Ajan päivittäin työmatkallani Tampereen Poliisitalon ohi, jonka kohdalla on suojatie ja erillinen bussikaista.
Joudun usein aamuruuhkan aikaan pysähtymään suojatien eteen päästääkseni jalankulkijat ylittämään katua. Lähes poikkeuksetta bussikaistaa samaan aikaan ajavalla bussilla ei ole aikomustakaan pysähtyä vaan suojatien yli ajetaan usein hyvinkin reipasta vauhtia.
Olen kauhulla katsellut tätä ilmiötä jo pidempään ja pelkään, että ennemmin tai myöhemmin joku jää tuossa kohtaa bussin yliajamaksi. Näitä onnettomuuksiahan on Tampereella tapahtunut viime aikoina muuallakin.
Suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittaminen on käsittääkseni erittäin vakava liikennerikos ja ymmärtääkseni tämän pitäisi koskea myös busseja. Ehkä TKL:n kuskeilla olisi syytä kohentaa ammattitaitoaan palauttamalla mieleen liikennesääntöjä näiltä osin.
Tämä ilmiö on siinäkin mielessä erikoinen, että kaikki tapahtuu aivan Poliistalon ikkunoiden edessä! Tulee mieleen, että valvonnan suorittamista tässä kohtaa ei varmaankaan olisi kovin vaikea järjestää. Aika pienellä panostuksella saisi suuren parannuksen jalankulkijoiden turvallisuuteen.
TKL:n kuskien ammattitaito
15
728
Vastaukset
- abu dabi
montako kertaa sieltä on meinannut jalankulkija hypätä eteen? bussikuski istuu ylempänä ja näin näkee hyvin suojatielle.pitäisi pysähtyä tietenkin,mutta jos on myöhässä tai valot on vihreenä edempänä ja näkee selkeesti et suojatietä ei ylitä ketään niin yleensä ei haluta pysähtyä jonkun kukkahattu tädin punton takia.
- öylä
joo se jalankulkijahan o n kuningas. sä oot varmaan just niitä autoilijoita jotka ei päästä bussia pysäkiltä vaikka niissä on 50 ihmistä . mut auta armias jos joku edes suunnittelee tien ylitystä, niin heti pysähdytään.
- 20 V.BUSSILLA LIIKEN
JALANKULKIJA ON KUNIGAS SUOJATIELLÄ JA SUOJATIEN ETEEN PYSÄHTYNEEN AUTON OHITTAMINEN PYSÄHTYMÄTTÄ ON LAITONTA JA EPÄ AMMATTIMAISTA KÄYTTÄYTYMISTÄ. SAMOIN VOIN TODETA ETTÄ SUURIN OSA HEKILÖAUTOISTA EI NOUDATA KO. SUOJATIESÄÄNTÖJÄ EIKÄ NE NOUDATA VÄSTÄMIS SÄÄNTÖJÄ BUSSIA KOHTAAN.
- ihmettelet
miksi syytät vain TKL:llää, siinähän ajaa paljon muitakin busseja: Paunu, Veolia, Satakunnanliikenne, Lauttakylän Auto.
Eipä niilläkään häävejä nää kuskit oo... - tyttökuski
että henkilöautot laittavat liinat kiinni kun näkevät jalankulkijan suojatien vieressä, siinä vaiheessa ei voi kuin mennä reippaasti ohi koska bussi ei pysähtyisi suojatien eteen vaan liukuisi yli ja pitkälle, mahdollisesti vieden sen pysähtyneen henkilöauton ja paljon muuta mennessään. Henkilöauto pysähtyy nopeammin kuin bussi. Välillä ottaa päähän nämä henkilöautoilijat, on han se hyvä ja kohteliasta päästää ne yli mutta kun ei bussi pysähdy 3:ssa metrissä. Bussikuskeilla on kyllä tietoa liikennesäännöistä sekä tieliikennelaista, varmasti enemmän kuin monella normiautoilijalla. Jos on kolme kaistaa ja niistä yksi bussikaista, ÄLKÄÄ pysähtykö ÄKKIÄ suojatien eteen, siitä tulee vaan tuhoa.... Jalankulkijatkin voisivat ajatella sitä tielle ryntäämistä, vaikka laki sanookin että pitää pysähtyä jos jalankulkija osoittaa aikomuksen ylittää tien, mutta kun se auto ei pysähdy niin ei pysähdy, vaikka seisoisi kahdella jalalla jarrupolkimella eikä siinä ole ammattitaidolla mitään tekemistä kyllä se on se auton massa mikä jyrää!!!!
