Vastuu parisuhteessa

on molemmilla..

Olen käsittänyt siten, että jokaisella meillä on parisuhteessa vastuu omasta onnellisuudesta ja sitä kautta myös vastuu siitä toisesta ihmisestä. Mitä mieltä olette..voiko toinen parisuhteen osapuoli jättää toisen tarpeet sivuun oman huonon olonsa tai terveytensä epävakauden takia. Siis, ettei ota vastuuta omasta terveydestään hoitaakseen itsensä kuntoon ja sitä kautta pitäen huolta myös parisuhteen toimivuudesta. Onko toisella vain oikeus olla ja sanoa, että jos tämä ei kelpaa, nii saa lähteä. Niin. Tai on kai oikeus, mutta onko kyse silloin edes rakkaudesta? Onko ihminen aidosti rakastunut, jos säännöllisesti väläyttää itsekkäitä vaihtoehtoja, jossa toiselle jää vaihtoehdoksi joko seurata perässä tai jättää koko homma.

1

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n 23

      Eipä minulle ainakaan tule mieleen, että kyse olisi rakkaudesta jos toinen haluaa toimia juuri niin kuin itse lystää välittämättä toisesta. Jos toiselle on niin helppo sanoa hyvästit ja ehdotella eroa aina kun ei toimita hänen päänsä mukaan niin itse en siihen leikkiin lähtisi.
      Jos esmes kumppanilla alkaa selvästi esiintymään masennuksen piirteitä, jotka huomattavasti haittaavat myös hänen parisuhdettaan ja hän ei ole valmis tekemään asian korjaamiseksi mitään niin itse sanoisin hei hei. Kokemustakin on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      48
      2982
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2808
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2626
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2590
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      107
      2175
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1852
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1737
    Aihe