Kun MINUSTA tulee MERIMIES

Kaikista ylin.

Arvon merimiehet. Minusta tulee Merimies. Minusta tulee Perämies. Eli laivan henkinen isä.

Lupaan etten valita palkasta koskaan, ja minusta päällystöliitto on maailman paras liitto. MINUN mielestä hieman alla 2000e kouraan vahtipäällikkönä toimimiseta on jo liikaa. Kuitenkin vahdissa saa juoda niin paljon kahvia, että maissa ostettuna siihen menisi tuhansia euroja kuussa. Minusta on ok, että uutsiikki tienaa saman verran kun minä, vahtiPÄÄLLIKKÖ. Minulla on kuitenkin oikeus juoda kahvia ja vittuilla kuinka paskaa se juhlamokka on. Maissa siitä tulisi turpaan ja hampaiden laitto on kallista puuhaa.

Minulla on myös oikeus kuunnella sitä radiokanavaa kuin itse haluan vahdissa. Olenhan sitten vahtiPÄÄLLIKKÖ. Maissa radiot maksaa paljon, se pitää ottaa palkassa huomioon.

Ei se haittaa, että koulutukseeni menee vuosikausia, minustahan tulee PERÄMIES. Voin sitten ylpeillä siitä baarissa ja naiset tarjoilee drinkkejä. Se pitää huomioida kun palkkaa miettii. Ja pimppiä tulee ovista ja ikkunoista. Arvatenkin, se pitää huomioida palkassa. Päällystöliitolta tilaan heti lippalakin, kun pääsen jäseneksi. Se herättää kateutta kun menen laivalle harjoittelijaksi. Mittaamatonta kunnioitusta ei voi palkassa edes mitata!

Tässä pikaisesti laskien, Perämiehen laskennallinen palkka on lähes 10t euroa. Minulla on jo koppalakki hankittu viron torilta. Kun minä pääsen KANSIharjoittelijaksi, näytän sillä ylemmyyteni. Silkkihanskani ei tule koskaan koskemaan neulakoneeseen ja mönjäyksen jätän roskaväelle, miehistölle.

Kiillottakaa konjakkilasini, tulen pian laivallesi. Minua tulee puhutella arvoni mukaan, HERRA opis, tuleva PERÄMIES. Ja poosut älköön vaivautuko neuvomaan. Osaan jo kaiken paremmin kuin te.

Nyt alan lukemaan pääsykokeisiin, että pääsen lukemaan amk:hon KAPTEENIKSI. Viimeiset kaksi yritystä hylättiin, koska olen niin hyvä. Kumartakaa edessäni.

17

1374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin menee provo

      Että sillee... "Kun minä vahtaan, sanokaatte, mistä toisen vahdin saatte?" "Toisten töissä tuhat vikaa, paperia, pahnaa likaa", "-Minä itse ihaninta!"

      • Merimään

        Itse nään tekstissä pientä katkeruutta parista asiasta. Päällystön palkallisesta asemasta ja ylimielisistä harkkareista joita koulut laivoille tunkee. Palkalle en voi mitään, mutta asennekasvatusta voin antaa ylimielisille opiksille. Liian usein vastaan tulee kaveri joka kyseenalaistaa kansityön, kun hänestä tulee päällystöä joku päivä.

        Tämä siis rivien välistä luettuna. Provo ei tämä ollut, huumoria korkeintaan.


    • Kurakuppi pissijä...

      räkänen Munkki rauhoittaa......

      • STILLA HAVET

        TOLLASTEN PÄÄLLIKÖIDEN SEILATA MUUALLE KUIN LUBECKIIN JA ÅÅRHUUSIIN, KUN EI ENÄÄ PAATIT MUUALLE AJA. EI TARVI PÄÄLLIKÖN OSALLISTUA PÄIVÄNTASAAJAJUHLIIN EIKÄ TARVI MENNÄÄ VALPARAISOON EIKÄ KAUAIN SAARELLE.
        MUTTA ONPAHAN SYYTÄ OLLA JOSTAIN YLPEÄ.
        SÄÄLI HÄISKÄÄ!


