, lämpötila alle 20 astetta mutta lähellä kuitenkin. Laavulla istuttiin ja syötiin eväitä muutaman hehtaarin kokoisen lammen rannalla.Äkkiä alkoi lammelta rantapusikon takaa kuulumaan niin kuin moottorivene tms. olisi ajanut järvellä ja menimme rantaan katsomaan tarkemmin.
Moottorivenettä ei näkynyt vaan pienen pieni pyörremyrsky(h~20m) seilasi/kurvaili hitaasti n. minuutin ajan keskellä järveä muutaman sadan metrin päässä. Pieniä vesipisaroita lensi naamalle ja oli erittäin mystinen olo koko porukalla. Siihen aikaan 80-luvulla ei ollut vielä yleisessä käytössä trombi sana, niin tuntui jotenkin sekopäiseltä olo. Hieno mystinen elämys ja myöhemmin seuraillu, niin aina muutaman kerran vuodessa sattuu uutinen vastaan, että jossain päin pikku trombit puita kaataneet jne. Oudointa tuossa oli kuitenkin täysin tyyni ja kaunis sää ja yhtäkkinen katoaminen.
jokunen
takaperin keskellä talvipäivää,oli taivaalla kaksi valtavan kokoista ympyrää vierekkäin. Mitä ilmeisemmin kyseessä oli avaruudessa oleva näkymä,joka oli koostunut valtavista jääkiteistä,tai palasista. Mutta näkymä oli hieno. Toinen mielenkiintoinen tapahtuma sattui 3 vuotta sitten kesällä,kun olin metsässä kävelyllä. Kuulin takana oksien katkeilua ja läähätystä,käännyin katsomaan taakseni ja näin vilahduksen jostain mustasta. Kiihdytin vauhtia poispäin ja hetken kuluttua kuulin matalan murahduksen ja vaistomaisesti kumarruin alaspäin ja tunsin miten tassun kynnet hipaisivat selkääni ja samalla loikalla eläin katosi pusikkoon. Sitä en tiedä mikä eläin oli kyseessä,mutta eläin oli musta ja nopealiikkeinen joka tapauksessa. Jäin tutkimaan paikkaa,mutta eläimen jälkiä ei erottanut mustikanvarpujen seasta.Muistoksi tapauksesta jäi t-paita, jossa on kaksi viiltoreikää selässä.mökillä
Lapsuudesta on jäänyt useitakin elämyksiä mieleen, koska paljon vietimme aikaa mökillä ja mummolassa ja siellähän sitä puskaa yms. oli paljon.Kirkkaimmin on jäänyt tapaus pikkueliöt. Siihen aikaan kun oli 7-9 vanha, lähilammellemme ei ollut kunnollista laituria, vaan sinne pääsi sellaista lankuista väsättyä hässäkkää pitkin. Se oli todella pitkä eli ensimmäiset maastot oli ihan kuivaa koivikkoa,mutta koko ajan maasto muuttui märemmäski ja märemmäksi. Lopussa oli sitten sellainen levennetty lautajuttu, no voihan sitä laiturikokelaaksi kutsua, jonka päädyssä oli sitten vene.
Olin yksin liikkeellä tavoitteena päästä veneelle mato-onkimaan. Minä kuitenkin rynäsin ja tiputin matopurkkini veteen. Kävin mahalleni ja kurkotin, mutta se oli jo menetetty. Vaikka paikka oli aika mutainen ja puskaa oli vaikka kuinka paljon ympärillä, jostain syystä vesi oli kirkasta ja näin laiturikokelaan alle loistavasti.
Sitten siihen asiaan eli ilmiöön. Olin todella ihmeissäni siitä eliövalikoimasta, joita siellä näin. Kaikenlaisia pieneliöitä, tietysti ne pudottamni madot, mutta näin kaksi kappaletta kilpikonnan näköisiä eläimiä. Aivan, olin ja olen vieläkin varma, että kilpikonnia ne olivat, vaikka todennäköisyys sille on ohkasen ohut. Noin 10 cm oli kilven läpimitta ja ne uiskenteli vierekkäin. Yritin saada kurotettua kiinni, mutta en saanut. Huikea fiilis, koska yleensä mutapohjaisessa pikkulammessa keskellä ei mitään, ei esiinny kilpikonnia.. :) En ole suomen eliöstöä niin tarkkaan tutkinut, esiintyykö Suomessa tuollaisen kaltaisia mutaa rakastavia eliöitä. Kenties..mutta minulle ne olivat kilpikonnia.
