Kuka on velkaa kenellekin?

Muutamia tosiasioita, jotka pitäisi opettaa jo Suomen kouluissa jonkinlaisena kansallisena katekismuksena, niin ettei minun niistä tarvitsisi jossakin Suomi24:ssä muistuttaa (no, onhan tämä kumminkin suomalaisen rahvaan eräs johtava kohtauspaikka):

Suomi on kokonaan Venäjän luomus. Ilman Venäjää ei olisi Suomea - Suomen valtiota, kansaa, omakielistä suomalaista kulttuuria. Venäjä erotti Ruotsista osan, josta Venäjä muodosti Suomen (Aleksanteri I sanoi: tulkoon Suomi, ja Suomi tuli), ja vain mahtava Saksa - ei suomalaiset itse - saattoi erottaa Suomen myöhemmin emämaastaan Venäjästä. Venäjä on siten Suomen isä, niin kuin Ruotsi on Suomen äiti. Miksi pieni Suomi kiukuttelee ja uhittelee isälleen, ja tuntee kaunaa ja kateutta äitiään kohtaan? Koska Suomi ei ole vieläkään kasvanut aikuiseksi. Parisataa vuotta on mitätön aika kansojen historiassa. Suomi on yhä pikkupojan tasolla. Suomi ei vielä kansana seiso varmalla pohjalla - ehkä ei tule koskaan seisomaankaan, vaikka Venäjä kyllä toivoisi Suomen seisovan. Venäjähän ihmettelee, miksi Suomi yhtä aikaa niin kovasti Suomi vihoittelee sille ja toisaalta alistuu kuin luokan ylikiltti mallioppilas tottelemaan Euroopan unionin jokaista oikkua.

Venäjä on luonut Suomen tyhjästä, kutsunut Suomen olemattomuudesta olemassaoloon, niin kuin ortodoksisen uskomme mukaan Jumala on luonut koko maailman ei-mistään joksikin. Venäjä on toisin sanoen Suomen suhteen Jumalan asemassa; Venäjä on Luoja, Suomi luotu. Ja niin kuin Aatami jälkeläisineen lankesi Genesiksen luomismyytin mukaan syntiin Herraansa vastaan, on Suomikin monta kertaa rikkonut Venäjää vastaan, ja joskus Venäjän on ollut pakko kurittaa Suomea niin kuin kiivas ja kiukkuinen Vanhan Testamentin Jumala rankaisi Israelin kansaa. Mutta Venäjä on myös ollut Suomelle armahtavainen ja laupias, antanut anteeksi silloinkin kun Suomi ei ehkä ole sitä ansainnut. Seitsemänkymmentä vuotta sitten, kun Suomen puolustus oli romahtamassa, Venäjä, eli siihen aikaan Neuvostoliitto, solmi mieluummin rauhan Suomen kanssa kuin jatkoi hyökkäystään Helsinkiin tai Tornionjoelle saakka. Joitakin vuosia myöhemmin, kun revanssisotansa hävinnyt Suomi oli joutunut suostumaan rauhaan, joka antoi venäläisille mahdollisuuden miehittää Suomen koska tahansa, he eivät tuota mahdollisuutta käyttäneet hyväkseen, ei vaikka Venäjää johti hullu georgialainen diktaattori Stalin.

Suomella on erikoisasema venäläisten silmissä ja sydämessä, onhan Suomi Venäjän oma luomus, kuin oma lapsi Euroopan valtioiden ja kansojen joukossa. Joka kerta kun Venäjän presidentti Suomen vierailullaan laskee suuren seppeleen marsalkka Mannerheimin haudalle, hän muistuttaa Suomea siitä, että suurin suomalainen oli myöskin suuri venäläinen. Vaikka Karjalan "palauttamista" eli valloittamista suunnittelevat suomalaiset yrittävät tehdä Mannerheimista suomalaisen venäläisvihan symbolin, venäjänsuomalainen Mannerheim on tosiasiassa suomalais-venäläisen ystävyyden, yhteistyön, avunannon ja ennen kaikkea LUOTTAMUKSEN symboli. Juuri Mannerheim teki presidenttiaikanaan ensimmäisen aloitteen YYA-tyyppisen sopimuksen solmimiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Mistä löytyisi tämän päivän Suomesta vastaava näkemyksen ja vakaumuksen mies, joka uskaltaisi ehdottaa samanlaista ratkaisua Suomen idänsuhteisiin, suurmies joka uskaltaisi sanoa totuuden: Suomi kuuluu yhtä hyvin itään kuin länteenkin.

Kaikista Venäjän Suomelle antamista valtavista lahjoista se, että Suomi vastalahjana palautti v. 1940 Neuvostoliitolle ja sitä kautta Venäjälle v. 1920 lainaksi saamansa osan Karjalasta, on pieni, sanoisinko jopa mitätön hinta.