Ajankohtaista
15.3.2010 15.34
Päihteiden sekakäyttöön on puututtava
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) kehottaa kansalaisia käräyttämään aikuisia, jotka välittävät alkoholia alaikäisille. Irti Huumeista ry:n vt. toiminnanjohtaja Jukka Riipinen kiinnittää kannanotossaan huomiota alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden sekakäyttöön puuttumisen tärkeyteen.
Brax sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että on yleinen kansalaisvelvollisuus ilmiantaa ne aikuiset, jotka myrkyttävät lapsia. Braxin mielestä tässä tarvitaan huomattavaa terästäytymistä jokaiselta, jotta rikosilmoituksia aletaan tehdä.
Ministeri Tuija Brax kehottaa kansalaisia ryhtiliikkeeseen käräyttämään aikuisia, jotka myrkyttävät lapsiamme. Me Irti Huumeista ry:ssä olemme ilahtuneita, että viimeinkin ministeritasolla joku ottaa asian puheeksi ja puuttuu siihen. Olisimme vielä ilahtuneempia, mikäli ministeri olisi lisännyt kehotukseensa käräyttää myös laittomia huumeita ja erityisesti kannabista nuorille ja jopa lapsille välittävät henkilöt, jotka eivät suinkaan aina ole aikuisia vaan samanikäisiä tai hieman vanhempia nuoria. He voivat siis olla niitä lastemme tavallisia ja jokapäiväisiä kavereita.
Yhdistyksemme työntekijät niin Läheis- ja perhetyön keskuksessamme, Palvelutoimistossamme kuin vapaaehtoiset läheisryhmäohjaajamme ja auttavassa puhelimessamme työskentelevät kertovat minulle päivittäin huomattavasti lisääntyneistä vanhempien huolestuneista yhteydenotoista liittyen heidän lapsensa muuttuneeseen olemukseen ja toimintatapaan. Vanhempien mukaan lapsen elämänhallinta on täysin tai suurelta osin kadonnut, lapsi ei enää ole samanlainen mukava ja aktiivinen kuin aiemmin. Koulukin luisuu jatkuvasti alamäkeä. Nuo tunnusmerkit ovat osa juuri niistä muutoksista, joita kannabiksen kokeilu tai jo lähes tavaksi muodostunut käyttö aiheuttaa. Tavallinen tarina usein on, että he ovat kokeilleet kaveripiirissä kannabista ja ovat rakastuneet siihen eli sen mukanaan tuomaan ihanaan oloon. Ja perinteinen totuushan on, että känniselle ja rakastuneelle on turha yrittää puhua järkeä.
Ehkäisevässä päihdetyössä tarvitaan mielestäni ajattelun ja asenteiden muutosta sekä kansalaisten mielessä että myös meidän päihdetyötä tekevien toimijoiden mielessä. Ensimmäinen askel, kun puhutaan valtiovallan, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin toimijoiden tekemästä ehkäisevästä päihdetyöstä, olisi lakata puhumasta ja käsittelemästä erikseen alkoholia ja huumeita. Tämä ajattelun muutos koskee koko prosessia alkaen erilaisista työryhmistä jo asioiden suunnitteluvaiheessa. Päihteiden sekakäyttöön, siis alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden yhteisvaikutukseen törmätään yhä useammin terveydenhuollon ja päihdepalvelujen puolella. Kun kerran tämä pyhä kolminaisuus on tiedostettu ja tunnustettu, miksi emme kehittäisi ehkäisevän työn suunnitelmia nämä seikat huomioiden ja niiden määrittelemistä lähtökohdista.
Huumetyön erikoisjärjestön näkövinkkelistä haluan ottaa esille vielä yhden asian liittyen asenteiden muokkaukseen. Media otsikoi aina huumetakavarikkojen yhteydessä, että takavarikoidun huumeen arvo katukaupassa olisi esim. ollut noin 150.000 euroa. Mielestäni tämä on omiaan luomaan kuvaa helposta ja nopeasta ansaitsemistavasta, joka saattaa jopa kannustaa joitakuita kokeilemaan aineiden myymistä ja nopeaa rikastumista. Huomattavasti oikeampi ja asennevastuullisempi tapa olisi uutisoida, että mikäli poliisi ei olisi onnistunut suorittamaan takavarikkoa, huumausaineella olisi sairastutettu 500 nuorta huumausaineriippuvuuteen.