Ja tietystihän asia meni niin, että juoksin mummolaan takaisin, keräsin lisää matoja ja pyysin isääni katsomaan tilannetta.. Pääsimme laiturikokelaalle ja ainoat eliöt olivat iloisesti hyppelevät vesihämähäkit vai kirppujako ne nyt olikaan.. Meni siis osastoon: Sepitetyt tarinat..:)
P.S. Luin juuri yhden hienon runokirjan nimeltä Leima. Lapsuuden muistot tulivat mukavasti tekstien perusteella esille ja noin muutenkin sain aihetta ajatella asioita hieman toisin. Suosittelen
minun vaikuttavin
oli kun seurasin kiikareilla keittiön ikkunasta kun ilves tappoi peurapukkia metsän reunassa. Aaamulla havaitsin kun peura seisoi metssän reunassa päätä riiputtaen ja ilves yritti kiertää sen taakse. Peuran niska oli veressä, joten ilves oli ollut jo sen selässä, mutta nähtävästi peura oli saanut sen pudotettua.Välillä ilves hyökkäsi mutta peura sai sen karistettua selästään, minulle ei selvinnyt miksi peura ei yrittänyt karkuun vaan kääntyi sen mukaan kun ilves sitä kiersi. Oliko sitten jo liian heikko karkaamaan, ettei uskaltanut kääntää pedolle selkäänsä. Näytelmä kesti muutamia tunteja ja välillä eläimet näyttivät ottavan "aikalisää" kunnes lopulta ilves pääsi loikkaamaan peuran selkään ja peura lyyhistyi maahan. Aluskasvillisuus esti sitten näkyvyyden, mutta illalla kävin katsomassa ja peura siellä makasi, ilves oli syönyt sen takakinkusta aima palasen. Ilves ei koskaan palannut enään peuran haaskalle.
Vaikuttavin
Oli kun pääsin painamaan 18-vuotiasta neitsyttä viime kesänä raisiossa kuuanvuoren tähystystornissa.Ilves ei
koskaan palaa haaskalle, vaan tappaa aina uuden saaliin. Eikä se pystyisi talvella edes syömään jäätynyttä lihaa kun sillä ei ole sellaista purukalustoa.päivitetään Lynxiläisen
tietoa vähän. Ilves ei syö pilaantunutta lihaa, mutta syö kyllä esim. kaatamaansa peuraa usean päivän ajan. Valkohännän vasasta sille riittää apetta kolmeksi päiväksi, silloin se syönyt peuasta käytännössä kaikki patsi rangan. Talvella ilves pystyy syömään esim. muutaman päivän vanhaa kaatoa vaikka pakkasta olisi -10c. Liha kun ei jäädy tönkköjäähän ihan heti.Menneenä talvena nuorten ilvesten todettii käyttävän myös ketuille tehtyjä haaskoja kun niihin käytetyt hirvenjäänteet jäätyivät heti pakkasten myötä. Näin liha ei päässyt pilaantumaan ja ilvekset joiden saalistusta syvä lumi haittasi kävivät raapimassa kettuhaaskojakin nälissään.
Oli kivaa.
Mulla on mökillä tosi paljon lepakkoja.Joskus mä istun pimeällä pihalla ja puristan huulet yhteen tosi lujasti ja puhallan ilmaa ulos.Ilmeisesti siitä syntyy ääni joka kiinnostaa lepakkoja,koska hetken päästä tuntuu kasvoilla ilmavirta kun lepakko lentää ihan läheltä ohi.Kauan ei sitä jaksa tehdä eikä sovikkaan sillä lepakkojen täytyy myös syödä.Huulet pitää puristaa tosi lujaa yhteen ja paras kun ääni on niin korkea ettet itse kuule,kokeile kesällä.Toinen kiva kaveri on laulurastas.Välillä mä kiusaan sitä matkimalla,vastaan viheltämällä ja rastas hermostuu ja hakee toista urosta ihan tosissaan.Muija tulee väliin kun mäyris hermostuu ja sänttää ympäri pihaa.Kerran mä tein tosihienon värkin.Puupölkky ja pyöreä peltinpala joka oli rautanaulalla kiinni pölkyssä.Palokärki hakkaa välillä tolpanpäässä olevaa peltiä ja mä ajattelin vastata.Muija kielsi sen,sano että riittää kun mäyris menee ympäri pihaa palokärjen takia.Mua sorretaan!!!!saukot
muistan nuorempana kun tehtiin vielä hartiavoimin metsätöitä. istuin tupakilla pienen metsälammen rannalla.oli kevät aurinko jo noussut korkealle ja lämmitti mukavasti siinä kannon päässä istuessa.niin kaksi mustaa ilmestyi vastarannalta laskevan puron suistosta .juosten ottivat rinnan kumpikin vauhtia ja laskettelivat sitten mahaliukuna pitkin hankea,ja taas sama uudelleen,oli ainutkertainen nähtävyys,en varmaan saman laista saukkojen kulkutapaa ehkä enää ikinä nää.siinä mielestäni oli sitä erämaan taikaa.saukot menivät lammelta laskevaa puroa pitkin joka johtaa vetensä jokeen ja edelleen suurempaan järveen.