- ggghhh
Että sinun olisi ennakoitava tuleva tilanne... Eikö bussikuskeille opeteta ennakoivaa ajoa.
- _
Pikku vinkki: ajoneuvon kuljettajan on sovitettava nopeutensa niin, että hänen on mahdollista pysähtyä suojatien eteen.
- poikakuski
Eli itse toimin kuljettajana Helsingissä ja tuo suojatietä koskeva asia on mielestäni aivan sairaan törkeätä käytöstä ammattiautoilijalta! Bussista todellakin näkee hyvin suojatielle tulevat ihmiset, miksi ette siis ennakoi riittävän ajoissa??? Auton massasta ja ehkä vielä seisovista matkustajista johtuen vauhdin PITÄÄ olla asetettuna liikenneturvallisuuden kannalta oikealla tasolle, minkä kyllä ammattitaitoisen ihmisen pitäisi tietää!
- Ihmismassa
Tyttökuski on oikeassa huomauttaessaan, että jalankulkijakaan ei saa rynnätä suojatielle. Autoilijoille (ja muillekin osallisille) tulee antaa aikaa tehdä järkeviä päätöksiä. Vilkasliikenteisessä risteyksessä jalankulkijoiden olisi ihan oman henkensä ja terveytensä pitimiksi syytä kerääntyä suureksi joukoksi ja ylittää katu tai tie yhtenäisenä massana. Se on autoilijoidenkin helpompi havaita.
- bussikuski5
_ kirjoitti:
Pikku vinkki: ajoneuvon kuljettajan on sovitettava nopeutensa niin, että hänen on mahdollista pysähtyä suojatien eteen.
En minä päästä jalankulkijoita. Minä ensin,sitten vanhukset ja naiset!!!!! He-he!
- ihmettelen vaan
mää kans kuljen siitä päivittäin ohi ja ihmettelen kun varsinkin ruuhka-aikaan busseja on monta peräkkkäin pyskillä/menossa sinne ja viimenen jää seisomaan suojatien taakse niin ei eihän nää henkilöautoilijat siihen pysähdy. Vauhdilla vaan ohi. Mitäs sitten kun sieltä bussien välistä, siis suojatiella käveleekin joku eteen. Kertakaikkieen edesvastuutonta!
- ihmettelen vaan
http://www.aamulehti.fi/teema/autot/jutut/nain-tampereella-kolme-neljasta-ei-pysahtynyt-suojatien-eteen/166910
Niin kuka ei pysähdy suojatien eteen?
Näin mm. Volvo kuski "Ajoin Satakunnankadulle vanhoilla vihreillä ja arvoin kaistaa, että jatkanko suoraan vai käännynkö. Minulta jäi jalankulkija rekisteröimättä kokonaan, siinä oli vaaran paikka"
Vanhoilla vihreillä jalankulkijoista yli. jipii - Nääsville
Tamperella on hyvä toimiva liikennelaitos, sitä ei kokoomus ole päässyt vielä pilaamaan ja siellä ei kuuluta Loimaan kassaan.
- fdsb
siellähän erotaan ihan porukalla liitosta kun ei hommat toimi
- minä vaan
Olen ajanut sekä TKL:llä, että nyt täällä Helsingissä. Tampereella autoilijat eivät ymmärrä, mikä vaara piilee suojatien eteen pysähtyneen auton kohdalla.
Helsingissä homma toimii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1324521Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k753262- 1021540
- 881385
- 96917
- 80806
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19778- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112699- 44642