Jollekulle saattaa tulla mieleen ajatus, että keitähän nuo nuoret sitten oikein mahtaisivat olla. Heille vastaan että sinun ja minun lapsia, kaikkien meidän lapsia. Asenteiden muuttaminen vie aikaa, jonkun organisaatiotutkijan mukaan seitsemän vuotta. Aloitetaan siis muutosprosessi tänään, vaikka kuinka pienin askelin. Ellemme tee mitään muuta kuin odotamme, niin ei tapahdu mitään muuta kuin tilanteen huonontuminen. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, niin myös tässä asiassa.
Terveisin Jukka Riipinen
huumetyön erikoisjärjestön vt. toiminnanjohtaja
Irti Huumeista ry, Mariankatu 13 A 1, 00170 Helsinki
puh. 010 830 8001 tai 0400 937 128
[email protected]
www.irtihuumeista.fi
Kannanotto julkaistiin pienin muutoksin Helsingin Sanomien Mielipiteitä-osastolla 15.3.2010.
Päihteiden sekakäyttöön on puututtava
11
251
Vastaukset
- Hasismatti
Hyvä, että joku puuttuu alkoholin tyrkyttämiseen tässä maassa.
Virallinen-vastaava-tittelinhehkuttaja Jukka Riipinen voisi myös laittaa sinne IrtiHuumetta-kultin kotisivuilla vähän asiaa alkoholista, onhan se Suomessa yleisin kuolinsyy, ja sen aiheuttama riippuvuus on heroiinin luokkaa. Kova huumehan se on.
Meinaan vaan, että nyt kun riipisteli ministerin siivellä jotain aiheesta myös lausumaan, niin voisi olla korkea aika päivittää kultin kotisivutkin uuteen uskoon, ja ottaa mukaan myös sekin huume, joka tappaa eniten ja aiheuttaa lähestulkoon kaiken väkivallan ja järjestyshäiriöt yhteiskunnassamme. Jos ei viinaa olisi, ei olisi poliiseilla paljonkaan hommia.
Joukohan ei viinasta koskaan ole halunnut itse valistaa perustamansa huumerahastusjärjestön kautta, koska itse diggaa siinä määrin ilmeisesti tenusta, että siitä ei sovi pahaa sanoa. "Rakastaa huumettaan", kuten hän itse sanoisi varmasti tähän asiaan.
Sen voimin voidaan päästä jopa telttamajoitukseenkin, jos helvetin huono tuuri käy elämässä.- jjnjh
sinulla on selvästi nyt jokin henkilöön liittyvä ongelma taustalla, mikä häiritsee argumentointiasi. Onko sinula ongelmia itsesi kanssa?
- ronettaja
tuo puuttuminen tarkoittaa käytännössä?
Jukka Riipinen "Olisimme vielä ilahtuneempia, mikäli ministeri olisi lisännyt kehotukseensa käräyttää myös laittomia huumeita ja erityisesti kannabista nuorille ja jopa lapsille välittävät henkilöt, jotka eivät suinkaan aina ole aikuisia vaan samanikäisiä tai hieman vanhempia nuoria. He voivat siis olla niitä lastemme tavallisia ja jokapäiväisiä kavereita."
Jukka Riipinen "Yhdistyksemme työntekijät niin Läheis- ja perhetyön keskuksessamme, Palvelutoimistossamme kuin vapaaehtoiset läheisryhmäohjaajamme ja auttavassa puhelimessamme työskentelevät kertovat minulle päivittäin huomattavasti lisääntyneistä vanhempien huolestuneista yhteydenotoista liittyen heidän lapsensa muuttuneeseen olemukseen ja toimintatapaan. Vanhempien mukaan lapsen elämänhallinta on täysin tai suurelta osin kadonnut, lapsi ei enää ole samanlainen mukava ja aktiivinen kuin aiemmin. Koulukin luisuu jatkuvasti alamäkeä. Nuo tunnusmerkit ovat osa juuri niistä muutoksista, joita kannabiksen kokeilu tai jo lähes tavaksi muodostunut käyttö aiheuttaa."
