Monestikin tuntuu siltä, kuin vähempiosaisten kohtalo olisi täysin psykopaattisten lainlaatioiden psykpoaattisten lakilogiikoiden armoilla!
Näyttää siltä. että olisimme täysin näiden psykopaattien armoilla.
Ihminen pärjäisi jotenkin kituuttamalla, mutta viranomaiset tekevät siitä mahdottoman!!!
Yksi ystäväni oli saanut lopputilin, ja ennalta arvaamattomista syistä sattui tuemaan muutaman päivän päällekkäisyyttä liiton korvauksien ja lopputili-palkan kanssa.
Nyt hän joutuu tietenkin maksamaan saamansa rahat takaisin, mutta myös rahat, jota hän ei ollut saanut; verot!
Instanssi siis karhuaa oikeutetusti liikaa maksamansa rahat, mutta yrittää maksattaa myös sen, jota hän ei ole saanut; verot!
Miksi instanssi ei kerjää niitä rahoja niiltä (verottaja), jotka ovat ne saaneet, vaan vaatii rahoja niiltä, jotka eivät edes ole nähneet niitä???
Mikä logiikka? psykopaattilogiikka?
Olemmeko psykopaattien armoilla?
22
260
Vastaukset
- täysin psykojen
maailmassa, koko järjestelmä on psykopaattinen, ollut jo aikojen alusta..
- Ple!
täytyy olla niin, etta maailmanvsalta ei ole oikeudenmukaisuudessa, vaan ahneudessa.
Mietinkin paljon, miteb sen saisi muutettua?
Voisiko saada jonkun testin, jonka jälkeen psykopaateiksi todetuilla ei olisi mitään pääsyä korkeisiin virkoihin...?
Uskon, että vain näin maailma parantuisi, ja kurjuus vähenisi! - (Mar. 15, 2010)
Ple! kirjoitti:
täytyy olla niin, etta maailmanvsalta ei ole oikeudenmukaisuudessa, vaan ahneudessa.
Mietinkin paljon, miteb sen saisi muutettua?
Voisiko saada jonkun testin, jonka jälkeen psykopaateiksi todetuilla ei olisi mitään pääsyä korkeisiin virkoihin...?
Uskon, että vain näin maailma parantuisi, ja kurjuus vähenisi!Psychopaths' Brains Wired to Seek Rewards, No Matter the Consequences
The brains of psychopaths appear to be wired to keep seeking a reward at any cost, new research from Vanderbilt University finds. The research uncovers the role of the brain's reward system in psychopathy and opens a new area of study for understanding what drives these individuals.
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/03/100314150924.htm
Olet aivan oikeassa,AINOA keino ihmiskunnalla jos se haluaa selvitä on poistaa psykot vallasta mutta se ei tule olemaan helppoa. - herätkää!
(Mar. 15, 2010) kirjoitti:
Psychopaths' Brains Wired to Seek Rewards, No Matter the Consequences
The brains of psychopaths appear to be wired to keep seeking a reward at any cost, new research from Vanderbilt University finds. The research uncovers the role of the brain's reward system in psychopathy and opens a new area of study for understanding what drives these individuals.
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/03/100314150924.htm
Olet aivan oikeassa,AINOA keino ihmiskunnalla jos se haluaa selvitä on poistaa psykot vallasta mutta se ei tule olemaan helppoa.Väkivalta lopettaa vittuilun!
- PAATIT:
(Mar. 15, 2010) kirjoitti:
Psychopaths' Brains Wired to Seek Rewards, No Matter the Consequences
The brains of psychopaths appear to be wired to keep seeking a reward at any cost, new research from Vanderbilt University finds. The research uncovers the role of the brain's reward system in psychopathy and opens a new area of study for understanding what drives these individuals.