      • Pöytävuori...
        STILLA HAVET kirjoitti:

        TOLLASTEN PÄÄLLIKÖIDEN SEILATA MUUALLE KUIN LUBECKIIN JA ÅÅRHUUSIIN, KUN EI ENÄÄ PAATIT MUUALLE AJA. EI TARVI PÄÄLLIKÖN OSALLISTUA PÄIVÄNTASAAJAJUHLIIN EIKÄ TARVI MENNÄÄ VALPARAISOON EIKÄ KAUAIN SAARELLE.
        MUTTA ONPAHAN SYYTÄ OLLA JOSTAIN YLPEÄ.
        SÄÄLI HÄISKÄÄ!

        osu varmasti jotenkin unelmiisi....kysy äiteeltä, äitee helpottaa, merellä pitää pyykki pestä itse.


      • Alwin Snothus
        STILLA HAVET kirjoitti:

        TOLLASTEN PÄÄLLIKÖIDEN SEILATA MUUALLE KUIN LUBECKIIN JA ÅÅRHUUSIIN, KUN EI ENÄÄ PAATIT MUUALLE AJA. EI TARVI PÄÄLLIKÖN OSALLISTUA PÄIVÄNTASAAJAJUHLIIN EIKÄ TARVI MENNÄÄ VALPARAISOON EIKÄ KAUAIN SAARELLE.
        MUTTA ONPAHAN SYYTÄ OLLA JOSTAIN YLPEÄ.
        SÄÄLI HÄISKÄÄ!

        Mita vikaa Århusissa,seilasin sielta ulos monta vuotta ja joka reissu oli pallon ympari!


    • :-)

      27/2-1970

    • :) :) :) ;DDDDDDD

      pääset hoitamaan lääkekaappisi ITSE !

    • *****

      Minhin katosi se hauska heppu joka muutama vuosi sitten kirjoitteli samalaisia juttuja. Niitä oli mukava lueskella...;) Muistaakseni käytti nimimerkkiä "Merikapteeni AMK".

    • perämies2

      Ihan hyvä kirjoitus tuollaisiakin ylimielisiä tyyppejä varmaankin on.
      Siihen aikaan kun olin MERIMIES tollaisille heitettiin ankkuri kelluntavälineksi, jos
      sattuivat mereen putoamaan, tai tuli vahingossa tönäistyä.
      Meitä 50-60 luvulla seilanneita ei näillä palstoilla paljon näy eikä kuulu, minä
      kuitenkin edustan sitä aikaa.
      "Oi niitä aikoja entisiä".
      Muuten, onko 50-60 lukulaisia merimiehiä muita vielä hengissä?

      • bockworth

        Toistaiseksi...


      • Tafelberg

        Aloitin v. -59. Haluaisin kuitenkin sanoa tuolle PERÄmiehelle, etteivät sellaiset pimpan perään haikaile.


    • homokapteenit

      eikös tuo merikapteenien homma oo muutenkin vähän semmosta loveboat meininkiä eli HOMOJENHOMMAA...tosin siihen ei pysty kuin tosimiehet

    • styyrman

      Kuka hullu haluaa merille töihin kun ei niitä töitä ainakaan kannella tule jatkossa olemaan. Saa perämiehen kirjalliset olla pelkkinä harjoittelijoina paateilla jotta saisivat förstin kirjat pihalle ja sit ei ku tappelemaan niistä muutamista työpaikoista mitä on jäljellä.

      Tulevaisuudessa härmäläisillä paateilla ei seilaa suomalaisia muissa jobeissa kuin kippari, försti, siiffi, kokki ja poosu. Loput porukasta on korvattu filppareilla.
      Kyl nyt pitäisi jo ainakin kaksi merikoulua lopettaa täysin kun on markkinoilla aivan liikaa ylitarjontaa muutenkin.

    • håksu

      siinä ei naisia tarvita kun raavaat miehet rakastelee... terv. tuleva perämies

    • Perästä kuuluu

      Tule meille, rakas. Olisi väliPERÄmiehen jobi.

      Terv. purseri Håkan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      158
      4846
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2129
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      35
      2006
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      115
      1889
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      16
      1879
    6. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      93
      1678
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1337
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      67
      1232
    9. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      120
      1166
    10. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      29
      1115
    Aihe