Edellisen lainauksen viimeinen lause on mielestäni ristiriidassa jälkimmäiseksi lainaukseksi poimimani tekstin kanssa. Eli onko kannabista käyttävä nuori tavallinen vai elämänhallintansa täysin menettänyt luuseri?- Hasismatti
Tämä Riipinen lausuntoineen on kuin koulukirjaesimerkki valistuksen epäloogisuudesta.
Selvästi myös huomaa, että titteli-Riipinen on sopiva kannabisvalistusperinteen jatkaja Pallarin surullista valistusperintöä kannattelemaan. Ei ole varmaan hänelläkään yhtään sellaista asiaa, johon ei voisi kannabista mukaan sotkea.
Ei toista maailmansotaa, ei mammutteja, ei Intian mellakoita ja mutantteja. Ei mitään.
"Tärkeintä on olla luonteva, vaikka olisi epälooginen." - vahvemmin
Hasismatti kirjoitti:
Tämä Riipinen lausuntoineen on kuin koulukirjaesimerkki valistuksen epäloogisuudesta.
Selvästi myös huomaa, että titteli-Riipinen on sopiva kannabisvalistusperinteen jatkaja Pallarin surullista valistusperintöä kannattelemaan. Ei ole varmaan hänelläkään yhtään sellaista asiaa, johon ei voisi kannabista mukaan sotkea.
Ei toista maailmansotaa, ei mammutteja, ei Intian mellakoita ja mutantteja. Ei mitään.
"Tärkeintä on olla luonteva, vaikka olisi epälooginen."kuin VS itse. Pelottavaa jälkeä tiedossa siis jatkossakin. Kaikki Jukka riipisen kuvaukset "oudosta teinistä, joka on rakastunut kannabikseen" sopivat lehen tahansa normaaliin murrosiän punnerruksissa elävään nuoreen. Siitä sitten vanhemmat vain syyttämään kannabista (oli sitä sitten käytetty tai ei) kun vaatetyyli, kaverit ja musamaku vaihtuu. Eli kun pallit ja tissit alkavat kasvaa. Murkun mielialanvaihtelut eivät enää johdu hormoneista, kannabiksestahan ne...
Plaa plaa plaa. Niinkin hyvä asia kuin nuorten suojeleminen päihteiltä saadaan kuulostamaan helluntaiherätykseltä. - ronettaja
Odotan ketjun aloittajalta vastausta olennaisiin kysymyksiin, jotka edellä esitin.
- nickre
sitten vielä kun vietäs ne nuoret putkaat keneltä on alkoholia löytynyt ja laittaisiin välittäjät linnaan, ainakin ehdolliseen, niin jotain ehkä tapahtuisikin.
- i love juu.
tää taitaa olla puskarakkautta? pervoa menoa mutta pannaan menemään ja mennään panemaan.
- eihajuakaan
Oikein. Lapsien on saatava olla lapsia. Kyl ne kerkee koulujen jälkee täysikäsinä vetää niitä päihteitä mitkä ne valkkaa päihteikseen, mutta ei meidän sitä ennen tarvii niitä ainakaan siinä auttaa.
- Buudda
"Media otsikoi aina huumetakavarikkojen yhteydessä, että takavarikoidun huumeen arvo katukaupassa olisi esim. ollut noin 150.000 euroa. Mielestäni tämä on omiaan luomaan kuvaa helposta ja nopeasta ansaitsemistavasta, joka saattaa jopa kannustaa joitakuita kokeilemaan aineiden myymistä ja nopeaa rikastumista. Huomattavasti oikeampi ja asennevastuullisempi tapa olisi uutisoida, että mikäli poliisi ei olisi onnistunut suorittamaan takavarikkoa, huumausaineella olisi sairastutettu 500 nuorta huumausaineriippuvuuteen."
