Tuntemattoman

Suomalaiset ovat psykologisesti infantiili kansa, mikä tietysti johtuu suomalaisten lyhyestä historiasta - lyhyestä varsinkin verrattuna niihin naapurikansoihin, joita suomalaiset saavat kiittää olemassaolostaan. Suomalaisten kyky psykohistorialliseen itseanalyysiin on huono, ja niinpä Suomessa ei nykyisin kunnolla tajuta, miten paljon tämänhetkinen suomalainen russofobia on seurausta YYA-ajan traumoista. Suomalaiset kokevat tulleensa jotenkin nöyryytetyiksi noina vuosina, ja - mikä pahinta - juuri itäisen naapurinsa toimesta. Esim. nykyisen Euroopan unionin edessä suomalaiset ovat valmiita nöyrtymään mihin tahansa (Suomi, tuo EU:n "mallioppilas"...), mutta että itänaapurin, olkoonkin että siihen aikaan suuren ja mahtavan - se on liikaa.

Suomi on Venäjän luomus ja siten Venäjä on Suomen isä (niin kuin Ruotsi - ja monessa mielessä myös Saksa - on Suomen äiti). Siksi suomalaisilla on kummallinen oidipuskompleksi suhteessa Venäjään. Isänmurha-ajatus Venäjästä elää Suomessa vahvana. Vuonna 1941 suomalaiset yrittivät jopa panna sen täytäntöön. Seuraukset tiedämme: isän oli pakko kurittaa ja rangaista poikaansa, mutta ei liikaa, koska liika ankaruus ei ole hyväksi, ei varsinkaan niin nuoren ja epäkypsän kansan kuin suomalaisten kohdalla. Sen venäläiset oppivat talvisodasta ja sen jälkeisen (pysyväksi tarkoitetun) rauhan rikkomisesta suomalaisten toimesta.

Sotien jälkeisenä neuvostoaikana suomalaisten oli pakko peittää ja tukahduttaa oidipaaliset tunteensa isä Venäjää kohtaan. Ystävällisten ja luottamuksellisten suhteiden aika näyttää aiheuttaneen suomalaisille valtavan Venäjä-trauman ja suuren haavan suomalaiseen sieluun. Suomalaiset haluavat uskotella itselleen, että Neuvostoliiton ystävällisyys Suomea kohtaan YYA-aikana oli jonkinlaista Venäjän kansan Suomea kohtaan harjoittamaa INSESTIÄ, jonka uhriksi Suomi joutui voimatta paeta pakkotilanteesta...