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/03/100314150924.htm
Olet aivan oikeassa,AINOA keino ihmiskunnalla jos se haluaa selvitä on poistaa psykot vallasta mutta se ei tule olemaan helppoa.Saksalaiset psykopaatit sentään käyttävät aivojaan. Tästä voimme lukea miten mm. BASF joka oli aikanaan erään kuolemanleirin rahoittaja Farben- nimisenä, myy synteettistä A-vitamiinia sadoille miljoonille super-köyhille. Muutenkin saksan psykopaatit ovat hääräämässä jopa sotavoimien kanssa mm. Afrikassa:
http://german-foreign-policy.com/en/fulltext/56320
Suomen psykopaatit osaavat vain myydä kansalaisten kovalla työllä luomat maan resurssit pilkkahintaan:
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/09/growhow-liian-suuri-erehdys.html
Sotaakin käymme vain tukeaksemme CIA:n huumebisnestä:
http://pseudonyymi.blogspot.com/search/label/Kansainvälinen politiikka
http://www.ciadrugs.com/
- simple fact
Poliittikot ovat elättejä, siinä syy poliitikkojen kaikkiin toimiin.
- hallitus vittuun ry.
SUOMEN SUURIMMAT SOSIAALIPUMMIT A`LA HALLITUS/POLITIKOT!
- oel tarkkana
opi tunnistamaan heitä olemme.
He ovat juuri niitä huijareita ja rosvoja joille moraali on vain 'just us'... not justice
Ja he hamuavat valtaa ja rahaa. Ja kunniaa. Heitä on paljon poliitikoissa ja talouselämän sekä pankkien johdossa. Myös urheilijoissa.
He ovat ovelia ja yrittävät aina valehdella ja antaa väärän kuvan itsestään ja hoitamistaan asioista voidakseen huijata muita.- fr o 7w5r0t u5rh k
nyt...
- geber
politiikolle, kun se ottaa viagraa?
Vastaus: kasvaa isommaksi!
- näin tänään..
Psykopaatit johtopaikoilla on tuhansia vuosia Wanha juttu. Näin on Aina Ollut. Nyt vaan tarkempi Diagnoosi: -Alemmuudentuntoinen Narsisminhäitiöinen- näitä on johdossa noin 50 % loput Psykopaatteja.. Ajattele Ite. Haluatko Terveellä päällä Tuuliselle paikalle Jossa aina joku valittaa.????? olin siellä niiinku Firman johdossa. Piti käydä.. oli jotenkin Kiihoittavaa ja mieltä Ylentävää Olla oikeesti johtaja.. mutta jo 5 vuoden jälkeen huomasin, ettei tämä ole Minulle sopivaa hommaa.. EN TARVI MITÄÄN Luultua Kunnioitusta ja glamuria. --Sitä Tarvii vain Sairaat-- PS tämän päivän wanhemmat kasvattaneet TODELLA sairaat Lapset n. 18 vuotiailta kysyttiin Calup miksi Isona.? niin Vastaukset suunnilleen:: julkkikseksi millä alalla tahansa, Siis ei mitään väliä millä alalla toimii. vaikka käämeen lumoojana, jos tulee 100 varmasti julkkis? Jeesus-maria, että ollaan hukassa...
- Ple!
että ihmiset syntyvät eriarvoisiin "asemiin"?
Esim Haitilaisena tai vaikka Nepalilaisena Sinulla olisi mitättömät mahdollisuudet kohentaa elintasoa, ja vaaditaan paljon ONNEA, jos sellaisesta tilanteesta pääsee nousemaan.
Miksi siis sanoisi tätä "kohtalonomaista" alkuasetelmaa kuin kohtaloksi?
Täytyy hyväksyä realiteetit.
Vallan himo tai julkkikseksi tulemisen HIMO on sairasta, mutta se, että osaa jotain ja ymmärtää jotain, voi olla vain hyvä, että pyyteetön ja nöyrä ihminen saisi valtaa ja julkisuutta.
Valta lisää vastuuta, ja Intiassa aikoinaan olikin sellainen lainsäädäntö, että kuinka monen edestä sinulla on valtaa, niinniin monin kertaisesti sinut tuomitaan väärinkäytöksistä.
Tämän kaltainen lainsäädäntö pitäisi olla myös Suomessa!
Silloin oman edun tavoittelijat, kierot ja ahneet pysyisivät pois hallinnosta ja firmoista.
Olisiko muita keinoja? - Ple!
eri mieltä "onnen seppä" asenteesta.
Ja mieluummin "perse tu(u)lessa", kuin pelkkä tuulenpyyhkimä perse? - Ple!
Ple! kirjoitti:
eri mieltä "onnen seppä" asenteesta.