Siis yhden nuoren saattamine n huumeriipuvaiseksi maksaa 30000 euroa. Hyvä tietää, etten enempää käytä.
Hyvä sentään on, että näytät olevan samaa mieltä siitä, että riippuvuus on sairaus. Tuo on uusi myönnytys :)- eihajuakaan
Ja mitä muuten esim kannabiksen osalta, joka ei aiheuta riippuvuutta? (Psykologinen riippuvuus on tapariippuvuutta joka voi syntyä vaikka porkkanakakun syömisestä.) Sanotaanko siinäkin, että jää kiinni?
Noi katukauppahinnat on muuten aina sen mukaan, että aine myytäis gramma kerrallaan. Eli jos kyse olis esim kokaiinista, niin 300€ eli 3g olisi riittävä Braxin mukaan huumausaineriippuvuuden hankkimiseen. (150000/500=300, ei 30000)
Ei ole.
Kukaan ei tule riippuvaiseksi kolmesta grammasta mitään mikä ei ole opiaattia tai valkotakkisten huumediilereitten laboratoriossa valmistamaa myrkkyä. Riippuvuus syntyy hiukka hitaammin kun jostain kolmesta grammasta. Ellei siis kyseessä ole suomalaisen terveydenhuollon rakastamat iki-ihanat o-vitamiinit, eli opiaatit tai muut mitä ne valkosissa takeissaan suomalaisia myrkyttävät huumediilerit jakelee.
Vauhdin hinta lienee jossain 40€ paikkeilla. Eli joku reilu 7g sais 300€:llä. 7g:n jälkeen jos kaiken vetää putkeen, niin kyllä sillä huonon olon saa aikaseks, mutta ei kyl 7g vauhtiakaan vielä niin pahasti koukuta. Kyl siihenkin tarvii hieman enemmän. Ja tässä oletetaan, että jengi ostais sen koko setin kerralla pois ja vetäis putkeen. Mikä ei siis pidä paikkaansa.
Mutta silti, ihan hyvä idea, vaikkakin hänen tämä ideansa on liian abstrakti eikä todistettavissa. Ei voi tietää minkä ikäset tulee sen swimban ostaa. Ei voi tietää vetääkö ne kaikki sen putkeen jotta olis ees pieni mahdollisuus jäädä koukkuun. Moniko ensikertalainen joka ei ole koukussa ostaa 7g huumetta ja vetää kaiken putkeen? Ja mistä tiedetään, että ne kaikki jää koukkuun?
Hyvä ja kaunis idea, mutta ei todenmukainen. Pelotteluvalistuksen ja valheiden aika saa riittää mun puolesta. Eipä sillä, kolaan ja piriin jää kyl koukkuun. Pahasti. Tarvitaan vaa hieman enemmän ku joku muutama hassu gramma siellä täällä. Se muutama gemmi silloin tällöin pitää muuttua koko viikonlopun biletykseks ja siitä sen pitää siirtyä siihen, että maanantaina otetaan pienet voimistavat ja siitä siihen, että vedetää päivittäin. Pelkästään viikonloppusin vetävä ei vaan yksinkertasesti ole (vielä) koukussa jos se voi olla muuten viikon ilman ainettaan.
Mutta mitähän Brax haluaa huumausaineiden käyttörikokselle tapahtuvan? Nyt kun ollaan saatu selville, että huumeriippuvaiset ovat sairaita, niin eihän sairaita voi rankaista sairaudestaan, vaan koittaa hoitaa ne kuntoon. Ja aivan kuten muiden sairauksien kanssa, eihän ketään voi pakottaa sairaalaan. Eli tarkoittaako Brax nyt tässä sitä, että huumausaineiden käyttörikos tulisi poistaa ja hoitoonohjausta tulisi tehostaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1584846On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192129Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi352006- 1151889
Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161879- 931678
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461337- 671232
- 1201166
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka291115