Ja mieluummin "perse tu(u)lessa", kuin pelkkä tuulenpyyhkimä perse?http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Alimmasta tuloryhmästä on vaikea kivuta ylimpään/1135254458426?ref=rss
- Matti Haapala.
Omilla aivoilla saat oman kohtalon, maailma on suuri ja sinä olet pieni.
- Ple!
Onnea tarvitaan, ja osata olla "oikeassa paikassa oikeaan aikaan"!
Psykopaatteja kuuluu varoa, sillä mikään ei ole heille pyhää!
Juutalaiset ja muut hihhulit taasen ovat esimerkki siitä, että uskonnollinen psykoosi(uskovaisen olotila) on lähellä psykopatiaa.
Juutalaisilla sen lisäksi tuntuu olevan vahvana myös narsistinen alemmuuskompleksi.
Uskovaisten käytös tavallisia ihmisiä kohtaan on lisäksi erittäin rasistista! - Poliitokot hirteen
mutta häikäilemättömiä toisten hyväksikäyttäjiä. Ovat valitsemiamme asioiden hoitajia jotka rosvoavat minkä kerkiävät ja menestyvät siksi niin hyvin taloudellisesti.
- Interesting?!
Poliitokot hirteen kirjoitti:
mutta häikäilemättömiä toisten hyväksikäyttäjiä. Ovat valitsemiamme asioiden hoitajia jotka rosvoavat minkä kerkiävät ja menestyvät siksi niin hyvin taloudellisesti.
"Uskovaisten käytös tavallisia ihmisiä kohtaan on lisäksi erittäin rasistista!"
Jaahas, ehkä kannattaisi käyttää sanakirjaa??
Yleensä uskovaiset eivät edes ajattele ihmisiä ihonvärin mukaan toisin kuin ne jotka luulevat olevansa tämä ihrakasa jota kehoksi kutsutaan. - Ple!
Interesting?! kirjoitti:
"Uskovaisten käytös tavallisia ihmisiä kohtaan on lisäksi erittäin rasistista!"
Jaahas, ehkä kannattaisi käyttää sanakirjaa??
Yleensä uskovaiset eivät edes ajattele ihmisiä ihonvärin mukaan toisin kuin ne jotka luulevat olevansa tämä ihrakasa jota kehoksi kutsutaan.Rasismia uskontojen välillä, vai mitä?
Kerro!
Ovathan juutalaiset sellaisia epeleitä, että pitävät itseään syntyperänsä mukaisesti herrakansana!
Muut eivät ole mitään, ja niille saa tehdä mitä vain.
Onko heidän uskontonsa siis mielestäsi vain pelkkää psykopatiaa?
Mielestäni sana, rasismi, kuvaa sitä kuitenkin lähtökohtaisesti paremmin.
Syvällä sielussaan suurin osa juutalaisista kuitenkin ymmärtää, ettei raamatun satuihin voi tosissaan uskoa, ja niinpä kanavoivat pinnan alla kytevän epävarmuuden eräänlaiseen alemmuudentuntoisuuden aiheuttamaan narsismiin.
Skitsofrenia on usein seurausta uskonnosta, uskosta ja pakon omaisesta psyykkaamisesta, minkä uskovainen uskontoa harrastaessaan tekee.
- Tri.Sorbus-Nappo
revi siitä huumoria.
- Matti Haapapuu.
seuratkaa minua niin kaikkialla on Teillä autuus.
- Katse Arkadianmäelle
Parille miljoonalle köyhyydessä elävälle, että "olette oman onnenne seppiä". Siihen pystyy vain sairas ja kieroutunut sadisti, jonka ei itse koskaan ole tarvinnut tehdä mitään omaisuuksiensa eteen, ilmaiseksi saatu, kun yleensä on sitä hukattua omaisuutta, eli suusta tulee ties minkälaista soopaa, eikä alkeellisimmastakaan empatiakyvystä ole tietoakaan.
Kyllä Suomen kansan paha tilanne tänä päivänä on suoraa seurausta kansan- ja maanpetturien politiikasta, jossa ajetaan monikansallisten tuhomonopolien etuja oman kansan sijaan. Veropakolaisten korruptoimat päättäjät tuottavat vaaliäänensäkin jo valtion rahoilla velaksi ulkomailta, kun oma kansa ei heitä enää äänestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1154392Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001463
- 861316
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42677
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43639